Harrastuksista vielä

Aina näin alkusyksystä ovat tapetilla lasten harrastusasiat, ja niistä vähän illalla juttelimmekin.

Meille on tärkeintä, että lapsista kasvaa luovia ja hyvän itseluottamuksen omaavia aikuisia, jotka uskaltavat tavoitella omia unelmiaan. Uskon, että leikkiminen sekä omien sisarusten että pihan lasten kanssa on omiaan hiomaan sekä sosiaalisia taitoja että auttamaan lapsia löytämään sisäisiä voimavarojaan ja persoonallisuutensa eri puolia.

Lapsi tarvitsee toki ohjattuja, strukturoitujakin asioita elämäänsä. Näitä tulee automaattisesti kodin ja päiväkodin rutiineista ja myöhemmin sitten eskarista ja koulusta.

Mutta tarvitseeko lapsi näiden lisäksi vielä aikuisen ohjaamia harrastuksia, joissa taputetaan, juostaan tai piirretään käskystä, ohjeen mukaan?

Meillä on ollut tähän asti yhden harrastuksen periaate. Viime vuonna Kääpä soitti kannelta ja me kävimme Minikäävän kanssa taekwondossa ja tälle vuodelle on siis luvassa fudista isoimmalle ja tuota kannelta viskarikäävälle.

Molempia on kerta viikkoon, ei siis mitään kovin kunnianhimoista. Ja nyt sitten tuntuu, että kaikkien muiden lapset harrastavat taitoluistelua, balettia ja viulun soittoa ja ovat ihan ikäryhmänsä parhaimmistoa noissa lajeissaan. Meidän käävät sen sijaan jahtaa täällä kotona Gormiteja ja rymyää pihalla. Koska ne ovat jo 5 ja 7, ei niistä koskaan tule huippuja missään urheilulajissa tai musiikissa, mutta emme me sellaisesta kyllä koskaan haaveilleetkaan.

Haluamme tarjota lapsille kiireettömän, rauhallisen lapsuuden, jossa on aikaa leikille ja haaveilulle. Isompana ehtii sitten vielä vaikka mitä, vaikkei nyt ihan maailman huippua missään lajissa tavoittaisikaan. Kaikenlaista voi harrastella ja uskon, että kukin kääpä on saanut roppakaupalla lahjoja niin, että kullekin löytyy sitten aikanaan sopiva ammatti. Ja se itseluottamus auttaa pistämään arvoja järjestykseen, ettei tarvitse tavoitella muiden kanssa omakotitaloa, kahta lasta, Volvoa ja kultaista noutajaa. Tärkeintä on löytää oma polkunsa.