Viikko on ollut mitä mainioin. Olin viikonlopun Karkussa naisten päivillä ja maanantaina naisten piirissä, mutta sitten koittikin ajoista ihanin. Hain neljänä päivänä putkeen lapset tarhasta. Vietimme tunnin pari ulkoillen ja rakastuin taas oikein pohjia myöten noihin naurunaamoihini.
Kääpä keinui isojen keinussa ja Minikääpä vauva keinussa.
-Lisää vauhtii!
-Sää htii!
-Lisää vauhtii!
-Sää htii!
Minikääpä kokeili erilaisia kevätkiljahduksia. "Valo äiti", se sanoi, kun tulin liian lähelle keinua. Nauroimme molemmat, kun menin ihan lähelle keinua ja melkein törmättiin.
Kääpä löysi elämänsä ensimmäisen leppiksen. Se teki sille pullonkorkkiin kodin ja hoiti pikkuista ystäväänsä. Sanoin, että ole varovainen, kun leppis on niin pieni. Kolmevuotias oli niin varovainen kuin osasi ja lauleli hiljaa kerttuselleen, mutta pian kuului
-Äiti, leppäkertulta irtosi siipi!
Surullinen lapsi tuli luokseni näyttämään pientä ystäväänsä. Puolet pilkuista oli tipotiessään.
-Laitetaan kerttu rauhalliseen paikkaan, niin se voi kasvattaa itselleen uuden siiven.
-Joo.
-Äiti, kasvattaako se ihan oikeasti sen uuden siiven?
-Joo-o, kasvattaa se.
Kasvattaako, kasvattaahan?
Myöhemmin istuin kalliolla auringon paisteessa. Kääpä kiipesi vierelleni.
-Katso, pikku ötökkä!
-Missä äiti?
-Tuolla noin.
Kääpä länttäsi sormen otuksen päälle.
-Oho.
-Ötököiden kanssa pitää olla varovainen. Voit laittaa sormen näin, niin ötökkä voi kiivetä kädellesi.
-Äiti, sinä olet ihan hassu.
-Olet sinä myös kiva.
Istuskelin auringossa. Käävät touhusivat omiaan veden, hiekan, lumen, tyhjän vanukaspurkin ja pikkulusikan innoittamina. Pari tuntia hujahti. Niska-hartiasärky oli tiessään ja ilo oli palannut.
Illalla Kääpä kertoi Miehelle:
-Kato isi, onnen sankari löysi lehdenleskiä! Mä sanoin näitä ensin vahingossa voikukiksi!
