Vappu alkoi vähän kurjissa tunnelmissa, kun Käävälle nousi kuume ja pojatkin olivat lämpöisiä. No, me ei siitä lannistuttu. Perjantaina syötiin Amican simat ja munkit, lohivoileipäkakkua ja herkullista perunasalaattia. Tänään sitten osa porukasta otti päikkärit ja sen jälkeen suuntasimme Prismaan. Vappupalloja kotiutui neljä: Minikäävälle Buzz, Toukolaiselle auto, Käävälle Pikku Myy ja Taimi-Topiakselle Spiderman. Mies sai Minigrip-pusseja lautapelisälälleen, minä läpinäkyviä Smarttiboxeja pikkulegojen lajitteluun, Miniäinen koottavan Hot Wheels -auton ja Kääpä ja Touko Zooblet. Nyt on hulinaa ja huisketta, skumppaa/siideriä jalallisista laseista, sipsejä, naksuja ja tippaleipää. Serpenttiiniä ja laulua:
Murheisna miesnä jos polkusi kuljet,
keinon mä tiedän, mi auttavi tuo;
Ennen kuin kuolossa silmäsi suljet,
istupa piiriin ja laula ja juo.
:,: Hei rullaati rullaati rullaati rullaa,
rullaati rullaati rullallallei!:,:
On elämä lyhyt kuin lapsella paita,
muuta kai siitä en sanoa saa.
siks lauluista murheilles karsina laita
veljet, on tässä meil riemujen maa.
Hei rullaati rullaati rullaati rullaa,
rullaati rullaati rullallallei!:,:
Kevättä kestää vain neljännesvuotta,
riennä siis joukkohon riemuitsevain!
Ystävä, nuori et liene sä suotta;
kätesi anna ja laulele ain!
Hei rullaati rullaati rullaati rullaa,
rullaati rullaati rullallallei!:,:
Hauskaa Wappua työläisille, porvareille, persuille, vaippapöksyille ja muille kääville!
Saturday, April 30, 2011
Sunday, April 24, 2011
Pääsiäistä
Saimme eilen pääsiäisvieraiksi Mummon ja Papan. Minikääpä ojensi Mummolle poimimansa leskenlehtikimpun. Mies teki elämänsä ensimmäisen makaronilaatikon, joka oli oikein onnistunutta. Herkuteltiin sitten vielä vähän ja Kääpä antoi tekemänsä paperiveneet. Se taitteli vielä yhden Mikolle ja demosi samalla Mummolle, miten homma toimii. Pappa taitteli hatun. Kääpä halusi katsoa Mummon kanssa ikuisista tarinoista pääsiäisen. Toukolainen heräsi kesken unien hassuttelemaan ja esitteli ylpeänä uutta lentsikkaansa. Teimme vielä pienen kävelylenkin kukka-apajille ja Mummo, Kääpä ja Minikääpä poimivat kauniit pienet kimput. Kääpä antoi omansa Mummolle. Snapsilaseille on taas käyttöä.
Illalla Kääpä ei malttanut millään ruveta nukkumaan, sillä se yritti bongata pääsiäiskukon. Näköhavainnoilta vältyttiin, mutta sen sijaan lapset kuulivat kukon kiekuvan useaankin otteeseen. Koska Kääpä osaa lukea, ei siitä sen enempää. Kukko oli ollut antelias - jokainen sai seitsemän suklaamunaa. Toukolainen suoritti omansa ripeästi: se kuori ensin kaikki seitsemän, halkaisi sitten yhden kerrallaan ja pyysi avaamaan yllätyksen. Minikääpä toimi maltillisemmin, se pyrki kokoamaan jokaisen yllätyksen ennen seuraavan avaamista. Kääpä sen sijaan pitkitti nautintoa ja söi suklaankin ennen seuraavan avaamista. Minikääpä arveli toiveikaana, että ehkä munia löytyisi vielä lisääkin, mutta seitsemään oli tyydytävä. Tosin illalla saatiin vielä yhdet Kinderit ja minä ties kuinka monennen Mignonini.
Minähän en ole suklaaihmisiä, mutta syön aina pääsiäisenä holtittomasti Mignoneita ja Kindereitä ja toisinaan lääkinnällisessä tarkoituksessa Geishaa tai Fazeriinaa. Mutta jos haluan herkutella, valitsen lakua tai salmiakkia.
Mies teki meille ihanan munapekoninakkibrunssin ja siinä syödessämme Kääpä ehdotti, että mitä jos mentäisiin Vaarin mökille. Sehän oli toki ollut omakin haaveeni ja niin sitten lähdimme matkaan. Pakkasin vähän evästä ja satu-CD:t autoon ja käävät pakkasivat muutaman kapsäkillisen leluja autoon. Ehdimmekin sopivasti perille, sillä klo 12 alkoi pääsiäiskirkko Kärkölän kyläkirkossa ja saimme taas laulaa toukomettiset (virsi 105). Itse Touko Mettinen joutui tosin poistumaan ulkoilmaan ennen tuota loppuvirttä, mutta me muut veisasimme senkin edestä. Kävimme vielä kirkkokahveilla muiden mummojen ja pappojen kanssa ja pääsimme vihdoin mökille.
Kurvasin pihaan, astuin ulos autosta ja aloin haravoida. Ihan automaattisesti. Lapsille nostelimme leluja ja vahdimme Toukoa, sillä emme halunneet viidettä hukkunutta viikon sisään. Touko ymmärsi yllättävän hyvin, ettei rantaan saa mennä yksin ja tyytyi ajelemaan autollaan pitkin pihaa. Mies veisteli kääville omat keihäät (milläs ne muuten silmänsä puhkoisivat) ja Kääpä teki hienon purjeveneen, loipsotti pitkin metsiä ja oli ihan elementissään. Minikäävän kanssa näimme, miten hämähäkki laskeutui alas grillikatoksesta. Kotimatkalla kävimme vielä Loukussa limpparilla ja Kääpäkin sai nyt sen Muumi-limunsa.
Minä pääsin taas illalla kaverin kanssa kävelylle. Kääpäkin teki kanssamme vartin lenkin. Jospa tämä kunto nyt taas lähtisi tästä kohenemaan ja bakteerit ja virukset olisi toistaiseksi häädetty.
Maanantaita vietimme vielä reissun päällä. Kävimme ensin Mummin pihalla piknikillä ja lapset saivat kiipeillä sydämensä kyllyydestä. Sitten nappasimme kaverin kyytiin ja menimme Mäksyyn ja kaverin luo kahville. Lapset pääsivät vielä yhteen pihaan kiipeilemään. Kääpä pääsi hyvin mukaan kuvioihin ja yritti jonkun Millan kanssa pussata pihan poikia. Toukolainen käveli suoraan keinun alle ja sai Miniäisen saappaasta päähänsä. Lauantaina se löi päänsä grillikatoksen tolpan oksaan ja nyt on sitten päiväkodin tädeillä ihmettelemistä, kun otsassa on osumaa jos jonkinlaista.
Mies oli myös onnessaan, kun pääsi ampumaan mökillä jousipyssyllä. Näimme Käävän kanssa kauhistuneen sorsan, joka pakeni kaislikosta pamahdusta.
-Se luuli varmaan sitä konekivääriksi, arveli Kääpä.
Illalla Kääpä ei malttanut millään ruveta nukkumaan, sillä se yritti bongata pääsiäiskukon. Näköhavainnoilta vältyttiin, mutta sen sijaan lapset kuulivat kukon kiekuvan useaankin otteeseen. Koska Kääpä osaa lukea, ei siitä sen enempää. Kukko oli ollut antelias - jokainen sai seitsemän suklaamunaa. Toukolainen suoritti omansa ripeästi: se kuori ensin kaikki seitsemän, halkaisi sitten yhden kerrallaan ja pyysi avaamaan yllätyksen. Minikääpä toimi maltillisemmin, se pyrki kokoamaan jokaisen yllätyksen ennen seuraavan avaamista. Kääpä sen sijaan pitkitti nautintoa ja söi suklaankin ennen seuraavan avaamista. Minikääpä arveli toiveikaana, että ehkä munia löytyisi vielä lisääkin, mutta seitsemään oli tyydytävä. Tosin illalla saatiin vielä yhdet Kinderit ja minä ties kuinka monennen Mignonini.
Minähän en ole suklaaihmisiä, mutta syön aina pääsiäisenä holtittomasti Mignoneita ja Kindereitä ja toisinaan lääkinnällisessä tarkoituksessa Geishaa tai Fazeriinaa. Mutta jos haluan herkutella, valitsen lakua tai salmiakkia.
Mies teki meille ihanan munapekoninakkibrunssin ja siinä syödessämme Kääpä ehdotti, että mitä jos mentäisiin Vaarin mökille. Sehän oli toki ollut omakin haaveeni ja niin sitten lähdimme matkaan. Pakkasin vähän evästä ja satu-CD:t autoon ja käävät pakkasivat muutaman kapsäkillisen leluja autoon. Ehdimmekin sopivasti perille, sillä klo 12 alkoi pääsiäiskirkko Kärkölän kyläkirkossa ja saimme taas laulaa toukomettiset (virsi 105). Itse Touko Mettinen joutui tosin poistumaan ulkoilmaan ennen tuota loppuvirttä, mutta me muut veisasimme senkin edestä. Kävimme vielä kirkkokahveilla muiden mummojen ja pappojen kanssa ja pääsimme vihdoin mökille.
Kurvasin pihaan, astuin ulos autosta ja aloin haravoida. Ihan automaattisesti. Lapsille nostelimme leluja ja vahdimme Toukoa, sillä emme halunneet viidettä hukkunutta viikon sisään. Touko ymmärsi yllättävän hyvin, ettei rantaan saa mennä yksin ja tyytyi ajelemaan autollaan pitkin pihaa. Mies veisteli kääville omat keihäät (milläs ne muuten silmänsä puhkoisivat) ja Kääpä teki hienon purjeveneen, loipsotti pitkin metsiä ja oli ihan elementissään. Minikäävän kanssa näimme, miten hämähäkki laskeutui alas grillikatoksesta. Kotimatkalla kävimme vielä Loukussa limpparilla ja Kääpäkin sai nyt sen Muumi-limunsa.
Minä pääsin taas illalla kaverin kanssa kävelylle. Kääpäkin teki kanssamme vartin lenkin. Jospa tämä kunto nyt taas lähtisi tästä kohenemaan ja bakteerit ja virukset olisi toistaiseksi häädetty.
Maanantaita vietimme vielä reissun päällä. Kävimme ensin Mummin pihalla piknikillä ja lapset saivat kiipeillä sydämensä kyllyydestä. Sitten nappasimme kaverin kyytiin ja menimme Mäksyyn ja kaverin luo kahville. Lapset pääsivät vielä yhteen pihaan kiipeilemään. Kääpä pääsi hyvin mukaan kuvioihin ja yritti jonkun Millan kanssa pussata pihan poikia. Toukolainen käveli suoraan keinun alle ja sai Miniäisen saappaasta päähänsä. Lauantaina se löi päänsä grillikatoksen tolpan oksaan ja nyt on sitten päiväkodin tädeillä ihmettelemistä, kun otsassa on osumaa jos jonkinlaista.
Mies oli myös onnessaan, kun pääsi ampumaan mökillä jousipyssyllä. Näimme Käävän kanssa kauhistuneen sorsan, joka pakeni kaislikosta pamahdusta.
-Se luuli varmaan sitä konekivääriksi, arveli Kääpä.
Friday, April 22, 2011
Postia Käävältä ja asuntoasiaa
Usein iltaisin portaikkoon lennähtää salaperäinen lappunen.
"Isi sinä olet liian tiuka."
"Äiti sinä haiset pahalle."
Ja sitten loppuillasta sovittelevammin:
"Äiti minä rakastan sinua."
"Isi sinä olet hihana."
Joulukuussa, kun Kääpä sai oman huoneen, seinille ilmestyi lappuja.
"Kitosis Katjalle ja Kallelle kun annoitte minulle oman huoneen sain rauhan pojilta."
Mietin edelleen sitä asuntoa. Olen itse asunut seuraavissa kaupunginosissa:
1. Puistola, Helsinki
2. Maunula, Helsinki
3. Maunula, Helsinki
4. Myyrmäki, Vantaa
5. Hämeenkylä, Vantaa
6. Malmi, Helsinki
7. Otaniemi, Espoo
8. Lassila, Helsinki
9. Ymmersta, Espoo
10. Laaksolahti, Espoo
Mies puolestaan on asunut Etu-Töölössä, Münchenissä, Maunulassa, Kannelmäessä, Myllypurossa, Kalliossa, Kruununhaassa, Lassilassa, Ymmerstassa ja Laaksolahdessa.
Mihin me laittaisimme oman, yhteisen kotimme? Mistä me olemme kotoisin vai olemmeko mistään? Vai muutammeko vain sinne, missä rahat riittävät kuuteen huoneeseen ja keittiöön? Rahan riittäminenkin on vähän kaksipiippuinen juttu - lainaahan saa, mutta kuinka paljon sitä haluaisi ottaa? Ja toisaalta kuusi huonettakin on asia, josta voi tinkiä, jos alue on muuten mainio.
Toukolainen komentaa tuossa vieressä:
-Auta minua!
-Anna minulle!
Sellainenkin toive olisi, että Hesari saisi tulla postiluukusta suoraan sisään. Nyt sitä noutamaan.
"Isi sinä olet liian tiuka."
"Äiti sinä haiset pahalle."
Ja sitten loppuillasta sovittelevammin:
"Äiti minä rakastan sinua."
"Isi sinä olet hihana."
Joulukuussa, kun Kääpä sai oman huoneen, seinille ilmestyi lappuja.
"Kitosis Katjalle ja Kallelle kun annoitte minulle oman huoneen sain rauhan pojilta."
Mietin edelleen sitä asuntoa. Olen itse asunut seuraavissa kaupunginosissa:
1. Puistola, Helsinki
2. Maunula, Helsinki
3. Maunula, Helsinki
4. Myyrmäki, Vantaa
5. Hämeenkylä, Vantaa
6. Malmi, Helsinki
7. Otaniemi, Espoo
8. Lassila, Helsinki
9. Ymmersta, Espoo
10. Laaksolahti, Espoo
Mies puolestaan on asunut Etu-Töölössä, Münchenissä, Maunulassa, Kannelmäessä, Myllypurossa, Kalliossa, Kruununhaassa, Lassilassa, Ymmerstassa ja Laaksolahdessa.
Mihin me laittaisimme oman, yhteisen kotimme? Mistä me olemme kotoisin vai olemmeko mistään? Vai muutammeko vain sinne, missä rahat riittävät kuuteen huoneeseen ja keittiöön? Rahan riittäminenkin on vähän kaksipiippuinen juttu - lainaahan saa, mutta kuinka paljon sitä haluaisi ottaa? Ja toisaalta kuusi huonettakin on asia, josta voi tinkiä, jos alue on muuten mainio.
Toukolainen komentaa tuossa vieressä:
-Auta minua!
-Anna minulle!
Sellainenkin toive olisi, että Hesari saisi tulla postiluukusta suoraan sisään. Nyt sitä noutamaan.
Pellon reunalta
Minikääpä askarteli pienen lampaan pumpulista, jolla kisattiin Benjaminin synttäreillä. Se laittoi sille tulitikuista jalat ja paperista pään. Lampaasta tuli tosi hieno. Kysyin, saanko ottaa siitä kuvan.
-Ei lampaasta voi ottaa kuvaa. Sitä pelottaa.
-No mutta jos ottaisin teistä kuvan yhdessä?
-Ei, se ei käy. Lammasta pelottaa tosi kovasti.
Myöhemmin Minikääpä teki paperista matoja ja niille pahvista aluksen.
-Äiti, voisitko ottaa madoista kuvan?
-Eikö niitä pelota?
Minikääpää nauratti.
-Äiti, ei matoja yhtään pelota! Ne on tosi rohkeita!
Istuimme äsken iltapalalla. Mies oli antanut lapsille simaa. Minikääpä puputti vielä leipäänsä. Otin itse vähän lisää simaa ja annoin lapsellekin. Minikääpä katsoi minua kysyvästi.
-Äiti, saanko minä tosiaan juoda tämän kaiken?
-Saat tietenkin.
Miniäisen oli vaikea uskoa. Se hörppi simaa epäluuloisena ja muisti lopulta:
-Niin, siinä on sitä alkoholia.
Tänään oli ihana päivä. Olen vielä vähän flunssainen ja väsynyt, mutta lähdin silti muun porukan mukana kävelylle. Menimme metsän halki Karakallioon, söimme asukaspuistossa vähän keksejä ja ostimme sitten vielä Ärrältä mansikkamehua ja minulle kolmioleivät. Olisin halunnut Karkeloon syömään (siellä oli kyllä aika ördeä ja savuista) ja Kääpä olisi halunnut Muumi-limua. Minä ryhdistäydyin mutta Kääpä kiukkuili melkein koko kotimatkan. Lapset poimivat vielä paluumatkalla kukkia maljakkoon: leskenlehti, sinivuokkoja ja valkovuokkoja. Nyt on kevät!
Minä tein meille lounaaksi kanapekonipastaa ja mies päivälliseksi muussia ja uunimakkaraa. Oli kirsikkatomaatteja ja mozzarellapalloja (minun ja Toukon herkkua) ja vihreää salaattia. Eilen tein huippuhyvää lihamureketta, johon laitoin reilusti juustoa täytteeksi. Huomenna syödään varmaankin lohta ja loppupastasta teen makaronilaatikon, jauhelihaa meillä on aina.
Meillä on tässä ihan vieressä puro, joka houkuttaa kääpiä. Siinä on harva se päivä lapsia pludailemassa. Meidän Kääpä teki uroteon ja pelasti joesta viisi palloa ja kaksi ämpäriä. Ne se asetteli näytille seinän viereen.
Keskiviikkoiltana saimme mukavia vieraita, kun M ja L piipahtivat. Ne toivat kääville isot kinderit ja kaikille Tobleroneja. Nyt lasketaan öitä pääsiäiskukon munimiseen. Se on meillä aina suuri tapahtuma, pääsiäismunia saa etsiä ja lopuksi saalis jaetaan.
Pääsiäisloma on kyllä ihan yksi parhaista keksinnöistä. Se on niin lyhyt, ettei siihen tarvitse välttämättä keksiä mitään erityistä ohjelmaa ja toisaalta niin pitkä, että ehtii kunnolla rentoutua ja tehdäkin jotain ex tempore, jos tekee mieli. Ja ajatella, ihan melkein heti pääsiäisen jälkeen onkin vappu. Olisi ihana mennä Ullikselle piknikille, jos olisi hyvä ilma. Viime aikoina on ollut sateista tai koleaa, joten ollaan tyydytty piha- tai jopa olkkaripiknikkiin. Tässä Otaniemi-aikoja fiilistellessäni olen jopa ruvennut miettimään, löytyisikö tupsulakki sittenkin jostakin. Tuskin sitä on sentään roskiin heitetty. Olisi hauskaa pistää pitkästä aikaa vappuna hattu päähän.
Meillä on täällä aika hässäkkä meneillään. Pakkaan tavaraa Pelastusarmeijalle: takkeja, reppuja, astioita, leluja, sisävaatteita, vähän Lundiaa, ehkä muutama matto, jos ne huolitaan. Oikein odotan, että tämä mahavauva kasvaa ja saa laittaa vihdoin kaikki vauvatavaratkin pois. Ja taaperotavarat. Ja sitten ostetaan kaikille omat Ikea-astiastot ja tuupataan lapset lempeästi pois pesästä.
Olen taas yrittänyt asuntohaaveilla. En oikein tiedä mitä tahdon. Suurimman osan elämästäni olen asunut kerrostalossa, yläasteen ja lukion rivarissa ja nyt sitten tässä meidän asorivarissa. En tiedä, olenko pientaloasuja lainkaan. Haluaisin ehkä asua vähän samantyyppisesti kuin Frasier ja siksi minua ilahduttikin tämän päiväisen Hesarin kuva tulevaisuuden Tapiolasta: Itärantaan tulisi kolme pilvenpiirtäjää. Laskeskelimme, että pois potkitut nokialaiset voisi hyvin säilöä niihin.
Toisaalta tämä rivariasuminen on kätevää pienten lasten kanssa, Käävän ja Minikäävän voi huoletta päästää tuohon omalle pihalle. Ja pian taas Toukolainen ja Taimi-Topias ovat siinä iässä. Mutta sen jälkeen: haluanko jäädä tänne pellon laidalle?
Eipä tiennyt tyttö kuinka monta askelta
on alttarilta äidiksi
ja kuinka vaihtuu rytmit vuosien
Eipä tiennyt tyttö kuinka liikkuu aika
pitkin pohjanmaata laahustaen
pellonreunan routaa suosien
Eipä tiennyt tyttö...
(Zen Cafe: Eipä tiennyt tyttö, itse en olisi ihan noin ankeissa tunnelmissa, vaikka peltomaisema ahistaakin)
-Ei lampaasta voi ottaa kuvaa. Sitä pelottaa.
-No mutta jos ottaisin teistä kuvan yhdessä?
-Ei, se ei käy. Lammasta pelottaa tosi kovasti.
Myöhemmin Minikääpä teki paperista matoja ja niille pahvista aluksen.
-Äiti, voisitko ottaa madoista kuvan?
-Eikö niitä pelota?
Minikääpää nauratti.
-Äiti, ei matoja yhtään pelota! Ne on tosi rohkeita!
Istuimme äsken iltapalalla. Mies oli antanut lapsille simaa. Minikääpä puputti vielä leipäänsä. Otin itse vähän lisää simaa ja annoin lapsellekin. Minikääpä katsoi minua kysyvästi.
-Äiti, saanko minä tosiaan juoda tämän kaiken?
-Saat tietenkin.
Miniäisen oli vaikea uskoa. Se hörppi simaa epäluuloisena ja muisti lopulta:
-Niin, siinä on sitä alkoholia.
Tänään oli ihana päivä. Olen vielä vähän flunssainen ja väsynyt, mutta lähdin silti muun porukan mukana kävelylle. Menimme metsän halki Karakallioon, söimme asukaspuistossa vähän keksejä ja ostimme sitten vielä Ärrältä mansikkamehua ja minulle kolmioleivät. Olisin halunnut Karkeloon syömään (siellä oli kyllä aika ördeä ja savuista) ja Kääpä olisi halunnut Muumi-limua. Minä ryhdistäydyin mutta Kääpä kiukkuili melkein koko kotimatkan. Lapset poimivat vielä paluumatkalla kukkia maljakkoon: leskenlehti, sinivuokkoja ja valkovuokkoja. Nyt on kevät!
Minä tein meille lounaaksi kanapekonipastaa ja mies päivälliseksi muussia ja uunimakkaraa. Oli kirsikkatomaatteja ja mozzarellapalloja (minun ja Toukon herkkua) ja vihreää salaattia. Eilen tein huippuhyvää lihamureketta, johon laitoin reilusti juustoa täytteeksi. Huomenna syödään varmaankin lohta ja loppupastasta teen makaronilaatikon, jauhelihaa meillä on aina.
Meillä on tässä ihan vieressä puro, joka houkuttaa kääpiä. Siinä on harva se päivä lapsia pludailemassa. Meidän Kääpä teki uroteon ja pelasti joesta viisi palloa ja kaksi ämpäriä. Ne se asetteli näytille seinän viereen.
Keskiviikkoiltana saimme mukavia vieraita, kun M ja L piipahtivat. Ne toivat kääville isot kinderit ja kaikille Tobleroneja. Nyt lasketaan öitä pääsiäiskukon munimiseen. Se on meillä aina suuri tapahtuma, pääsiäismunia saa etsiä ja lopuksi saalis jaetaan.
Pääsiäisloma on kyllä ihan yksi parhaista keksinnöistä. Se on niin lyhyt, ettei siihen tarvitse välttämättä keksiä mitään erityistä ohjelmaa ja toisaalta niin pitkä, että ehtii kunnolla rentoutua ja tehdäkin jotain ex tempore, jos tekee mieli. Ja ajatella, ihan melkein heti pääsiäisen jälkeen onkin vappu. Olisi ihana mennä Ullikselle piknikille, jos olisi hyvä ilma. Viime aikoina on ollut sateista tai koleaa, joten ollaan tyydytty piha- tai jopa olkkaripiknikkiin. Tässä Otaniemi-aikoja fiilistellessäni olen jopa ruvennut miettimään, löytyisikö tupsulakki sittenkin jostakin. Tuskin sitä on sentään roskiin heitetty. Olisi hauskaa pistää pitkästä aikaa vappuna hattu päähän.
Meillä on täällä aika hässäkkä meneillään. Pakkaan tavaraa Pelastusarmeijalle: takkeja, reppuja, astioita, leluja, sisävaatteita, vähän Lundiaa, ehkä muutama matto, jos ne huolitaan. Oikein odotan, että tämä mahavauva kasvaa ja saa laittaa vihdoin kaikki vauvatavaratkin pois. Ja taaperotavarat. Ja sitten ostetaan kaikille omat Ikea-astiastot ja tuupataan lapset lempeästi pois pesästä.
Olen taas yrittänyt asuntohaaveilla. En oikein tiedä mitä tahdon. Suurimman osan elämästäni olen asunut kerrostalossa, yläasteen ja lukion rivarissa ja nyt sitten tässä meidän asorivarissa. En tiedä, olenko pientaloasuja lainkaan. Haluaisin ehkä asua vähän samantyyppisesti kuin Frasier ja siksi minua ilahduttikin tämän päiväisen Hesarin kuva tulevaisuuden Tapiolasta: Itärantaan tulisi kolme pilvenpiirtäjää. Laskeskelimme, että pois potkitut nokialaiset voisi hyvin säilöä niihin.
Toisaalta tämä rivariasuminen on kätevää pienten lasten kanssa, Käävän ja Minikäävän voi huoletta päästää tuohon omalle pihalle. Ja pian taas Toukolainen ja Taimi-Topias ovat siinä iässä. Mutta sen jälkeen: haluanko jäädä tänne pellon laidalle?
Eipä tiennyt tyttö kuinka monta askelta
on alttarilta äidiksi
ja kuinka vaihtuu rytmit vuosien
Eipä tiennyt tyttö kuinka liikkuu aika
pitkin pohjanmaata laahustaen
pellonreunan routaa suosien
Eipä tiennyt tyttö...
(Zen Cafe: Eipä tiennyt tyttö, itse en olisi ihan noin ankeissa tunnelmissa, vaikka peltomaisema ahistaakin)
Sunday, April 17, 2011
Sunnuntai 17.4
Eilisestä päivästä pitää kirjoittaa ihan erikseen, sillä yksi sunnuntai sisälsi niin monia eri tunnelmia ja maailmoja.
Lapset heräsivät jännittyneinä. Olimme askarrelleet lauantaina virpomisvitsat valmiiksi. Käävät olivat hakeneet jo aiemmin oksat itse pellolta, pajupuska on itse asiassa ihan meidän keittiön ikkunan edessä. Aamupäivällä perustin matotehtaan. Leikkasin ison kasan suikaleita eri värisistä papereista ja käävät taittelivat niistä sitten matoja. Lounaan jälkeen lähdimme lekuriin - Käävälläkin oli angiina mutta pojat olivat terveitä - ja jatkoimme hommia iltapäivällä. Aikuiset kiinnittivät madot, käävät saivat laittaa höyheniä ja silkkipaperikoristeita. Toukolainen muovaili uusilla muovailuvahoillaan tosi tyytyväisenä.
Niin, sorruimme Cittarissa: Kääpä sai uuden Star Wars -legon (-25 % !) ja Minikääpä valitsi kaksi Zooblea.
No mutta, saimme lopulta 20 oksaa valmiiksi ja olimme tyytyväisiä itseemme ja toisiimme.
Sunnuntaina puin sitten noidat matkaan. Toukolaista vähän jännitti koko touhu, mutta reippasti se lähti Miehen ja muiden lasten kanssa. Kun Maisa-laukkuun alkoi tulla namia, Toukokin innostui touhusta. Mutta kyllä sitä jännitti silti. Mies ja Touko kotiutuivat vähän aiemmin ja käävät jatkoivat virpomalla vielä loput oksat.
Lounaan jälkeen lapset saivat saaliinsa. Isot kipot oli kaikilla ja vielä jäi seuraavallekin viikonlopulle.
Käävät lähtivät pyöräilemään ja Toukolaista yritimme saada unille. Jostain syystä unet jäivät tosi lyhyiksi ja päätimme lähteä äänestämään. Käävät istuivat penkeillä rivissä, kun me annoimme äänemme. Koska koko remmi oli nyt matkassa, ajattelimme samalla käydä autopesussa. Edellisestä kerrasta olikin puoli vuotta ja nyt auto tuntuu taas ihan uudelta, vaikka kaipaisikin kyllä kiireellistä imurointia, ennen kuin keksin murut houkuttelevat sinne isompia eläjiä.
Tulimme kotiin lasagnelle ja sitten olikin aika kuskata Kääpä kaverinsa HopLop-synttäreille. Ja minä sain lähes kaksi tuntia omaa aikaa.
Käytin sen nostalgiaan. Ensin meinasin mennä Pohjois-Tapiolan Chicosiin, mutta jatkoin sittenkin Otskiin asti. Ajelin siellä ristiin rastiin ja kävin tervehtimässä vanhaa kotitaloa. Smökkiä ei enää ollut, vaan sen paikalle oli rakennettu kerrostalo, metroa oli alettu louhia ja paikka vilisi pyöräileviä lapsia ja rattaita työnteleviä pariskuntia.
Korjaus 26.4: Smökki sittenkin on!
Mihin oli kadonnut se hurjuus, jota itse koin 1900-luvulla? Silloin bileitä oli joka nurkalla ja edessä oli koko elämä. Nyt näin muutaman haalariasuisen juovan kaljaa Alepan edessä, mutta en minä ihan sitä hakenut.
Hämmästyin myös, miten merellinen Otaniemi on. Miten minä en oikein edes huomannut koko merta siellä asuessani? Joskus juotiin kaljaa venesatamassa ja Rantsu nyt tietty oli rannassa, mutta silti. Meri meni minulta ohi.
Ajattelin käydä Keltsussa, mutta kun lopulta löysin sen, ei koko paikka ollut edes auki sunnuntaisin. No ei tietenkään. Hain sitten Alepasta Kinderin ja kokista, niin ja maitoa, leipää ja margariinia ja Miehelle pakastepizzan, ja tunsin itseni vanhaksi.
Soitin kaverilleni sopiakseni tarkemmin illan kävelytreffeistä ja sain oivan vinkin: snagari! Otinkin sitten ananasmunajuustokerroshampurilaisen, 5,80 ja käteisellä, kiitos, ja se oli niin taivaallista. Nautiskelin purilaista ja tuijotin Alvarin aukiota. Näin itseni lukemassa Fyssa kakkosen tenttiin keväällä 1997 ja Kela kakkosen tenttiin keväällä 1999. Ja muistin, miten sain keväällä -97 ikioman teekkarilakkini, joka on sittemmin jo kadonnut. Sen muistan, että lakki oli liian pieni ja otsaan jäi punainen viiru.
Hain Käävän juhlista, sankari ja 20 muuta lasta oli ottanut ilon irti, kuskasin kotiin ja suuntasin Lepuskiin kävelylle. Muistelimme Otski-aikoja. Tajusin, etten edes silloin osannut olla huoleton. Murehdin onnettomia geenejäni, olemattomia yrityssuhteitani ja varmaa tulevaisuuttani pitkäaikaistyöttömänä. Join kaljaa, opiskelin ripeästi ja murehdin.
Jos nyt saisin muuttaa jotain noista vuosista 96-99, en joisi enempää kaljaa, en opiskelisi sen nopeammin enkä hitaamminkaan mutta unohtaisin sen turhan huolehtimisen. Nauttisin mahtavasta ympäristöstä, hienoista opiskelukavereista ja luottaisin lupaavaan tulevaisuuteen, joka meille kaikille on.
1900-luvulta hypähdin sitten kertaheitolla tähän päivään, kun pääsin seuraamaan vaalien tuloslaskentaa. Mihin kansaan minä oikein kuulun? Missä ovat ne ihmiset, joilta pakolaiset vievät leivän suusta ja rattaat lapsilta? Ilmeisesti niitä on kuitenkin paljon, lähes viidesosa kansasta. Olisipa hauska tavata ja vaihtaa muutama sananen. Ihmettelen kyllä yhtä lailla myös sitä toista viidesosaa, joka haluaa minulle, minulle kaiken. Minulle, jolla on hyvä palkka ja pääomatuloja ja perintömökki ja venekin pitäisi hankkia. Minulle, joka en koskaan sairastu tai kohtaa mitään elämän epäoikeudenmukaisuuksia. Minulle pitäisi saada se vene, ja eihän sitä voi ostaa, jos verot vie herra ties puolet palkasta. Minähän olen onneni hankkinut ihan itse.
Lapset heräsivät jännittyneinä. Olimme askarrelleet lauantaina virpomisvitsat valmiiksi. Käävät olivat hakeneet jo aiemmin oksat itse pellolta, pajupuska on itse asiassa ihan meidän keittiön ikkunan edessä. Aamupäivällä perustin matotehtaan. Leikkasin ison kasan suikaleita eri värisistä papereista ja käävät taittelivat niistä sitten matoja. Lounaan jälkeen lähdimme lekuriin - Käävälläkin oli angiina mutta pojat olivat terveitä - ja jatkoimme hommia iltapäivällä. Aikuiset kiinnittivät madot, käävät saivat laittaa höyheniä ja silkkipaperikoristeita. Toukolainen muovaili uusilla muovailuvahoillaan tosi tyytyväisenä.
Niin, sorruimme Cittarissa: Kääpä sai uuden Star Wars -legon (-25 % !) ja Minikääpä valitsi kaksi Zooblea.
No mutta, saimme lopulta 20 oksaa valmiiksi ja olimme tyytyväisiä itseemme ja toisiimme.
Sunnuntaina puin sitten noidat matkaan. Toukolaista vähän jännitti koko touhu, mutta reippasti se lähti Miehen ja muiden lasten kanssa. Kun Maisa-laukkuun alkoi tulla namia, Toukokin innostui touhusta. Mutta kyllä sitä jännitti silti. Mies ja Touko kotiutuivat vähän aiemmin ja käävät jatkoivat virpomalla vielä loput oksat.
Lounaan jälkeen lapset saivat saaliinsa. Isot kipot oli kaikilla ja vielä jäi seuraavallekin viikonlopulle.
Käävät lähtivät pyöräilemään ja Toukolaista yritimme saada unille. Jostain syystä unet jäivät tosi lyhyiksi ja päätimme lähteä äänestämään. Käävät istuivat penkeillä rivissä, kun me annoimme äänemme. Koska koko remmi oli nyt matkassa, ajattelimme samalla käydä autopesussa. Edellisestä kerrasta olikin puoli vuotta ja nyt auto tuntuu taas ihan uudelta, vaikka kaipaisikin kyllä kiireellistä imurointia, ennen kuin keksin murut houkuttelevat sinne isompia eläjiä.
Tulimme kotiin lasagnelle ja sitten olikin aika kuskata Kääpä kaverinsa HopLop-synttäreille. Ja minä sain lähes kaksi tuntia omaa aikaa.
Käytin sen nostalgiaan. Ensin meinasin mennä Pohjois-Tapiolan Chicosiin, mutta jatkoin sittenkin Otskiin asti. Ajelin siellä ristiin rastiin ja kävin tervehtimässä vanhaa kotitaloa. Smökkiä ei enää ollut, vaan sen paikalle oli rakennettu kerrostalo, metroa oli alettu louhia ja paikka vilisi pyöräileviä lapsia ja rattaita työnteleviä pariskuntia.
Korjaus 26.4: Smökki sittenkin on!
Mihin oli kadonnut se hurjuus, jota itse koin 1900-luvulla? Silloin bileitä oli joka nurkalla ja edessä oli koko elämä. Nyt näin muutaman haalariasuisen juovan kaljaa Alepan edessä, mutta en minä ihan sitä hakenut.
Hämmästyin myös, miten merellinen Otaniemi on. Miten minä en oikein edes huomannut koko merta siellä asuessani? Joskus juotiin kaljaa venesatamassa ja Rantsu nyt tietty oli rannassa, mutta silti. Meri meni minulta ohi.
Ajattelin käydä Keltsussa, mutta kun lopulta löysin sen, ei koko paikka ollut edes auki sunnuntaisin. No ei tietenkään. Hain sitten Alepasta Kinderin ja kokista, niin ja maitoa, leipää ja margariinia ja Miehelle pakastepizzan, ja tunsin itseni vanhaksi.
Soitin kaverilleni sopiakseni tarkemmin illan kävelytreffeistä ja sain oivan vinkin: snagari! Otinkin sitten ananasmunajuustokerroshampurilaisen, 5,80 ja käteisellä, kiitos, ja se oli niin taivaallista. Nautiskelin purilaista ja tuijotin Alvarin aukiota. Näin itseni lukemassa Fyssa kakkosen tenttiin keväällä 1997 ja Kela kakkosen tenttiin keväällä 1999. Ja muistin, miten sain keväällä -97 ikioman teekkarilakkini, joka on sittemmin jo kadonnut. Sen muistan, että lakki oli liian pieni ja otsaan jäi punainen viiru.
Hain Käävän juhlista, sankari ja 20 muuta lasta oli ottanut ilon irti, kuskasin kotiin ja suuntasin Lepuskiin kävelylle. Muistelimme Otski-aikoja. Tajusin, etten edes silloin osannut olla huoleton. Murehdin onnettomia geenejäni, olemattomia yrityssuhteitani ja varmaa tulevaisuuttani pitkäaikaistyöttömänä. Join kaljaa, opiskelin ripeästi ja murehdin.
Jos nyt saisin muuttaa jotain noista vuosista 96-99, en joisi enempää kaljaa, en opiskelisi sen nopeammin enkä hitaamminkaan mutta unohtaisin sen turhan huolehtimisen. Nauttisin mahtavasta ympäristöstä, hienoista opiskelukavereista ja luottaisin lupaavaan tulevaisuuteen, joka meille kaikille on.
1900-luvulta hypähdin sitten kertaheitolla tähän päivään, kun pääsin seuraamaan vaalien tuloslaskentaa. Mihin kansaan minä oikein kuulun? Missä ovat ne ihmiset, joilta pakolaiset vievät leivän suusta ja rattaat lapsilta? Ilmeisesti niitä on kuitenkin paljon, lähes viidesosa kansasta. Olisipa hauska tavata ja vaihtaa muutama sananen. Ihmettelen kyllä yhtä lailla myös sitä toista viidesosaa, joka haluaa minulle, minulle kaiken. Minulle, jolla on hyvä palkka ja pääomatuloja ja perintömökki ja venekin pitäisi hankkia. Minulle, joka en koskaan sairastu tai kohtaa mitään elämän epäoikeudenmukaisuuksia. Minulle pitäisi saada se vene, ja eihän sitä voi ostaa, jos verot vie herra ties puolet palkasta. Minähän olen onneni hankkinut ihan itse.
Thursday, April 14, 2011
Sairastelua, kuinkas muuten
Touko aloitti sen antibioottikuurinsa sunnuntaina. Maanantaina minä olin aamupäivän ja Mies iltapäivän töissä, tiistaina minä olin kotona kun Miehellä oli scrummipäivä ja keskiviikkona pääsin itse puolestani töihin. Vein Käävän seiskaksi eskariin ja tein kerrankin kunnon kymmenen tunnin työpäivän. Käävällä oli lupa tulla itse kotiin heti eskarin jälkeen. Puoli yhdeltä saapuikin pikkuinen Kääpä, joka kävi heti pitkäkseen sohvalle. Mies mittasi kuumeen: 39 astetta!
No, seuraavaksi sitten sumplittiin loppuviikon hoitovuorot. Torstaina Mies otti aamupäivän ja minä saan iltapäivän ja perjantain voin olla tarvittaessa kotona.
Keskiviikkoiltaa piristivät Me&i-kutsut. Oli tosi paljon vanhoja kollegoita ja uuden tuttavankin sain. Tiistaina saimme myös uudet D&J-paketit: pojille punaiset polvihousut ja kaksi T-paitaa, Käävälle hempeä hame, paita ja tightsit. Tosi kivat setit! Täydensin kesävaatevarastoa vielä kutsuilta: Käävälle keltainen kilpparipaita, Minikäävälle turkoosi hämähäkkipaita, Toukolaiselle sukkia ja Taimi-Topiakselle punainen kilpparibody. Minä sain kotihousut ja kaupanpäällispaidan. Vaari toi lapsille vielä Thaimaasta kesävaatetta: pojille shortsit ja pikeepaidat ja Käävälle ihanan mekon. Nyt saa kesä tulla!
Pojilla on alkanut sujua leikit hienosti. Maanantaina Miniäinen askarteli paperista matoja ja teki niille aluksia ja koteja. Iltapäivällä ne aloittivat nukkeleikit: Minikääpä hoiti poikapeipparia ja Toukolainen tyttöä. Mies kantoi niille hoitopisteen alakertaan ja Miniäinen työnteli vauvaansa taaperokärryissä ja Toukolainen rattaissa. Minikäävän vauvalla oli keltaiset pupupotkarit, samat, joita herra itse käytti viitisen vuotta sitten. Ne olivat vähän reilut nukelle, mutta se ei haitannut, sillä vauva ei vielä liikkunut. Välillä se tuli minulle hoitoon.
Nyt kaikki kolme hoivaavat sellaisia eläviä pehmoja. Toukolla on kissa, Käävällä jääkarhu ja Minikäävällä panda. Ne syöttävälle eläinvauvoilleen muroja ja antavat tuttipullosta maitoa. Kääpä ja Minikääpä rakensivat eläintalon leikkihuoneeseen. Kääpä on tosin vähän flegu ja kuumekin oli taas noussut. Annoin juuri särkkäriä.
Lapset katsoivat aamulla ohjelmia ja Kääpä laittoi päälle vielä Marttaa Yle areenalta. Minä sain pötköttää. Toukolainen kinusi maitoa ja pyysin Kääpää antamaan.
-Tässä on. Enempää en voi antaa, sillä äidille pitää jättää pieni sippi kahvimaidoksi.
Touko halusi maistaa kahvia. Annoin vähän lusikalla. Koko naama meni ruttuun.
-Hyvää!
Tiistaina laitoin Toukoa päikkäreille ja pötköttelin itse vieressä. "Chuggington", Touko lauleskeli ja komensi heti perään "ssshhh, Touko, sshhh!"
No, seuraavaksi sitten sumplittiin loppuviikon hoitovuorot. Torstaina Mies otti aamupäivän ja minä saan iltapäivän ja perjantain voin olla tarvittaessa kotona.
Keskiviikkoiltaa piristivät Me&i-kutsut. Oli tosi paljon vanhoja kollegoita ja uuden tuttavankin sain. Tiistaina saimme myös uudet D&J-paketit: pojille punaiset polvihousut ja kaksi T-paitaa, Käävälle hempeä hame, paita ja tightsit. Tosi kivat setit! Täydensin kesävaatevarastoa vielä kutsuilta: Käävälle keltainen kilpparipaita, Minikäävälle turkoosi hämähäkkipaita, Toukolaiselle sukkia ja Taimi-Topiakselle punainen kilpparibody. Minä sain kotihousut ja kaupanpäällispaidan. Vaari toi lapsille vielä Thaimaasta kesävaatetta: pojille shortsit ja pikeepaidat ja Käävälle ihanan mekon. Nyt saa kesä tulla!
Pojilla on alkanut sujua leikit hienosti. Maanantaina Miniäinen askarteli paperista matoja ja teki niille aluksia ja koteja. Iltapäivällä ne aloittivat nukkeleikit: Minikääpä hoiti poikapeipparia ja Toukolainen tyttöä. Mies kantoi niille hoitopisteen alakertaan ja Miniäinen työnteli vauvaansa taaperokärryissä ja Toukolainen rattaissa. Minikäävän vauvalla oli keltaiset pupupotkarit, samat, joita herra itse käytti viitisen vuotta sitten. Ne olivat vähän reilut nukelle, mutta se ei haitannut, sillä vauva ei vielä liikkunut. Välillä se tuli minulle hoitoon.
Nyt kaikki kolme hoivaavat sellaisia eläviä pehmoja. Toukolla on kissa, Käävällä jääkarhu ja Minikäävällä panda. Ne syöttävälle eläinvauvoilleen muroja ja antavat tuttipullosta maitoa. Kääpä ja Minikääpä rakensivat eläintalon leikkihuoneeseen. Kääpä on tosin vähän flegu ja kuumekin oli taas noussut. Annoin juuri särkkäriä.
Lapset katsoivat aamulla ohjelmia ja Kääpä laittoi päälle vielä Marttaa Yle areenalta. Minä sain pötköttää. Toukolainen kinusi maitoa ja pyysin Kääpää antamaan.
-Tässä on. Enempää en voi antaa, sillä äidille pitää jättää pieni sippi kahvimaidoksi.
Touko halusi maistaa kahvia. Annoin vähän lusikalla. Koko naama meni ruttuun.
-Hyvää!
Tiistaina laitoin Toukoa päikkäreille ja pötköttelin itse vieressä. "Chuggington", Touko lauleskeli ja komensi heti perään "ssshhh, Touko, sshhh!"
Sunday, April 10, 2011
Jopas oli viikko!
Toukolainen nukkui koko viikon katkonaisesti. Se heräsi itkeskelemään äitiä noin tunnin välein. Iloitsimme kuitenkin siitä, että Touko oli terve ja saimmekin molemmat tehtyä täyden työviikon. Ajattelimme, että Touko käy unessa nyt läpi päiväkodin aloitusta ja kokee eroahdistusta. Lapsi nukkui parhaiten toisen käteni päällä siten, että pidin toista kättä Toukon päällä ja lapsi piti molemmilla käsillä kiinni käsivarrestani. Lisäksi piti silittää tukkaa. Mies toimi vuoroillaan vastaavasti. Välillä lapsi huusi ja sätki jalkoja, löi ja potki.
Tällaisen viikon jälkeen on kyllä aika sippi. Onneksi alamme olla jo sen verran kokeneita konsultteja, molemmilla alan hommia 12 vuotta takana, että saimme työjutut hoidettua ihan mallikkaasti sumuisesta olosta huolimatta.
Keskiviikkona pääsimme töiden ja tarhan jälkeen tapaamaan pientä Varpu-vauvaa. Minikäävän ehdotuksesta huolimatta vauvaa ei oltu kastettu "Pupuksi". Vauva oli suloinen, kuinkas muuten, ja jo varsin taitava: kädet eivät huiskanneet enää holtittomasti ja ihan oikeita hymyjäkin saatiin.
Ja minä sain oikean joululahjan: perin mainion satsin äitiysvaatetta. Minulla on monia hyvälaatuisia trikoopaitoja, jotka ovatkin kaivaneet lisäksi tällaisia neuletakkeja, sillä toimistolla tuulee. Nyt kelpaa porskuttaa työläisenä seuraavat kaksi kuukautta, kun on ihan oikeita konsultin/ylitarkastajan vaatteita. Ei kuitenkaan ihan sellaisia kuin Kumman kaa -esityksessä. Siinä konsultin vaatteet olivat värikkäitä, kiiltäviä jakkupukuja. Tai sitten musta, vartalonmyötäinen trikooasu, kultaiset shortsit ja neuletakki. Tyydyn jälkimmäiseen komponenttiin ja se on päällä nytkin.
Kumman kaa oli teatteriesityksenä ihan jees ja Lauran suosituksesta yritinkin katsoa uusintaa neloselta. Mutta ei. Kumman kaa ei ollut minun juttuni. En tunnistanut naistyyppiä, siis minun ystäväpiirissäni ei yksinkertaisesti ole Elluja ja Anneja. Tai sitten en vain halua huomata niitä.
No mutta näin siis tahkottiin arki. Viisi työpäivää ja viisi arki-iltaa. Kevään tuloa ja sunnuntaina Mies laittoi lapsille pyörätkin. Alkuviikosta ne viihtyivät pihalla leikkien ryöväreitä ja tehden keväthommia ja nyt saatiin sitten nuo fillarit.
Lauantaina siskoni tuli hoitamaan lapsia valvotun yön jälkeen: se oli lapioinut kaverinsa kanssa lumeen juuttunutta isin autoa koko yön. Me pääsimme Miehen kanssa kahdestaan ystävän hautajaisiin. Päivä oli mitä kaunein. Pappi puhui ihmisen elämänkaaresta, joka on kuin ilmaan ammutun nuolen lento - jokainen kaari on ainutlaatuinen. Sisälläni nousi viha: kyllä tämä kaari loppui nyt ihan selkeästi kesken! Ei kenenkään kuulu kuolla 34-vuotiaana! Ei varsinkaan lahjakkaan ja rakastetun nuoren ihmisen. Mutta vähitellen minut valtasi hyväksyntä ja toisaalta armoton suru. Tällaista elämä nyt vain on ja se on sellaisenaan otettava.
Tapasimme hautajaisissa myös ystäviä teekkariajoilta - vanhoja, pönäköitä ukkoja kaikki! Siis sellaisiako mekin olemme, keski-ikäisiä miehiä ja naisia?
Sunnuntaina pääsimme toisenlaisiin tunnelmiin. Ensin käytin Toukolaisen lekurissa - märkivä korvatulehdus siis - ja sitten ajoimme saksalaisen ystäväperheen luo. Juhlimme kuuden lapsen voimin 5-vuotissynttäreitä. Söimme ensin makeita herkkuja: kanelisokerivoitäytteisiä lettuja ja vadelmakermamarenkia, siihen päälle Königbergin knödeleitä ja lopuksi vielä lisää herkkuja. Lapsille oli kilpailuja, joista palkintoina oli pieniä leluja ja suklaata. Kerrankin meidän lapset saivat namimasunsa täyteen!
Ilta oli ihana. Palautin muun perheen kotiin ja lähdin ystävän kanssa kävelylle. Teki taas niin hyvää, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ystävä osallistui hautajaisiin vainajan puolisona ja suru on varmasti suunnaton. Miten vahvaksi ihmisen täytyy oikein kasvaa?
Tällaisen viikon jälkeen on kyllä aika sippi. Onneksi alamme olla jo sen verran kokeneita konsultteja, molemmilla alan hommia 12 vuotta takana, että saimme työjutut hoidettua ihan mallikkaasti sumuisesta olosta huolimatta.
Keskiviikkona pääsimme töiden ja tarhan jälkeen tapaamaan pientä Varpu-vauvaa. Minikäävän ehdotuksesta huolimatta vauvaa ei oltu kastettu "Pupuksi". Vauva oli suloinen, kuinkas muuten, ja jo varsin taitava: kädet eivät huiskanneet enää holtittomasti ja ihan oikeita hymyjäkin saatiin.
Ja minä sain oikean joululahjan: perin mainion satsin äitiysvaatetta. Minulla on monia hyvälaatuisia trikoopaitoja, jotka ovatkin kaivaneet lisäksi tällaisia neuletakkeja, sillä toimistolla tuulee. Nyt kelpaa porskuttaa työläisenä seuraavat kaksi kuukautta, kun on ihan oikeita konsultin/ylitarkastajan vaatteita. Ei kuitenkaan ihan sellaisia kuin Kumman kaa -esityksessä. Siinä konsultin vaatteet olivat värikkäitä, kiiltäviä jakkupukuja. Tai sitten musta, vartalonmyötäinen trikooasu, kultaiset shortsit ja neuletakki. Tyydyn jälkimmäiseen komponenttiin ja se on päällä nytkin.
Kumman kaa oli teatteriesityksenä ihan jees ja Lauran suosituksesta yritinkin katsoa uusintaa neloselta. Mutta ei. Kumman kaa ei ollut minun juttuni. En tunnistanut naistyyppiä, siis minun ystäväpiirissäni ei yksinkertaisesti ole Elluja ja Anneja. Tai sitten en vain halua huomata niitä.
No mutta näin siis tahkottiin arki. Viisi työpäivää ja viisi arki-iltaa. Kevään tuloa ja sunnuntaina Mies laittoi lapsille pyörätkin. Alkuviikosta ne viihtyivät pihalla leikkien ryöväreitä ja tehden keväthommia ja nyt saatiin sitten nuo fillarit.
Lauantaina siskoni tuli hoitamaan lapsia valvotun yön jälkeen: se oli lapioinut kaverinsa kanssa lumeen juuttunutta isin autoa koko yön. Me pääsimme Miehen kanssa kahdestaan ystävän hautajaisiin. Päivä oli mitä kaunein. Pappi puhui ihmisen elämänkaaresta, joka on kuin ilmaan ammutun nuolen lento - jokainen kaari on ainutlaatuinen. Sisälläni nousi viha: kyllä tämä kaari loppui nyt ihan selkeästi kesken! Ei kenenkään kuulu kuolla 34-vuotiaana! Ei varsinkaan lahjakkaan ja rakastetun nuoren ihmisen. Mutta vähitellen minut valtasi hyväksyntä ja toisaalta armoton suru. Tällaista elämä nyt vain on ja se on sellaisenaan otettava.
Tapasimme hautajaisissa myös ystäviä teekkariajoilta - vanhoja, pönäköitä ukkoja kaikki! Siis sellaisiako mekin olemme, keski-ikäisiä miehiä ja naisia?
Sunnuntaina pääsimme toisenlaisiin tunnelmiin. Ensin käytin Toukolaisen lekurissa - märkivä korvatulehdus siis - ja sitten ajoimme saksalaisen ystäväperheen luo. Juhlimme kuuden lapsen voimin 5-vuotissynttäreitä. Söimme ensin makeita herkkuja: kanelisokerivoitäytteisiä lettuja ja vadelmakermamarenkia, siihen päälle Königbergin knödeleitä ja lopuksi vielä lisää herkkuja. Lapsille oli kilpailuja, joista palkintoina oli pieniä leluja ja suklaata. Kerrankin meidän lapset saivat namimasunsa täyteen!
Ilta oli ihana. Palautin muun perheen kotiin ja lähdin ystävän kanssa kävelylle. Teki taas niin hyvää, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ystävä osallistui hautajaisiin vainajan puolisona ja suru on varmasti suunnaton. Miten vahvaksi ihmisen täytyy oikein kasvaa?
Sunday, April 03, 2011
Ystäviä + lisäkääpä!
Kääpä leikki pihalla Juulian ja Jessican kanssa. Tytöillä oli saippuakuplapuhallusvehkeet ja Kääpäkin halusi omansa. Laitoin lapselle kupla-ainetta purkkiin ja kysyin, tarvitseeko joku muukin. Ei kuulemma tarvinnut. Pian ovelle säntäsi kasa tyttöjä ja tarvittiinkin uutta ainetta, kun Juulian purkki oli kaatunut (ei vahingossa). No, sanoin vähän kiukkuisena syöväni ensin. Kääpä asetti kätensä Juulian harteille ja selitti, että äidillä on vauva mahassa ja sen takia sen pitää syödä koko ajan.
Niin tosiaan, meille pitäisi saapua uusi lapsi ensi syksynä. Kuun puolessa välissä on rakenneultra ja sen jälkeen voi lähes huokaista helpotuksesta, jos kaikki on kunnossa. Nyt on vielä aika epävarmaa, kun ei tunne edes liikkeitä. Kaksi kertaa tosin tunsin Toukon synttäreiden jälkeisenä yönä ja silloinkin piti olla mahallaan, jotta vauvan oli pakko ilmaista olemassaolostaan, jottei lytistyisi.
Teimme testin uudenvuodenaattona ja yllättäen saimmekin sitten lapset yöhoitoon Mummolle ja Papalle. Kuljeskelimme kaupungilla hämmentyneinä - nytkö se sitten saapuu? Juuri kun olimme olleet luopumassa toivosta ja ajattelimme, että kyllä noissa kolmessa on ihan riittävästi hommaa.
Lapsille kerroimme 15.2 ekan ultran jälkeen. Mies ei päässyt ultraan, sillä sen piti hoitaa oven toisella puolella Toukoa. Onneksi saimme ison kasan kuvia tulokkaasta. Ja sinne rakenneultraan Miehen pitäisikin sitten jo päästä, kun lapsilla on tarhapaikat. Kaikki kolme istuivat rivissä keittiössä ja näytimme niitä ultrakuvia. Mies laittoi kuvan mahani kohdalle ja heti kun lapset tajusivat, mistä oli kyse, alkoi hillitön kikatus ja pulputus. Kolme silmäparia säihkyivät ja lapset säpisivät. "Pian meitä lapsia on neljä!" "Tuleekohan meille tyttö vai poika?" "Ajatella, jos meillä olisi kolme lapsipoikaa!"
Minikääpä selitti myöhemmin, että isi oli äidin ensimmäinen poika. Meinasin jo korjata, ettei se ihan niin mennyt, mutta onneksi Minikääpä jatkoi heti, että "minä olin äidin toinen poika ja Touko kolmas". Saas nähdä, saanko nyt sitten neljännen pojan vai toisen tytön.
Jossain vaiheessa puhuimme Miniäisen kanssa taas muuttamisesta ja asuntoasioista. Sanoin, että kyllä meidän varmaan pitää jossain vaiheessa muuttaa isompaan kotiin, jotta kaikki saavat onat huoneet, kun nyt tulee se neljäs lapsikin. Minikääpä kysyi huolestuneena, että mitä jos Taivaan Isä lähettää meille niin paljon lapsia, että ne eivät mahdu mihinkään kotiin? Kerroin, että isi ja äiti saavat vähän päättää, että miten monta niitä lapsia tulee. "Ai ihanko tosi? Ai niinkö se on? No sehän on ihan mahtavaa!"
Minikääpää harmittaa edelleen, että jouduimme muuttamaan 1,5 vuotta sitten. Se leikki Mini Zhu Zhu Petsillään ja selitti, että Zhu Zhu Pets joutui muuttamaan uuteen kotiin, kun sen isi ja äiti olivat ostaneet niin paljon leluja, etteivät lelut mahtuneet enää vanhaan kotiin. Kysyin, että miten siinä niin oli käynyt. Minikääpä selitti, että Mini Zhu Zhu Petsin vanhemmilla on liikaa rahaa ja sitten ne ostaa niillä lapsille leluja, kun lapset aina haluaa.
Kääpä odottaa kovasti vauvaa. Tiistaisin vaihtuu raskausviikko ja silloin luetaan aina, mitä vauvalle kuuluu ja minkä kokoinen se on. Usein emme tosin malta odottaa tiistaihin ja luemme tekstin jo viikonloppuna. Nyt vauva on 21,5 cm ja 250 g, eli kaksi Paula-vanukasta ja yksi pikkurahka. Pituuden katsoimme mitasta, ja se oli noin 2/3 ketsuppipulloa.
Mutta nyt vielä viime viikonloppuun. Lauantai-iltana ovelta kuului mieletön pulina. Olin varma, että siellä on Käävän, Juulian ja Jessican lisäksi vielä Iida, mutta ovella olikin vain Kanerva ja Markus, jotka rakensivat taloa. Ne olivat laittaneet isot pojat, Villen, Jonnen ja Mikaelin, hakemaan niille lautoja pellolta, koska 6-vuotiaat eivät saa vielä mennä sinne. Aluksi isoja poikia ei napannut, mutta Kääpä sanoi, että "te voitte ajatella sitä seikkailuna" ja sai pojat lähtemään. Minun tyttöni!
Koko päivän ne sahasivat ja naulasivat ja yrittivät houkutella Miestäkin lautojen hakuun. Onneksi Markuksen isä sai ne innostettua lumilinnan tekoon. Kääpä kertoi loukkaantuneena, että Jonne väitti nähneensä, kun Kääpä ja Markus pussaa. Vaikka se ei ole totta, sillä ne ovat vain halanneet.
Sunnuntai-iltana Kääpä pääsi vielä leikkimään Markukselle. Ne olivat pelanneet Minecraftia ja lukeneet Lego-lehteä. Ihanaa, että Kääpä on vihdoin löytänyt tosiystävän!
Minulla oli kerrankin ihan mahtava viikonloppu, vaikka se vaatikin nenäsuihketta ja särkylääkettä. Lauantaina kävimme vierailulla ystävän uudessa kodissa, illalla pääsin katsomaan Kumman kaa -esityksen ja sunnuntaille oli vielä alusvaatekutsut. Kääpä ja Minikääpä pääsivät mukaan ja leikit sujuivatkin oikein mainiosti ystävän kanssa.
Iltapalapöydässä Minikääpä sanoi yllättäen:
-Äiti, ne mustat alusvaatteet oli kyllä hienoimmat. Ne peitti parhaiten.
Katsoin lasta vähän kummeksuen ja Miniäinen jatkoi:
-Niistä ei näy niin paljon ihoa.
Niin tosiaan, meille pitäisi saapua uusi lapsi ensi syksynä. Kuun puolessa välissä on rakenneultra ja sen jälkeen voi lähes huokaista helpotuksesta, jos kaikki on kunnossa. Nyt on vielä aika epävarmaa, kun ei tunne edes liikkeitä. Kaksi kertaa tosin tunsin Toukon synttäreiden jälkeisenä yönä ja silloinkin piti olla mahallaan, jotta vauvan oli pakko ilmaista olemassaolostaan, jottei lytistyisi.
Teimme testin uudenvuodenaattona ja yllättäen saimmekin sitten lapset yöhoitoon Mummolle ja Papalle. Kuljeskelimme kaupungilla hämmentyneinä - nytkö se sitten saapuu? Juuri kun olimme olleet luopumassa toivosta ja ajattelimme, että kyllä noissa kolmessa on ihan riittävästi hommaa.
Lapsille kerroimme 15.2 ekan ultran jälkeen. Mies ei päässyt ultraan, sillä sen piti hoitaa oven toisella puolella Toukoa. Onneksi saimme ison kasan kuvia tulokkaasta. Ja sinne rakenneultraan Miehen pitäisikin sitten jo päästä, kun lapsilla on tarhapaikat. Kaikki kolme istuivat rivissä keittiössä ja näytimme niitä ultrakuvia. Mies laittoi kuvan mahani kohdalle ja heti kun lapset tajusivat, mistä oli kyse, alkoi hillitön kikatus ja pulputus. Kolme silmäparia säihkyivät ja lapset säpisivät. "Pian meitä lapsia on neljä!" "Tuleekohan meille tyttö vai poika?" "Ajatella, jos meillä olisi kolme lapsipoikaa!"
Minikääpä selitti myöhemmin, että isi oli äidin ensimmäinen poika. Meinasin jo korjata, ettei se ihan niin mennyt, mutta onneksi Minikääpä jatkoi heti, että "minä olin äidin toinen poika ja Touko kolmas". Saas nähdä, saanko nyt sitten neljännen pojan vai toisen tytön.
Jossain vaiheessa puhuimme Miniäisen kanssa taas muuttamisesta ja asuntoasioista. Sanoin, että kyllä meidän varmaan pitää jossain vaiheessa muuttaa isompaan kotiin, jotta kaikki saavat onat huoneet, kun nyt tulee se neljäs lapsikin. Minikääpä kysyi huolestuneena, että mitä jos Taivaan Isä lähettää meille niin paljon lapsia, että ne eivät mahdu mihinkään kotiin? Kerroin, että isi ja äiti saavat vähän päättää, että miten monta niitä lapsia tulee. "Ai ihanko tosi? Ai niinkö se on? No sehän on ihan mahtavaa!"
Minikääpää harmittaa edelleen, että jouduimme muuttamaan 1,5 vuotta sitten. Se leikki Mini Zhu Zhu Petsillään ja selitti, että Zhu Zhu Pets joutui muuttamaan uuteen kotiin, kun sen isi ja äiti olivat ostaneet niin paljon leluja, etteivät lelut mahtuneet enää vanhaan kotiin. Kysyin, että miten siinä niin oli käynyt. Minikääpä selitti, että Mini Zhu Zhu Petsin vanhemmilla on liikaa rahaa ja sitten ne ostaa niillä lapsille leluja, kun lapset aina haluaa.
Kääpä odottaa kovasti vauvaa. Tiistaisin vaihtuu raskausviikko ja silloin luetaan aina, mitä vauvalle kuuluu ja minkä kokoinen se on. Usein emme tosin malta odottaa tiistaihin ja luemme tekstin jo viikonloppuna. Nyt vauva on 21,5 cm ja 250 g, eli kaksi Paula-vanukasta ja yksi pikkurahka. Pituuden katsoimme mitasta, ja se oli noin 2/3 ketsuppipulloa.
Mutta nyt vielä viime viikonloppuun. Lauantai-iltana ovelta kuului mieletön pulina. Olin varma, että siellä on Käävän, Juulian ja Jessican lisäksi vielä Iida, mutta ovella olikin vain Kanerva ja Markus, jotka rakensivat taloa. Ne olivat laittaneet isot pojat, Villen, Jonnen ja Mikaelin, hakemaan niille lautoja pellolta, koska 6-vuotiaat eivät saa vielä mennä sinne. Aluksi isoja poikia ei napannut, mutta Kääpä sanoi, että "te voitte ajatella sitä seikkailuna" ja sai pojat lähtemään. Minun tyttöni!
Koko päivän ne sahasivat ja naulasivat ja yrittivät houkutella Miestäkin lautojen hakuun. Onneksi Markuksen isä sai ne innostettua lumilinnan tekoon. Kääpä kertoi loukkaantuneena, että Jonne väitti nähneensä, kun Kääpä ja Markus pussaa. Vaikka se ei ole totta, sillä ne ovat vain halanneet.
Sunnuntai-iltana Kääpä pääsi vielä leikkimään Markukselle. Ne olivat pelanneet Minecraftia ja lukeneet Lego-lehteä. Ihanaa, että Kääpä on vihdoin löytänyt tosiystävän!
Minulla oli kerrankin ihan mahtava viikonloppu, vaikka se vaatikin nenäsuihketta ja särkylääkettä. Lauantaina kävimme vierailulla ystävän uudessa kodissa, illalla pääsin katsomaan Kumman kaa -esityksen ja sunnuntaille oli vielä alusvaatekutsut. Kääpä ja Minikääpä pääsivät mukaan ja leikit sujuivatkin oikein mainiosti ystävän kanssa.
Iltapalapöydässä Minikääpä sanoi yllättäen:
-Äiti, ne mustat alusvaatteet oli kyllä hienoimmat. Ne peitti parhaiten.
Katsoin lasta vähän kummeksuen ja Miniäinen jatkoi:
-Niistä ei näy niin paljon ihoa.
Subscribe to:
Posts (Atom)