Remppa & muutto

Pistimme asunnon myyntiin 9.10 ja hyväksyimme ostotarjouksen 20.10 ja siitä se rytinä sitten alkoikin. Aluksi panikoimme uuden asunnon löytymisen kanssa, kun ne kaksi asuntoa, joita olimme katselleet sillä silmällä, osoittautuivat auttamattoman ahtaiksi jo heti kättelyssä. Niinpä hylkäsimme kandidaatit ja jatkoimme etsintää. Aika pian sitten löysimmekin tämän omamme, ja kun se kerran sopi Espoon kaupungillekin, päätimme muuttaa väliaikaisasoomme. Tässä vaiheessa on jo pakko huomauttaa, että aluksi kaavailtu parin kuukauden väliaikaisratkaisu on tämän remppa-ja muuttohässäkän jälkeen muuttumassa parin-kolmen, miksei neljänkin, vuoden ratkaisuksi. Mutta katsotaan nyt, miten hyvin tuolla viihdytään.

Parasta tuntuu ainakin näin alkuun olevan tila ja asunnon pohjaratkaisu. Kahden tason asunto tuntuu nyt tosi ihanalta, kun yläkerran voi rauhoittaa nukkumiselle ja lueskelulle. Erillinen keittiö on myös hyvä juttu edellisen asunnon avaruuden jälkeen, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että edes jauhelihaa ei saa paistaa rauhassa. Kylppäri ja sauna ovat tilavia, ja alakerran leikkihuone on pitkäaikainen haaveeni. Puhumattakaan kirjastohuoneesta, josta olen unelmoinut. Bonuksena pieni parveke ja piha.

No mutta, nyt tarkoituksenani on lähes historioitsijan säntillisyydellä kirjata ylös, miten kaikki sujui, joten kärsivällisyyttä!

1.12
Mies jäi lasten kanssa kotiin 2,5 kuukaudeksi ja sessio alkoi isyyslomaviikolla 1.12. Olin vähän kaavaillut tuolle viikolle reissua, tai edes lillumista uimahallissa, mutta olosuhteiden pakosta teimmekin sitten remonttia. Kävimme hakemassa tuona tiistaina ensin avaimet huoltoyhtiöstä ja sitten suuntasimmekin uuteen kotiin suunnittelemaan maalien värejä. Meidän makkariin päätimme laittaa vihreää ja leikkihuoneeseen taivaansinistä. Lasten makkarin väri jäi vielä auki ja loput huoneet vetäisimme sitten valkoisella, eli olkkarin ja kirjaston. Lapsillakin oli vapaapäivä tarhasta ja yhdessä sitten säntäilimme huoneesta toiseen. Aika epäuskoinen olo, mutta lapsien edessä yritimme olla vanhoja konkareita aiheessa "lapsiperhe muuttaa uuteen kotiin".

Sitten suuntasimmekin maalikauppaan. Saimme todella hyvää palvelua ja lapset jututtivat puolestaan muita myyjiä. Sitten heitin perheen vanhaan kotiin ja ajelin illaksi kurssille.

2.12
Minulla oli ensin hammis, sitten menimme lasten ja maalien kanssa uuteen kotiin, sieltä sitten Kaapon ja Toukon hammikseen ja illaksi vielä asunnolle. Nyt pääsimme kunnolla aloittamaan remppahommat. Teippailimme, pakkeloimme, pesimme ja maalasimme. Lapset vahtivat toisiaan, tosin vain toinen aikuinen pystyi maalaamaan kerralla, sillä toisen oli oltava valppaana mahdollisia hoitotoimia varten. Miehen veli perheineen käväisi vielä illalla ja ukot kantoivat yhden kiinteän kaapin alakerrasta yläkertaan. Aikamoinen urakka! Saimme muutaman huoneen pestyä ja teipattua ja meidän makkarin maalattua.

3.12
Lapsilla oli tarhapäivä, mutta Touko oli apunamme maalauksessa. Saimme kirjaston maalattua ja taas muutaman huoneen pestyä. Saimme myös vieraita: ex-kollegani ja Toukon nykykollega piipahtivat meitä tervehtimässä. Oli ihana nähdä perheen ulkopuolisia ihmisiä! Me maalasimme ja lapset viettivät päiväkodissa linnanjuhlia. Olisin voinut vaihtaa osia, vaikka hommat kyllä sujuivatkin.

4.12
Lapsilla oli tarhassa teatteripäivä ja saimme Toukolaisenkin viideksi tunniksi varahoitoon Espoon kaupungille. Se tarkoitti neljää tuntia tehokasta peliaikaa, josta tosin törsäsimme osan Mäkkärissä. Oli kyllä hieman tehokkaampaa työskennellä ilman apulaisia! Saimme olkkarin hyvälle alulle. Tehokas päivä ja illaksi vielä kurssille.

5-6.12
Viikonlopun sitten chillailimme, tai oli pakko, sillä minä ja Touko olimme flunssaisia, Kaapon flunssa menossa ja Kanervan tulossa ja Mieskin sairasti. Itse asiassa olin ollut aika raihna koko viikon, mutta kun tämä aikataulu oli mitä oli, oli vain pakko maalata. Mutta kyllä sitä sitten illalla nukahtikin helposti, kun oli koko päivän raatanut. Ja mikä parasta, fyysinen työ ei juurikaan stressaa ja työn tulokset voi nähdä päivän päätteeksi. Ehkä ryhdynkin isona remppaukoksi.

7.12
Lapset tarhaan ja Touko taas viideksi tunniksi varahoitoon. Maalasimme yksittäisiä seiniä leikkihuoneesta, olkkarista ja eteisestä. 14.30 oli Toukon nouto, 15.15 haimme lapset (välissä ehdimme juoda kahvit avoimessa) ja suuntasimme maalikauppaan. Emme olleet vielä lyöneet lukkoon lastenhuoneen värejä, mutta lopulta päädyimme keltaiseen ja oranssiin. Kaappien oviin tulee viidakkotarroja ja alakerran taivaansinisen seinän kaveriksi löytyivät verhot ja koristetarroja. Maalikaupan jälkeen olimme ihan sippejä, mutta ei auttanut kuin jatkaa kodinkonekauppaan. Ostimme pesu- ja astianpesukoneet ja olisimme ostaneet telkkarinkin, mutta emme osaneet enää tehdä päätöstä. Joten uusi telkkari tulee sitten joskus myöhemmin.

8.12
Eka työpäivä! Koska edellinen viikko oli ollut niin tiivis, en ollut juurikaan ehtinyt panikoida töiden aloittamista. Eniten jännitti parkkeeraaminen uudelle paikalle uuteen halliin, mutta siitäkin selvittiin. Kahviautomaati sijaitsi sentään vanhalla paikalla. Ja illalla kurssille.

9.12
Saimme illaksi Miehen vanhemmat ja enon lapsenvahdeiksi, joten saimme maalattua lastenhuoneen varsin rivakasti. Mies kokosi isänsä kanssa myös leikkihuoneen pikkuparven ja kirjahyllyjen rungot. Suunnitelmissani oli, että kirjasto ja leikkihuone saataisiin kuntoon jo ennen varsinaista muuttopäivää, mutta ei se ihan niin mennyt. Vielä on neljä kirjalaatikkoa purkamatta, mutta leikkihuone valmistui sen sijaan lähes ajallaan. Lapset olivat ihan täpinöissään mummon ja papan vierailusta, kun isi ja äiti tekee vaan aina hommia, eikä ehdi tehdä mitään kivaa.
No, onneksi tämä hässäkkä kestää vain muutaman viikon. Jos rakentaisimme taloa, olisi elämä varmaan suunnilleen tällaista, mutta projektin kesto olisi vähintään vuoden. Kauhistus.

10.12
Mies oli lasten kanssa päiväkodin joulupajassa ja minä sairastin.

11.12
Pesukone ja astianpesukone saapuivat. Kirjoja hyllyyn.

12-13.12
Roudausta, pakkausta, perhemessu. Istuimme Laaksolahden kappelilla kahvilla messun jälkeen ja Käävät vetivät piparia. Yllättäen Käävän hammas isrtosi ja jäi kiinni pipariin. Mies luuli ensin, että hampaasta oli lohjennut vain pala, mutta tajusi sitten, että Kääpäläisen hammas vain on todella pieni. Illalla olikin sitten haastetta, kun piti nostaa ja rikkoa rahaa, jotta Hammaskeiju voi tuoda vesilasiin kaksi euroa. Onnistuimme. Seuraavana yönä Käävältä irtosi sitten toinenkin hammas, jonka se laittoi keskellä yötä vesilasiin ja pettyneenä aamulla ihmetteli, kun Hammaskeiju ei ollut käynyt. Selitimme, että Keiju oli jo ohittanut kotimme reitillään tuohon aikaan ja se meni läpi. Siispä taas kolikon metsästykseen. Hassua kyllä, hampaat siirtyvät lapselta toiselle. Käävältä on nyt irronnut kaksi hammasta ja Toukolainen on saanut kaksi. Kierrätystä.

14.12
Pianon siirto.

15.12
Ilta kurssilla. Kipaisin vielä uudella kämpällä hakemassa juhlavaattetta ja fleesejä lapsille. Pakatessani en ollenkaan ottanut huomioon, että Suomen talvi kovine pakkasineen puskee päälle juuri silloin, kun olemme muuttopuuhissa.

16.12
Päiväkodin puurojuhla. Käävät olivat jännittäneet esitystä ihan sutena. Kääpä stressasi, kun Minikääpä ei osannut sanoja ja Minikääpää huoletti, ettei se pääse mihinkään esitykseen, kun se ei osaa sanoja. No, ilta sujui kutakuinkin näin (pahoittelen, että lipsun tässä otsikon teemasta):

-Nautitaan puuroa, glögiä ja kääpäin leipomia pipareita.
-Esitys alkaa. Muut lapset ovat poissa ja Minikääpä lähettää lentosuukkoja estradilta.
-Täti hakee Minikäävän.
-Keijut ja tontut tanssivat, Kääpä on keijuna ja Minikääpä tonttuna.
-Konkataan kilpaa. Minikääpä ottelee kahden viskaripojan kanssa ja putoaa ekana pois. Menee kuitenkin kiltisti penkille istumaan.
-Ilta huipentuu satunäytelmään. Kääpä saa olla Prisessa Ruusunen. Näytelmä alkaa Käävän tanssilla - lapsi pyörähtelee suloisesti unelmahepenissään. Linnamuuri kohoaa ja muuriin on saatu Minikäävän lisäksi rekrytoitua toinen poika, noita uhkaa valomiekalla, kukkaset tanssivat ja lopussa prinssi pelastaa Käävän. Niin liikkistä, niin liikkistä.
-Joulupukki tuo kaikille lahjapussit. Ne olivatkin sitten kääpien kolmannet tänä jouluna.
-Käävät antavat hoitajilleen lahjat. Miniäinen saa avata lahjan entisen hoitajansa kanssa eikä malta olla kertomatta, että siellä on suklaata. Laitoin paketteihin myös kynttilät ja se oli Minikäävällekin yllätys.

17.12
Muutto. Haimme klo 12 pakun Miehen veljen kanssa, Sisko hoiti lapsia, ukot roudas ja minä pakkailin. Sitten äijä vaihtoon, tilalle tuli kolmen tunnin kuluttua Miehen isä. 18.45 oli pakun palautus. Se olikin varsinainen Amazing Race, sillä keli oli karmea ja reitillä palloili lisähaasteena ambulansseja ja paloautoja. Myöhästyimme lopulta kuusi minuuttia emmekä joutuneet maksamaan 150 euron sakkoa. Pakun palautuksen jälkeen hain vielä yhden satsin kämpiltä. 22.30 totesimme Miehen kanssa, että nyt saa riittää tältä päivältä. Aamu oli alkanut kuitenkin jo ennen seiskaa pakkailuilla ja kääpäin hoidolla.

Lapset olivat mukana koko muuton ajan. Ensin ne katselivat vanhassa kodissa Muumeja siskoni kanssa ja sitten touhusivat uudessa kodissa. Uskon, että tämä oli hyvä järjestely, vaikka nopeampaa ja tehokkaampaa olisi toki ollut lykätä lapset jonnekin muualle. Niin, minne? Mihin säilötään kolme lasta muuton ajaksi, ehkä johonkin asiaan omistautuneeseen yritykseen?

18.12
Eka aamu uudessa kodissa. Heräsin seiskalta ja odottelin, että vauva herää syömään. Syötin vauvan, pesin nopeasti hiukset ja säntäsin matkaan. Autossa huomasin tukka märkänä, että kello on 6.58 ja pakkasta on -22. Puhelimeni varapuhelin (alkupaeräinen on rikki) oli ollut kesäajassa ja olinkin varsin varhain liikkeellä. Onneksi olin niin väsynyt, etten aistinut kylmyyttä.

19-20.12
Tavaroiden purkua. Vanhan asunnon siivous.

21.12
Loppukaupan teko.

Tämä parin viikon periodi on ollut niin intensiivinen, että olemme hieman joutuneet tinkimään kotihommista. Siivota ei tietenkään tarvitse, kun siirtelee jatkuvasti tavaroita paikasta toiseen, mutta myös ruuan laitosta voi lintsata. Olemme eläneet

- Pizzalla. Muutimme jopa hieman lähemmäs kantistamme.
- Hampurilaisilla. Lapsilla on kaikki viimeisen kuukauden aikana ilmestyneet Happy Meal -lelut, tai siis jokaista tietenkin kaksin kappalein.
- Kiinalaisella. Löysimme uuden kantiksemme lähes tuon pizzeriamme naapurista. Sovimme, että jatkossa joka toinen perjantai on pizza- ja joka toinen kiinalaisilta.
- ABC-ruualla. Hinta on vähän paha, mutta settiin kuuluu kahvi, leikkipaikka sekä ruokaostosoptio.
- Jos on ollut sellainen suvatopaikka, on Mies pyöräyttänyt pääkallon.

Mutta, tulipa raportoitua. Aion lukea tämän jorinan, kun alan taas haikailla uutta asuntoa, sitten 3-4 vuoden kuluttua.

Harrastuksia

Meillä lapset ei harrasta mitään, kun meillä aikuisilla riittää huisketta ihan muutenkin, mutta kyllä ne meidänkin mukulat jotain touhuaa. Tässä raporttia.

1. Uiminen

Kääpä pääsi nyt syksyllä vihdoin uimakouluun ja oli ihan säpinä. Se oli luukuttanut U-I-U-I-Uimakoulua niin monta kertaa, että se kommentoi jokaiseen juttuun, että "Rajamäen uimahallissa tehtiin..." Meidän uimakoulu oli siis Myrtsissä. Ihan huippu systeemi, sillä lapsen saattoi jättää ja noutaa aulasta eikä aikuisen tarvinnut hengailla koko aikaa hallilla. Kävin aina lauantaisin äidin kanssa kaupassa ja sunnuntaina sitten kahvilla, usein otin Minikäävän silloin mukaan. Viisi viikkoa elämästä hujahti hetkessä.

Olimme aloittaneet uimahalleilut jo aiemmin, kun kerran uskaltauduin kolmen lapsen kanssa hallille ystävän kutsusta. M, L ja M olivat juuri lähdössä, mutta sain sen verran apua, että saatiin kellukkeet sun muut kuntoon. Jäätiinkin sitten ihan koukkuun siihen touhuun. Yleensä istun Toukon kanssa vauvojen altaassa, jossa myös Minikääpä tykkää touhuta ja Kääpä polskii itsekseen lasten altaassa. Välillä sitten olen Käävän kaverina Touko kainalossa. Mukavinta on toki, jos voi jättää Mettisen Miehelle. Toisaalta olisi ihana päästä uittelemaan Toukoa lämpöiseen terapia-altaaseen, vauva varmasti nauttisi.

Keskiviikkona olimme taas pitkästä aikaa uimassa. Kääpä polski lastenaltaassa ees taas, Minikääpä viihtyi myös ja minä livahdin porealtaaseen. Sieltä sitten näin, kun Kaapolainen kasteli turkoosilla kastelukannullaan suurta, kaljua miestä. Edellisellä kerralla huomasin, että kas, Kaapo on järjestänyt kahvikutsut uima-altaan väelle. Kaikilla aikuisilla oli muovinen kuppi kädessä ja siitä ne sitten hörppivät kaffia omia lapsia vahtiessaan. Uimalauta toimi tarjottimena.

Kääpä on kyllä sinnikäs tuon uimisenkin suhteen. Se vaan treenaa ja treenaa, kunnes on ihan hytisevä ja sinihuuli. Äitiinsä tullut siinäkin.

2. Ymmerstan koulun jumppa

Ystävämme järjestivät meille jumppahetkiä läheiselle koululle. Mukana oli perhekerhon väkeä. Lapset saivat kirmata, keinua renkaissa, kiivetä köysissä ja puolapuissa ja leikkiä Karhu nukkuuta. Niin, ja juoksukilpailuja ei toki sovi unohtaa. Iso tila oli ihanan inspiroiva tämän 68 neliön jälkeen. Ja samalla sai sitten myös puida oman kylän tapahtumat, synnytykset ja asuntokaupat. Kiitokset vielä järjestelyistä, H ja S!

3. Perhekerhot

Peruna perjantaina on perhekerho. Kokeilimme kerhoa vuonna 2004 Käävän kanssa, mutta hulina pelotti. Palasimme kuvioihin Käävän ollessa yhdeksänkuinen ja silloin homma jo sujui. Sitten kävimme Käävän ja Minikäävän kanssa kerhoilemassa ja nyt joukkoon on liittynyt sitten tuo Toukolainen. Tänään sain kahvitella ihan rauhassa, kun Toukokin ryömi muiden mukaan leikkimään. Touko on siis iso ukko jo, ja ihan oikea hammaspeikkokin. Ukkeli on ollut viime aikoina vähän itkuinen tuon hampaan takia, mutta nyt sen puhjettua jaksaa taas naureskella ja jatkaa taputusharjoituksia.

Mammat ja muksut on sitten toinen vastaava sessio, jossa ollaan käyty. Siellä aikuinen saa jälleen kahvia ja lapset leikkiä. Syksyn suosikki on ollut Peter Pan. Kääpä haluaa olla aina Peter, E on Helinä ja pienet pojat, Minikääpä ja T, ovat sitten milloin mitäkin: Kapteeni koukkuja, krokotiilejä tai vain pahiksia. Leikissä kiipeillään liukkaalla kalliolla ja puussa ja vaatteet ovat session jälkeen taatusti valmiita koneeseen.

4. Avoin päiväkoti

Tämä on myös ihan huippu! Lapsille luetaan kirjoja, järjestetään leikkihetkiä ja askartelutuokioita ja vanhemman tehtäväksi jää lähinnä kahvittelu ja jälleen se tilitys. Kaikki, siis ruuan laitto, lelujen siivoaminen ja peppujen pyyhintä, käy tuolla avoimen päiväkodin tiloissa niin paljon kepeämmin, että on ihme, ettei olla muutettu sinne ihan pysyvästi. Lapset ovat saaneet sieltä rakkaan ystävän, joka on ihan oikeesti, siis ihan tosi eskarilainen (!!!) ja tekee siis aamupäivisin kaikkia isojen eskarilaisten juttuja. Oooh.

5. Ikea, Mäkkäri, ABC, Hoplop, Huimala, Sanomatalon kahvila

Ja muut kaupalliset palveluntarjoajat, jotka järjestävät ruokaa ja leikkipaikkoja pientä korvausta vastaan. Kiireisen älykköuranaisäidin pelastus.

Se, mitä oikeasti haluaisin tehdä enemmän, on kyläily ystävien luona. Monasti treffejä sovitaan ja nähdäänkin, mutta valitettavan usein joudutaan sumplimaan, kun aina joku on sairaana tai sairastumassa tai pelkää sairastuvansa. Mutta onneksi sentään joskus tavataan ihan livenä ja saadaan heekkuja.

Itse asiassa tässä kotiäitiydessä oleellisinta on kuitenkin juuri haaveilu. Kunpa lapset pysyisivät terveenä ja päästäisiin reissuun. Kunpa meillä olisi enemmän tilaa leikeille. Ja tietysti se kaikkien syvin haave - haave siitä, että edes joskus saisi juoda rauhassa kahvit. Ja santsikupinkin vielä.

No, nyt kuitenkin koittaa pian se hetki, kun minä lähden töihin ja parkkeeraan paikalle numero 13. Onko taikausko syntiä? Voiko paikalta numero 13 ponnistaa vielä mielekkäisiin työtehtäviin vai oliko se sitten siinä? Mutta kahvia saan silti juoda, se on sentään varmaa tässä globaalin talouskriisin ravistelemassa ja sikainfluenssan runtelemassa maailmassa. Kahvia saan.

15.1 – 7.12.2009

Pian koittaa paluu sorvin ääreen ja nyt pitäisi sitten paniikissa tallettaa lähes vuoden muistot. Keväällä vielä bloggailinkin, mutta nyt se on jäänyt arjen jalkoihin.

Koko kirjoittelu hyytyi oikeastaan Toukon sairaalakeikkaan viime toukokuussa. Se on toki jo vanhaakin vanhempi juttu, mutta aloitan sillä.

Koko kevät oli ollut yhtä hösistä. Touko syntyi 31.3 ja siitä sitten parin viikon päästä aloitimme kerhoilut sun muut. Ramppasimme avoimessa päiväkodissa, perhekerhossa, mammoissa ja muksuissa (mummoissa ja maksoissa), asukaspuistoissa ja kirjastoissa. Siis kaikki mahdollinen irti tästä kotipätkästä, äidille virikkeitä laidasta laitaan. Ja lapset piti yrittää muistaa viedä vielä päiväkotiinkin kahdesti viikossa, siis Kääpä ja Minikääpä. Toukolaista eivät vielä ottaneet.

No, riensimme sitten perinteisen kuvion mukaan. Tai sikäli oli spesiaalia, että sisko oli ottanut isommat käävät yökylään. Me menimme Mettisen, Touko Mettisen, kanssa perjantaina päiväkotiin äitienpäiväkahville ja sieltä sitten perhekerhoon. Koska välissä oli luppoaikaa, piipahdimme vielä Tuomarilassa karkki- ja lehtiostoksilla. Touko oli vähän kröhäinen, mutta niinhän se oli ollut melkein aina. Ikää viisi viikkoa. Perhekerhossa juttelin sitten äidin kanssa, jonka vauvalla oli ollut RS-virus. Paluumatkan tulin naapurin kanssa yhtä matkaa, kun häneltä oli kumi puhjennut pyörästä. Myös heidän lapsellaan oli ollut tuo RS ja yskä kuulosti kuulemma ihan samalta.

No, varasin sitten ajan Pikku Jättiin ja lähdimme hakemaan lapsia siskon luota. Lekurista meidät passitettiinkin sitten suoraan Jorviin. Mies saapui sinne töiden jälkeen ja me jonottelimme vastaanotolle. Illalla yhdeksän maissa ukkeli pääsi lekurille ja suoraan osastolle. Mies ja lapset lähtivät taksilla kotiin.

Pääsimme infektio-osastolle eristykseen. Onneksi olin jutellut vielä yhden tutun kanssa heidän RS-virukseen liittyvistä sairaalakokemuksistaan, sillä osasin odottaa omaa patjaa lattialle. Mutta silti. Siinä minä sitten istuin ja Toukolainen pötkötti. Kahden tunnin välein syötin vauvan ja ennen joka syöttöä ukkeli piti punnita. Vähitellen alkoi selvitä, että vaikka vauva joi, ei oikein mitään mennyt sisälle. Ja vähitellen Toukolainen ei jaksanut enää imeä lainkaan, tuijotti vain surkeana. Ja sitten alkoi hengityskin vaikeutua.

No, onneksi oltiin valmiiksi sairaalassa siinä vaiheessa, kun vauva alkoi mennä huonoon kuntoon. Pikkuiselle pistettiin heti tippa päähän ja ukko pääsi yöksi hengitysapulaitteeseen. Minut passitettiin kotiin, mikä oli ihan järkytys. Olin tuolloin ollut sairaalassa jo kaksi yötä ja tuntui tosi kurjalta jättää vauva sinne. Pumppasin maitoa, mikäli muu ei auttaisi itkuun, ja jätin lapseni sinne maskeineen piuhojen keskelle.

Aamulla tulimme Miehen kanssa sairaalaan, olin sentään saanut hiukan nukuttua. Pikku ukko oli jo paremmassa kunnossa ja hymyili meille. Siinä se pieni mies pötkötti ja koska ukkeli oli taas lähes elämänsä kunnossa, pääsi hän pian pois koneista. Seuraava yö oltiin vielä sairaalassa, mutta tiistaina pääsimme sitten kotiin.

Sunnuntaina vietimme sairaalassa äitienpäivää. Miehen ja lasten lähtö venyi ja itkeskelin yksin aamupäivän sairaalassa. Siinä vaiheessa monen viikon valvominen ja kaikki se hässäkkä alkoi purkautua ja päällimmäisenä oli kiitollisuus kolmesta lapsesta. Illalla muu perhe sitten saapui lahjoineen. Saimme yhteiseksi kukkakimpun, Kääpä oli tehnyt pöytäliinan ja Minikääpä pikkuliinan ja sain myös hienot kortit sekä vaaleanpunaisia munkkeja, jotka Kääpä oli valinnut. Mies oli jossain välissä käynyt ostamassa uuden helan lapsikoruuni. Nyt minulla oli sitten kolme lasta ja helaa.

Toukolainen oli kaikkiaan neljä yötä sairaalassa ja Jorvin kanttiini tuli lapsille kovin tutuksi. Lapset valitsivat sieltä Toukollekin pienet lahjat, pupun ja norsun. Niitä Toukolainen nyt sitten jäystää täällä kotona, puoli vuotta myöhemmin.

Touko on iso ukko jo, ryömii pitkin taloa ja leikkii muiden lasten kanssa. Jos Käävillä on jokin leikki meneillään, tulee Touko siihen lähistölle norkoilemaan ja nappaa jonkin lelun itselleen. Siinä se sitten viihtyy ja kuvittelee kai olevansa leikissä isossakin roolissa.

Viimeiset pari viikkoa ollaan tehty asuntokauppoja ja sairasteltu, eli vietetty mahdollisimman rauhallista elämää. Nyt sitten pikku hiljaa pakkaillaan. Joulukuun alussa saadaan avaimet uuteen kotiin, sitten maalaillaan ja kuun puolessa välissä on muutto. Ihanaa saada lisää tilaa! Lapset ovat sitä mieltä, että tässä kolmiossa on ihan riittävästi leikkitilaa, mutta äiti on eri mieltä.

Vaikka kuinka on ihanan avaraa, kun keittiö ja olkkari ovat avointa, yhtenäistä tilaa, kaipaan kunnon köökkiä, jonne saa linnoittautua tekemään kotihommia. Ja kirjastohuonetta, jonne voi vetäytyä lueskelemaan. Ja yläkerran lastenhuonetta, jossa säilytetään kaikki pikkusälä, jota Touko ei saa syödä. Ja alakerran leikkihuonetta, jonne saa kaikki kotileikkivehkeet, Duplot ja majat.

No mutta, nyt on siis muutto edessä. Ja töihinpaluu. Saas nähdä, miten saadaan tämä arki pyörimään uudella miehityksellä uudessa paikassa. Ydintiimi pysyy samana, mutta vetäjä vaihtuu. Prosessit menevät varmaan kokonaan uusiksi, mutta sehän ei minua haittaa. Minä sanon aamulla unisille kääville ”Heippa!” ja muutun uranaiseksi.

Helteet

Viimeiset kaksi viikkoa ovat humahtaneet helteisissä asukaspuistoissa. Itselleni koko termi asukaspuisto on täysin uusi. Lapsena kävin muutamia kertoja kesäleikkipuistossa, jossa laulettiin käkkärämännystä ja pelattiin Choco-peliä, siis sitä, jossa suklaakonvehdeissa on täytteenä kirsikkaa tai pähkinää tai sitten kamala KÄRPÄNEN! Ja vanhoina hyvinä aikoina kesäleikkipuistossa sai myös ruokaa, nykyisin täällä Espoossa ei. Mutta meille se sopii, sillä tämän perheen äiti tarvitsee myös lounaan, joten samalla vaivalla sen tekee koko remmille. Ja usein otataan eväät.

No nyt tulee sitten raportointia näistä reissuista. Lapsille jakso on ollut rankahko: joka päivä uusi paikka ja uudet ihmiset. Mutta äiti on nauttinut - joka päivä uusi paikka ja uudet ihmiset.

Ensin kävimme Tapiolan asukaspuistossa viikonloppuna ja tapasimme ystävämme L:n ja I:n. Puisto oli ihan bueno ja söimme eväitä puiden katveessa. Seuraavan kerran kävimme puistossa perhekerhotreffeillä. Arkisin paikka oli vielä parempi. Meidän lapset ajelivat kolmisen tuntia sellaisella pyörällä, johon saa vaunuja perään. Toinen polki ja toinen oli kyydissä. Tapiolassa on myös flengauskeinu (no, mikä liekään), ja siinä lapset myös viihtyivät. Tapiolan asukaspuisto on muuten oikein viihtyisä, mutta pitkä miinus tulee kahvin puutteesta. Eilen olimme siellä J:n ja S:n kanssa. Meidän lapset hengasivat jälleen lähes koko ajan siinä junafillarissa. Syömässä kävimme Chicosissa ja kaikki neljä lasta käyttäytyivät moitteettomasti, mitä nyt Toukolainen vähän känisi, kun äiti yritti syöttää vaikka vauvaa vielä väsytti.

Oma ehdoton suosikkini on Olarin asukaspuisto. Siellä on vehreää ja varjoakin siis tarvittaessa. Kahvia saa ja kaikille on tarjolla vettä ja mukeja. Ulkona voi maalata ja leikkiä vesileikkejä ja kahtena perjantaina olemme nikkaroineet. Kääpä teki linnunpöntön, miekan ja härvelin, Minikääpä härvelin ja äiti pojalleen (sille vanhemmalle) miekan. Puistosta löytyy myös tramboliini ja sellainen flengauskeinu. Sisätiloissa on akvaario ja muutenkin paikka on sellainen, jossa olisi ihana askarrella siilille pesää sateen ropistessa kattoon.

Suvelan asukaspuisto on ok, erityisesti, josa saa mukaan hyvää seuraa, kuten meille kävi. Puistossa on iso putkiliukumäki ja lasten mielestä erityisen mahtava liikennekaupunki. Ja kahvia saa, mikä on tätä nykyä ihan ehdoton kriteeri. Satuimme paikalle vesisotapäivänä. Kääpä yritti sotia ketsuppipurkilla, mutta heti kaupoille päästyäni hankin kääville kunnon pyssyt, sellaiset kuin A-ystävällä oli (Claes Ohlsson 5,90). Päivä muodostui erityisen rankaksi, sillä olimme lupautuneet illaksi vielä Huimalaan.

Huimalassa Kääpä halusi olla ensimmäisessä ja Minikääpä toisessa kerroksessa ja Mikrokääpää pelotti kova hulina. Ei ikinä enää Huimalaa kolmen käävän kanssa! Siskoni oli alkuun mukana kääpäin kaverina, mutta joutui sitten lähtemään. Onneksi törmäsimme tuttuumme T:hen, joka roudasi omatoimisesti kiukkuilevia kääpiä ulos. Kääpä tosin selitti, että meinasi ensin ruveta kiukuttelemaan, mutta päätti sittenkin olla kiukuttelematta. Mutta veikka kiukkuilikin sitten senkin edestä.

Toisaapäivänä vierailimme Latokasken asukaspuistossa, tai oikeastaan sen kahluualtaalla. Olimme taas perhekerhotreffeillä ja Kääpä sai uimaystävän, E:n. Kääpä oppi uimaan käsipohjaa ihan kunnolla ja "kellumaan", eli makoilemaan selällään kädet pohjassa. Kääpä aikoi kertoa uusista taidoista vaarille ja isomummolle ("oikein hitaasti, että ne ymmärtävät"). Minikääpä leikki koko ajan muutamalla veneellä ja punaisilla ankoilla, joiden nimet olivat Kaapo ja Kaapo.

Päivät ovat kulkeneet jotenkin niin haipakkaa, ettei blogiakaan ole ehtinyt kirjoitella. Ja sitten on ahdistanut, että puolen vuoden kuluttua näistä päivistä ei muista enää mitään, paitsi epämääräinen aavistus on siitä, että lämmintä oli. Niinhän minulla kävi Minikäävän vauva-ajan kanssa. Muistan ekasta puolesta vuodesta vain, miten minua väsytti aina ja kaikkialla. Meinasin nukahtaa liukumäkeen ja seisaalleni bussiin kääpäin matkustaessa rattaissa, Minikääpäpötköllään ja Kääpä sisaristuimessa.

Mutta sitten löysin digikuvat. Niissä on naureskelevia kääpiä ja onnellisia vanhempia. Minikäävän ekoja hymyjä ja soseita, imetyshetkiä. Joten ei se ihan kamalaa tainnut ollakaan.

No mutta nyt taas tähän hetkeen. Olemme viettäneet Käävän synttäreitä, ensin naamiaisia, joihin saapui parvi prinsessoja ja yksi keiju, ja Kääpä oli harmissaan, kun naamiaiset muuttuivat prinsessajuhliksi. Kääpää juhlittiin myös päiväkodissa ja sukulaiset onnittelevat kolmeen otteeseen: maanantaina kävivät Mummo, Pappa ja Toukolaisen Mikko-kummi, torstaina Isomummo ja Vaari ja sunnuntaina saamme vieraaksemme sitten loppujoukot.

Viikko on muutenkin yhtä juhlaa: maanantaina Kääpä täytti viisi vuotta, tiistaina Mikrokääpä 3 kk ja nyt lauantaina Minikääpä 3,5 v. Ensi viikolla onkin sitten poikien neuvolat ja elokuussa pääsee Kääpä.

Voi että, Käävälle tehtiin tarhassa viisivuotistestit, ja kaikista tehtävistä tuli täydet pisteet, siis oikein loistoyksilö tuo Kääpä. Paitsi että vasemmalla jalalla olisi pitänyt osata hypätä viisi kertaa ja Käävältä sujui kaksi. Nyt tuo lapsi on sitten unohtanut sen, että osasi hienosti kaikki muut hommat ja treenaa vain sitä hyppimistä. Koska viisivuotiaan kuuluu. Nyt menee jo neljä hyppyä.

No mutta, tällaisissa merkeissä on kulunut kesäkuu. Aluksi pelkäsi, kun kerhot loppuvat ja avoin päiväkotikin sulkee ovensa, mutta ei tässä onneksi ihan toimettomaksi ole joutunut. Nyt alkoikin sitten Miehen loma. Maanantaina ne menevät isojen Kääpäin kanssa kaupungille. Ehkä joihinkin museoihin. Minä voisin Minikäävän kanssa korjauttaa rattaista renkaan.

Mutta nyt on lopetettava, lupasin leikkiä Minikäävän kanssa duploilla ja little peoleilla, sisko on vielä hetken yksin yökylässä Mummolla ja Papalla.

Pieni mies

Hain lapset tarhasta. Käyskentelimme pihojen poikki ja pieni mies kohtasi tytön. Tyttö oli ihana ja villi, uskalsi juosta sukkasillaan liukumäen alas asti. Pieni mies katseli ihaillen. Kysyi varovasti, että saako ottaa kengät pois, mutta ei saanut.

Tytön kaverina oli poika, veli varmaan, koululaisia kumpainenkin. Kuljimme yhtä matkaa kotiamme kohti. Minikääpä bongasi voikukka-apajan ja päätti toimia kukan. Poika kertoi äidille, että aikoo antaa sen tytölle.

90-senttinen mies ojensi kukan isolle tytölle. Iso tyttö hihitti, katkaisi varren ja laittoi kukinnon toisen pojan päähän. Pieni mies katsoi ja kertoi vakavana äidille, ettei pitänyt siitä. Äiti selitti, että tyttö ei ehkä ollut koskaan saanut kukkia eikä tiennyt, että pitää sanoa kiitos ja viedä kukka vaikka maljakkoon.

Matka jatkui. Lisää voikukkia! Poika poimi uuden kukan ja antoi sen taas tytölle. Nyt tyttö kiitti ja piti kukan. Kääpä selitti, että nyt tyttö ei katkaissut vartta ja laittanut kukkaa pojan päähän. Pieni mieskin vaikutti tyytyväiseltä.

Lopulta päästiin kotiovelle. Pieni mies päätti antaa tytölle vielä pullonkorkin, aarteista suurimman. Tyttö otti sen ja heitti pois, korkki kilahti asfalttiin.

Pieni mies haki korkin ja antoi sen äidille. Äiti otti korkin, pani taskuun talteen ja lupaa säilyttää pullonkorkin, aarteista suurimman, ikuisesti.

Hei hulinaa

Päivät ja viikot vain humahtavat ohi, enkä ehdi edes yhtä postausta laittaa. Tässä syy.

Käynnistetään meidän perheen arkirumba ensin laittamalla päälle Toukolaisen rytmi: ruokailu kahden tunnin välein. Ruuan jälkeen röyhtäytys, sitten kakatus ja vaipan vaihto, sen jälkeen hetki seurustelua ja sitten nukkumaan laitto. Ja tämä pyörii siis kahden tunnin syklillä.

Seuraavaksi otetaan mukaan Kääpä ja Minikääpä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Aamuvaatteet, ulkovaatteet, univaatteet. Pisut ja pesut päälle.

Ja sitten tietenkin astiat koneeseen, puhtaat pyykit narulle, puhtaat astiat kaappiin, leluja laatikoihin ja sen sellaista.

Ja tämä systeemi pyörii kaikkina päivinä. Ja tällaisena päivänä ei vielä olla ns. tehty mitään. Mutta mehän tehdään: käydään kerhoissa, kaupassa ja retkillä, tavataan ystäviä ja mennään Ikeaan. Ja nyt sitten ollaan pesty ja maalattu aitaa.

Niin joo, nämä toimet tehdään vielä sellaisessa väsymyssumussa. Kuvittele, että heräät reilun kahden kuukauden ajan joka yö tunnin parin välein. Nukahdat ja juuri kun uni alkaa, onkin taas ruoka-aika.

Mutta nautin tästä suuresti. Kun oli tässä pikkupoikien välissä 2,5 vuotta töissä, osaa taas nauttia tästä kotiäidin pestistä. Ja tilanne on toki uusi, kun nyt meillä asuu kaksi leikki-ikäistä ja sitten tuo vauva, joka on oikea onnen Touko.

Mutta tämä oli vasta pohjustusta sille, miksen ole ehtinyt kirjoitella. Ja nyt asiaan.

Aloitan vaikka tästä päivästä ja peruutan taaksepäin, kunnes Touko herää.

Eli tänään lähdimme avoimen päiväkodin retkelle ankkapuistoon. Nukuimme pitkään, minäkin nousin ylös vasta kahdeksalta, ja olo oli aika tukkoinen. Jotain flunssaa pukkaa taas tähän väliin. En oikein osannut päättää, lähdetäänkö vaiko ei, mutta siinä yhdeksän jälkeen päätin, että retkelle on päästävä, sillä se on ainoa keino saada päivän aikuiskontakti ennen Miehen kotiutumista. Lapsilla oli askartelut meneillään, mutta patistin ne pukemaan.

Koska minä olin jo lähtövalmis, päätin hoidella muutamia juttuja; maksoin laskuja, hoidin sähköposteja ja hain vakuutuskorvauksia. No, sitten olikin jo kiire. Olisimme ehtineet kymmeneksi, ellei Touko-pojalle olisi tullut hirmuinen nälkä, ja syötin sen vielä autossa. Missasimme yhteislähdön, mutta ei kysyvä tieltä eksy. Pääsimme leikkihetkeen ja makkaranpaistoon ihan kunnialliseen aikaan.

Eilinen oli myös aika haipakka. Valvoin neljästä saakka, joten tuntui ihan luontevalta lähteä reissuun heti aamusta. Toukolla oli korvien jälkitarkastus ja myös Minikäävän korvat katsottiin. Ei tulehdusta, isommalla alipainetta ja kokeilemme nyt allergialääkettä. Jonotimme lääkkeet apteekista, haimme valokuvia Leppävaarasta ja söimme lounaan kahvilassa. Touko jatkoi unia tuolin päällä.

Käväisimme kotona ja menimme sitten naapuripihaan leikkimään oululaisten ystävien kanssa. Sitten kotiin ja ruokaa ja illalla vielä maalauskärpäsen puremana 3,5 tuntia aidan maalausta. Se oli kyllä päivän paras hetki: ei lapsia mailla halmeilla ja työn tuloksen näkee heti. Saimme piha-aidan nyt kertaalleen maalattua, jee!

Kääpä pääsi tiistaina leikkimään kavereiden luokse ja me teimme Miniäisen kanssa pikaisen Sello-keikan Toukolaisen ruokailujen välissä. Saimme vaihdettua rikkoutuneen paidan, löysimme Toukolle bodyn ja potkarit ja ostimme herkkuja illaksi. Unohdimme ostaa rakettispagettia, mikä oli Minikäävän mielestä hassu juttu.

Maanantaina olisi ollut tarhapäivä, mutta lapsilla oli posket täynnä punaisia pilkkuja ja epäilimme parvorokkoa. No, eihän se mitään rokkoa ollut, vaan ruoka-aineallergiaa, mutta tulipa vietettyä kotipäivää. Saimme tosiaan vieraita Oulusta asti ja lapset ehtivät leikkiä sekä sisä- että ulkoleikkejä. Maanantai on myös Käävän fudispäivä ja menimme treeneihin koko perheen voimin. Myös siskoni liittyi kannustusjoukkoihin. Päätimme hakea iltapalan Mäkkäristä, ja koska olen hurahtanut yhteen Nummelasta löytyneeseen asuntoon, päätimme ajaa sinne iltapalalle. Paikka olikin ihan huippu, ja olisin ihan valmis muuttamaan. Mutta katsotaan nyt.

Sunnuntai olikin aika haipakka päivä. Tai sen piti olla oikein leppoisa, mutta kaikenlaista pientä pukkasi. Olin lastenvaatekutsuilla, kävin äänestämässä, pesimme naapurin kanssa 2,5 tuntia aitaa, heitin Miehen Jorviin päivystykseen ja sitten se perussoppa päälle. Toukolaisen kasteilmoitus oli lehdessä, saimme sentään sen asian hoidettua.

Niin joo, koska olen nyt "vain kotona", päätin mennä taloyhtiön hallitukseen. Se onkin ihan mukava juttu, kun saa osallistua aikuisten asioihin. Yritän samalla motivoida itseäni nykyiseen asuntoomme, vaikka se onkin auttamattomasti liian pieni. Mutta niin halpaa asumista! Jos nyt sitten säästämme asumiskuluissa 12000 euroa vuodessa, niin mihin se raha häviää? Ei minulla ole tiliä, johon nuo tonnit tipahtaisivat kuukausittain, edes kertatalletusta ei tehdä vuosittain. Joten sinänsä säästö on ihan yhtä tyhjän kanssa, jos sen törsää saman tien pizzoihin, hampurilaisiin ja lasten vaatteisiin (voitte arvata, kuka investoi mihinkin hyödykkeeseen).

Huh. Tulipas arkistoitua kappale arkea kesäkuulta armon vuonna 2009. Nyt lähtee päivän neljäs mukillinen kahvia, suussa maistuu edelleen sytytysneste puistogrillauksen jäljiltä. Häivytän sytytysnesteen makua karkilla.

Tissimaitoa

Olimme kääpäin kanssa nelisteen Sellossa. Piti ostaa Käävälle kengät, isommille pipot ja Käävän ystävälle lahja. Lisäksi olin haaveillut vaaleansinisten vaatteiden ostamisesta Mikrokäävälle. Vähän niitä pälyilinkin, mutta shoppailu tällä porukalla ei ole mikään nautinto, etenkin kun pohjalla on perhekerho ja väliin jääneet päikkärit. Kaksi kolmesta saatiin ja se oli ihan hyvä suoritus, kun jatkuvasti piti imettää ja vaihtaa vaippaa ja pissattaa.

Olimme sitten lastenhoitohuoneessa ja Minikääpä, 3 vuotta, jututti erästä vauvaansa syöttävää äitiä:

-Eikö sulle ole vielä kaffanut tissit?
-Ai mitä?
-Eikö sulle ole vielä kaffanut tissit?
-Aa, on mulla tissit.
-No misset sinä sitten anna vauvalle tissimaitoa?

Äiti selitteli Miniäiselle, että vauva on jo kahdeksan kuukautta eikä enää tarvitse tissimaitoa.

-Ai. Meiän vauva vielä taavissee.

Minä

Syötin tuota Mikrokääpää ja mietin samalla itselleni rakkaita esineitä, materialisti kun olen. Listastani tuli kutakuinkin seuraavanlainen:

-vaelluskengät
-keltainen anorakki (tai sellainen vetskarimalli, koska motoriikka ei riitä varsinaiseen anorakkiin)
-ruskea-harmaa lukioaikoina kudottu villapaita
-pino kirjoja
-laatikollinen leluja (puisia sekä joitain muovisia rakennussarjoja)
-villasukat
-irtokarkkeja (salmiakkia ja happamia hedelmiä)
-muistikirja ja kynä
-hiussolki
-apinalaukku (piti ostaa musta, nahkainen ja asiallinen, sain ruskean, muovisen IdaT-version)
-kasa lastenvaatteita (IdaT, Me&i, D&J, L&B)
-joku kiva kahvikuppi, esim. Arabian Apila
-kalenteri

Ja musiikiksi vielä Seikkailuleirin tunnari vuodelta '95:

Elämä on tylsää ilman seikkailumieltä
Minä haluan olla rohkea
Etsin kaikki paikat, katson löytyykö sieltä
jalokiviä ja muita aarteita.

Ja nyt sitten vain pitäisi keksiä näihin spekseihin soveltuva ammatti, ei mielellään työmies, sillä

-Mä oon työmies, ilmoitti Minikääpä leikissään.
-Työmiehet ei saa rahaa. Mut jos tekee tietsikkahommii, saa rahaa, opasti Kääpä.
-No mä teen sit tietsikkahommii.

Ja lopuksi ruokajuttuja:

-Hei, sun pippelissä on ruokaa, huomautti Kääpä Minikäävälle.
Mies tulee talouspaperin kanssa.
-Me laitettiin se jo lautaselle!

-Kaneva, sä tykkäät tästä luuasta, ei oo kaffiksia!

Hommat hoituu

Olemme flunssassa koko porukka. Ensin sen sai Minikääpä, sitten pärskivät Kääpä ja Mikrokääpä ja nyt se on sitten meillä aikuisilla. Flunssa ja valvominen saa pinnan vähän kireälle, mutta siitä huolimatta päätin vihdoin hoidella raha-asioita.

Maksoin muutaman laskun ja meilasin henkilökohtaiselle pankkineuvojallemme. Ensi viikolla pitäisi vaihtaa lainan korko, kun viiden vuoden kiinteä jakso päättyy. Hommat sujuivat niin jouhevasti, että päätin lisäksi hakea lapsivakuutuksen korvaukset. Vakuutusyhtiön nettipalvelun käyttöliittymä on ah, taas niin käyttäjäystävällinen, mutta pienen taiston jälkeen sain neljä korvaushakemusta eteenpäin. Juttelimme myös autovakuutuksesta, jota olemme siirtämässä yhtiöstä toiseen. Soitin myös Hesariin ja muutin tilauksen viikonlopusta jokapäiväiseksi.

Tässä vaiheessa olisi pitänyt taputtaa itseään olalle, ottaa vähän jätskiä ja siirtyä telkkarin ääreen. Mutta minäpä päätin tarttua härkää sarvista ja täytellä samaan syssyyn vielä veroilmoituksenkin.

Kaikki menikin hyvin siihen asti, kunnes tuli eteen kotitalousvähennys. Ei siinäkään mitään ihmeempää, paitsi että emme muistele mitenkään lämmöllä jo exäksi siirtynyttä kotisiivouspalveluyrittäjää. No, se lappu, josta vuoden saldo käy ilmi, oli tietenkin hukassa. Aloitin etsinnät ja valjastin etsintöihin myös Miehen, kun olin ensin saanut naamalleni nipun Tärkeitä Papereita kaapin ylähyllyltä.

Miestä inhottaa kaikki lomakkeisiin ja rahaan liittyvä, joten tunnelma oli jo tässä vaiheessa kohtalaisen kireä. Mikrokääpä heräsi siinä sitten syömään, ja asetuin sohvalle imettämään.

Tässä vaiheessa Minikääpä huomasi kesken telttaleikkien, että pissa lorisee telttaan keskelle olkkaria. Mies nappaa lapsen ja kuljettaa sen karjuvana vessaan. Vauva onneksi lopettaa imemisen ja minä säntään vauvan kanssa lohduttamaan itkijää, Mies kuivailee telttaa pissasta.

Vauva huutaa jälleen ja ryhdymme Käävän kanssa vaipanvaihtoon. Kun olemme saaneet vaipan pois, Mikrokääpä töräyttää hoitoalustalle oikein jättisinapit. Puhkeamme Käävän kanssa hysteeriseen nauruun. Nauramme vain ja pyydämme Minikäävänkin katsomaan.

Minikääpä kurkkaa ja länttää tietenkin suunsa siihen kakkaan. Ja sitten vielä käden. Ja aloittaa taas itkun. Tuuppaan alastoman, itkevän vauvan Miehelle ja aloitan Minikäävän putsailut. Sisko voivottelee, että pitipä juuri Miniäiselle käydä noin.

Mies saa teltan ja vauvan hoideltua, minä hoitoalustan ja Minikäävän ja pian palataan taas normaaliin arkeen: Kääpä esittää Miehelle ja Minikäävälle keiju- ja karhutarinaa, Mikrokääpä sippasi ja minä jatkan lomakkeen 14 täyttöä, vaikka kotisiivoustosite onkin iäksi kadonnut.

Heinä-Karhun ekat päivät

Täällä on aikamoinen hulina, kun Mies ja Heinä nukkuvat ja minä olen aamuvuorossa, mutta yritän siitä huolimatta kirjoitella vähän ekoista päivistä.

Eli Heinä syntyi maanantain ja tiistain välisenä yönä 3.33. Sain sen heti syliini ja siinä sitten rupattelimme uuden tulokkaan kanssa. Ukko oli aivan rauhallinen, kunnes se napattiin pesuihin ja punnituksiin ja nosti aikamoisen metakan. Minä käväisin sillä aikaa suihkussa ja sitten karhuherra pääsikin ruokailemaan.

Puoli kuuden aikoihin lähdimme osastolle. Vastassa oli Käävän salikätilö ja oli ihan mukava törmätä tuttuun naamaan. Kävimme Miehen kanssa ihan kierroksilla ja hoitelimme tekstiviestit sun muut ennen unille käymistä. Joskus puolilta päivin sitten heräilimme ja soittelimme sukulaisille, että nyt saa tulla pistäytymään. Iltapäivällä saimmekin sitten vieraaksemme Käävän ja Minikäävän sekä heidän seuralaisensa mummon ja papan, tädin ja mummin sekä vaarin ja isomummon. Minikääpä lähti pillimehulle kahvioon, mutta Kääpä ei malttanut olla vauvasta erossa.

Lapset lähtivät vielä toiseksi yöksi mummolle ja papalle ja me saimme viettää yhden yön kolmistaan perhehuoneessa. Ihan luksusta! Keskiviikkoiltapäivänä pappa toi meille lapset ja tätikin kävi piipahtamassa ison herkkukassin kanssa. Laittikokista ja fasupaloja, ihan mahtavaa! Ja lapsille taas pillimehut :)

Vikaksi yöksi siirryimme Heinän kanssa tavalliseen huoneeseen ja Mies lähti illalla lasten kanssa bussilla ja junalla kotiin. Meidän yömme oli leppoisa, katselimme illalla Greyn ja minä söin muutamaan otteeseen iltapalat ja sitten nukuimme suht koht rauhallisesti, vaikkakin karhuherra söi varsin tiiviiseen tahtiin.

Aamulla oli kova ikävä kääpiä ja tähyilin ikkunasta niiden tuloa. Sieltä ne sitten saapuivatkin meitä noutamaan. Olivat myöhästyneet junasta ja seuraava vuoro oli jäänyt väliin, mutta ne olivat istuskelleet asemalla kertomassa juttuja.

Torstaina olimme jo hoidelleet Heinän lääkärintarkastuksen ja minun lähtötarkastukseni ja sitten pitikin vain pukea minut ja vauva. Otimme sairaalan edestä tilataksin ja saavuimme tänne puhtoiseen lähiöömme. Tuntui, että olisin ollut viikkoja poissa! Torstai oli Käävän mielestä viikon jännittävin päivä. Riisuimme yhdessä Heiniksen ulkovaatteet ja laitoimme sen jatkamaan unia.

Ekat päivät kotona kuluivat varsin leppoisasti. Anne kävi meitä kertaalleen tervehtimässä ja mummo ja pappa piipahtivat sunnuntaina virvottavina. Käävät pääsivät ihan kunnon kierroksellekin, kun minä hommasin lauantaisella kävelylläni pajunkissat ja hoidin Käävän kanssa koristelun ja Mies lähti sitten noitain matkaan. Kävivät kolmessa paikassa virpomassa, ja sitten toki täällä meillä ja saalis oli ihan valtava. Sunnuntaina ei sitten paljon muuta syötykään.

Minä olen aloittanut päivittäiset ulkoilut. La ja su olin kävelyllä, ma ja ti haimme lapset tarhasta Miehen ja Heinän kanssa ja maanantaina jäimme vielä lasten kanssa potkulautailemaan kevään kunniaksi. Mies on sitten pyöräillyt niiden kanssa muina päivinä ja Käävät vaikuttavat sangen tyytyväisiltä osaansa.

Oma mielialani on vaihdellut itkuisesta väsymyksestä auvoiseen onneen, mutta se kuuluu asiaan. Ja ilon määrä on suoraan verrannollinen nukuttuihin tunteihin. Viime yönä Mies ja Heinä nukkuivat olkkarissa ja minä makkarissa peltsarit päässä. Silloin tällöin sain pienen kapalokaverin luokseni ruokailemaan ja sain nukuttua varsin kohtuullisesti olosuhteisiin nähden. Mieskin sai ihan kunnon unet, sillä se kömpi tuolta luolastaan vasta nyt eli 10.30. Lapsetkin nukkuivat kahdeksaan, mikä on näille ipanoille ihme.

Maanantai-iltana Mies ja Minikääpä lähtivät Tapiolaan korvalääkäriin. Meitä oli peloteltu putkituksella, mutta Miniäisen korvat olivat ihan kunnossa, mutta eivät kuulemma mitkään oppikirjakorvat. Me leikimme sillä aikaa Käävän kanssa seikkailuleikkiä ja saimme tuliaisina nugetteja ja Fiesta-salaatin.

Tiistaina saimme taas vieraita, kun naapuritalon U ja S tulivat kylään. Saimme ihanan pienen retrobodyn lahjaksi ja lapsilla sujui leikit hienosti. Keskiviikkona käväisi vielä täti. Mummo ja pappa toivat heinälle Tutan karhubodyn ja pienen pienet lapaset. Tiistain isoin asia oli kuitenkin napatyngän irtoaminen. Pienellä miehellä on nyt hieno nappinapa. Toivotaan, että se viehettää joskus vielä tulevaa puolisoa.

Keskiviikko olikin muuten oikein hulinapäivä. Menimme ensin neuvolaan, jossa oli kaikki hyvin. Heinis kannatteli kovasti päätään mahallaan ollessaan (jäntevä ukko!) ja maito oli maistunut, sillä sairaalan lähtöpainoon oli tullut +300 g. Lapsi on nyt 3900 g ja tuntuu jo paljon isommalta kuin viikko sitten. Kävelyrefleksikin toimi nyt paremmin kuin sairaalassa, jossa vauva vaan veti jalkoja kippuraan. Mulla oli verenpaineet laskenut ja se, mikä erityisesti ilahdutti mieltä, oli painon tippuminen. Eli 12 kg oli lähtenyt, kaikki mitä tulikin. Aiemmista lapsista on tullut 8 kg, mutta nyt oli ekstrana turvotusta, varmaankin sitten sen nelisen kiloa. Nyt ei sitten tarvitse laihduttaa kuin 20 kg, niin olen normaalipainoinen :) Sen kunniaksi (tai siis ihan muuten vaan) ajoimme vielä Mäkin drive innin kautta.

Neuvolan jälkeen pistimme kirjeet postiin, kävimme automaatilla ja apteekissa (Heinä-Karhulla rähmii silmät ja haimme nyt sairaalassa kirjoitetut silmätipat) ja suuntasin sitten Kääpäin kanssa kauppaan. Teimme pienessä Alepassa suurruokaostokset Miehen ja Heinän odottaessa autossa. Nyt on turvallista olla, kun kaapissa on ruokaa ja herkkuja, eikä tarvitse miettiä, mistä niitä haalisi. Kahvia kuluu ja hedari vaivaa, mutta vauva tuoksuu vauvalta ja nukkatukkaa voisi paijata alati. Laskeskelin juuri, että Heinä-Karhu täytti tänään 10 päivää. Niin iso ukko jo! Vähän haikeat fiilikset, mutta toisaalta on ihana mennä kesää kohti ja seurata pienen herran kasvua. Jotenkin nyt kolmannella kerralla tuosta pienestä mytystä nauttii vieläkin enemmän.

Mutta sellaisia täältä, nyt kahvia ja ehkä salakeksejä.

Kolme synnytyskertomusta (vain friikeille)

Tajusin juuri, etten ole aiemmin kirjoittanut synnytyskertomuksia, mutta nyt niitä tulee sitten kolmin kappalein. Skippaa ihmeessä, jos genre ei kiinnosta.

1) Kääpä a.k.a Pilkku, juhannusvauvamme

Olimme käyneet yliaikaiskontrollissa Jorvissa viikolla 41+3 ja nyt oli seuraavan session vuoro. Viikolle 41+6 ei oltu vielä lupailtu käynnistystä, mutta verenpaineeni oli hitusen koholla ja lapsivesi vaikutti ultran perusteella samealta, joten minut otettiin sisään osastolle.

Käynnistys aloitettiin cytotecilla aamupäivällä täysin epäkypsästä tilanteesta. Lääkäri sanoi, että hommassa voisi mennä monta päivääkin. Hengailimme sitten miehen kanssa Jorvissa ilta kahdeksaan ja tutustuimme samalla naapurisängyn rouvaan. Meidät päätettiin käynnistää säästösyistä yhtä aikaa. Näppärää ja tehokasta.

Mitään ei tosiaan tapahtunut ja vähän ennen kasia Mies lähti kotiin. Kuinka ollakaan, kahdeksalta alkoi sitten tulla supistuksia 5-10 minuutin välein ja yhdeksältä olin jo niin kipeä, että puuskutin kontillani sängyllä. Naapurisängyn rouva kehotti painamaan nappia ja pian minua kiidätettiinkin pyörätuolilla kohti synnytyssalia. Minua huippasi, sillä olin unohtanut hengittää.

21.30 saavuin saliin ja 21.40 istuinkin sitten keinutuolissa ilokaasua hengitellen. Ilmoitin, etten sitten aio synnyttää ilman miestäni, mutta en kyennyt muistamaan Miehen puhelinnumeroa. Tietenkään sitä ei löytynyt neuvolakortista, mutta jollain ilveellä henkilökunta onnistui lopulta soittamaan Miehelle, joka säntäsi oitis paikalle.

Hönkäilin ilokaasua ja Miehen tullessa kymmeneltä lähdin ammeeseen. Lilluin siellä 40 minuuttia, kunnes olo oli niin huono, että halusin pois. 22.50 menimme takaisin saliin ja homma olikin silloin jo varsin pitkällä. Mies muistutti, että olin toivonut epiduraalia, ja sitä alettiinkin valmistella. Kalvot puhkaistiin 23.50. Ehdin saada pistoksen, mutta en puudutetta, kun vauva olikin jo tuloillaan. Anestesialääkäri seisoi ovella ja totesi, että häntä ei taidetakaan enää tarvita.

Ponnistusvaihe alkoi 00.10 ja oli ihan kamala. Luulin kuolevani ja vaadin saada sektion. Kätilö sanoi, että vauvan pää näkyy jo, mutta minua ei kiinnostanut. Ihmettelin, että jos synnyttäjä haluaa sektion, pitäisi siihen olla Suomen kaltaisessa vapaassa maassa mahdollisuus. No, pian, eli 00.18, olikin vauva maailmassa, siis se maailman suloisin ja ihanin. Lääkäri tikkaili, mutta me höpöttelimme vain pikkuiselle. "Hei Kanerva ja tervetuloa! Meillä onkin ollut sinua jo tosi ikävä!" Käävän pää oli ihan puikula ja naama pään alanurkassa, sillä vauva oli ollut asemissa jo jonkun tovin.

Lapsivesi oli muuten täysin kirkasta eikä kohonnutta verenpainetta saatu mitattua toistamiseen, mutta tulipa käynnisteltyä.

Lukuina:

Vauva: 3460 g, 49 cm, 10/10
Raskausviikko: 42+0
Synnytyksen kesto: 3 h 18 min, ponnistusvaihe 8 min

2) Minikääpä a.k.a Tilkku, uudenvuoden vauvamme

Jännäsin koko odotuksen, lähteekö synnytys käyntiin spontaanisti vai joudummeko karmaisevalta tuntuneeseen käynnistykseen. No, touhusimme sitten yhtenä iltana Käävän kanssa ja supistukset alkoivat pikku hiljaa. Pelasimme fudista ja elättelimme toiveita. Käävän kummeilta loppuivat työt puolen yön maissa ja saimme hoitajan Käävälle ja kyydin Jorviin. Saavuimme sairaalaan puoli yhdeltä yöllä ja tuolloin ei ollut tapahtunut yhtikäs mitään. Saimme kuitenkin armosta jäädä yöksi, kun eivät raaskineet meitä yön selkäänkään lähettää. Tuolloin oli rv 41+1.

Mies nukahti ja minä kuljeskelin pitkin käytävää vessaan ja takaisin. Vihdoin aamulla 5.30 alkoi tapahtua ja seitsemältä pääsimme synnytyssaliin. Istuskelin suihkussa jumppapallon päällä ja juttelin Miehen kanssa. Hengasimme siinä 1 h 20 min ja sitten alkoi olla jo aika huono olo. Siirryin sängylle hönkäilemään ilokaasua. Ilokaasu sai taas pään kivasti sekaisin ja yritin kertoa tarinaa ystäväni synnytyksestä. Supistuksia tuli minuutin välein, mutta yritin sinnikkäästi jatkaa kertomusta. Lopulta tajusin tilanteen ja totesin Miehelle ja kätilölle, että te ette varmaan pysy yhtään kärryillä, kun nämä supistukset aina keskeyttävät jutun. Mies hymyili ymmärtäväistä hymyä.

Halusin jotain kovempaa ainetta ja anestesialääkäri kutsuttiin paikalle. Kätilö puhkaisi kalvot 9.20 ja sitten olikin jo liian myöhäistä antaa mitään puudutteita. Tajusimme itse asiassa jo yhdeksältä Miehen kanssa, että loppusynnytys tulisi olemaan ihan yhtä syvältä kuin aiempikin ja niinhän se olikin. Ponnistusvaihe alkoi 9.30 ja vauva syntyi 9.40. Suloinen pieni ukko, joka oli kärttyinen kuin mikä. Juttelimme ukkelille ja toivotimme pikkuisen Kaapon tervetulleeksi maailmaan. Minikäävän otsassa oli mustelma, ukko otti ilmeisesti osumaa jossain kohtaa synnytyskanavaa.

Lukuina:

Vauva: 3960 g, 53 cm, 9/10 (sinersi)
Raskausviikko: 41+1
Synnytyksen kesto: 4 h 10 min, ponnistusvaihe 10 min

3) Mikrokääpä a.k.a Heinä-Karhu, pääsiäisvauvamme

Tätä synnytystä olin odottanut kauhulla jo useamman vuoden. Kävin oikein pelkopolillakin juttelemassa ja laadimme strategian: spinaali ensin ja sitten vasta kalvot puhki. Kun H-hetki sitten koitti, kohtasimme ensin kätilön, joka ei lainkaan ymmärtänyt toivettani vaan kysyi, onko minulle oma hyvinvointi vauvan vointia tärkeämpää. Epätoivo alkoi vallata alaa, mutta onneksi vuoro vaihtui ja kätilö kävi sanomassa heipat.

Hengasimme tällä kertaa telkkarihuoneessa. Lupaavasti alkaneet supistukset olivat lähes hiipuneet, vaikka olimme käyneet pariin otteeseen kävelylläkin. Mummo ja pappa olivat hakeneet lapset ja ärsytti ihan sutena, jos tältä reissulta ei tulisikaan vauvaa vaan väsyneet vanhemmat, joista toisella olisi edessään työpäivä. Kymmeneltä olin heittänyt tyystin hanskat tiskiin. Meidät oli hyväksytty jälleen armosta yöpyjiksi ja saimme tällä kertaa hotellihuonetyyppisen tilan omine suihkuineen. Mies nukahti puolilta öin, mutta itse en taaskaan saanut supistuksilta unta. Siis niiltä surkeilta 5-10 min välein tulevilta, jotka eivät avaa paikkoja vaan vain kiduttavat ihmistä. Päätin mennä suihkuun, josko se saisi supistukset laantumaan. Niin oli käynyt aiemmin kotonakin.

No, nyt ei käynyt niin. Ihan oikeat supistukset alkoivat ja surffasin mielikuvissani aallon harjalle ja väliajat lepäsin suurella kämmenellä. Jossain vaiheessa mielikuvat eivät enää tehonneet ja yhdeltä herätin Miehen. Harmittelin, etten ollut jaksanut laittaa silmälaseja, jotta olisin pannut ylös supistusten alkamisajan. Nyt se oli suunnilleen 00.45. Kutsuimme kätilön paikalle ja otimme käyrää.

Kahdelta pääsin saliin ihanan ilokaasun luo. Hönkäilin sitä muutaman kerran ja kätilö kysyi, miten edetään puudutteiden kanssa. Arvelin pärjääväni sen ilokaasun kanssa, mutta muutama napakka supistus sai minut muuttamaan mieleni. Spinaali tänne ja heti! Odotellessani otin muutamat kunnon tötsyt ja hihittelin Miehelle, että olipas aikamoinen trippi.

Tippa laitettiin paikoilleen ja pian saapui anestesialääkärikin. Miehen kertoman mukaan se oli todellinen sählä, joka tiputteli vehkeitä ja kikatteli hermostuneesti. Onneksi olin selin ja keskityin käpristämään selkää ja hönkäilemään ilokaasua.

Ja sitten: taivas aukeni. Puudute auttoi heti ja veti jalat ihan veltoiksi. Tärisin kuin horkassa ja hymyilin autuasta hymyä. Tunsin itseni sammakoksi sängyllä röhnöttäessäni. Spinaali annettiin 2.31, kalvot puhkaistiin 2.46 ja ponnistusvaihe alkoi 3.30. Kätilö kysyi, miten olen ajatellut ponnistaa. En ollut ajatellut koko asiaa, sillä aiemmin en tässä vaiheessa ollut liikkunut mihinkään sängyn ja ilokaasun luota. Nyt tilanne oli toinen ja kätilö suositteli jakkaraa. Se olikin mitä mainioin, istuin Miehen sylissä ja kolmen minuutin ponnistamisen jälkeen sain syliini pikkumiehen, viirusilmäisen kurttunaaman. "Hei Heinä-Karhu!" Mikrokäävän koko otsa oli ihan mustikan värinen, sillä tämäkin herra tuli maailmaan aika rytinällä.

Lukuina:

Vauva: 3825 g, 52 cm, 10/10
Raskausviikko: 41+6 (ultran mukaan olisi ollut 41+0, mutta sitä ei muutettu)
Synnytyksen kesto: 2 h 48 min, ponnistusvaihe 3 min

Sekalaisia

Minikääpä esittäytyy uusille ihmisille:
-Minä olen Kaapo. Minä asun maapallossa.

Kylppärissä:
-Äiti, minä haluan nuo Paavot!
-??? Ai nuo pesusienet?
-Joo!

Minikääpä miettii myös hengellisiä asioita.
-Taivaan Isä asuu kaikkialla. Taivaan Isä asuu meidän kotona. Asuuko Taivaan Isä myös Iinan kotona?

Iina on Kaapon paras ystävä. Iinaa tosin välillä huolettaa, ettei Kaapo rakasta häntä enää. Tuulin äiti kuitenkin vakuutti, että kyllä se Kaapo varmaan sinusta vielä tykkää. Iina meni kertomaan asian Kaapolle:
-Tuulin äiti sanoi, että sinä rakastat vielä minua!
Siihen ei ollut Kaapolla mitään vastaansanomista, onhan Äiti, vieläpä jonkun toisen äiti, aina ylin auktoriteetti.

Kääpä kertoi päiväkodissa, että selkää vähän särkee. "Taitaa olla se vauva tulossa." Hoitaja korjasi, että se vauva tulee äidin masusta, ei sinun.

Yhtenä aamuna Kääpä heräsi viideltä eikä saanut enää unta.
-Äiti, joitain voi ihan pelottaa se vauvan tulo. Jos ei vaikka tiedä, että se vauva itkee tosi paljon.

Kääpä oli kait jotenkin kuvitellut, että sen täytyy osata hoitaa sitä alusta alkaen. Piirsin sitten talon, jossa on kaksi yhtä isoa ja kolme yhtä pientä ihmistä. Yritän vakuuttaa Käävälle, että sekin on vielä pieni ja isi ja äiti hoitavat Kanervaa, vaikka kyseessä onkin pian kaksinkertainen isosisko.

Minikääpä heräsi tänään 5.45. Istutaan tässä nyt aamupalalla. Miniäinen syö Nasu-veljensä kanssa tuossa pizzaa isin Paavo-eväsrasiasta. Nasu-veli on miltei Minikäävän kokoinen, ja ne ovat viihtyneet nyt varsin tiiviisti kahden tässä muutaman päivän ajan. Eilen Nasulle piti laittaa tarroja laastareiksi silmiin, kun niihin oli tullut pipejä. Silloin Nasu näki vähän heikosti. Käävällä on vastaavasti Mikolta saatu jättiläisnalle. Kääpä tekee nallelle majoja ja katsoo sen sylissä Pikku Kakkosta.

Nyt Nasu ja Kaapo tarvitsevat paperia.
-Nasulle tulee korvat kipeeksi, jos se syö liikaa.
-Hei, anna mun Nasullekin paperia!

Illalla Minikääpä halusi vielä vettä.
-Tupakalle huuhtoutuu, kun ottaa vähän vettä. Noin.
-Ai mikä tupakalle?
-No kun joku puhaltaa.

Aamuisin tulee aina 8.30 vauvaohjelma, jossa eri perheisiin putkahtelee vauvoja, synnytykset näytetään myös. Olen katsellut niitä aika paljon Käävän kanssa, ja lapsi onkin oppinut yhtä ja toista:
-Jos vauva on perätilassa, se otetaan masun kautta pois.
-Minut käynnistettiin ja Kaapo syntyi itsekseen.

Pötköttelin makkarissa, kun supisti. Mummolle Kääpä kertoi Skypessä, että äiti synnyttää.

Nyt Minikääpä tuli liimailemaan näppikseen tarroja.
-Äiti, ne ilahduttaa sinua!
-Mutta ei saa laittaa liikaa, tämä on isin tietsikka.
-Mun pitää laittaa liikaa. Ys ja kas.
Nyt se liimaa niitä mummolta ja papalta saatuun Muumi-korttiin. Voi ukkoa.

Jee: 6.50 ja lastenohjelmat alkaa, siis sohvalle!

Retkipäivä

Läpsläpsläps. Ippelillä nukkunut pieni setämieheni läpsyttelee makkariin. On uusi ihana päivä.

Saan suukkosia, setämies kömpii viereen.

Joka paikkaa kolottaa. Pikkutunneille venynyt saunailta ottaa koville.

Lapsi haluaa minut vessakaveriksi. Hätyytän Miehen hommiin, mutta se ei kelpaa. Lopulta lähden vessaan ja löydän pöntöltä itkevän, alastoman ukon.

Kömmin sänkyyn. Mies jatkaa uniaan sohvalla aamuvuorossa. Kääpäkin herää ja lapset alkavat touhunsa. Välillä ne käyvät raportoimassa hommiaan ja antavat suukkosia ja haleja. Mies nukkuu. Aurinko paistaa sälekaihtimien raoista mutta pidän silmät visusti kiinni.

Nukahdan itsekin ja herään jossain vaiheessa kovaan tohinaan.

-Meidän täytyy siivota, että päästään retkelle!
-Minä vien mansikkarepun naulakkoon!
-Ei Nalle Puh -reppuja tähän naulakkoon!
-Äiti, minä en otakaan suklaamunaa vaan namipussin!

Mies tulee suihkusta ja myhäilee tyytyväisenä:
-Jaahas, pikku hiisit ovat ahkeroineet. Vielä lääkärilaukku ja norsupeli paikoilleen, niin voidaan pukea.

Retkeilijät pukeutuvat. Kömmin sängystä ja annan lähtöhalit ja -suukot. Kaihtimet auki. Aamiainen ja Hesari. Egotrippia. Aurinko.

Shoppailua

Viime torstain suuntasimme Selloon pankkiasioille ja korjauttamaan silmälasejani. Kääpä oli säästänyt neljä vuotta jääkarhupankkiinsa ja sai nyt tyhjentää sen. Kasassa oli miltei 60 euroa ja Kääpä sai allekirjoittaa tositteen itse ja humpsauttaa rahat aukosta. Se oli suuri elämys se.

Sitten Instruun. Jouduin asioimaan siellä pariin otteeseen, lahopää kun olen, ja reissujen välissä Käävät odottelivat Sellon käytävällä helikopterissa. Vähän hirvitti jättää niitä sinne, mutta nätistihän ne olivat olleet. Vaihtoivat paikkojakin puolessa välissä, jotta kumpikin sai vuorollaan ohjata.

Sitten pääsimme itse asiaan, vaate- ja lelukauppohin sekä karuselliin. Sen jälkeen söimme, minulle kanasalaattia, Käävälle kinuskijätskiä ja Minikäävälle ukkaadonitsi. Ukolla oli koko naama suklaassa sen syötyään.

Kävimme vielä Tiimarissa ostamassa Aadalle synttärikortin ja etsiskelimme Iinalle sopivia tarroja, mutta Minikääpä ei löytänyt mieleisiään. Lindexiltä saimme sitten Käävälle pari T-paitaa ja pienen huulirasvapussukan. Koska Minikäävälle ei löytynyt vielä mitään, lähdimme Prismaan. Teinkin löytöjen löydön: Lego City setti, hinta 67 euroa, jossa on betoniauto, roska-auto ja bensis, myytiin 29 eurolla. Ostimme sen Minikäävälle. Lapsi halusi itse nostaa ostoksen hihnalle, vaikka paketti oli miestä suurempi. Minikääpä oli innoissaan kuten aina jotain saadessaan: "Saanko minä viedä tämän kotiin? Onko tämä nyt minun omani?" Kriittinen Miniäinen löysi myös ystävälleen Iinalle sopivia prinsessatarroja.

Kääpää suretti, kun Prismasta ei löytynyt hänelle enää mitään. Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti raahasin kiukkuisen Käävän ja onnellisen Minikäävän vielä Cittarin leluosaston kautta kahville. Minä sain ihanan maitokahvin ja Käävät pillimehut ja donitsin puoliksi. Illalla lapset saivat sitten valita uudet lelut. Minikääpä otti setistä sen bensiksen ja Käävälle löytyi äidin kätköistä pissaava vauva-Bratz, kissa ja koira. Ilta kului Bratz-leikeissä ja Lego-rakentelun parissa, paitsi että itse suuntasin vielä pariksi tunniksi ystävän kanssa Otaniemeen kävelylle. 5 h shoppailua ja 2 h liikuntaa, luulisi sillä Heinä-Karhun saapuvan.

Seuraavana päivänä olikin sitten parturireissu Entresseen. Miehet menivät parturiin ja me naiset edeltä shoppailemaan. Minikääpä oli ollut kuulemma ihan täpinöissään, kun sen tukka oli ajeltu oikein koneella. Eilen se sitten leikkasikin tukkaani leikkiporalla ja jakoavaimella.

Teimme jälleen löytöjä, Minikääpä sai Mikkihiiren kerhotalo -junarataa ja Kääpä siivet. Söimme vielä Entressessä, minä pitkästä aikaa kanafajitasta, mies hampparia ja Käävät valitsivat nakkilautaset (tekivät myös itse tilauksen). Kääpä otti omena- ja Miniäinen appelsiinimehua, ja mehut tuotiin drinkkilaseissa päivänvarjoineen. Olivat ihan otettuja nuo käävät. Ruoka ja palvelu pelasivat, tänne tulemme toistekin. Törmäsimme jopa yläkerran naapureihimme, jotka suosittelivat paikkaa.

Lasten saalis oli siis seuraava:
-Kääpä: huulirasvat + käsilaukku, siivet, Bratz-vauva
-Minikääpä: Lego bensis-autoneen ja junarata

Niinpä saatiinkiin sitten pystyyn melkoiset leikit: Minikääpä oli hiiri, joka nakersi saksilla äitiyspakkauksen mukana tullutta pahvilaatikkoa ja Kääpä rakensi pahvista lumilaudan ja pelasi tennistä kauhalla ja paperista rypistetyllä pallolla. Minä makasin sohvalla materian keskellä ja olin onnellinen.

Kaupunkireissuja, Mimi, Kuku ja Yrre sekä aurinkojuhlat

Olemme reissaneet paljon lasten kanssa, nyt kun se on vielä helppoa ilman Mikrokääpää.Tai no helppoa ja helppoa, tämä maha pakottaa etsimään vessan puolen tunnin välein, mutta onneksi keskustan vessojen sijainti on tuttu aiemmista odotuksista.

Ekalla kerralla päätin ottaa lapsille rattaat mukaan, lähdimmehän siivoojia pakoon juuri päikkäriaikaan. No, huomasin toki heti, ettei renkaissa ole lainkaan ilmaa, joten en jaksanut työntää niillä kääpiä, kahdesta puhumattakaan. Niinpä lapset pitivät rattaista kiinni ja zombailimme ruuhkan seassa. Rattaat eivät helpottaneet tilannetta, jouduin mm. lähettämään Käävän Manskun yli edeltä ja tulimme sitten Minikäävän kanssa perässä, kun koko karavaani ei mahtunut poikittaissuunnassa.

Sen reissun missio oli Minikäävän farkkujen vaihto kokoa isompaan ja visiona tietenkin vaivaton reissu rautatieasemalta Kamppiin ja takaisin. Matka olikin unisille Kääville yllättävän pitkä ja kun pääsimme Kamppiin, suuntasimme heti herkuttelemaan. Käävät saivat sateenkaarijätskit, oikein jätskikulhoista ja minä söin toastin ja salaatin. Ja ison cappuccinon.

Sitten vaatekauppaan. Minikääpä sai housunsa (tosin erilaiset kuin oli tarkoitus) ja Kääpä valitsi itselleen pinkin paidan. Myyjät pelasivat lasten kanssa Wiillä koko ajan, joten oma osani oli varsin leppoisa. Pariin otteeseen kävimme myös vessassa ja lapset ihailivat näköaloja viidennestä kerroksesta yli kaupungin.

Sitten paluumatkalle. Olin jotenkin suunnitellut, että lapset voisivat lepäillä rattaissa kahvilassa, mutta eihän niitä mahtunut sinne kuin yksi kerrallaan tai kaksi nujakoimaan. Ees taas niitä sitten nostelin rattaisiin ja takaisin. Eli paluumatkalla oli kaksi väsähtänyttä Kääpää, mutten luovuttanut. Pidimme vielä kakkosherkuttelutauon Sanomatalon kahvilassa ja se oli koitua kohtaloksemme. Valtasimme nurkkapöydän, jossa on mukava sohva tyynyineen ja _infrapunavalot lämmittämässä_! Meinasimme nukahtaa sinne koko remmi herkuista, ja minä jätticapusta, huolimatta. Söimme juustokolmioita, korvapuustin, keksejä ja vaahtokarkkeja. Kotiin palasi todella väsynyt seurue, ja Kääpäin, erityisesti Minikäävän, toiveena oli, että ollaan muutama päivä ihan vaan kotona.

No niinhän me olimmekin, valmistauduimme nimittäin Aurinkojuhliin. Idean saimme päiväkodista, jossa oli tarkoitus viettää lähes identtisiä juhlia. Oveen laitoimme Miehelle Käävän tekstaaman kyltin "Tervetuloa aurinkojuhliin" ja seinälle teimme ison vesiväriauringon. Käytävällä oli sitten viltti perinteisine aurinkojuhlaherkkuineen: laskiaispullia, vesimelonia, suklaavanukasta ja vettä juomapulloissa, sekä Minikäävälle rusina-aski. Viltin vieressä oli järvi, jonka Käävät olivat reunustaneet kivillä. Järven rantaan oli pystytetty teltta. Juhla-asuiksi Minikääpä puki uikkarit (jotka riisuttiin uimaan mennessä) ja Käävällä oli shortsit, S-kummilta kolme vuotta sitten saatu T-paita, vyö ja lippis. Minä puin vihreän froteemekon ja Mieskin vaihtoi kesäkamppeet niskaan töistä tullessaan. Ja sitten vielä kesämusaa soimaan.

Kun aurinkojuhlista oli toivuttu, suuntasimme perhekerhon kautta uudelleen kaupungille. Edelliskerrasta viisastuneena jätin rattaat kotiin, sillä päämääränämme oli Stocka, jonne on ihan passeli kävelymatka, vaikka olimmekin jälleen liikkeellä päikkäriaikaan. Tällä kertaa saan sen anteeksi, sillä olimme menossa katsomaan Mimiä ja Kukua, Yrre-oravaa, isoa robottia sekä Barbia. Minikääpä ajeli juuri autolla, kun Mimi kurkkasi ikkunasta. "Mimi!", huudahti lapsi ihastuneena ja oli sitä mieltä, että Mimi ja Kuku olivat oikeita, mutta Yrre, robotti ja Barbie vain pukeutuneita aikuisia.

Kääpä rakastui Yrreen ja Minikääpä oli ihan täpinöissää Mimistä ja Kukusta. Katsoimme esityksen kahteen kertaan ja ekalla kerralla Miniäinen kökötti eturivissä sienijakkaralla ja piti molemmilla käsillä penkistä kiinni. Tokassa erässä se innostui vähän jorailemaankin, oli mm. vihainen peruna yrmeine ilmeineen kädet pään päällä. Toisen esityksen jälkeen käävät jäivät juttelemaan Kukun kanssa. Miniäinen kaivoi taskustaan suurimman aarteensa, pullonkorkin, ja ojensi sen Kukulle. Kuku antoi Minikäävälle vastalahjaksi pinssin, Kääpäkin sai. Myöhemmin Minikääpä selitti, että se oli "laha massuksi esityksestä".

Illalla lapset olivat ihan vauhkoina ja täynnä Mimiä, Kukua ja Yrreä. Molemmat saivat myös Yrre-naamarit (siis se on WSOY:n kirjoissa seikkaileva iso orava), ja maanantaina Minikääpä suostui menemään tarhaan vain Yrre-naamari päässään. Kääpä oli niin rakastunut, niin rakastunut ja ikävöi vain sitä oravaansa. Barbie sen sijaan ei kolahtanut Kääpään: lapsi sai istua vaaleanpunaisessa huoneessa kampauspöydän ääressä ja itse Barbie lupasi tehdä unelmakampauksen tiaroineen ja härpäkkeineen. Kääpä suostui yhden pinnin laittoon ja kävi lähtiessä vielä varmistamassa, että saahan sen ihan omaksi. Sai sen. Kävimme vielä Carrolssissa syömässä ja katsomassa kalat.

Jaahas, kello on neljä. Heräsin taas perinteisesti 03.15 eikä uni tule. Eilen olikin sitten jännempi yö: supistukset alkoivat 04.30 ja jatkuivat iltayhdeksään. Ja sitten hiipuivat. Lapset ehtivät olla jo niin täpinöissään, kun sumplimme jo hoitojärjestelyjä A-kummin ja mummon kanssa. Mutta, ei siis mitään. Olo oli yhtä pettynyt kuin Lapissa, kun intoutuu laukkaamaan ensimmäiselle huipulle vain huomatakseen, että tunturi jatkuukin vielä vaikka kuinka ja voimat menivät siihen kirmaamiseen. Nyt en aio synnyttää ennen huhtikuuta. Jos ei niin ei, en minä jaksa ees taas vatvoa tämän asian kanssa.

Täytyy vielä lisätä, että pääsimme mekin Miehen kanssa hummailemaan. M- ja S-kummit hoitivat lapsia illan ja kävimme katsomassa Kielletyn hedelmän Sello Rexissä. Leffa oli hyvä ja herätti paljon keskustelua. Mietimme, että voisimme muutoin kääntyäkin vanhoillislestadiolaisiksi, mutta rytmimusiikista luopuminen tuottaisi tuskaa. Mutta kaikenkaikkiaan antoisa ilta, jonka kruunasi jälleen monimuotoinen herkuttelu sekä leffassa että sen jälkeen. Voitteko muuten uskoa: rv 39+0 ja painoa tullut 8 kg, eli ei mitään ekstroja, vaikka elämä on nykyisin yhtä herkuttelua. Saas nähdä, miten laihaksi muutun, kun Heinä-Karhu saapuu ja turvotuskin häviää.

Joutsa 13-15.2

Pohdimme torstai-iltana, että olisiko nyt sopiva hetki tehdä reissu Joutsaan. Perjantaina puolilta päivin päätimme, että sinne mennään, vaikka itseäni pitkähkö ajorupeama perjantai-iltana huonossa kelissä ei houkutellut.

Pakkasimme Kääpäin kanssa kamppeet ja menimme päiksyille. Heräsimme 17.15 Miehen tullessa kotiin, tai siis Käävät jatkoivat tyytyväisenä uniaan. Kuin ihmeen kaupalla olimme kuitenkin puolen tunnin kuluttua koko remmi romppeineen autossa ja 17.52 starttasimme kohti Joutsaa.

Lapsilla jäi välipala saamatta eikä evääksikään ollut kuin porkkanoita. Vihdoin pääsimme Heinolaan, jossa saimme ruokaa. Kävimme myös kaupassa ja mökille saavuimme puoli yhdeltätoista. Ei mikään ihanteellinen saapumisaika lapsiperheelle, mutta onneksi pappa oli lämmittänyt mökin valmiiksi, joten tuuppasimme vain ipanat parvelle. Kumpikaan ei ollut nukkunut yhtään matkalla, taisi olla niin jännittävää olla pitkästä aikaa kunnolla reissun päällä.

Mökillä oli taivaallista: lojuimme, ulkoilimme ja kyläilimme. Pappa kävi meitä moikkaamassa lauantaina (pappa yöpyi siis isomummon luona kirkolla) ja illalla suuntasimme Miehen R-kummin luo. Saimme ison kasan herkkuja. Koira ei ollut oikein sinut kääpäin kanssa ja kävi näykkäisemässä Minikääpää pariin otteeseen ukkelin leikkiessä lattialla autoilla. Juttelimme asiasta ja ainakaan vielä ei poika näytä pelkäävän koiria, hyvä niin.

Sunnuntaina tapasimme H-enon grillillä. Joutsasta saa kyllä maailman parhaan hampparin, Talon erikoisen. Siinä on vaikka mitä ja bonuksena tuorejuustoa. Sellaisen saadakseen ajaa kyllä mielellään kolmisen tuntia suuntaansa. Lopuksi kyläilimme vielä isomummon luona. Lisää herkkuja ja lapsille tikkareita. Lapset kutsuvatkin häntä tikkarimummoksi, meillä on myös pillimehumummi.

Paluumatka oli aika rankka, tämän mahan kanssa ajaminen on aika tuskaista, kun asentoa ei voi vaihtaa. Lisäksi oli loskakeli ja aurinko paistoi siten, ettei tuulilasista nähnyt oikein mitään. Ja silti piti ajaa ylinopeutta motarilla. Mutta hengissä päästiin kotiin.

Hummailua

Helmikuun alussa pääsimme Miehen kanssa hummailemaan ja lapsillakin oli todellinen erikoisviikonloppu.

Kääpä vietti yön täällä Ymmerstassa S-kumminsa kanssa. Kummi ei käsittääkseni ole kovin rutinoitunut nelivuotiaiden kanssa, mutta oikein hienosti niillä oli sujunut. Laitoin vähän Käävän päivään liittyviä kellonaikoja ylös, ja Kääpä neuvoi itse loput. Ne olivat ilmeisesti piirrelleet, leikkineet ja saunoneet. Ja aamulla palatessamme löysimme Käävän aamukylvystä. Sitä ei kyllä lapussa lukenut, mutta Kääpä vaikutti erittäin tyytyväiseltä.

Minikääpä puolestaan pääsi mummon ja papan luo ihan yksin, siitä se olikin jo pitkään haaveillut. Miniäinen oli ollut mummon kanssa tunnin ratikkalenkillä ja nukahtanut viisi minuuttia ennen saapumista. Mummo oli siinä sitten tuskaillut, miten saa nukkuvan pojan liukkaassa haalarissa ulos ratikasta. Mutta saihan se.

Me puolestamme suuntasimme hotelli Helkaan. Paikka oli oikein mukava ja sijaitsi Miehen lapsuusmaisemissa ja ennen kaikkea lähellä Tennispalatsia ja Kampin kauppakeskusta. Suunnitelmissa oli siis shoppailua ja leffailta, toki myös hyvää ruokaa. Aloitimme Miehen lapsuusnostalgiakierroksella ja käyskentelimme Etu-Töölössä. Itse asiassa lenkistä tuli aika pitkä ja olin ihan puhki, kun vihdoin pääsimme Kamppiin. Yritimme sitten miettiä ruokapaikkaa ja päädyimme lopulta takuuvarmaan nepalilaiseen.

Tässä vaiheessa jo supisti ihan huolella, mutta me suuntasimme lastenvaatekauppoihin. Löysimme Minikäävälle farkut, jotka otin tosin väärää kokoa ja kävimme ne myöhemmin kääpäin kanssa vaihtamassa, tosin jouduimme tyytymään ihan toisiin housuihin farkkujen loputtua. Suuntasimme Forumin kautta Akateemiseen, josta saimme minulle nipun kirjoja. Oli pakko tehdä pikaisia päätöksiä, sillä kello oli kuusi ja kuponki piti saada käytettyä. Jatkoimme Kirjatorille ja löysin kolme kahden euron kirjanippua. Saimme siis saaliiksemme kassillisen kirjoja, joita meille ei edes pitäisi ostaa, sillä nytkin on kirjoja jo kahdessa rivissä. Tosin kirjahyllyssä säilytetään myös kääpäin vaatteet, joten jos ja kun saadaan niille ostettua omat vaatekaapit, tulee lisäsäilytystilaa taas 4*2*80 cm. Eli ei huolta. Ja pianhan meillä on se jättisuuri omakotitalo kirjastoineen, joten tämä tilanpuute on vain väliaikaista. Kuten koko elämäkin.

Tässä vaiheessa olin aivan sippi. Jotain ruokaa varmaankin saimme ja jatkoimme leffapohdintaa. Muutama ihan ok olisi ollut, mutta lopulta tajusin, etten mitenkään pysty istumaan paikallani paria tuntia liitoskipuineni ja supistuksineni. Niinpä haimme Tennarista popparit, limut ja namit ja menimme hotellihuoneeseen katsomaan Huumaa. Ja aamulla sitten valmiiseen aamiaispöytään. Pistän tähän vähän vertailua suomalaisista hotsku/kylpyläaamiaisista:

-Vaakuna: täällä vietimme 6-vuotishääpäivää syksyllä. Aamupala ihan ok, ei yllätyksiä puoleen eikä toiseen. Samassa paikassa vietimme aikoinamme myös hääyötä, mutta siitä aamiaisesta ei ole juuri muistikuvia. Varmaan meni jotain suolaista ja paljon tuortsia.
-Siuntion kylpylä: tännekin pääsimme syksyllä. Aamupala oli hitusen Vaakunaa arkisempi, mutta oikein ok silti.
-Helka: aika lailla samaa tasoa tuon Vaakunan kanssa, tosin aamiaishuone ei ollut ihan yhtä viihtyisä.
-Joku Orava-hotelli Kokkolassa: perussetti, yövyimme täällä kesäreissulla.
-Seurahuone: täällä kävin duunijutussa, ja vei kyllä voiton. Ja syy on hyvin yksinkertainen: muutamia hyviä juustoja ja hedelmiä ekstrana, niin minä olen myyty. Ja kunnon tuoremehut.

Saas nähdä, miten meidän viikonloppureissujen kanssa käy jatkossa. Syy ei ole paha paha taantuma tai ovella kolkutteleva lama, vaan pahaakin pahempi Heinä-Karhu, jonka saapumiseen on enää muutama viikko. Sitä ei huoli kukaan hoitoonsa moneen kuukauteen, joten teemme lähinnä matkoja pizzeria Ymmerstaan. Lapset mukaan tietysti.

Viikonlopun kruunasi vielä A-kummin vierailu. Käävät saivat ystävänpäivälahjat ja me lisää sluiba-aikaa A:n riehuessa lasten kanssa. Illalla tuli Tyttö sinä olet tähti, joka oli oikein bueno.

Pakko ryhdistäytyä!

Pää on täynnä asioita, joista haluaisi kirjoittaa, mutta päivät humahtavat sellaista vauhtia, ettei ikinä muka ehdi. No, tänään vietän Espoon kaupungin organisoimaa seitsemän tunnin vapaata, joten nyt tai ei koskaan. Vielä siis tunti vapautta jäljellä ja sitten haen käävät tuolta tuiskusta.

Itselleni ei kuulu muuta, kuin että vauva tuntuu tunkevan ulos tuosta ylävatsasta. Sillä on ilmeisesti iso peppu tai jokin muu osa, joka ei tunnu mahaan mahtuvan. Vauva majailee tosi ylhäällä ja olo on sen vuoksi todella tukala. Närästyslääkkeetkin loppuivat juuri, mutta ajattelin nyt loppuajan sinnitellä ilman, tai siis Renniellä vain. Se ei kyllä tunnu missään, kun on tottunut kovempaan kamaan.

Käävät ovat edelleen suloisia. Niillä sujuu leikit yllättävän hyvin, eilenkin olivat biitsillä ja pelasivat fudista. Siinä puhutellaan toista nimellä "kamu". Jengeinä on usein Kaapot ja Kanervat tai Daavidit ja Goljatit. Silloin tosin Minikäävältä karkaa mopo käsistä ja se hakee miekkansa ja örisee. Sellainen käytös ei siskon mielestä kuulu pelikentälle. Minikääpä leikkii myös usein tonttua. Eilen tontulla oli rahoja ja muita aarteita, Mies oli isätonttu ja minä tietenkin äiti. Vanhemmat istuivat läppärit sylissään ja välillä tonttu kävi halaamassa. Mukava leikki. Illalla ne raha-aarteet löytyivät sitten uikkareista, pippelin ympäriltä.

Ai niin, tiedättekö te, mitä tarkoittaa viisas? Keskustelimme lasten kanssa heidän nimistään, Kanervasta, Pyrystä ja Paavalista. Sofia vaati vähän enemmän selittelyä, ja kerroin, että viisas on sellainen, joka saattaa tietää paljon kaikista asioista mutta on ennenkaikkea hyvä ja ymmärtäväinen ihminen. Minikäävän katse kirkastui oivalluksesta, ja hän huudahti: "Äiti!"

Viime viikolla sain vihdoin ihme spurtin näiden vauva-asioiden kanssa. Minikääpä oli viikonlopun vatsataudissa ja sunnuntai-iltana mieheltä napsahti selkä ja se makasi muutaman päivän liikuntakyvyttömänä sohvalla. Silloin päätin toimia. Roudasin kellarista pinniksen (yksi jalka on edelleen kateissa), turvakaukalon ja hoitoalustan. Lajittelin kaikki Minikäävän pieneksi jääneet vaatteet säilytettäviin ja eteenpäin annettaviin ja itkin, kun Miniäinen ei ole enää vauva (vaan sen kolme vuotta). Tässä välissä Kääpä sai vatsataudin, mutta minä vain jatkoin. Pesin kaikki Heinä-Karhun vaatteet ja järjestin ne kaappiin. Pakkasin sairaalakassin ja valitsin kotiintulovaatteet Miehen kanssa. Ja käväisin neuvolassa todetakseni, että kahdessa viikossa on tullut kolme kiloa turvotusta ja verenpaine oli koholla. Sain kehotuksen ottaa vähän rauhallisemmin. Tuota turvotusta en ollut kaikessa hässäkässä edes huomannut, mutta neuvolassa sain todenteolla riuhtoa sormuksia irti. Nyt nolottaa kulkea ilman sormuksia maha pystyssä parin vaahtosammuttimen kanssa, luulevat vielä huonoksi naiseksi. Tosin näytän pikemminkin lestadiolaiselta: kulahtaneet hiukset nutturalla, ei meikkiä, päällä parhaat päivänsä nähnyt villakangastakki.

Syntskät

5.2 oli ihan mahtava päivä. Heräsin aikaisin ja pyöriskelin sängyssä. Pian miehen herätyskello alkoi sirkuttaa ja vähitellen muukin perhe heräsi. Salaisia valmisteluja tehtiin.

-Ai onko se kiivikakkua?
-Shhh...
-Onko meillä kokista?
-Shhh...

Paistinpannu tirisi ja tunsin herkullisen pekonin tuoksun. Mies oli kouluttanut käävät hyvin, eikä yksikään niistä kömpinyt kainaloiseksi ennen laulua.

Pian aamiaisseurue saapui ja tarjottimelle oli aseteltu

-Pikkunakkeja, munia ja pekonia
-Myslisämpylää
-Kääretorttua
-Suklaavanukasta
-Appelsiinimehua
-Kokista ja
-Maitokahvia.

Uuh. Ja sitten seurasivat lahjat: kolme pakettia ja myöhemmin vielä yksi paketoimaton. Sain Minikäävän kainaloiseksi aamiaisen aluksi. Tein pienen miehen ikionnelliseksi tarjoamalla hörpyn kokiksestani. Ja myöhemmin vielä toisenkin hörpyn.

Molempia kääpiä ilahdutti pakettien avaaminen. Lasten avaamista paketeista ilmestyi kirjoja ja minä sain avata kirsikankukkavoiteen ja suihkusaippuan. Kääpä oli tehnyt piirustuksen, jossa äiti, Kääpä ja Minikääpä ajavat autolla. Sekin oli ihan mahtava.

Rakastan Miehen synttäriyllätyksiä!

Mies oli saanut vielä varsin täsmällisesti poskiontelontulehduksen ja palasi lääkärireissun jälkeen kotiin. Saimme siis nautiskella iltapäivällä prinsessakakkua ja kääretorttua koko perhe yhdessä. Olin toivonut joko leikkuupuimuri- tai prinsessakakkua, ja jostain kumman syystä Mies valitsi tuon jälkimmäisen :)

TV2 oli järjestänyt minulle vielä Kotikatuillan, joten iltakin kului oikein leppoisasti ja olin maailman onnellisin synttärisankari.

Mutta nyt on selviteltävä riitaa. Kuka saa auton, kuka mopon, kuka pukeutuu rallipukuun ja kuka prinsessaksi.

Täydelliset vanhemmat

Jos olisimme näin täydellisiä vanhempia joka päivä, saisimme varmaan vanhemmuuspalkinnon ja Tarja Haloselta ruusun. Näin sujui lauantaimme 24.1.2009:

Lapset heräsivät onnellisina ja hyväntuulisina. Koska minä olin meistä ehkä väsyneempi, sain nukkua pitkään ja Mies hoiti aamuvuoron. Mies ja lapset söivät terveelliset annokset puuroa, pukivat reippaasti päälle ja lähtivät pulkkamäkeen.

Minä nousin, söin aamiaiseksi ruisleipää ja vitamiinijuomaa. Muistin ottaa myös D-vitamiinin ja kalkin. Join mukillisen kahvia, siis vain yhden mukillisen, jonka Mies oli jättänyt minulle termariin ja luin Hesarin.

Seuraavaksi valmistin terveellisen aterian. Tein uunissa kanariisiporkkanapataa, joka maistukin punaposkisille pulkkailijoille. Lapset söivät reippaasti ja menivät ilman itkuja päiväunille.

Mies tarvitsi omaa aikaa ja lähti lumiseen metsään kävelylle. Oli pistäytynyt Kauniaisissa kahvilla, minä luin romaania. Miehen tullessa kotiin keskustelimme tulevaisuudesta ja huolistamme ja huomasimme pärjäävämme.

Lapset heräsivät ja istuskelivat jonkin aikaa sylissä. Seuraavaksi he saivat välipalan ja aloittivat sopuisat leikkinsä. Iltaruuaksi söimme hernekeittoa ja lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. Hyvää ja edullista perusruokaa, joka sopii näille keleille.

Pesimme kolme koneellista pyykkiä ja Mies loi Käävälle Linuksille oman käyttäjätunnuksen ja salasanan. Kääpä opetteli koneen käyttöä.

Illalla lämmitimme saunan. Käävät kylpivät ja muistimme laittaa karstanpoistoainetta. Minä sain loikoilla lauteilla rauhassa Miehen huolehtiessa lapsista.

Illalla katsoimme koko perhe yhdessä Huuman ja käävät kävivät nukkumaan puhtoisina ja onnellisina.

Sen pituinen se.

Käävän kirjoituksia

Kääpä harjoittelee kovasti kirjoittamista ja osaa nyt kirjoittaa seuraavat sanat:

-Ikea
-Kanerva
-Kaapo
-Anne
-Isi
-Äiti
-Vaari
-Aada
-Tuuli
-Tuula
-Kalle
-Katja

Lisäksi Kääpä osaa omien sanojensa mukaan "melkein lukea ja tietää kaiken tähdistä ja avaruudesta!" Voi tuota nelivuotiaan itseluottamusta.

Reissupäivä

Keskiviikkona vietimme reissupäivää kääpäin kanssa Miehen sairastellessa kotona. Aamulla tein puolikkaan etäpäivän ja sitten suuntasimme neuvolaan. Voi että, rakastan neuvolakäyntejä! Irma-täti, jota Kääpä kutsui pienenä Hirvi-tädiksi, on juuri minulle räätälöity neuvolantäti. Sellainen jalat maassa -tyyppi. Lapset touhusivat omiaan, mutta keskeyttivät leikkinsä, kun Heinä-Karhun sydänääniä kuunneltiin. Siinä ne taas seisoivat vierekkäin silmät tapittaen ja kuuntelivat humpsutusta.

Neuvolan vieressä on pieni, selkeä kauppa, josta pidän. Käväisimme siellä paluumatkalla ja käävät kasasivat kaikki ostoksensa pikkukärryihin. Etsimme vielä postilaatikkoa, sillä Käävällä on postia J- ja S-kummeille, mutta postitus jäi sillä erää.

Sitten kotiin, kääville ruokaan ja unille, itse jatkoin hommia. Unien jälkeen lähdimme uudestaan reissun päälle. Veimme vanhoja lääkkeitä apteekkiin, otimme Heinä-Karhulle vakuutuksen, haimme Myrtsin Jesperistä Käävän korjatut toppavaatteet ja ajoimme Kaivokselaan M-kummin luokse.

Visitti oli oikein onnistunut. Herkkuja oli tarjolla montaa sorttia, vaikka vierailumme oli yllätysluontoinen kameranpalautusreissu. Käävät hämmästelivät isoa tonttua, joka majaili olohuoneessa. Parasta kaikesta oli kuitenkin iso lokka-auto, jota Minikääpä kuvaili Miehelle nousten tuolin päälle seisomaan. "Se lokka-auto oli nääin iso!" Keskusteltiin myös kummin päästä, jossa oli pipi. Minikääpä iloitsi jälkeenpäin tajutessaan, että heillä on molemmilla kummin kanssa pienet tukat.

Käävät rohmusivat vielä nameja lähtiessään ja namit taskussa kiepsaisimme Mäkkärin drive innin kautta Mummille. "Mihin on matka? Mummilaan!" rallatteli Minikääpä. Mummilla olikin Käävälle suuryllätys: pipetillinen tyhjä lääkepullo, jolla se sai antaa nalleille (ja veikalle) nenätippoja. Kääpä keräsi lopuksi kaikki nallukat syliinsä ja katsoi pitkän, pitkän ohjelman nojatuolitelkkarista. Lapsia, erityisesti niitä pienimpiä, pelotti se ohjelma, ja Kääpä piti niitä tiukasti sylissää. Minikääpä puolestaan rakenteli majaa sohvalle ja me saimme hörppiä kahvit ihan rauhassa.

Illalla tuntui hyvältä tuupata reissukäävät Miehelle, joka hoiti iltapalat ja pesut. Koko seuraavan päivän kärsin tolkuttomista liitoskivuista ja supistuksista, mutta henkisesti olo oli loistava. Reissupäivät ovat elämän salmiakkia.

Synttärijuhlia ja arkea

Viikko sitten perjantaina olin susiväsynyt. Kolme työpäivää putkeen imi mehut eikä ollut mitään mahdollisuuksia raahautua ruokakauppaan synttäritarvikeostoksille. Niinpä nukuin suosiolla perjantain ja aloitin uuden elämän lauantaiaamuna.

Säntäsin ensin Selloon ja vietin kauppareissulla 2,5 tuntia. Laskin oikean määrän muumitikkareita ja lakuja (jotka sitten unohtui antaa vieraille), valitsin karkkivärejä ja suunnittelin veturikakkua. Lopulta pääsin kassalle ja summa oli 505 euroa. Hätkähdin hieman, sillä ostoskärryissä oli lähinnä keksejä ja leivontatarvikkeita, mutta onneksi olin kuullut väärin.

Sitten vauhdilla kotiin. Mies lähti kääpäin kanssa luistelemaan (molemmilla eka kerta, ikinä en olisi itse lähtenyt niiden kanssa kolmistaan) ja minä sain ruveta hommiin. Aloitin paistelemalla kääretorttupohjia. Ihana yleiskoneeni ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan teki minulle kuohkeita taikinoita, jotka sitten paistelin. Lauantaille varasin 2*3 munan pohjat ja sunnuntaille oli sitten luvassa sama satsi.

Seuraavaksi väsäsin nakkinokkelit jääkaappiin odottamaan paistoa. Sitten veturikakun kimppuun. Onneksi tykkään rakentaa Legoilla ja pelata Tetristä, joten leikkasin pohjista sopivia palasia ja kokosin kakun. Työkaveri oli vinkannut, että höyryveturiin kannattaa yksi pala rullata kääretortuksi, ja se oli tosiaan hyvä vinkki se. Täytteeksi tuli kermaa ja persikkapilttiä ja koristekermavaahdon värjäsin Miniäisen lempivärillä vihreäksi. Sitten vaan karkkeja päälle.

Ruokittuamme iloiset, punaposkiset Käävät jatkoimme valmisteluja. Pöytä katettiin ja nokkelit paistettiin ja sitten vain odotettiin. Juhlat alkoivat klo 15 ja 15.10-15.30saapuivat kaikki vieraat. Kääpiä saapui kolmelta suunnalta, osa etupihan, osa takapihan ja osa pikkupihan kautta. Neliön kokoisessa eteisessämme kuoriuduttiin kymmenistä haalareista ja sännättiin lelujen kimppuun.

Lapset, siis yhteensä 12 2-5-vuotiasta, innostuivat ilmapalloista ja olkkarissa riittikin sitten hulinaa. Kylppärissä majaileva Sohvi-kilpikonna sai myös huomiota osakseen:
A (lukkiuduttuaan kylppäriin vartiksi): Sohvi tuijottaa minua!
I (hitusen huolestuneena): Minä luulen, että Sohvi ei muista minun nimeäni.

Miniäinen sai niin paljon lahjoja, että meni ihan pyörryksiin. Lapsi oli toivont isoja autoja, ja saikin sitten monta BR-lelujen pakettia. Jännättiin, että tuleeko dublikaatteja, mutta kaikki autot olivat erilaisia. Ja jokaisen auton kuoriuduttua Minikääpä nosti kädet ylös ja huudahti riemastunaana "Se on auto, auto! Uusi auto!".
Miniäinen rakentaa autoille koteja ja pesiä ja hoitaa niitä. Mini on Kaapo ja Hummeri Kanerva. Sankari sai myös Legoja, palapelejä ja ison pinon kirjoja. Veera ja menopelit on tämän hetken suosikki.

Minikääpä jännitti synttäreitään tosi paljon etukäteen, varsinkin, kun paikalle oli tulossa Iina, Minikäävän paras ystävä päiväkodista. Iinalle piti näyttää kaikki jutut ja oli se piirrättänyt piirustuksenkin tytölle (äiti piirsi rupisammakon, pupun, Kaapon ja Iinan ja itse hänen täytyi lisätä vain puu. Aidastakin oli puhetta, mutta sitä ei sitten tarvittukaan). Iina ei suostunut herkkupöytään, ennen kuin Kaapon vierestä vapautui paikka. "Minä rakastan Kaapoa", oli Iina todennut tullessaan.

2,5 tuntia riitti huisketta ja korvissa soi vielä vieraiden poistuttua. Oli kyllä ihanat juhlat, kiitos kaikille mukaan päässeille!

Sunnuntaina oli sitten vuorossa sukulaiset. Koska veturikakku meni nyt vanhalla rutiinilla, pääsin aamupäivällä luistelemaan muun porukan mukana. Mies oli tehnyt oikein eväätkin, kuumaa kaakaota termarissa ja voileipiä. Kyllä oli hyvää! Hengailin ensin Miniäisen kanssa, mutta lopuksi luistelutin Kääpää. Erehdyimme tuijottelemaan tyttöä, joka osasi tehdä piruetteja sun muita, ja niin sitten lapsi tipahti kierteellä otsalleen. Itketti ja Kääpä sai kunnon kuhmun. Vaikka kypärä oli päässä, onnistui lapsi laskeutumaan jotenkin sellaisessa kulmassa, että otsa osui. Miten minä en malta keskittyä? Mies oli tosin ihmetellyt, kun Kääpä katseli luistellessaan kaikkialle muualle kuin eteensä, mutta ymmärsi tämän episodin jälkeen, että samanlainen utelias sielu se on kuin äitinsä. Eli tiedossa tukku tutkintoja, työpaikan vaihtoja parin vuoden välein ja identiteettikriisi kolmikymppisenä. Lapsi parka.

Luulin, että sunnuntainen synttärisessio olisi leppoisampi, mutta aika hyvin M- ja S-kummit onnistuivat villiinnyttämään käävät. Myös Vaari osallistui kiitettävästi. J-kummi saapui vielä loppuillasta ja siinä vaiheessa vähän rauhoituttiin. Minikääpä komensi kaikki sohvalle ja tarjoili sitten pienistä kärryistään ruokaa ja kettukarkkeja. Mummon ja papan tuomat tikkarit ja isomummon kettukarkit olivat ehdottomasti parhaita lahjoja. Minikääpä oli suloinen istuessaan vaarin ja isomummon välissä sohvalla ja tarjotessaan heille vuoronperään kettukarkkeja. Niitä on luvassa taas tänään, kun on namipäivä.

Kyllä tuntui hyvältä sitten juhlahumun jälkeen siirtyä arkeen. Maanantaina oli tarha- ja työpäivä ja tiistaina ja keskiviikkona tein etäpäivät kääpäin kanssa koko muun porukan ollessa koulutuksessa. Minua ei kannattanut kouluttaa, kun kerran olen raskaana. Kai se ainoa aivosoluni on nyt sitten jotenkin plumsahtanut kohtuun, eikä päässäni liiku enää mikään muu kuin hormonit, jos ne edes liikkuvat päässä.

Etäpäivä alkoi ihanasti. Heräsin jo 5.30 ja avasin läppärin. Vähitellen lastenhuoneesta hiippaili unisia kääpiä. Kääpäkin oli ylisuloinen, sellainen pieni, vaaleanpunainen hikipäämytty. Lapsi tahtoi syliin ja paijasin sen hikistä tukkaa. Mietin, että mahtaakohan se tuoksua vielä vähän vauvalta. Nuuhkaisin haitulatukkaa, ja eikä - hiukset haisivat makkaralta, sellaiselta saunakaljan kaverilta, joka tuo mieleen mökkireissut ja riehakkaat illat. Kääpä oli hikoillut eilisen aterian turhat nitraatit ja nitriit pois.

Mutta nyt lounaan kimppuun, muuten Mies lämmittää veriletut mikrossa eikä pannulla, jolloin niistä tulee ällöttäviä lättänöitä.

Kääpää pelottaa

Kääpä oli illalla itkuinen ja kävimme Miehen kanssa kyselemässä, mistä on kyse. Pelottiko Kääpää vielä noitarumpu? Luimme nimittäin Kunnaksen Joulupukkia ja noitarumpua ja Kääpä kertoi kuulleensa noitarummun ääntä yläkerrasta. No, onneksi kyseessä ovat vain yläkerran pojat, jotka pomppivat tasajalkaa parhaimmillaan tunninkin putkeen. Ei siis noitia rumpuineen lähistöllä ja sen Kääpä oli ymmärtänytkin.

Vihjailtuamme aikamme Kääpä purskahti lohduttomaan itkuun ja kertoi, että pelottavia asioita on niin paljon, ettei niitä kukaan jaksa edes kuunnella. Me lupasimme, ja asia kulminoitui seuraaviin seikkoihin. Kääpää pelottivat

1. Hait
2. Ravut
3. Että tontut ampuvat häntä pyssyllä.

Lopulta saimme, tai oikeastaan Mies sai, Käävän vakuuttuneeksi siitä, ettei yksikään vaara ole juuri nyt akuutti täällä Ymmerstassa. Niin nelivuotias sai viimein unenpäästä kiinni.

Naimisiin

-Isi, voiko ampiaiset mennä leppisten kanssa naimisiin?
-Ei voi. Eihän kissatkaan voi mennä koirien kanssa naimisiin.
-No ei kissat ja koirat voi kyllä mennä ollenkaan naimisiin, nehän on kotieläimiä. Ampiaiset voi muuttaa omaan kotiin ja leppikset omaan.

Minikääpä 3 vuotta ja loppiainen

Kääpä nukkuu vielä päikkäreitään ja Minikääpä rakentaa sohvalle pesää. "Kohta Heinä-Kaahu saa katsoa minun pesässä Maisaa!" Ihana ajatus :)

Kävin pienellä happihyppelyllä kun alkoi tämä 68 neliötä ahistamaan. Ollaan nyt oltu aika tiiviisti kotona, ja tänään se sitten kostautui. Ihmettelin, miten näin iso perhe mahtuu asumaan näin pienessä asunnossa. Vähän sentään lohduttaa A. Kiven kuolinmökin seinältä bongattu teksti, jonka mukaan "suurilla sieluilla on usein vain vähän tilaa maan päällä".

Eilen päästiin onneksi kyläilemään. Olin koko päivän ihan koomassa ja lapset kävivät viiden minsan välein kyselemässä, että mennäänkö me sinne juhliin ja koska me mennään sinne juhliin. Vihdoin kuudelta päätin, että minä ainakin menen, ja organisoin kääpäin vaatteet. Mieskin innostui lähtemään, ihan vain kääpiä kiusatakseen, sillä Miniäinen lällätteli, että isi ei pääse muukaan, isi ei pääse muukaan.

Kylässä olikin sitten tosi ihanaa. Sai syödä herkkuja ja rupatella, käävät kävivät kierroksilla mutta onneksi muut riehuttivat heitä ja minä sain nakertaa aurajuustoa kaikessa rauhassa sohvan nurkassa. Kiitos vielä isäntäparille!

Sunnuntaina päästiin ulkoilemaankin. Käytiin tuossa uudessa puistossamme, joka on kyllä ihan huippu. Nytkin oli paljon porukkaa paikalla. Äsken kävelin puiston ohi ja mietin, että sielläkö me sitten hengataan ensi kevät ja kesä. Niin luulen.

Lukkarimme näyttää seuraavalta:

ma tarha
ti tarha
ke puisto/mammaraamis
to puisto
pe perhekerho "Peruna perjentaina on perhekerho", tietää Kääpä.

Ennen Heinän syntymää meinaan käydä tiistaisin uimassa, Heinän synnyttyä tuskin tarvitsee erityisesti organisoida tekemistä seitsemäksi tunniksi, jonka lapset ovat päiväkodissa. Meinataan hummailla kaupungilla, käydä kahvilla ja kavereilla tai sitten vain nukkua, riippuu tästä mikrokäävästä ja sen rytmeistä.

Sunnuntaina olikin Minikäävän suuri päivä, ukkeli täytti kolme vuotta ja sai lahjaksi "uuden hatun ja kas isoa autoa", Volvon ja Lambon. Aamupalaksi Miniäinen sai yrttivoipatonkia ja puvvaa sekä kahta eri limua, kokista ja fantaa. Voi sitä onnea, kun se siemaili vuorotellen molemmista laseistaan. Ja sai vielä syödä aamiaisensa sohvalla, josta Kääpä muistutti.

Lounaan jälkeen otettiin sitten vielä maasikkakakkua, jota Minikääpä rakastaa. Nyt se tosin söi lähinnä ne maasikat, mutta onneksi äidille kakku maistui senkin edestä. Viikonloppuna jatketaan sitten juhlia, lauantaina saapuvat ystävät ja sunnuntaina sukulaiset.

Tervetuloa vuosi 2009!

Minäkin pääsin eilen flunssaltani töihin todetakseni vain, että se *&%&*###* tauti jatkuu edelleen. Mutta tulipa ainakin oltua vähän reissun päällä. Ajelin siis Pasilaan, sieltä sitten neljäksi Ymmerstaan hakemaan lapset ja sitten koukkasimme Miehen Pitskusta ja suuntasimme Hermanniin uuden vuoden viettoon Mummon ja Papan luo. Otin pienet tirsat (kun töissä ei ole päikkärihuonetta, kuten oli ainakaan TKK:lla, silloin kyllä hämmästelin sitä, mutta nyt voisin hyvin ottaa päiksät kesken työpäivän) ja sitten saimmekin ruokaa. Nakkeja, perunasalaattia, Papan tekemiä lihapullia ja hampurilaisia. Minikääpä kiskoi herkullista omenalimpsaa niin, että kun päästiin kotiin, tuli kylpäärin lattialle isot pissat. Kääpä lipitti omenamehua ja aikuisille oli skumppaa, alkoholitonta tosin, sillä lähes jokaisella oli syynsä olla juomatta. Miehelle tosin tuputettiin ölppää, mutta sekin jätti väliin.

No, mutta siis meno oli ihan riittävän riehakasta muutenkin. Bongailtiin raketteja, joita näkyikin ihan kivasti, kasikerroksessa kun oltiin. Käävät houkuttelivat Mummon ja Papan myös kävelylle, kun olivat varmoja, että niin raketteja näkyisi enemmän, mutta palasivat takaisin järkyttyneinä metelistä.

Myös Myyrää katsottiin, se on nyt kääpäin suosiossa. Ja itse asiassa sitä ne tapittavat nytkin. Ollaan tosin tehty muutakin, käyty mm. läpi kaikki kääpäin saamat onnittelukortit lähtien ristiäisistä. Minikääpä on nimittäin saanut synttärionnitteluja Mäkkäristä, Hesestä ja seurakunnalta, ja Kääpä oli ihan varma siitä, että hän ei koskaan, ei siis ikinä saa mitään omaa postia. Yritimme muistutella kirjeenvaihdosta, jota hän käy Oulussa asuvan ystävänsä kanssa, mutta ei sellaista oikein ollutkaan. Ja onnitteluja hän vain ei saa ikinä. No, nyt ne sitten istuvat sohvalla ja molemmilla on sylissään kaikki saamansa synttäri- ja nimpparikortit. Molemmat ovat sulloneet omansa kirjekuoreen.

Nyt Kääpä tulikin tuohon viereen tanssimaan ja väittää, ettei olla vieläkään syöty aamiaista. No, lounaskin on toki syöty, sillä kello on kaksi, joten molemmat saivat kaksi konvehtia. Kunpa ne loppuisivat pian, weil Ich schocholade kiloweise essen habe. Mieskään ei osannut kirjoittaa tuota suklaata saksaksi, joten annan sen olla tuossa muodossa. Käsittääkseni ässä on kuitenkin pieni, jos viittaan suklaaseen raaka-aineena.

Hermannissa oli tuon paukkeen suhteen tosi hiljaista, mutta kun saavuttiin tänne Yyhyn, oli meteli melkoinen. Kääpä säntäsi autosta ja juostessaan viiden metrin matkaa, räjästi juuri joku kamala pommi ja Kääpä jäykistyi ja alkoi itkeä ihan hillittömästi. Kotona ne ei uskaltaneet nukkua omissa sängyissään, joten Mies kantoi ne meidän sänkyyn. Sinne ne hukkuivat ison peiton ja isojen tyynyjen joukkoon ja näyttivät niin pikkuisilta. Hämärässä oli vaikea tunnistaa, kumpi on kumpi. Puolen yön jälkeen, pahimman räiskeen tauottua roudasin ne omiin sänkyihin. Kääpä tosin oli herännyt juomaan, se oli ihan hikipää, kun meillä on paksu täkki. Tuli ihan mieleen Kreikan matka, kun 1-vuotiaasta Käävästä jäi aina nukkuessa iso märkä läntti.

Minikääpä on puketunut Käävän vaaleanpunaiseen vauvahaalariin. Se on kokoa 68 ja vähän nafti lahkeista, mutta muuten ihan ok. Molemmat leikkivät vauvoja, sillä löysimme vauvalaatikoista niille säästetyt tutit. Ne on sitten rasittavia vauvoina mutta suloisia tuollaisina 4- ja miltei 3-vuotiaina. Siis leikkiessään vauvoja.

Heinä-Karhun saapumiseen on enää viikko lomaa + 5 viikkoa töitä + 5 viikkoa äitiyslomaa + max 17 päivää yliaikaa. Äkkiäkös tuo aika humahtaa ja pian meillä asuu taas huutolainen. Se onkin sitten vuoden 2009 suurin uudistus meidän perheessä. Maailmasta en osaa sanoa.