Tiikerit joulutunnelmissa

Joulupukki toi lapsille tiikeriasut ja tassutossut, joissa on "pelottavat varpaat". Niinpä joulua viettikin sitten isomummon, vaarin, mummin, enon ja kummitädin ja -sedän lisäksi kaksi pulleamasuista tiikeriä vanhempineen. Tiikerit saivat myös merirosvo- ja prinsessarekvisiittaa, joten erinäisiä merirosvoprinsessatiikereitä oli myös liikkeellä. Käävät saivat myös sukset, ja näillä keleillä ainoa keino harjoitella oli suksia pitkin olkkarin mattoa. Kun matto kävi turhan tutuksi, siirsimme hiihtäjätiikerimme rappuun, jossa se sai sivakoida ees taas pitkin käytävämattoa.

Flunssa iski täsmällisesti heti loman alkaessa, mutta mikä olisikaan ihanampi tapa herätä, kun tiikeriasuisen pikkumiehen kipsuttelu korkokengillä hänen työntäessään rattaissa uutta jeeppiään. Minikääpä nukkuu jeeppi kainalossa ja herää aina jeeppivauva sylissään. Siinä sitä onkin hoitamista! Jeeppipaketti avattiin ihan ensimmäisenä (Ooh! Auto auto autoooo! Autoo! Autoo!) eikä Minikääpä sitten muita lahjoja oikein noteerannutkaan. Mutta tänään on jo leikkitty erityisesti potkuautolla sekä Käävän läppärillä ("Miten tavaat sanan ruoho? Pane kirjaimet oikeaan järjestykseen muodostaaksesi sanan! Ei. Yritä uudestaan! Ei. Yritä uudestaan! Nähdään pian, hei hei!"). Saas nähdä, koska nuo lukevat sujuvasti...

Aatto oli tosiaan ihanan rauhallinen ja leppoisa. Tiikerit olivat ihan haltioissaan lahjoistaan ja ruuatkin maistuivat. Ainoa kurjempi juttu oli mummon joutuminen uudelleen sairaalaan aattoiltana, mutta sielläkin voidaan jo paremmin. Minä pääsin pitkästä aikaa aattoillan messuun Myyrmäkeen ystävien kanssa. Jatkoimme vielä teelle ja kotiin palailin neljältä. Mitä rappioelämää!

Käävät mättävät tuossa juuri pipareita ja torttuja. "Äiti, nämä tortut tekevät meistä ihanan pulleita!", tokaisi Kääpäläinen ja se on niin totta, niin totta. Miksi ihmeessä en itsekin voisi pitää itseäni "ihanan pulleana" tympeän "lihavan" sijaan?

"Äiti, kiitos kun olemme saaneet olla tiikeriasuissa koko päivän!" Hm... Jos itse hippaloi uudessa yökkärissään iltaan asti, on turha vaatia pieniä tiikereitä pukeutumaan.

Mutta, nyt on pakko päästä leikkimään kääpäin uusilla leluilla. Pikkuponit, Littlepeoplen yksisarviset ja palomies autoineen odottavat leikkijäänsä. Kunpa vain saisin nuo lapsetkin mukaan tuosta läppärinsä äärestä!

Isi tuli metsästä!

Johan on tämä arki helpottanut, kun on iltaisin kaksi aikuista ja pääsee tarvittaessa vaikka jouluoluelle, kuten minä tänään. Käävillä oli isiä tosi ikävä. Oltiin juteltu paljon siitä, että isi on metsässä ja isinodotuskalenteriin laitettiin joka päivä tarra. No, vihdoin, kesken pikkukakkosen, koitti sitten se hetki, kun ovesta ilmestyi "isi, isiii!" ja "si!, si!".

Lasten kanssa juteltiin isin reissusta ja isi kertoi, että kävi metsässä pissallakin, kun siellä ei ollut vessaa. "Ai niinku koirat?" hämmästeli Kääpä silmät pyöreinä.

Kääpähän on menossa naimisiin. Sulhanen ilmoitti pukeutuvansa Batmaniksi ja tuon kuultuaan Kääpä päätti oitis, että hänpä pukeutuukin leijonaksi. Iltapalalla Mies sai sitten kuningasajatuksen: Kääpä kollegoinen taitaa nyt sekoittaa naimisiin menon ja naamiaiset!

Käävät ovat harva se päivä yhdessä leijonia ja karjahtelevat ohikulkijoille ja harovat hirmuisia tassujaan ilmassa. Yhtenä päivänä Kääpä sitten kertoi olevansa leijona. Tokaisin siihen, että nii-in, johon Kääpä närkästyneenä: "Äiti, se oli VITSI!"

Minikääpä on edistynyt pottailussa ja tekee joka päivä ainakin yhdet pissat tai kakat pottaan. Voi sitä pikkuista ukkoa, miten polleana se on, posket punoittavat kun se taputtaa hiukset hapsottaen itselleen :)

Myös juttua tulee:
si! ka! po! Po! ti? ti! nunnu. Kaapo osaa sanoa myös Seija, Iina ja isi, mutta minä olen edelleen Anne. Grhhh.

Oioioi, olimme tiistaina Käävän muskarin joulujuhlissa. Minikääpäkin halusi esiintyä ja niinpä sisarrukset istuivat vieri vieressä ja soittelivat soittimia. Kääpä osasi hienosti laulaa ja leikkiä niitä niiden juttuja. Ehdottomasti parhaita olivat laulut, joissa pantiin valot pois. Minikääpä tuijotti suu auki, kun madot (voiko ne olla matoja?) lentelivät ja käpertyivät sitten huntujen alle nukkumaan. Kääpäkin eläytyi niin täysillä, ettei edes huomannut meitä katsojia. Aivan ihania esityksiä, kertakaikkiaan!

Mutta nyt, enää yksi ainokainen pieni normaalipituinen työpäivä ja sitten: lomille lomps! 11 päivää pottailua, aamu/iltapäivä/iltasatuja, pönäköitä toppahaalarimuksuja, jouluostoksia ja lahjojen paketointia, kynttilöitä ja kuusen tuoksua sekä kaksi mummoa, jotka pääsevät monien mutkien jälkeen joulunviettoon!

Hyvää ja rauhallista joulua!

Yh-elämää

Kihla- ja vihkisormukseni ovat edelleen kateissa, mutta tämä yh-elämä ei nyt liity siihen. Mies on nimittäin viikon Vekaralla kertaamassa ja minulla sitten vastuu näistä mukuloista 24 h / vrk. Ja jopas onkin ollut elämää.

Ensinnäkin, mies lähti torstaina aamulla ennen kuutta ja vain muutama tunti aiemmin nousi Käävälle kuume. Siitä sitä sitten oltiin, töissä tulipalokiire ja kotona sairaat lapset. Ei auttanut kun ottaa mahdollisimman rennosti ja hoidella ipanat kuntoon. Saimme käsittämättömän paljon kotihommia tehtyä, joten suorittajaminänikin on tyytyväinen. "Vusselit ja laulava vesiputous" sekä "Maisan jouluaatto" luettiin kymmenisen kertaa päivässä. Kääpä riemastuu silti joka kerta, kun tietää etukäteen roskaajan, no sehän on Rämö! ja Minikääpä huojentuu, kun Nipa saadaan pinteestä. Ja voi sitä onnellista hymyä, kun Nipa pääsee muiden mukana laulamaan joululauluja: "Ja Nipan ääni kiiri kaikkein kauimmaksi..."

Lauantaina pääsinkin sitten töihin, kun M-kummi tuli hoitoavuksi. Ihan huippua, lapset niin tykkäävät M:sta. Päivä tosin alkoi vähän ankeissa merkeissä, sillä Minikäävän silmät olivat muurautuneet umpeen ja Käävän tukka oli täynnä purkkaa. Yritin selvitellä purkkaa, mutta ei se mihinkään lähtenyt. Lähdin töihin ja kun käyttöönotto oli hoidettu, jatkoin purkkaprojektia. Lämmitimme saunan, levitimme Käävän hiuksiin ison läjän hoitoainetta ja pistimme pinneillä nutturalle. Tunnin uinnin ja saunomisen jälkeen harjasimme tukan ja odotimme jännittyneenä aamua. Ja kas - purkka oli tiessään ja tilalla olivat silkinhohtoiset, kauniit, pitkät hiukset! Huoh. Ehdin jo junassa keskustella asiasta 2,5-vuotiaan tyttären äidin kanssa, joka ehdotti, että jos hiukset pitää leikata kokonaan pois, kannattaa pitää koko joulu tonttulakkia.

No, tähän ei siis tarvinnut ryhtyä, mutta tonttulakit haettiin kyllä. Olimme näet sunnuntaina menossa kirkkoon (lue: lastenhoito järjestetty), mutta tilaisuus olikin peruttu ja sen sijaan pääsimme joulujuhliin. No, ehdin jo siinä välissä luvata lapsille, että haetaan Sellosta tonttulakit, joten riensimme sinne vielä kolmen tunnin juhlallisuuksien jälkeen. Mutta kyllä kannatti: käävät hiippailivat tonttuna autolta kotiin. Näkisittepä, miten 1- ja 3-vuotiaat hiippailevat!

Minikääpä puhuu nykyään hassusti. Kaikista sanoista käytetään vain viimeistä tavua, joten sanasto on kutakuinkin seuraava:

Po, Kaapo = Kaapo
Po = mopo
ka = ruoka, purkka, kakka
pa = vaippa
pi = pissa
taa = valo voittaa! (sellainen laulu, johon osallistuu: taa, taa, taa)

Mutta nyt alkaa paltsu ja kahviakin tarvitaan, joten tsys!

Suvaitsevaisuuskasvatusta

Tämä on vaikea aihe. Tiedättehän: kaikki ihmiset ovat oletusarvoisesti samanarvoisia riippumatta siitä, missä päin maailmaa ovat sattuneet syntymään. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja arvokas.

Jotain tämän suuntaista olen halunnut välittää jälkipolvillekin, siis käytännössä Käävälle ja nyttemmin myös Minikäävälle. Olen jotenkin kuvitellut, että kansainvälisyys on näille 2000-luvulla syntyneille ihan luonnollinen juttu, onhan päiväkodissakin Kristen Venäjältä, Benjamin Saksasta ja Muwada Somaliasta. Ja sitten on niitä kirjoja, joita meilläkin on luettu. "Erilaiset ystäväni", jossa joku lapsi on pitkä, toinen taas lyhyt, toisella on kihara tukka ja toisella vaalea, ja ihoja on monen värisiä.

No, eilen sitten valitsimme kanafileitä kaupasta, samassa puuhassa oli myös kaksi tummaihoista herraa.

"Äiti, minä en tykkää noista muwadoista," totesi Kääpä.

Eli kasvatustyön on syytä jatkua.