Nukuin iltapäikkärit ja heräsin valvomaan. Nyt tautia on kestänyt viisi päivää ja söin tänään ekaa kertaa karkkia. Kurkku on siis niin hyvässä kondiksessa, että parasetamolin ja ibuprofeiinin voimin saatoin niellä jotain turhaakin! Ihanaa, kunpa tämä alkaisi olla tässä.
Olemme saaneet uudeksi potilaaksi Miehen, joka on ollut nyt pari päivää kuumeessa. Onneksi pojilla oli tarhapaikat vielä tiistaina ja keskiviikkona, joten saimme levätä muutaman tunnin vain Taimisto seuranamme. Nyt on sekin lysti sitten ohi, kun pojilla oli vika tarhapäivä. Toukolainen oli lällätellyt koko päivän "mulla on vika päivä, mulla on vika päivä" ja Minikääpäkin oli ihan tohkeissaan. Ne sai molemmat kivat kortit ja kansiot kotiin. Ollaan nyt katseltu tarhakuvia. Tosi hyvin se aloitus sujui sitten Toukolaisellakin. Ehtivät olla tuolla tarhassa ensin 4 kk, sitten kuukauden kesäloma ja nyt sitten vielä 4 kk. Ihan passeli pätkä siis.
Touko oli saanut valita, että meneekö se itse ekana syömään vai päättääkö, missä järjestyksessä muut menee. Se oli halunnut mennä itse ekana. Ja se sai valita myös kaikki laulut, oli laulettu ankkalaulua ja pyörät ne pyörivät ja joitain talvilauluja.
Mutta mutta mutta. Pieni ukkelimme palautui kotiin täplikkäänä ja nyt jännäämme, saiko se sitten kuitenkin sen vesirokon, jota tarhassa oli liikkeellä, vaikka sillä on rokotus.
Kääpä sai palauttaa eilen partioon rahat kaikista yhdeksästä myymästään kalenterista. Se oli myynyt eniten Siiseleistä. Se oli kyllä liikuttavan reipas kaupparatsu: "Minä olen Suomen partiolainen. Haluaisitteko ostaa..."
Tänään sillä oli tapaaminen iltiksen jälkeen naapuritaloyhtiön V:n ja sen koiran kanssa. Koiralta se oli saanut suukon suulle, mutta oli ne kuulemma päivällä pussanneet V:nkin kanssa. Ihme pussailujuttuja! Ja me kun ollaan vähän kiellettykin pussailemasta nyt, kun liikkeellä on jos jonkinlaista pöpöä, Käävälläkin sellainen kunnon kröhä. Mutta ei. Ja missä on J?
Eilen kuuntelin poikien juttelua kerrossängyssään. Minikääpä selitti Toukolaiselle:
-Sinun ei tarvitse huutaa, kyllä Kaapo kuulee. Kaapolle on nyt laitettu ne putket, muistatko?
Wednesday, November 30, 2011
Monday, November 28, 2011
Ei kurjuutta kummempaa
Olen ihan henkitoreissani, mutta yritän blogata silti.
Perjantai sujui mallikkaasti: olimme perhekerhossa, haimme Käävän koulusta ja menimme puistoon lounaalle (makaronilaatikkoa, lasten toive). Hengasimme puistossa sitten koko iltapäivän ja oli oikein leppoisaa. Paikalla oli myös kaksi leppävaaralaismummoa, jotka ohjasivat koululaisten askartelua. Toinen kehuskeli olleensa eläkkeelläkin jo 20 vuotta ja minä kun luulin kuuskymppiseksi! Oli tosiaan täyttänyt juuri 80. Pääsin Taimin kanssa ohjaajien ja mummojen kahvipöytään. Toukolainen katsoi, kun koululaiset pelasivat "tsakkia" ja Kääpä ja Minikääpä askartelivat.
Illalla olin vähän kärttyinen ja yöllä heräsin kamalaan kurkkukipuun. Minikääpä oli kuitenkin vietävä putkitukseen, joten lähdimme sinne 8.30. Sain taas pitää poikastani kädestä nukutuksen ajan ja sitten siirryin heräämöön odottelemaan. Olin ottanut mukaan vähän riskienhallintaa ja kirjanpitoa, mutta aika huonosti siinä malttoi lukea. Juttelin Anttonin isän kanssa, joka tiesi kertoa, että jos lapsi herää nukutuksesta liian nopeasti, voi tulla sellaiset itkupotkuraivarit kuin Toukolaisella viimeksi.
Nyt niin ei käynyt. Näin ovenraosta unisen Miniäisen ja pian sainkin sen syliini heräilemään. Lapsi joi mehua ja kaikki meni hyvin, kunnes minua rupesi huippaamaan. Arvelin, että minulla on angiina ja olinkin varannut ajan työterveyshuoltoon Minikäävän operaation jälkeen. Sinne ei onneksi tarvinnut lähteä, sillä leikannut lääkäri tutki minutkin: virusjuttu, johon kuuluu kuume, kurkkukipu, silmätulehdus ja lihaskivut. Blah. Minulle olisi sopinut se angiina, kun siihen puree antibiootti. Mutta nyt siis sairastellaan ihan huolella. Olen kolmatta päivää sängyn pohjalla enkä juuri pysty puhumaan. Ja tuo kuume. Kun imettää pientä Taimistoa, ei voi hyvällä omalla tunnolla vetää särkylääkkeitä, ja kuume sitten sahaa ees taas.
Tämä on kyllä outoa. Olen jo tokaa kertaa kuumeessa tänä syksynä, kun yleensä minulle ei nouse kuume juuri koskaan.
Mutta sitten varsinaista Kääpälä-asiaa. Meillä olisi ollut kaverin synttärikemut lauantaina, mutta ne jouduimme vääjäämättä skippaamaan. Sen sijaan ristiäisjuhlintoihin oli osallistuttava jollain porukalla ja Mies lähti matkaan kaikkien kääpäin kanssa.
Ne menivät ensin bussilla Lepuskiin ja sitten vielä kahdella junalla. Pääsivät sekä Myyrmanniin että Selloon ja mikä parasta, näkivt joulupukinkin!
Toukolainen kävi halaamassa joulupukkia, muttei uskaltanut sanoa mitään.
Minikääpä toivoi leikkimökkiä.
Kääpä toivoi:
-sähköautoa
-kääpiöparta-agamaa
-kauko-ohjattavaa autoa
-kauko-ohjattavaa monsteriautoa
-kauko-ohjattavaa helikopteria
-kauko-ohjattavaa poliisivenettä
-terraariota kääpiöparta-agamalle
Joulupukin mielestä kaksi ensimmäistä olivat oikein hyviä toiveita. Voi joulupukki minkä teit! Meidän mielestä lemmikkiä ei voi saada lahjaksi ja myöskin sähköauton hankinnasta olemme kieltäytyneet. Vaikka kovasti se likka siitä tykkäsikin, kun pääsi lelukaupassa kokeilemaan.
Täytyy vielä mainita torstaista, että Minikääpä oli kutsuttu sen vanhan kerhokaverin 5-vuotissynttäreille. Se sai viedä lahjaksi kolme Hot Wheels -autoa ja kaksi Gormitia, joista toinen oli meilläpäin suosittu Sienimies. Synttärit olivat merirosvoteemalla ja Minikääpä halusi pukeutua luontevasti luurangoksi. Olisi meillä noita merirosvovermeitäkin ollut. Synttärit sujuivat mukavasti ja aarteeksi löytyi suklaakolikoita. Kun Minikääpä juhli, me olimme Käävän kanssa viulutunneilla. Nyt sillä on jo kolme sormea: D, E, Fis ja G. Ihan hyvin on soittelut sujuneet. Välillä se soittaa läksyt ihan intona ja välillä pienellä patistamisella. Ja välillä sille tulee sellainen fiilis, ettei se osaa mitään. Äitinsä tytär.
Perjantai sujui mallikkaasti: olimme perhekerhossa, haimme Käävän koulusta ja menimme puistoon lounaalle (makaronilaatikkoa, lasten toive). Hengasimme puistossa sitten koko iltapäivän ja oli oikein leppoisaa. Paikalla oli myös kaksi leppävaaralaismummoa, jotka ohjasivat koululaisten askartelua. Toinen kehuskeli olleensa eläkkeelläkin jo 20 vuotta ja minä kun luulin kuuskymppiseksi! Oli tosiaan täyttänyt juuri 80. Pääsin Taimin kanssa ohjaajien ja mummojen kahvipöytään. Toukolainen katsoi, kun koululaiset pelasivat "tsakkia" ja Kääpä ja Minikääpä askartelivat.
Illalla olin vähän kärttyinen ja yöllä heräsin kamalaan kurkkukipuun. Minikääpä oli kuitenkin vietävä putkitukseen, joten lähdimme sinne 8.30. Sain taas pitää poikastani kädestä nukutuksen ajan ja sitten siirryin heräämöön odottelemaan. Olin ottanut mukaan vähän riskienhallintaa ja kirjanpitoa, mutta aika huonosti siinä malttoi lukea. Juttelin Anttonin isän kanssa, joka tiesi kertoa, että jos lapsi herää nukutuksesta liian nopeasti, voi tulla sellaiset itkupotkuraivarit kuin Toukolaisella viimeksi.
Nyt niin ei käynyt. Näin ovenraosta unisen Miniäisen ja pian sainkin sen syliini heräilemään. Lapsi joi mehua ja kaikki meni hyvin, kunnes minua rupesi huippaamaan. Arvelin, että minulla on angiina ja olinkin varannut ajan työterveyshuoltoon Minikäävän operaation jälkeen. Sinne ei onneksi tarvinnut lähteä, sillä leikannut lääkäri tutki minutkin: virusjuttu, johon kuuluu kuume, kurkkukipu, silmätulehdus ja lihaskivut. Blah. Minulle olisi sopinut se angiina, kun siihen puree antibiootti. Mutta nyt siis sairastellaan ihan huolella. Olen kolmatta päivää sängyn pohjalla enkä juuri pysty puhumaan. Ja tuo kuume. Kun imettää pientä Taimistoa, ei voi hyvällä omalla tunnolla vetää särkylääkkeitä, ja kuume sitten sahaa ees taas.
Tämä on kyllä outoa. Olen jo tokaa kertaa kuumeessa tänä syksynä, kun yleensä minulle ei nouse kuume juuri koskaan.
Mutta sitten varsinaista Kääpälä-asiaa. Meillä olisi ollut kaverin synttärikemut lauantaina, mutta ne jouduimme vääjäämättä skippaamaan. Sen sijaan ristiäisjuhlintoihin oli osallistuttava jollain porukalla ja Mies lähti matkaan kaikkien kääpäin kanssa.
Ne menivät ensin bussilla Lepuskiin ja sitten vielä kahdella junalla. Pääsivät sekä Myyrmanniin että Selloon ja mikä parasta, näkivt joulupukinkin!
Toukolainen kävi halaamassa joulupukkia, muttei uskaltanut sanoa mitään.
Minikääpä toivoi leikkimökkiä.
Kääpä toivoi:
-sähköautoa
-kääpiöparta-agamaa
-kauko-ohjattavaa autoa
-kauko-ohjattavaa monsteriautoa
-kauko-ohjattavaa helikopteria
-kauko-ohjattavaa poliisivenettä
-terraariota kääpiöparta-agamalle
Joulupukin mielestä kaksi ensimmäistä olivat oikein hyviä toiveita. Voi joulupukki minkä teit! Meidän mielestä lemmikkiä ei voi saada lahjaksi ja myöskin sähköauton hankinnasta olemme kieltäytyneet. Vaikka kovasti se likka siitä tykkäsikin, kun pääsi lelukaupassa kokeilemaan.
Täytyy vielä mainita torstaista, että Minikääpä oli kutsuttu sen vanhan kerhokaverin 5-vuotissynttäreille. Se sai viedä lahjaksi kolme Hot Wheels -autoa ja kaksi Gormitia, joista toinen oli meilläpäin suosittu Sienimies. Synttärit olivat merirosvoteemalla ja Minikääpä halusi pukeutua luontevasti luurangoksi. Olisi meillä noita merirosvovermeitäkin ollut. Synttärit sujuivat mukavasti ja aarteeksi löytyi suklaakolikoita. Kun Minikääpä juhli, me olimme Käävän kanssa viulutunneilla. Nyt sillä on jo kolme sormea: D, E, Fis ja G. Ihan hyvin on soittelut sujuneet. Välillä se soittaa läksyt ihan intona ja välillä pienellä patistamisella. Ja välillä sille tulee sellainen fiilis, ettei se osaa mitään. Äitinsä tytär.
Thursday, November 24, 2011
Vähän uskollisuutta
Oltiin viime perjantaina pienten kanssa perhekerhossa ja mentiin taas tuttuun tapaan puistoon lounaalle. Kääpä tuli sinne sitten koulusta ja välipalapöydässä kohistiin: "Kanerva, Jessen tyttöystävä, on tulossa tänään puistoon".
Ja niinhän se tulikin sitten koulun jälkeen. Ensin ne pelasi vähän kaverinsa kanssa. Me kävimme poikain ja Taimiston kanssa vielä uudemman kerran kaupassa ja sillä välin koululaiset oli patistettu pihalle.
Ne leikki pusuhippaa. Se oli sellaista säpinää ja jos Kääpä joutui pikku nujakkaan jonkun muun pojan kanssa, säntäsi J aina puolustamaan. J huuteli "Vähän uskollisuutta!" ja Kääpä kiisti pussanneensa muita.
Nehän siis seukkaa.
Ja niinhän se tulikin sitten koulun jälkeen. Ensin ne pelasi vähän kaverinsa kanssa. Me kävimme poikain ja Taimiston kanssa vielä uudemman kerran kaupassa ja sillä välin koululaiset oli patistettu pihalle.
Ne leikki pusuhippaa. Se oli sellaista säpinää ja jos Kääpä joutui pikku nujakkaan jonkun muun pojan kanssa, säntäsi J aina puolustamaan. J huuteli "Vähän uskollisuutta!" ja Kääpä kiisti pussanneensa muita.
Nehän siis seukkaa.
Wednesday, November 23, 2011
Maanantaista keskiviikkoon
Blah, vauva heräsi syömään/rohisemaan viideltä, enkä saa enää unta. Eilen oli sama homma, mutta ei auta. Tänään on luvassa Toukolaisen keskustelu päiväkodissa (pojat ja Taimi tulevat mukaan) ja illalla on sitten viulutunti ja Miniäisellä kaverin synttärit. Mutta ihan aamusta ei pidä sännätä mihinkään, joten voin kiskoa kahvia ihan huolella, jos vain pojilla leikit sujuu.
Nyt on sitten tosiaan pojilla enää kolme päivää tarhaa jäljellä. Ovat olleet nyt marraskuun ma-ke ja pian sekin lysti sitten loppuu ja vaihtuu puistoiluksi, avoimeksi päiväkodiksi ja perhekerhoiksi. Vielä pohdimme, mitä tehdään Käävän iltapäiväkerhon kanssa. Nythän se on ollut siellä kolmeen ma-to, mutta vuodenvaihteen jälkeen saatetaan jättää sekin pois. Sitten vaan Käävän pitää malttaa tehdä läget ja viulut kotona heti koulun jälkeen, vaikka Taimilla, Toukolla ja Minikäävällä olisi millaiset hulinat päällä. Mutta eiköhän se onnistu.
Maanantaina minulla ja Taimilla oli aikamoiset hulinat. Laitoimme ensin muut matkaan, Mies ja pojat kasiksi tarhaan ja Kääpäläinen kouluun. Sitten jatkoin vähän valokuvahommia, tein nimittäin albuminen kaikkien neljän käävän vauva-ajoista. Odotan sitä jo ihan jännittyneenä.
Kymmeneltä sitten lähdimme reissuun. Äidillä oli taas paltsu ja kuuden naisen voimin ihmettelimme, miten ihminen pärjää pari viikkoa parilla pakasteseitillä ja maitolitralla. Sellaista se on, kun elää minimitoimeentulolla ja joutuu ostamaan kauppapalvelun (40/keikka). No, tulipa käytyä.
Seuraavaksi säntäsimme jumppaan. Söin matkalla kolmioleivän ja juotavan jugurtin ja miltei ehdimme kahdeksitoista. Jumpassa oli sijainen, joka piti meille aika hurjat sessiot. Toivottavasti uusia lihaksia heräsi eloon.
Jumpan jälkeen olikin rauhallisempi pätkä. Ajoin Viherlaakson ärrälle ja join kahvit autossa. Kahdelta oli nimittäin Minikäävän keskustelu tarhassa. Ja hieno ukkelihan meillä on. Se malttaa kuunnella ohjeita ja tarinoita ja on siellä päiväkodissakin kova askartelemaan ja leikkimään. Niillä on ollut syksyn aikana ystävyysteema ja kuulemma Minikääpä ei kiusaa eikä ole kiusattu ja leikkii kaikkien kanssa. Niitä on ryhmässä 13 5-vuotiasta poikaa ja välillä menee vähän hulinaksi. Kun yksi keksii heittää vaikkapa hanskan ilmaan, tekevät 12 muuta saman perässä. Katselin myös Miniäisen kansiota ja hienosti se oli piirrellyt ympyröitä ja kolmioita, ihan eskariainesta siis.
Kolmelta loppui keskustelut ja laittelin Taimiston kuntoon. Olimme luvanneet hakea Käävän ja olin lopulta vartin myöhässä. Onneksi sain Käävän kiinni ennen lähtöä, sillä lapsi kertoi innostuneena, miten poliisit pysäyttävät Rastaalantiellä melkein kaikki autot, parhaillaan oli kuulemma neljä autoa pysähtyneenä. No, minäpä olinkin sitten varmaan ainoa, joka körötteli neljääkymppiä saamatta sakkoja. Kiitos, pieni Kääpäläiseni!
Miltein samantien jatkoimme sitten matkaa poikia hakemaan. Koska meillä oli vain puoli tuntia aikaa, Kääpä sai tehdä läksyt autossa (ei ollut ehtinyt iltiksessä...) ja Taimisto veteli sikeitä kaukalossaan. Haimme pojat, heitin muut kotiin ja jäin Miniäisen kanssa kanneltunnille.
Tiistaina olikin sitten onneksi leppoisampi päivä. Yritin vähän lueskella vakuutuslainsäädäntöä ja riskienhallintaa, mutta aika heikolla menestyksellä. Onneksi asialla ei ole hoppu. Sen sijaan sain tehtyä valokuva-albumin loppuun ja tilattua sen. Illalla Pappa tuli pistäytymään ja oli Käävän partio. Se sai taas myytyä yhden kalenterin, papalle siis, ja seuraavana päivänä H:lle, joka oli kylässä. Pihassa ne kiersivät kolmistaan veljien kanssa ja myivät kaikki viisi kalenteria alta aikayksikön. Nyt se otti sitten vielä muutaman kalenterin lisää ja enää on yksi jäljellä. "Me olemme Suomen partiolaisia ja haluaisimme myydä teille joulukalenterin..."
Keskiviikkoaamusta lähdimme taas matkaan. Heitin koko remmin kouluun/tarhaan/töihin ja suuntasin Kantsun Prismaan. Olin haaveillut kyseisestä kohteesta pitkään ja nyt olin sopinut sinne tärskyt H:n ja M:n kanssa. Sain parmankinkku-vuohenjuustosalaatin ja cappuccinoa. Sitten vähän shoppasimme ja löysin Miehelle hyvän lahjan, olihan tarkoitus juhlia illalla 34-vuotiasta. Muutama lahja päätyi myös pukinkonttiin. Haimme A:n kerhosta ja jatkoimme kahvittelua vielä Haagassa. Hyvät sessiot, kiitos seurasta!
Seuraavaksi haimme Sellon Cittarista muutaman auton ja Gormitin R:lle 5-vuotissynttärilahjaksi. Kyseessä on vanha kerhokaveri. Ja kakkukin ostettiin. Löysin Käävän kotitieltämme koulumatkalta. Se seisoskeli tiellä metsää tuijotellen ja autoon astuessaan kysyi heti:
-Onko Joulupukki olemassa?
Kääpä oli sitä mieltä, että on, vaikka osa luokkalaisista ei niin ajattelekaan. Kääpä perusteli näkemystään sillä, että erinäköisiä joulupukkeja on sen vuoksi, että kuka tahansa voi toimia joulupukkina ammatikseen ja toisaalta sillä, että Joulupukki ei ole satuolento kuten vaikkapa Petteri Punakuono, jolla on loistava nenä.
Itse käytin tuota ensimmäistä argumenttia aikoinani ja uskoin pukkiin, kunnes serkkuni äiti paljasti koko jutun.
Ehdimme hetkeksi kotiin ja Kääpä soitteli viulut. Sitten nappasimme Miehen kyytiin ja jätimme sen pizzeriaan tilaamaan synttäripizzoja. Minä hain pojat ja säntäsimme kotiin, sillä meille oli tulossa vieraaksi H, kaasoni ja entinen kämppikseni.
Saimme vähän herkkuja ja mikä ihmeellisintä, vähän juteltuakin. Olimme nähneet viimeksi vuonna 2007 ja H:lta oli jäänyt muutama kääpäkin näkemättä. Muuten ei kuulunut mitään ihmeellistä, häitä ja graduja, työtä ja normielämää. Mutta tosi kiva oli nähdä ja muistella menneitä! Tässä iässä alkaa ollakin jo muisteltavaa, varsinkin, kun on aiemmin ollut viileä Ice Queen Helsingin yössä.
Lisään tähän loppuun vielä viikonlopun lyhyesti:
-pe ei ihmeitä
-la normilauantai ja illalla sauna
-su piparkakkupyhäkoulu kolmen käävän kanssa ja pienet Cittari-shoppailut, illalla kävelyllä R:n kanssa. Tällä kertaa piipahdimme Laajalahden Alepassa ja ensi sunnuntaina pääsemme sitten taas Karakallion Alepa. Alepa on ihana, siis kun se on auki aina yhteentoista. Saa hankittua ne kriittisimmät suodatinpussit ja suklaat lähes milloin vain.
Seuraavalle viikonlopulle onkin sitten luvassa paljon ohjelmaa: Minikääpä saa putket ja nielurisat leikataan, O täyttää 32 ja sitä pitää juhlistaa ja sunnuntaina sitten pääsemme melkein kummeiksi ja juhlimme pikkuista Ronja-vauvaa. Mikäs siinä juhliessa. Se Miniäisen operaatio vähän jännittää, kun Toukolainen sai niin kamalat raivarit siitä nukutusaineesta. Mutta onhan Minikääpä luonnostaan vähän seesteisempää sorttia, joten eiköhän se mene sitten lungimmin.
Mutta nyt täytyy haeskella jotain syötävää, puolikas ruispala ilman voita ei riitä.
Nyt on sitten tosiaan pojilla enää kolme päivää tarhaa jäljellä. Ovat olleet nyt marraskuun ma-ke ja pian sekin lysti sitten loppuu ja vaihtuu puistoiluksi, avoimeksi päiväkodiksi ja perhekerhoiksi. Vielä pohdimme, mitä tehdään Käävän iltapäiväkerhon kanssa. Nythän se on ollut siellä kolmeen ma-to, mutta vuodenvaihteen jälkeen saatetaan jättää sekin pois. Sitten vaan Käävän pitää malttaa tehdä läget ja viulut kotona heti koulun jälkeen, vaikka Taimilla, Toukolla ja Minikäävällä olisi millaiset hulinat päällä. Mutta eiköhän se onnistu.
Maanantaina minulla ja Taimilla oli aikamoiset hulinat. Laitoimme ensin muut matkaan, Mies ja pojat kasiksi tarhaan ja Kääpäläinen kouluun. Sitten jatkoin vähän valokuvahommia, tein nimittäin albuminen kaikkien neljän käävän vauva-ajoista. Odotan sitä jo ihan jännittyneenä.
Kymmeneltä sitten lähdimme reissuun. Äidillä oli taas paltsu ja kuuden naisen voimin ihmettelimme, miten ihminen pärjää pari viikkoa parilla pakasteseitillä ja maitolitralla. Sellaista se on, kun elää minimitoimeentulolla ja joutuu ostamaan kauppapalvelun (40/keikka). No, tulipa käytyä.
Seuraavaksi säntäsimme jumppaan. Söin matkalla kolmioleivän ja juotavan jugurtin ja miltei ehdimme kahdeksitoista. Jumpassa oli sijainen, joka piti meille aika hurjat sessiot. Toivottavasti uusia lihaksia heräsi eloon.
Jumpan jälkeen olikin rauhallisempi pätkä. Ajoin Viherlaakson ärrälle ja join kahvit autossa. Kahdelta oli nimittäin Minikäävän keskustelu tarhassa. Ja hieno ukkelihan meillä on. Se malttaa kuunnella ohjeita ja tarinoita ja on siellä päiväkodissakin kova askartelemaan ja leikkimään. Niillä on ollut syksyn aikana ystävyysteema ja kuulemma Minikääpä ei kiusaa eikä ole kiusattu ja leikkii kaikkien kanssa. Niitä on ryhmässä 13 5-vuotiasta poikaa ja välillä menee vähän hulinaksi. Kun yksi keksii heittää vaikkapa hanskan ilmaan, tekevät 12 muuta saman perässä. Katselin myös Miniäisen kansiota ja hienosti se oli piirrellyt ympyröitä ja kolmioita, ihan eskariainesta siis.
Kolmelta loppui keskustelut ja laittelin Taimiston kuntoon. Olimme luvanneet hakea Käävän ja olin lopulta vartin myöhässä. Onneksi sain Käävän kiinni ennen lähtöä, sillä lapsi kertoi innostuneena, miten poliisit pysäyttävät Rastaalantiellä melkein kaikki autot, parhaillaan oli kuulemma neljä autoa pysähtyneenä. No, minäpä olinkin sitten varmaan ainoa, joka körötteli neljääkymppiä saamatta sakkoja. Kiitos, pieni Kääpäläiseni!
Miltein samantien jatkoimme sitten matkaa poikia hakemaan. Koska meillä oli vain puoli tuntia aikaa, Kääpä sai tehdä läksyt autossa (ei ollut ehtinyt iltiksessä...) ja Taimisto veteli sikeitä kaukalossaan. Haimme pojat, heitin muut kotiin ja jäin Miniäisen kanssa kanneltunnille.
Tiistaina olikin sitten onneksi leppoisampi päivä. Yritin vähän lueskella vakuutuslainsäädäntöä ja riskienhallintaa, mutta aika heikolla menestyksellä. Onneksi asialla ei ole hoppu. Sen sijaan sain tehtyä valokuva-albumin loppuun ja tilattua sen. Illalla Pappa tuli pistäytymään ja oli Käävän partio. Se sai taas myytyä yhden kalenterin, papalle siis, ja seuraavana päivänä H:lle, joka oli kylässä. Pihassa ne kiersivät kolmistaan veljien kanssa ja myivät kaikki viisi kalenteria alta aikayksikön. Nyt se otti sitten vielä muutaman kalenterin lisää ja enää on yksi jäljellä. "Me olemme Suomen partiolaisia ja haluaisimme myydä teille joulukalenterin..."
Keskiviikkoaamusta lähdimme taas matkaan. Heitin koko remmin kouluun/tarhaan/töihin ja suuntasin Kantsun Prismaan. Olin haaveillut kyseisestä kohteesta pitkään ja nyt olin sopinut sinne tärskyt H:n ja M:n kanssa. Sain parmankinkku-vuohenjuustosalaatin ja cappuccinoa. Sitten vähän shoppasimme ja löysin Miehelle hyvän lahjan, olihan tarkoitus juhlia illalla 34-vuotiasta. Muutama lahja päätyi myös pukinkonttiin. Haimme A:n kerhosta ja jatkoimme kahvittelua vielä Haagassa. Hyvät sessiot, kiitos seurasta!
Seuraavaksi haimme Sellon Cittarista muutaman auton ja Gormitin R:lle 5-vuotissynttärilahjaksi. Kyseessä on vanha kerhokaveri. Ja kakkukin ostettiin. Löysin Käävän kotitieltämme koulumatkalta. Se seisoskeli tiellä metsää tuijotellen ja autoon astuessaan kysyi heti:
-Onko Joulupukki olemassa?
Kääpä oli sitä mieltä, että on, vaikka osa luokkalaisista ei niin ajattelekaan. Kääpä perusteli näkemystään sillä, että erinäköisiä joulupukkeja on sen vuoksi, että kuka tahansa voi toimia joulupukkina ammatikseen ja toisaalta sillä, että Joulupukki ei ole satuolento kuten vaikkapa Petteri Punakuono, jolla on loistava nenä.
Itse käytin tuota ensimmäistä argumenttia aikoinani ja uskoin pukkiin, kunnes serkkuni äiti paljasti koko jutun.
Ehdimme hetkeksi kotiin ja Kääpä soitteli viulut. Sitten nappasimme Miehen kyytiin ja jätimme sen pizzeriaan tilaamaan synttäripizzoja. Minä hain pojat ja säntäsimme kotiin, sillä meille oli tulossa vieraaksi H, kaasoni ja entinen kämppikseni.
Saimme vähän herkkuja ja mikä ihmeellisintä, vähän juteltuakin. Olimme nähneet viimeksi vuonna 2007 ja H:lta oli jäänyt muutama kääpäkin näkemättä. Muuten ei kuulunut mitään ihmeellistä, häitä ja graduja, työtä ja normielämää. Mutta tosi kiva oli nähdä ja muistella menneitä! Tässä iässä alkaa ollakin jo muisteltavaa, varsinkin, kun on aiemmin ollut viileä Ice Queen Helsingin yössä.
Lisään tähän loppuun vielä viikonlopun lyhyesti:
-pe ei ihmeitä
-la normilauantai ja illalla sauna
-su piparkakkupyhäkoulu kolmen käävän kanssa ja pienet Cittari-shoppailut, illalla kävelyllä R:n kanssa. Tällä kertaa piipahdimme Laajalahden Alepassa ja ensi sunnuntaina pääsemme sitten taas Karakallion Alepa. Alepa on ihana, siis kun se on auki aina yhteentoista. Saa hankittua ne kriittisimmät suodatinpussit ja suklaat lähes milloin vain.
Seuraavalle viikonlopulle onkin sitten luvassa paljon ohjelmaa: Minikääpä saa putket ja nielurisat leikataan, O täyttää 32 ja sitä pitää juhlistaa ja sunnuntaina sitten pääsemme melkein kummeiksi ja juhlimme pikkuista Ronja-vauvaa. Mikäs siinä juhliessa. Se Miniäisen operaatio vähän jännittää, kun Toukolainen sai niin kamalat raivarit siitä nukutusaineesta. Mutta onhan Minikääpä luonnostaan vähän seesteisempää sorttia, joten eiköhän se mene sitten lungimmin.
Mutta nyt täytyy haeskella jotain syötävää, puolikas ruispala ilman voita ei riitä.
Monday, November 14, 2011
Tavaroista vielä
Jatkan hieman tätä tavarapohdiskelua, sillä Taimi vielä nukkuu ja toimintapääomaa on hyvä vähän sulatella ennen laskuperusteisiin siirtymistä.
Pidän itseäni materialistina. Ensinnäkin raha tuo minulle turvallisuudentunnetta mutta varsinkin siksi, että kiinnyn tavaroihin. Edelleenkään en tunnista vaate- saatika kellomerkkejä, enkä tiedä, onko joku telkkari tai muu viihdelaitteisto halpa vai kallis, mutta haluaisin säästää kaiken: muistot lasten vauva-ajoilta (vaatteet, kirjat, lelut, astiat...) ja ylipäätään koko lapsuudesta. Omia opiskeluaikaisia prujujani säilytin aina vuoteen 2007, jolloin sitten lopulta kärräilin niitä rataskaupalla roskikseen.
Paitsi että haluan säilyttää tavaroita, olen kova ottamaan valokuvia. Räpsin niitä kuin viimeistä päivää. Ja toisaalta tiedän, etten koskaan ehdi niitä järjestellä tai teettää kuvista kirjoja. Ehdinkö edes muistella menneitä? Nyt tuntuu, että hyvä, kun saa tehtyä edes minimin pitääkseen lapset hengissä ja itsensä tolkuissaan, mutta ehkä joskus vielä tulee rauhallisempiakin aikoja.
Luulen, että pelkään unohtavani nämä onnelliset ajat, ellen alituiseen taltioi niitä. Mutta kun keskityn taltioimiseen, en ole läsnä siinä hetkessä, jota juuri silloin pitäisi elää. Eli enkö elä ollenkaan elämääni?
Mutta ne tavarat. Miehen mökiltä meille kulkeutui saksankielisiä Aku Ankan taskukirjoja ja joitain kirjoja lapsuudesta. Vaarin kotoa otin pinon lehtiä ja kävin läpi hassuja esineitä menneisyydestä, löysin mm. paperin, johon oli pikseli pikseliltä printattu oma kuvani Heurekassa. Toin meille Lundbyn nukkekotini mutten juuri muuta. Paitsi tietenkin Kimi-nuken, jolta puuttuu nykyisin toinen silmä.
Tavaroihin liittyy muistoja, mutta voi muistella toki ilman esineitäkin. Jotenkin kuitenkin kaipaan konkretiaa ja siksi iloitsen siitä Raamatusta ja voipytystä. Vaarini oli ateisti ja olin yllättynyt löytäessäni Raamatun - vaari siis kuitenkin kävi nuorena miehenä rippikoulun ja erosi kirkosta vasta vanhemmalla iällä. Ja se mummun voipytty, sellainen värikäs, keraaminen kippo, joka on varmasti aikoinaan ollut mummun aarre.
Mummo syntyi Karjalassa (ilmeisesti Jääskissä) 1929 ja aloitti koulun Oulussa. Pian perhe muutti kuitenkin Helsinkiin ja jonain jouluna mummo sai sitten sen voipyttynsä. Mummo toimi enonsa firmassa tsupparina ja kävi varmaankin Aleksis kiven kansakoulua kuten vaarikin. Teineinä ne sitten tapasi Anttilan lavalla, molemmat asuivat ilmeisesti Mäkelänkadulla. Perhe perustettiin. Vaarilla oli sähköfirma ja mummolla pieni putiikki. Myöhemmin mummu toimi kirjanpitäjänä Tuuli ja Pihlajassa (oliko se tosiaan sen firmani nimi?). Pojat menivät hoitoon ratikalla. Jossain vaiheessa ostettiin tontti Pakilasta ja rakennettiin talo. Alakertaan tuli perheasunto ja yläkertaan pieni kaksio, jossa siis isäni nyt asuu. Setäni perhe asui aluksi yläkerrassa, mutta jossain vaiheessa ne vaihtoivat päittäin asuntoja mummun ja vaarin kanssa, kun lapsiperhe tarvitsi tilaa.
Mummu oli minulle esimerkki uranaisesta, joka yhdisti työn ja perheen. Poikia syntyi kaksi ja lisäksi perheeseen kuului poikien mummo, joka auttoi arjessa. Mummulla oli aina hienoja koruja ja talvisin turkkeja. Kesät ne viettivät mökillä Pusulassa, tekivät mettätöitä ja kävivät Ämyrillä tansseissa. Ja silloin piti tälläytyä.
Kerran vaari voitti lotossa ja silloin ne lähtivät maailmanympärysmatkalle, vaikka mummu ei olisikaan raaskinut törsätä rahoja. Mutta onneksi ne ehtivät sentään vähän reissata ennen vaarin sairastumista, vaari nimittäin sairastui Parkinsonin tautiin ja dementoitui heti varhaiseläkkeelle jäätyään. Muutaman kesän vaari ehti kasvatella tomaatteja ja lopulta mummu jäi yksin. Mummu asui pitkään Pakilan yläkerrassa ja kävi kerran viikossa Eloheinässä.
Mummu kertoi silloin iloisena käyvänsä kerhossa, vähän niinkuin meidän lapsetkin. Kun mummu murti kätensä niissä portaissa ja joutui Töölöön paikattavaksi, ensimmäinen huoli oli, että miten hän nyt pääsee Eloheinään.
Nyt mummu ei käy enää Eloheinässä vaan pötköttää hoivakoti Eskilissä. Siellä on mummulle rakkaita tavaroita, tauluja, keraamiset siilit seinällä ja valokuva-albumeita telkkarin alla. Useimmiten mummu vain pötköttää, mutta välillä myös juttelee. Se haluaisi vielä sinne Pusulaan. Kai mummulla on nyt vihdoin sitten aikaa muistella, kun ei tarvitse pitää puotia pystyssä, hoitaa kirjanpitoa tai heilua vesurin kanssa. Nyt mummulla on vain aikaa.
Ja minulla on se keraaminen, värikäs voipytty - vai tarvitseeko mummu vielä sitä?
Minulla on tietenkin huoli tavaroista: onko hoivakodissa nyt varmasti juuri ne mummulle rakkaimmat taulut? Ja valokuva-albumit? Me olemme vieneet seinälle lasten kuvia ja piirustuksia, mutta haluaako mummu edes katsella niitä? Yhteen pieneen huoneeseen ei saa koko elämän tavaroita, mutta onneksi muistot eivät vie tilaa, ja onneksi niitä muistoja mummulla vielä on.
Pidän itseäni materialistina. Ensinnäkin raha tuo minulle turvallisuudentunnetta mutta varsinkin siksi, että kiinnyn tavaroihin. Edelleenkään en tunnista vaate- saatika kellomerkkejä, enkä tiedä, onko joku telkkari tai muu viihdelaitteisto halpa vai kallis, mutta haluaisin säästää kaiken: muistot lasten vauva-ajoilta (vaatteet, kirjat, lelut, astiat...) ja ylipäätään koko lapsuudesta. Omia opiskeluaikaisia prujujani säilytin aina vuoteen 2007, jolloin sitten lopulta kärräilin niitä rataskaupalla roskikseen.
Paitsi että haluan säilyttää tavaroita, olen kova ottamaan valokuvia. Räpsin niitä kuin viimeistä päivää. Ja toisaalta tiedän, etten koskaan ehdi niitä järjestellä tai teettää kuvista kirjoja. Ehdinkö edes muistella menneitä? Nyt tuntuu, että hyvä, kun saa tehtyä edes minimin pitääkseen lapset hengissä ja itsensä tolkuissaan, mutta ehkä joskus vielä tulee rauhallisempiakin aikoja.
Luulen, että pelkään unohtavani nämä onnelliset ajat, ellen alituiseen taltioi niitä. Mutta kun keskityn taltioimiseen, en ole läsnä siinä hetkessä, jota juuri silloin pitäisi elää. Eli enkö elä ollenkaan elämääni?
Mutta ne tavarat. Miehen mökiltä meille kulkeutui saksankielisiä Aku Ankan taskukirjoja ja joitain kirjoja lapsuudesta. Vaarin kotoa otin pinon lehtiä ja kävin läpi hassuja esineitä menneisyydestä, löysin mm. paperin, johon oli pikseli pikseliltä printattu oma kuvani Heurekassa. Toin meille Lundbyn nukkekotini mutten juuri muuta. Paitsi tietenkin Kimi-nuken, jolta puuttuu nykyisin toinen silmä.
Tavaroihin liittyy muistoja, mutta voi muistella toki ilman esineitäkin. Jotenkin kuitenkin kaipaan konkretiaa ja siksi iloitsen siitä Raamatusta ja voipytystä. Vaarini oli ateisti ja olin yllättynyt löytäessäni Raamatun - vaari siis kuitenkin kävi nuorena miehenä rippikoulun ja erosi kirkosta vasta vanhemmalla iällä. Ja se mummun voipytty, sellainen värikäs, keraaminen kippo, joka on varmasti aikoinaan ollut mummun aarre.
Mummo syntyi Karjalassa (ilmeisesti Jääskissä) 1929 ja aloitti koulun Oulussa. Pian perhe muutti kuitenkin Helsinkiin ja jonain jouluna mummo sai sitten sen voipyttynsä. Mummo toimi enonsa firmassa tsupparina ja kävi varmaankin Aleksis kiven kansakoulua kuten vaarikin. Teineinä ne sitten tapasi Anttilan lavalla, molemmat asuivat ilmeisesti Mäkelänkadulla. Perhe perustettiin. Vaarilla oli sähköfirma ja mummolla pieni putiikki. Myöhemmin mummu toimi kirjanpitäjänä Tuuli ja Pihlajassa (oliko se tosiaan sen firmani nimi?). Pojat menivät hoitoon ratikalla. Jossain vaiheessa ostettiin tontti Pakilasta ja rakennettiin talo. Alakertaan tuli perheasunto ja yläkertaan pieni kaksio, jossa siis isäni nyt asuu. Setäni perhe asui aluksi yläkerrassa, mutta jossain vaiheessa ne vaihtoivat päittäin asuntoja mummun ja vaarin kanssa, kun lapsiperhe tarvitsi tilaa.
Mummu oli minulle esimerkki uranaisesta, joka yhdisti työn ja perheen. Poikia syntyi kaksi ja lisäksi perheeseen kuului poikien mummo, joka auttoi arjessa. Mummulla oli aina hienoja koruja ja talvisin turkkeja. Kesät ne viettivät mökillä Pusulassa, tekivät mettätöitä ja kävivät Ämyrillä tansseissa. Ja silloin piti tälläytyä.
Kerran vaari voitti lotossa ja silloin ne lähtivät maailmanympärysmatkalle, vaikka mummu ei olisikaan raaskinut törsätä rahoja. Mutta onneksi ne ehtivät sentään vähän reissata ennen vaarin sairastumista, vaari nimittäin sairastui Parkinsonin tautiin ja dementoitui heti varhaiseläkkeelle jäätyään. Muutaman kesän vaari ehti kasvatella tomaatteja ja lopulta mummu jäi yksin. Mummu asui pitkään Pakilan yläkerrassa ja kävi kerran viikossa Eloheinässä.
Mummu kertoi silloin iloisena käyvänsä kerhossa, vähän niinkuin meidän lapsetkin. Kun mummu murti kätensä niissä portaissa ja joutui Töölöön paikattavaksi, ensimmäinen huoli oli, että miten hän nyt pääsee Eloheinään.
Nyt mummu ei käy enää Eloheinässä vaan pötköttää hoivakoti Eskilissä. Siellä on mummulle rakkaita tavaroita, tauluja, keraamiset siilit seinällä ja valokuva-albumeita telkkarin alla. Useimmiten mummu vain pötköttää, mutta välillä myös juttelee. Se haluaisi vielä sinne Pusulaan. Kai mummulla on nyt vihdoin sitten aikaa muistella, kun ei tarvitse pitää puotia pystyssä, hoitaa kirjanpitoa tai heilua vesurin kanssa. Nyt mummulla on vain aikaa.
Ja minulla on se keraaminen, värikäs voipytty - vai tarvitseeko mummu vielä sitä?
Minulla on tietenkin huoli tavaroista: onko hoivakodissa nyt varmasti juuri ne mummulle rakkaimmat taulut? Ja valokuva-albumit? Me olemme vieneet seinälle lasten kuvia ja piirustuksia, mutta haluaako mummu edes katsella niitä? Yhteen pieneen huoneeseen ei saa koko elämän tavaroita, mutta onneksi muistot eivät vie tilaa, ja onneksi niitä muistoja mummulla vielä on.
Huisketta
Onneksi nyt on kotipäivä, ja luvassa on pelkkää vakuutuslainsäädäntöä, kirjanpitoa ja riskienhallintaa. Viimeisin kotipäivä taisikin olla viikko sitten samoissa merkeissä. Sen jälkeen pojat olivatkin kotona ja
keskiviikkona kävimme mammoissa ja muksuissa, pojat tekivät hienot isänpäiväkortit. Illalla olikin sitten luvassa vielä Sello-reissu, sillä Kääpä tarvitsi rinkan.
Torstaina oli äidin hoitopalaveri, johon osallistuin Minikäävän, Toukolaisen ja Taimiston kanssa. Pojat olivat 1,5 tuntia tosi nätisti, molemmat värittivät, Miniäinen teki vähän kirjainharjoituksia ja pienistä post it -lappusista syntyi mm. naamioita. Kävimme samalla reissulla kirjastossa, Mäksyssä ja BR-leluissa ja ehdimme kotiin juuri ja juuri ennen Kääpää. Ruuan jälkeen pakkasimme redukamat siihen uuteen, hienoon rinkkaan.
Perjantaina oli perhekerho, eikä mikä tahansa perhekerho, vaan isänpäiväaskarteluperhekerho. Teimme yhdessä tyynyliinan: pojat piirsivät ukot, joilta tulee verta, pari aurinkoa ja painoivat kangasväreillä muutaman dinon ja kukan. Lopuksi laitettiin vielä kädenjäljet ja Taimi leimaili kuvia pikku jaloillaan. Hieno tuli!
Lounaalle jatkoimme puistoon, pinaattilettuja pojille ja minulle pinaattipastaa, ja seuraavaksi sitten jälleen vähän askartelua. Toukolainenkin teki liimaushommia niin keskittyneesti ja Miniäinen teki niitä naamioitaan, isänpäiväkorttien lisäksi.
Kotona pojat jatkoivat askartelujaan. Meillä on keittiössä jatkuvasti pieni työpaja pystyssä, erilaisia puukyniä, tusseja, geelikyniä ja liituja on kippokaupalla, ja paperit, muut askartelutarvikkeet ja puolivalmiit työt ovat vallanneet loppuosan. Onneksi pyrimme hoitamaan kokkailut ja syömiset mahdollisimman ripeästi, jotta taiteilijat voivat taas jatkaa hommiaan.
Illalla saimme sitten viedä pienen typsymme ekalle yöretkelle, ja vieläpä kahdeksi yöksi. Olimme perillä puoli kuudelta, ja metsässä oli silloin jo pilkkopimeää. Mutta sinne se vain oli jätettävä se omakin lapsi, fikkarinsa kanssa hippaloimaan.
Paluumatkalla pistäydyimme Mäksyssä (taas) ja jäimme juttelemaan yhden Käävän partiokaverin isän kanssa. Minikääpä tutustui sen tytön pikkusiskoon ja koko remmi viihtyi leikkipaikassa miltei pari tuntia.
Lauantai oli todellinen erikoispäivä. Ajoimme Selloon ja Mies ja Miniäinen lähtivät junalla Pasilaan papan luo, Minikääpä oli menossa yökylään. Me jatkoimme Toukolaisen ja Taimin kanssa puolestamme Arkkiin, jossa oli tarjolla mehua ja keksiä tai pullaa ja kahvia. Teimme massasta toukat, jotka tosin paloivat uunissa myöhemmin, ja pujottelimme Toukolaiselle uudet helmet. Se saikin kovasti kehuja hienosta Barbababa-paidastaan ja koruista. Yhden rannekorun tosin hävitimme reissullamme, mutta kaksi kaulakorua sentään jäi. Katsoimme vielä hiirestä kertovan näytelmän ja lähdimme lelukaupan kautta kiinalaiseen lounaalle. Mies saapui sinne ja kirjakauppareissun jälkeen lähdimme autolle. Ja ylläri ylläri, olimme saaneet sakot, sillä viiden tunnin parkkiaika oli ylittynyt. Harmitti ihan sutena. Kotona sain lukea Toukolaiselle satuja ja Mies rakentaa junarataa, laatuaikaa taaperon kanssa.
Sunnuntaina saimme hakea ensin Minikäävän Papalta ja joimme samalla isänpäiväkakkukahvit. Me olimmekin jo Taimin ja Toukon kanssa vieneet Miehelle aamiaisen sänkyyn: nakkeja, munia, pekonia ja paahtoleipää, viinirypäleitä, mandariinia, miniluumutomaatteja, tiramisua, kahvia ja limua. Pasilasta ajoimme Luukkiin ja saimme tyttömme, makkaraa ja vaahtokarkkeja. Oli ihan oikea partioretkifiilis ja Kääpä säpinänä.
Kotona tarjosin sitten kakkukahvit ja illalla lähdimme vielä Vaarin luo Pakilaan kakkukahveille. Vaari on muuttanut Isomummon asuntoon, sillä Isomummo asuu Haagassa hoivakodissa.
Viime aikoihin onkin liittynyt paljon tavaroiden läpikäyntiä: ensin Miehen vanhemmat joutuivat myymään ainoan omaisuutensa, kesämökkinsä, ja kaikki tavarat piti käydä läpi. Tänä kesänä isäni aloitti oman asuntonsa tyhjentämisen, minäkin olin siellä päivän hommissa Käävän ja Minikäävän kanssa. Asunto rempattiin ja nyt se odottelee vuokralaisia. Seuraavaksi Vaari sitten kävi läpi niitä Isomummon tavaroita. Minäkin sain sunnuntaina perintöni: valitsin oman vaarini rippiraamatun ja pienen voipytyn, jonka mummu on saanut lahjaksi pikkulikkana. Ja vohveliraudan! Sen, jolla mummu paistoi aina vohvelit meille serkuksille Pakilan yläkerran keittiössä. Joka on nyt siis Vaarin keittiö, vanha oppikouluaikainen köksänkirja oli otettu esiin.
Käävillä oli hauskaa Vaarin luona: ne saivat tehdä rakettia pahvilaatikosta. Yritin pysyä kovana, mutta niin vaan päätyi se pahvilaatikko jatkokäsittelyyn tänne meille ja eilen ne tekivät rakettia yhdessä Aslanin kanssa. Aslanin isäkin on Suomessa ja 11 henkeä sai aikaan ihan kunnon hulinat.
Päivällä olimme Taimin kanssa jumpassa. Ensin vauva ruokaili ja pötkötteli sitten miltei koko loppuajan hereillä tyytyväisenä. Nyt meillä onkin sitten enää kaksi jumppaa jäljellä, sillä joulukuun alusta pojat jäävät kokonaan kotiin, irtisanoimme tarhapaikat eilen, ja tammikuun alusta jumppaan jo työpaikalla. Siis siellä on ihan oikeasti jumppaa ja tammikuun ajan kaikki on vieläpä ilmaista. Mutta enää siis 1,5 kk kotipestiä jäljellä, 0,5 kk vähän rauhallisempaa pätkää, sillä pojat ovat kolmena päivänä tarhassa ja se joulukuu sitten täyttä hulinaa, otaksun. Sen jälkeen on ihana paeta toimistolle tietokoneiden tasaiseen hurinaan.
Mutta nyt on pakko pistää Kääpä kouluun: aamupala, hammaspesu ja ulkovaatteet.
keskiviikkona kävimme mammoissa ja muksuissa, pojat tekivät hienot isänpäiväkortit. Illalla olikin sitten luvassa vielä Sello-reissu, sillä Kääpä tarvitsi rinkan.
Torstaina oli äidin hoitopalaveri, johon osallistuin Minikäävän, Toukolaisen ja Taimiston kanssa. Pojat olivat 1,5 tuntia tosi nätisti, molemmat värittivät, Miniäinen teki vähän kirjainharjoituksia ja pienistä post it -lappusista syntyi mm. naamioita. Kävimme samalla reissulla kirjastossa, Mäksyssä ja BR-leluissa ja ehdimme kotiin juuri ja juuri ennen Kääpää. Ruuan jälkeen pakkasimme redukamat siihen uuteen, hienoon rinkkaan.
Perjantaina oli perhekerho, eikä mikä tahansa perhekerho, vaan isänpäiväaskarteluperhekerho. Teimme yhdessä tyynyliinan: pojat piirsivät ukot, joilta tulee verta, pari aurinkoa ja painoivat kangasväreillä muutaman dinon ja kukan. Lopuksi laitettiin vielä kädenjäljet ja Taimi leimaili kuvia pikku jaloillaan. Hieno tuli!
Lounaalle jatkoimme puistoon, pinaattilettuja pojille ja minulle pinaattipastaa, ja seuraavaksi sitten jälleen vähän askartelua. Toukolainenkin teki liimaushommia niin keskittyneesti ja Miniäinen teki niitä naamioitaan, isänpäiväkorttien lisäksi.
Kotona pojat jatkoivat askartelujaan. Meillä on keittiössä jatkuvasti pieni työpaja pystyssä, erilaisia puukyniä, tusseja, geelikyniä ja liituja on kippokaupalla, ja paperit, muut askartelutarvikkeet ja puolivalmiit työt ovat vallanneet loppuosan. Onneksi pyrimme hoitamaan kokkailut ja syömiset mahdollisimman ripeästi, jotta taiteilijat voivat taas jatkaa hommiaan.
Illalla saimme sitten viedä pienen typsymme ekalle yöretkelle, ja vieläpä kahdeksi yöksi. Olimme perillä puoli kuudelta, ja metsässä oli silloin jo pilkkopimeää. Mutta sinne se vain oli jätettävä se omakin lapsi, fikkarinsa kanssa hippaloimaan.
Paluumatkalla pistäydyimme Mäksyssä (taas) ja jäimme juttelemaan yhden Käävän partiokaverin isän kanssa. Minikääpä tutustui sen tytön pikkusiskoon ja koko remmi viihtyi leikkipaikassa miltei pari tuntia.
Lauantai oli todellinen erikoispäivä. Ajoimme Selloon ja Mies ja Miniäinen lähtivät junalla Pasilaan papan luo, Minikääpä oli menossa yökylään. Me jatkoimme Toukolaisen ja Taimin kanssa puolestamme Arkkiin, jossa oli tarjolla mehua ja keksiä tai pullaa ja kahvia. Teimme massasta toukat, jotka tosin paloivat uunissa myöhemmin, ja pujottelimme Toukolaiselle uudet helmet. Se saikin kovasti kehuja hienosta Barbababa-paidastaan ja koruista. Yhden rannekorun tosin hävitimme reissullamme, mutta kaksi kaulakorua sentään jäi. Katsoimme vielä hiirestä kertovan näytelmän ja lähdimme lelukaupan kautta kiinalaiseen lounaalle. Mies saapui sinne ja kirjakauppareissun jälkeen lähdimme autolle. Ja ylläri ylläri, olimme saaneet sakot, sillä viiden tunnin parkkiaika oli ylittynyt. Harmitti ihan sutena. Kotona sain lukea Toukolaiselle satuja ja Mies rakentaa junarataa, laatuaikaa taaperon kanssa.
Sunnuntaina saimme hakea ensin Minikäävän Papalta ja joimme samalla isänpäiväkakkukahvit. Me olimmekin jo Taimin ja Toukon kanssa vieneet Miehelle aamiaisen sänkyyn: nakkeja, munia, pekonia ja paahtoleipää, viinirypäleitä, mandariinia, miniluumutomaatteja, tiramisua, kahvia ja limua. Pasilasta ajoimme Luukkiin ja saimme tyttömme, makkaraa ja vaahtokarkkeja. Oli ihan oikea partioretkifiilis ja Kääpä säpinänä.
Kotona tarjosin sitten kakkukahvit ja illalla lähdimme vielä Vaarin luo Pakilaan kakkukahveille. Vaari on muuttanut Isomummon asuntoon, sillä Isomummo asuu Haagassa hoivakodissa.
Viime aikoihin onkin liittynyt paljon tavaroiden läpikäyntiä: ensin Miehen vanhemmat joutuivat myymään ainoan omaisuutensa, kesämökkinsä, ja kaikki tavarat piti käydä läpi. Tänä kesänä isäni aloitti oman asuntonsa tyhjentämisen, minäkin olin siellä päivän hommissa Käävän ja Minikäävän kanssa. Asunto rempattiin ja nyt se odottelee vuokralaisia. Seuraavaksi Vaari sitten kävi läpi niitä Isomummon tavaroita. Minäkin sain sunnuntaina perintöni: valitsin oman vaarini rippiraamatun ja pienen voipytyn, jonka mummu on saanut lahjaksi pikkulikkana. Ja vohveliraudan! Sen, jolla mummu paistoi aina vohvelit meille serkuksille Pakilan yläkerran keittiössä. Joka on nyt siis Vaarin keittiö, vanha oppikouluaikainen köksänkirja oli otettu esiin.
Käävillä oli hauskaa Vaarin luona: ne saivat tehdä rakettia pahvilaatikosta. Yritin pysyä kovana, mutta niin vaan päätyi se pahvilaatikko jatkokäsittelyyn tänne meille ja eilen ne tekivät rakettia yhdessä Aslanin kanssa. Aslanin isäkin on Suomessa ja 11 henkeä sai aikaan ihan kunnon hulinat.
Päivällä olimme Taimin kanssa jumpassa. Ensin vauva ruokaili ja pötkötteli sitten miltei koko loppuajan hereillä tyytyväisenä. Nyt meillä onkin sitten enää kaksi jumppaa jäljellä, sillä joulukuun alusta pojat jäävät kokonaan kotiin, irtisanoimme tarhapaikat eilen, ja tammikuun alusta jumppaan jo työpaikalla. Siis siellä on ihan oikeasti jumppaa ja tammikuun ajan kaikki on vieläpä ilmaista. Mutta enää siis 1,5 kk kotipestiä jäljellä, 0,5 kk vähän rauhallisempaa pätkää, sillä pojat ovat kolmena päivänä tarhassa ja se joulukuu sitten täyttä hulinaa, otaksun. Sen jälkeen on ihana paeta toimistolle tietokoneiden tasaiseen hurinaan.
Mutta nyt on pakko pistää Kääpä kouluun: aamupala, hammaspesu ja ulkovaatteet.
Wednesday, November 09, 2011
Keskiviikko
Pojat askartelevat keittiössä, Taimi nukkuu ja Kääpää odotellaan iltiksestä.
"Touko ja äiti ihanat, olette ihanoita", laulaa Minikääpä.
"Taimi-tyttö, kiva kaveri", lauletaan.
"Kaikki äidit, kivat kaverit!" jatkaa Miniäinen.
"Ei äiti oo kaveri", kiistää Touko.
"Etkö sä tykkää äidistä?"
"Tykkään."
"Se kenestä sä tykkäät, on sun kaveri, tiesitkö?
"Isi iso, kiva kaveri", Minikääpä jatkaa.
Ollaan siis taas oltu Mammoissa ja muksuissa. Pojatkin pääsivät mukaan, sillä tänään ei ollut tarhapäivä, ja paikalla oli myös K ja E, leirikaverit. Ihanaa oli. Lapset oli aika villejä, mutta mitään riitoja ei tullut. Aikuiset sai jutella ja nyyttärilounas kruunasi taas tapaamisen.
Tultiin kotiin ja postilaatikossa odotti ihana yllätys: joulujuhlavaatteet lapsille. Tytöille tuli ihan mahtavat punaiset mekot ja hopeiset bolerot ja pojat saivat punaiset paidat ja suorat housut. Tyttöjen vaatteet menevät juhlissa pitkään ja poikien vaatteet on sellaiset, että niitä voi käyttää arkenakin. Tulee niille toki hintaakin, kun ottaa neljä pakettia kerralla. Mutta on ne vaan niin ihania, lapset ja vaatteet.
Askartelut jatkuvat, kohta tarkistetaan läksyt.
"Touko ja äiti ihanat, olette ihanoita", laulaa Minikääpä.
"Taimi-tyttö, kiva kaveri", lauletaan.
"Kaikki äidit, kivat kaverit!" jatkaa Miniäinen.
"Ei äiti oo kaveri", kiistää Touko.
"Etkö sä tykkää äidistä?"
"Tykkään."
"Se kenestä sä tykkäät, on sun kaveri, tiesitkö?
"Isi iso, kiva kaveri", Minikääpä jatkaa.
Ollaan siis taas oltu Mammoissa ja muksuissa. Pojatkin pääsivät mukaan, sillä tänään ei ollut tarhapäivä, ja paikalla oli myös K ja E, leirikaverit. Ihanaa oli. Lapset oli aika villejä, mutta mitään riitoja ei tullut. Aikuiset sai jutella ja nyyttärilounas kruunasi taas tapaamisen.
Tultiin kotiin ja postilaatikossa odotti ihana yllätys: joulujuhlavaatteet lapsille. Tytöille tuli ihan mahtavat punaiset mekot ja hopeiset bolerot ja pojat saivat punaiset paidat ja suorat housut. Tyttöjen vaatteet menevät juhlissa pitkään ja poikien vaatteet on sellaiset, että niitä voi käyttää arkenakin. Tulee niille toki hintaakin, kun ottaa neljä pakettia kerralla. Mutta on ne vaan niin ihania, lapset ja vaatteet.
Askartelut jatkuvat, kohta tarkistetaan läksyt.
Friday, November 04, 2011
Halloween
Meidän pihan lapsilla on tapana viettää Halloweeniä. Ne kiertävät pukeutuneina ovelta ovelle ja sanovat "Karkki vai kepponen". Kääpä ja Minikääpä olivat siis luurankoina, kuten jo kerroinkin.
Jonnen perheen namit eivät tulleet helpolla: karkit piti pyydystää kurpitsan sisältä, joka oli täynnä keitettyjä, lämpimiä makaroneja.
Minikääpä sai saaliiksi vain kaksi namia, sillä "kurpitsan sisällä oli ällöttävää, limaista mössöä".
Kääpä sen sijaan nappasi niitä kymmenen, sillä "kurpitsan sisällä oli keitettyjä, lämpimiä makaroneja".
Jonnen perheen namit eivät tulleet helpolla: karkit piti pyydystää kurpitsan sisältä, joka oli täynnä keitettyjä, lämpimiä makaroneja.
Minikääpä sai saaliiksi vain kaksi namia, sillä "kurpitsan sisällä oli ällöttävää, limaista mössöä".
Kääpä sen sijaan nappasi niitä kymmenen, sillä "kurpitsan sisällä oli keitettyjä, lämpimiä makaroneja".
Thursday, November 03, 2011
Huumetta ja muuta kamaa
Kääpä ei saanut unta, sitä pelotti. Syöttelin sohvalla Taimia ja pyysin Käävän kainaloiseksi juttelemaan. Yritimme yhdessä miettiä, mikä sitä voisi pelottaa: Halloween? Vakoiluleikit? Pimeys ulkona? Lopulta Kääpä paljasti, että ne olivat löytäneet koulun pihalta pitkulaisen, harmaan, venyvän, pyöreän jutun, ja S oli tiennyt sen olevan huumetta. S oli selittänyt muille, mitä huume on: kun koskee huumetta, luut tulevat esiin ihon alta. Kääpä tietenkin koski. Ja S väitti, että Kääpä oli syönyt sitä. Ei ihme, että vähän pelotti.
No, asiasta oli siis puhuttava. Selitin, että jos ottaa huumetta, se on vähän sama, kuin ottaisi liikaa kaljaa tai viiniä, käyttäytyy hassusti eikä voi ajaa autoa, mutta näyttää normaalilta. Kävi ilmi, ettei Kääpä ole koskaan nähnyt ketään ihmistä humalassa, mutta kuulemma pihan Daniela ja Melina, seiskaluokkalaiset, olivat nähneet sellaisen Karakalliossa ja sillä oli kuulemma ollut nälkä, koska se oli pyytänyt tytöiltä ruokaa.
Lopulta sitten tajusin asiayhteyden: huumeidenkäyttäjä on usein laiha kuin luuranko, sillä syöminen helposti unohtuu ja kaikki raha menee huumeisiin. Painotin, että luut eivät kuitenkaan näy, vaan ovat piilossa nahan alla.
No mutta sitten kevyempiin aiheisiin. Kääpä meinaa ajaa ajokortin 18-vuotiaana ja pakottaa sen miehenkin autokouluun. Ensin ne ajavat omilla mopoillaan, mutta sitten kun niille tulee lapsia, ne ostavat auton.
Toukolainen hoitaa edelleen kovasti Taimia. Tänään se halusi pyyhkiä räkää vauvan nenästä ja Miniäinen oli ihan kauhuissaan pikkuveljen kovista otteista. Minusta on kuitenkin tärkeää, että kaikki saavat osallistua vauvan hoitoon, vaikka sitten tuuppaamalla harson toisen naamaan pyyhkimistarkoituksessa.
Eilen Taimi itkeskeli ja nappasin sen syliin syöttääkseni. "Minä voin antaa masusta ruokaa", totesi Touko. Selitimme, että vain äitien rinnoista tulee maitoa, jolloin Touko nosti paitaansa ja näytti nännejään: "on mulla nämä".
Eilen me olimme leffassa Taimin kanssa. Leffa kertoi kahden lapsen uraäidistä ja oli oikea täsmätuote tähän hetkeen. Minulla on tosin lapsia neljä ja Bostonin ja New Yorkin sijasta tulen ilmeisesti reissaamaan Laaksolahdesta Pasilaan. Mutta on minullakin ollut hetkeni: yhden syksyn ramppasin Espoosta Ballerupiin Tanskaan ja niiltä ajoilta ei sitten olekaan näitä Kääpälä-merkintöjä. Kaikella on hintansa.
Niin sillä meidän asunnollakin, kävimme nimittäin tänään pankissa, sielläkin tietenkin kahden Taimin kanssa. Korkoihin ja vastikkeeseen menee niin paljon kuussa, ettei koko hommassa ole oikein mitään järkeä, mutta mitäpä ei ihminen olisi valmis tekemään parkettilattian eteen, varsinkin, kun on parkettilattiakodin jo kertaalleen omistanut. Minusta ei sitten kertakaikkiaan tule muovimattoihmistä, vaikka se olisi miten käytännöllistä ja järkevää.
Mutta nyt asia on enää kiinni rakennuttajasta: jos kohde lähtee liikkeelle tämän vuoden puolella, olemme mukana. Se on ny korkeemmas käres, siis grynderin pöydällä.
No, asiasta oli siis puhuttava. Selitin, että jos ottaa huumetta, se on vähän sama, kuin ottaisi liikaa kaljaa tai viiniä, käyttäytyy hassusti eikä voi ajaa autoa, mutta näyttää normaalilta. Kävi ilmi, ettei Kääpä ole koskaan nähnyt ketään ihmistä humalassa, mutta kuulemma pihan Daniela ja Melina, seiskaluokkalaiset, olivat nähneet sellaisen Karakalliossa ja sillä oli kuulemma ollut nälkä, koska se oli pyytänyt tytöiltä ruokaa.
Lopulta sitten tajusin asiayhteyden: huumeidenkäyttäjä on usein laiha kuin luuranko, sillä syöminen helposti unohtuu ja kaikki raha menee huumeisiin. Painotin, että luut eivät kuitenkaan näy, vaan ovat piilossa nahan alla.
No mutta sitten kevyempiin aiheisiin. Kääpä meinaa ajaa ajokortin 18-vuotiaana ja pakottaa sen miehenkin autokouluun. Ensin ne ajavat omilla mopoillaan, mutta sitten kun niille tulee lapsia, ne ostavat auton.
Toukolainen hoitaa edelleen kovasti Taimia. Tänään se halusi pyyhkiä räkää vauvan nenästä ja Miniäinen oli ihan kauhuissaan pikkuveljen kovista otteista. Minusta on kuitenkin tärkeää, että kaikki saavat osallistua vauvan hoitoon, vaikka sitten tuuppaamalla harson toisen naamaan pyyhkimistarkoituksessa.
Eilen Taimi itkeskeli ja nappasin sen syliin syöttääkseni. "Minä voin antaa masusta ruokaa", totesi Touko. Selitimme, että vain äitien rinnoista tulee maitoa, jolloin Touko nosti paitaansa ja näytti nännejään: "on mulla nämä".
Eilen me olimme leffassa Taimin kanssa. Leffa kertoi kahden lapsen uraäidistä ja oli oikea täsmätuote tähän hetkeen. Minulla on tosin lapsia neljä ja Bostonin ja New Yorkin sijasta tulen ilmeisesti reissaamaan Laaksolahdesta Pasilaan. Mutta on minullakin ollut hetkeni: yhden syksyn ramppasin Espoosta Ballerupiin Tanskaan ja niiltä ajoilta ei sitten olekaan näitä Kääpälä-merkintöjä. Kaikella on hintansa.
Niin sillä meidän asunnollakin, kävimme nimittäin tänään pankissa, sielläkin tietenkin kahden Taimin kanssa. Korkoihin ja vastikkeeseen menee niin paljon kuussa, ettei koko hommassa ole oikein mitään järkeä, mutta mitäpä ei ihminen olisi valmis tekemään parkettilattian eteen, varsinkin, kun on parkettilattiakodin jo kertaalleen omistanut. Minusta ei sitten kertakaikkiaan tule muovimattoihmistä, vaikka se olisi miten käytännöllistä ja järkevää.
Mutta nyt asia on enää kiinni rakennuttajasta: jos kohde lähtee liikkeelle tämän vuoden puolella, olemme mukana. Se on ny korkeemmas käres, siis grynderin pöydällä.
Wednesday, November 02, 2011
Muutama juttu
Pakko kirjoittaa ylös nämä pari tutuille sattunutta juttua. Vaikka ne eivät siis ole tapahtuneet Kääpälässä, nauretaan niille täällä usein.
Toinen liittyy viime kevääseen. A, 7-vuotta, hoilotti "Poika saunoo" biisiä antaumuksella, jolloin äiti kysyi, että tietääkö tyttö edes, mistä biisi kertoo. "Kertooko se siitä tuhlaajapojasta?" veikkasi tyttö.
Toinen tapaus on tuoreempi, tältä syksyltä. Vauva oli pantu nukkumaan ja itkuhälytin pöydän keskelle, jotta varmasti kuullaan, kun vauva herää. Äiti lauleskeli siinä sitten pöydän äärellä leikki-ikäisensä kanssa. Pian alkoikin kuulua ääntelyä, ei ihan varsinaista itkua, mutta äiti katsoi kuitenkin parhaaksi tarkistaa tilanteen. Vauvan kopasta, itkuhälyttimestä kuului täysillä "Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu, kellarin pimeässä nurkassa". Ei siis ihme, että vauvakin siihen sitten vähitellen heräsi. Itkuhälyttimistä saa kätevän mikrofonin, kun asettaa ne väärin päin.
Toinen liittyy viime kevääseen. A, 7-vuotta, hoilotti "Poika saunoo" biisiä antaumuksella, jolloin äiti kysyi, että tietääkö tyttö edes, mistä biisi kertoo. "Kertooko se siitä tuhlaajapojasta?" veikkasi tyttö.
Toinen tapaus on tuoreempi, tältä syksyltä. Vauva oli pantu nukkumaan ja itkuhälytin pöydän keskelle, jotta varmasti kuullaan, kun vauva herää. Äiti lauleskeli siinä sitten pöydän äärellä leikki-ikäisensä kanssa. Pian alkoikin kuulua ääntelyä, ei ihan varsinaista itkua, mutta äiti katsoi kuitenkin parhaaksi tarkistaa tilanteen. Vauvan kopasta, itkuhälyttimestä kuului täysillä "Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu, kellarin pimeässä nurkassa". Ei siis ihme, että vauvakin siihen sitten vähitellen heräsi. Itkuhälyttimistä saa kätevän mikrofonin, kun asettaa ne väärin päin.
Ristiäiset ja muuta
Katsotaan, montako riviä ehdin kirjoittaa. Taimi heräilee, kävin juuri tutittamassa sen uudelleen. Saisi vielä nukkua bloggauksen verran.
Tänään on kyllä aikamoinen ryytymyspäivä, mutta olen käyttänyt sen hyödyksi notkumalla kotona pankki-, vakuutus- ja asuntoasioita hoidellen. Siis sellaisia, missä pitää olla koneen ääressä pankkitunnusten, kynän ja kalenterin kanssa. Sain miltei kaiken hoideltua.
Oltiin tosiaan eilen lekurissa, kun Minikääpä ei kuule mitään. Mietittiin asiaa jo vuosi sitten, mutta 5-vuotisneuvolan kuulotutkimuksessa ei ollut mitään erityistä. Mietin kyllä, että muistettiinko koko testiä edes tehdä, kun tuossa neuvolassa ei ole aikuinen mukana. Muistan Toukolaisen karjuneen koko neuvola-ajan, joten en ihmettelisi, jos neuvolantäti olisi päättänyt jättää tutkimuksen väliin. No, joka tapauksessa Miniäiselle oli muodostunut molemmille puolille liimakorva, ja varasin ajan putkitukseen ja kitarisojen poistoon. Jospa se auttaisi.
Viime viikolla minulla oli oikein erikoispäivä, sillä pääsin naisten saunailtaan. Saunoin ja lilluin ulkoporealtaassa (minusta "palju" on tympeä sana) enkä edes ikävöinyt lapsia. Tuoksuin kyllä kiusallisesti maidolta ja kotiin päästyäni löysin sitteristä tutitetun ja harsotetun vastinkappaleeni, joka tuoksui ihan samalta. Voi miten hyvältä tuntui olla taas yhdessä!
Kääpä pääsi viimeviikolla I:n Halloween-synttäreille ja Kääpä ja Miniäinen vielä S:n vastaaviin juhliin. Ne pukeutuivat molemmat luurangoiksi ja maanantaina ne kävivät vielä karkki vai kepponen -kierroksella samoissa asuissa. Minikääpä oli pitkään suunnitellut, miten se käy sitten Halloweenina "hakemassa namia" pelottavassa asussaan. Se juhla sopiikin Minikäävälle, sillä eri asuihin pukeutuminen ja karkki on varmaan parasta, mitä Miniäisen maailmankaikkeudesta löytyy.
Saunaillan jälkeisenä torstaina vietimme Taimin kanssa kotipäivää, mutta saimme onneksi vieraaksemme pari taaperotyttöä äitinsä kanssa. Se olikin huisa vierailu! Yksi taaperotytöistä mätkähti betoniportaalle ja sai naaman ruvelle juuri kuvausta ennen. Toinen sen sijaan paistoi lettuja ja tarjosi kahvit. Saatoimme koko remmin Käävän kanssa bussille. Mukavaa oli!
Pappikin käväisi samana iltana heti viulutunnin jälkeen ja kävimme läpi ristäiskaavan. Virsiksi valitsimme 218:n ja Jumala loin. Jälkimmäinen on laulettu kaikkien lastemme ristiäisissä ja häissämmekin, sillä niihin aikoihin tunsimme kiusallisen vähän virsiä. Nyt jo vähän enemmän, sillä olen joskus jopa hoilottanut virsikirjaa läpi etsien tuttuja virsiä. Yllättävän harvoja niistä tuntee, koulussakin oppi vain pari hassua.
Perjantai oli taas perhekerhopäivä. Kävimme poikien ja Taimin kanssa Mäksyssä syömässä (sieltä saa edelleen niitä kirjoja) ja sitten lupasin pojille Sello-reissun reippauspalkinnoksi. Minun piti ostaa vain puoli litraa kuohukermaa, mutta samaan hintaan sain järjestettyä ukkeleille joululahjahaaveilut. Minikääpä alkaa olla jo aika huolissaan, sillä hänellä ei ole vielä mitään toiveita ja nyt on jo marraskuu! Minä löysin Etolasta huippuhienon puisen merirosvolaivan ja jos mitään vihjeitä ei tule, sorrun siihen. Mutta lapseni tuntien uskon, että jouluun mennessä on kyllä yhtä jos toista toivottavaa.
Minä toivon asuntoa. Ollaan nyt varattu yksi aika passeli uudiskohde, mutta se on vasta ennakkomarkkinoinnoissa. Siinä olisi olkkarin vieressä huoneet Toukolaiselle ja Taimistolle ja ylhäällä Käävälle ja Miniäiselle. Ja meidän makkari alhaalla. Eli se unelmien 6 h eikä edes missään ihan pahimmassa skutsissa, mutta skutsissa nyt kumminkin. Mutta siihen olisi tyytyminen, sillä nain komean, hyvän ja hauskan miehen enkä pankkiiria, kuningasta tai mafioosoa.
Lauantaina olikin sitten vielä koulupäivä, nimittäin Marrasmarkkinat. Meidän tehtävämme oli viedä tavaroita ja 10 pussia popparia onnenpyöräpalkinnoiksi. Perjantai-iltana lasten nukkuessa ehdin tehdä muutaman popparikoneellisen, kunnes koko vehje hajosi, ja jatkoin urakkaa vielä muutamalla kattilallisella. Käävällä oli ensin Unicef-kävely ja sen jälkeen menimme koululle koko remmi.
Väkeä oli taas ihan tuhottomasti, mutta lopulta löysimme Käävän luokan pisteen ja saimme törsättyä ensimmäisen erän saaliinamme niitä poppareita, karkkia ja muutamia tavaroita, ei kuitenkaan omiamme. Käävät innostuivat onginnasta, josta sai palkinnoksi käytettyjä leluja. Pojat saivat autoja ja Miniäinen valtavan Wallen kodin ja Kääpä jotain tyttöjuttuja. Minikääpä lakkautti lisäksi itselleen Halloween-kynnet ja kaikki ottivat kasvomaalaukset.
Saimme vallattua itsellemme kokonaisen sohvan, joka täyttyi poikien autopalkinnoista mutta tilaa jäi sen verran, että saimme nukkuvan Taimin siihen läntättyä. Seisoskelin sohvan edessä, kun joku nainen lähestyi tukikohtaamme. "Oi, lelukirppis!" huudahti nainen ja astui kohti Taimia. "Ai, se onkin elävä!" tajusi nainen tutkiessaan vauvaa lähempää. Kieltämättä se näytti aika lailla nukelta pötköttäessään siinä kädet sivuilla valkoisessa puvussaan.
Ja sitten ne ristiäiset. Tarjolla oli
-Sydänomenakermakakkua
-Raparperi- ja punaviinimarjapiirakkaa + vaniljakastiketta
-Lohi- ja savupororullia
-Vaaleanpunaisia keksejä
Kaiken muun olin tehnyt pakkaseen, mutta noita rullia väsäsimme sitten Miehen kanssa perjantai-iltana lasten nukahdettua. Lohirulliin tuli alle ruisleipää ja pororulliin vaaleaa, ja oli aika homma ottaa snapsilasimuotilla noita leipäpaloja. Mutta mukavaa se oli, tuli samalla vähän rupateltua ja muisteltua häävalmisteluja. Minä leikkasin rullista paloja leipien päälle ja ihan kivoja ja hyviä niistä tuli.
Aikataulu piti myös lauantaina. Aloimme pukea juhlavermeitä yhden maissa ja kahdelta olimme kirkolla. Kastetilaisuus alkoi 14.15 ja koko porukka oli ajoissa paikalla. H oli sylikummina ja S henkisenä tukena, M-kummi luki Raamatusta sen kastekohdan ja H-kummi esirukouksen. Myös Mies, Pappa ja Kääpä saivat lukea omat osuutensa. Kääpää jännitti aluksi, mutta reippasti se luki pienellä äänellään suuressa kirkossa. Minikäävän kunniatehtävänä puolestaan oli Taimin pään kuivaaminen. Pojat olivat juuri ehtineet livahtaa serkkuja moikkaamaan ja Minikääpää oli hankala saada paikalle, kun se ei kuule mitään. Onneksi papilla oli hitusen kärsivällisyyttä odottaa pientä miestä tärkeään tehtäväänsä.
H-kummi kertoi, että Taimi oli aina vähän jäykistynyt papin alkaessa laulaa, mutta muuten se otti rennosti. Ja käyttäytyi muutenkin moitteettomasti, sekä kirkossa että kotona.
Meille saapuikin paljon vieraita: Miehen veljen koko perhe (T, E, S, H, M, M ja E), kaikki neljä kummia, Vaari ja M, A-täti, Pappa ja M-setä. Hulinaa oli siis ihan riittämiin. Taimi sai aivan ihania lahjoja ja illalla lasten nukahdettua pääsin oikein kunnolla hypistelemään niitä.
Maanantaina olimme jumpassa ja pomoani tapaamassa ja Taimi sai pukeutua uuteen valkoiseen asuunsa, johon kuuluu pitsireunainen myssykin. Mietin, että miksi puvussa on pienet taskut, mutta syy selvisi, kun Taimi puklasi ja puklut valuivat sievästi taskuun. Mutta tosi suloiseltahan se vauva näyttää noissa hepenissään. Kääpä pukeutui aikoinaan unisex-vaatteisiin, Miniäinen poikavaatteisiin, Toukolainen värikkäisiin retrovaatteisiin ja nyt Taimilla aion suosia vaaleaa, hempeää linjaa. Tosin kaikilla lapsilla on ollut paljon värikkäitä vaatteita: Tutan sieni-, omppu- ja autopotkareita, keltaista, vihreää ja ruskeaa froteeta ja plyysiä, Meandilta, ja sitten niitä D&J-vaatteita. Nyt on hauskaa, kun vauva on valkoisissaan. Nyt sillä on kyllä päällään kissabody ja violetit sammarit.
No mutta nyt on sitten ristiäiset pidetty. E-serkku olisi ollut jo valmis syömään kaikilla lapsilla olleen muovisen haikarakakkukoristeen, mutta haluan säilyttää sen muistona näistä ajoista.
Tänään on kyllä aikamoinen ryytymyspäivä, mutta olen käyttänyt sen hyödyksi notkumalla kotona pankki-, vakuutus- ja asuntoasioita hoidellen. Siis sellaisia, missä pitää olla koneen ääressä pankkitunnusten, kynän ja kalenterin kanssa. Sain miltei kaiken hoideltua.
Oltiin tosiaan eilen lekurissa, kun Minikääpä ei kuule mitään. Mietittiin asiaa jo vuosi sitten, mutta 5-vuotisneuvolan kuulotutkimuksessa ei ollut mitään erityistä. Mietin kyllä, että muistettiinko koko testiä edes tehdä, kun tuossa neuvolassa ei ole aikuinen mukana. Muistan Toukolaisen karjuneen koko neuvola-ajan, joten en ihmettelisi, jos neuvolantäti olisi päättänyt jättää tutkimuksen väliin. No, joka tapauksessa Miniäiselle oli muodostunut molemmille puolille liimakorva, ja varasin ajan putkitukseen ja kitarisojen poistoon. Jospa se auttaisi.
Viime viikolla minulla oli oikein erikoispäivä, sillä pääsin naisten saunailtaan. Saunoin ja lilluin ulkoporealtaassa (minusta "palju" on tympeä sana) enkä edes ikävöinyt lapsia. Tuoksuin kyllä kiusallisesti maidolta ja kotiin päästyäni löysin sitteristä tutitetun ja harsotetun vastinkappaleeni, joka tuoksui ihan samalta. Voi miten hyvältä tuntui olla taas yhdessä!
Kääpä pääsi viimeviikolla I:n Halloween-synttäreille ja Kääpä ja Miniäinen vielä S:n vastaaviin juhliin. Ne pukeutuivat molemmat luurangoiksi ja maanantaina ne kävivät vielä karkki vai kepponen -kierroksella samoissa asuissa. Minikääpä oli pitkään suunnitellut, miten se käy sitten Halloweenina "hakemassa namia" pelottavassa asussaan. Se juhla sopiikin Minikäävälle, sillä eri asuihin pukeutuminen ja karkki on varmaan parasta, mitä Miniäisen maailmankaikkeudesta löytyy.
Saunaillan jälkeisenä torstaina vietimme Taimin kanssa kotipäivää, mutta saimme onneksi vieraaksemme pari taaperotyttöä äitinsä kanssa. Se olikin huisa vierailu! Yksi taaperotytöistä mätkähti betoniportaalle ja sai naaman ruvelle juuri kuvausta ennen. Toinen sen sijaan paistoi lettuja ja tarjosi kahvit. Saatoimme koko remmin Käävän kanssa bussille. Mukavaa oli!
Pappikin käväisi samana iltana heti viulutunnin jälkeen ja kävimme läpi ristäiskaavan. Virsiksi valitsimme 218:n ja Jumala loin. Jälkimmäinen on laulettu kaikkien lastemme ristiäisissä ja häissämmekin, sillä niihin aikoihin tunsimme kiusallisen vähän virsiä. Nyt jo vähän enemmän, sillä olen joskus jopa hoilottanut virsikirjaa läpi etsien tuttuja virsiä. Yllättävän harvoja niistä tuntee, koulussakin oppi vain pari hassua.
Perjantai oli taas perhekerhopäivä. Kävimme poikien ja Taimin kanssa Mäksyssä syömässä (sieltä saa edelleen niitä kirjoja) ja sitten lupasin pojille Sello-reissun reippauspalkinnoksi. Minun piti ostaa vain puoli litraa kuohukermaa, mutta samaan hintaan sain järjestettyä ukkeleille joululahjahaaveilut. Minikääpä alkaa olla jo aika huolissaan, sillä hänellä ei ole vielä mitään toiveita ja nyt on jo marraskuu! Minä löysin Etolasta huippuhienon puisen merirosvolaivan ja jos mitään vihjeitä ei tule, sorrun siihen. Mutta lapseni tuntien uskon, että jouluun mennessä on kyllä yhtä jos toista toivottavaa.
Minä toivon asuntoa. Ollaan nyt varattu yksi aika passeli uudiskohde, mutta se on vasta ennakkomarkkinoinnoissa. Siinä olisi olkkarin vieressä huoneet Toukolaiselle ja Taimistolle ja ylhäällä Käävälle ja Miniäiselle. Ja meidän makkari alhaalla. Eli se unelmien 6 h eikä edes missään ihan pahimmassa skutsissa, mutta skutsissa nyt kumminkin. Mutta siihen olisi tyytyminen, sillä nain komean, hyvän ja hauskan miehen enkä pankkiiria, kuningasta tai mafioosoa.
Lauantaina olikin sitten vielä koulupäivä, nimittäin Marrasmarkkinat. Meidän tehtävämme oli viedä tavaroita ja 10 pussia popparia onnenpyöräpalkinnoiksi. Perjantai-iltana lasten nukkuessa ehdin tehdä muutaman popparikoneellisen, kunnes koko vehje hajosi, ja jatkoin urakkaa vielä muutamalla kattilallisella. Käävällä oli ensin Unicef-kävely ja sen jälkeen menimme koululle koko remmi.
Väkeä oli taas ihan tuhottomasti, mutta lopulta löysimme Käävän luokan pisteen ja saimme törsättyä ensimmäisen erän saaliinamme niitä poppareita, karkkia ja muutamia tavaroita, ei kuitenkaan omiamme. Käävät innostuivat onginnasta, josta sai palkinnoksi käytettyjä leluja. Pojat saivat autoja ja Miniäinen valtavan Wallen kodin ja Kääpä jotain tyttöjuttuja. Minikääpä lakkautti lisäksi itselleen Halloween-kynnet ja kaikki ottivat kasvomaalaukset.
Saimme vallattua itsellemme kokonaisen sohvan, joka täyttyi poikien autopalkinnoista mutta tilaa jäi sen verran, että saimme nukkuvan Taimin siihen läntättyä. Seisoskelin sohvan edessä, kun joku nainen lähestyi tukikohtaamme. "Oi, lelukirppis!" huudahti nainen ja astui kohti Taimia. "Ai, se onkin elävä!" tajusi nainen tutkiessaan vauvaa lähempää. Kieltämättä se näytti aika lailla nukelta pötköttäessään siinä kädet sivuilla valkoisessa puvussaan.
Ja sitten ne ristiäiset. Tarjolla oli
-Sydänomenakermakakkua
-Raparperi- ja punaviinimarjapiirakkaa + vaniljakastiketta
-Lohi- ja savupororullia
-Vaaleanpunaisia keksejä
Kaiken muun olin tehnyt pakkaseen, mutta noita rullia väsäsimme sitten Miehen kanssa perjantai-iltana lasten nukahdettua. Lohirulliin tuli alle ruisleipää ja pororulliin vaaleaa, ja oli aika homma ottaa snapsilasimuotilla noita leipäpaloja. Mutta mukavaa se oli, tuli samalla vähän rupateltua ja muisteltua häävalmisteluja. Minä leikkasin rullista paloja leipien päälle ja ihan kivoja ja hyviä niistä tuli.
Aikataulu piti myös lauantaina. Aloimme pukea juhlavermeitä yhden maissa ja kahdelta olimme kirkolla. Kastetilaisuus alkoi 14.15 ja koko porukka oli ajoissa paikalla. H oli sylikummina ja S henkisenä tukena, M-kummi luki Raamatusta sen kastekohdan ja H-kummi esirukouksen. Myös Mies, Pappa ja Kääpä saivat lukea omat osuutensa. Kääpää jännitti aluksi, mutta reippasti se luki pienellä äänellään suuressa kirkossa. Minikäävän kunniatehtävänä puolestaan oli Taimin pään kuivaaminen. Pojat olivat juuri ehtineet livahtaa serkkuja moikkaamaan ja Minikääpää oli hankala saada paikalle, kun se ei kuule mitään. Onneksi papilla oli hitusen kärsivällisyyttä odottaa pientä miestä tärkeään tehtäväänsä.
H-kummi kertoi, että Taimi oli aina vähän jäykistynyt papin alkaessa laulaa, mutta muuten se otti rennosti. Ja käyttäytyi muutenkin moitteettomasti, sekä kirkossa että kotona.
Meille saapuikin paljon vieraita: Miehen veljen koko perhe (T, E, S, H, M, M ja E), kaikki neljä kummia, Vaari ja M, A-täti, Pappa ja M-setä. Hulinaa oli siis ihan riittämiin. Taimi sai aivan ihania lahjoja ja illalla lasten nukahdettua pääsin oikein kunnolla hypistelemään niitä.
Maanantaina olimme jumpassa ja pomoani tapaamassa ja Taimi sai pukeutua uuteen valkoiseen asuunsa, johon kuuluu pitsireunainen myssykin. Mietin, että miksi puvussa on pienet taskut, mutta syy selvisi, kun Taimi puklasi ja puklut valuivat sievästi taskuun. Mutta tosi suloiseltahan se vauva näyttää noissa hepenissään. Kääpä pukeutui aikoinaan unisex-vaatteisiin, Miniäinen poikavaatteisiin, Toukolainen värikkäisiin retrovaatteisiin ja nyt Taimilla aion suosia vaaleaa, hempeää linjaa. Tosin kaikilla lapsilla on ollut paljon värikkäitä vaatteita: Tutan sieni-, omppu- ja autopotkareita, keltaista, vihreää ja ruskeaa froteeta ja plyysiä, Meandilta, ja sitten niitä D&J-vaatteita. Nyt on hauskaa, kun vauva on valkoisissaan. Nyt sillä on kyllä päällään kissabody ja violetit sammarit.
No mutta nyt on sitten ristiäiset pidetty. E-serkku olisi ollut jo valmis syömään kaikilla lapsilla olleen muovisen haikarakakkukoristeen, mutta haluan säilyttää sen muistona näistä ajoista.
Subscribe to:
Posts (Atom)