Viimeiset kaksi viikkoa ovat humahtaneet helteisissä asukaspuistoissa. Itselleni koko termi asukaspuisto on täysin uusi. Lapsena kävin muutamia kertoja kesäleikkipuistossa, jossa laulettiin käkkärämännystä ja pelattiin Choco-peliä, siis sitä, jossa suklaakonvehdeissa on täytteenä kirsikkaa tai pähkinää tai sitten kamala KÄRPÄNEN! Ja vanhoina hyvinä aikoina kesäleikkipuistossa sai myös ruokaa, nykyisin täällä Espoossa ei. Mutta meille se sopii, sillä tämän perheen äiti tarvitsee myös lounaan, joten samalla vaivalla sen tekee koko remmille. Ja usein otataan eväät.
No nyt tulee sitten raportointia näistä reissuista. Lapsille jakso on ollut rankahko: joka päivä uusi paikka ja uudet ihmiset. Mutta äiti on nauttinut - joka päivä uusi paikka ja uudet ihmiset.
Ensin kävimme Tapiolan asukaspuistossa viikonloppuna ja tapasimme ystävämme L:n ja I:n. Puisto oli ihan bueno ja söimme eväitä puiden katveessa. Seuraavan kerran kävimme puistossa perhekerhotreffeillä. Arkisin paikka oli vielä parempi. Meidän lapset ajelivat kolmisen tuntia sellaisella pyörällä, johon saa vaunuja perään. Toinen polki ja toinen oli kyydissä. Tapiolassa on myös flengauskeinu (no, mikä liekään), ja siinä lapset myös viihtyivät. Tapiolan asukaspuisto on muuten oikein viihtyisä, mutta pitkä miinus tulee kahvin puutteesta. Eilen olimme siellä J:n ja S:n kanssa. Meidän lapset hengasivat jälleen lähes koko ajan siinä junafillarissa. Syömässä kävimme Chicosissa ja kaikki neljä lasta käyttäytyivät moitteettomasti, mitä nyt Toukolainen vähän känisi, kun äiti yritti syöttää vaikka vauvaa vielä väsytti.
Oma ehdoton suosikkini on Olarin asukaspuisto. Siellä on vehreää ja varjoakin siis tarvittaessa. Kahvia saa ja kaikille on tarjolla vettä ja mukeja. Ulkona voi maalata ja leikkiä vesileikkejä ja kahtena perjantaina olemme nikkaroineet. Kääpä teki linnunpöntön, miekan ja härvelin, Minikääpä härvelin ja äiti pojalleen (sille vanhemmalle) miekan. Puistosta löytyy myös tramboliini ja sellainen flengauskeinu. Sisätiloissa on akvaario ja muutenkin paikka on sellainen, jossa olisi ihana askarrella siilille pesää sateen ropistessa kattoon.
Suvelan asukaspuisto on ok, erityisesti, josa saa mukaan hyvää seuraa, kuten meille kävi. Puistossa on iso putkiliukumäki ja lasten mielestä erityisen mahtava liikennekaupunki. Ja kahvia saa, mikä on tätä nykyä ihan ehdoton kriteeri. Satuimme paikalle vesisotapäivänä. Kääpä yritti sotia ketsuppipurkilla, mutta heti kaupoille päästyäni hankin kääville kunnon pyssyt, sellaiset kuin A-ystävällä oli (Claes Ohlsson 5,90). Päivä muodostui erityisen rankaksi, sillä olimme lupautuneet illaksi vielä Huimalaan.
Huimalassa Kääpä halusi olla ensimmäisessä ja Minikääpä toisessa kerroksessa ja Mikrokääpää pelotti kova hulina. Ei ikinä enää Huimalaa kolmen käävän kanssa! Siskoni oli alkuun mukana kääpäin kaverina, mutta joutui sitten lähtemään. Onneksi törmäsimme tuttuumme T:hen, joka roudasi omatoimisesti kiukkuilevia kääpiä ulos. Kääpä tosin selitti, että meinasi ensin ruveta kiukuttelemaan, mutta päätti sittenkin olla kiukuttelematta. Mutta veikka kiukkuilikin sitten senkin edestä.
Toisaapäivänä vierailimme Latokasken asukaspuistossa, tai oikeastaan sen kahluualtaalla. Olimme taas perhekerhotreffeillä ja Kääpä sai uimaystävän, E:n. Kääpä oppi uimaan käsipohjaa ihan kunnolla ja "kellumaan", eli makoilemaan selällään kädet pohjassa. Kääpä aikoi kertoa uusista taidoista vaarille ja isomummolle ("oikein hitaasti, että ne ymmärtävät"). Minikääpä leikki koko ajan muutamalla veneellä ja punaisilla ankoilla, joiden nimet olivat Kaapo ja Kaapo.
Päivät ovat kulkeneet jotenkin niin haipakkaa, ettei blogiakaan ole ehtinyt kirjoitella. Ja sitten on ahdistanut, että puolen vuoden kuluttua näistä päivistä ei muista enää mitään, paitsi epämääräinen aavistus on siitä, että lämmintä oli. Niinhän minulla kävi Minikäävän vauva-ajan kanssa. Muistan ekasta puolesta vuodesta vain, miten minua väsytti aina ja kaikkialla. Meinasin nukahtaa liukumäkeen ja seisaalleni bussiin kääpäin matkustaessa rattaissa, Minikääpäpötköllään ja Kääpä sisaristuimessa.
Mutta sitten löysin digikuvat. Niissä on naureskelevia kääpiä ja onnellisia vanhempia. Minikäävän ekoja hymyjä ja soseita, imetyshetkiä. Joten ei se ihan kamalaa tainnut ollakaan.
No mutta nyt taas tähän hetkeen. Olemme viettäneet Käävän synttäreitä, ensin naamiaisia, joihin saapui parvi prinsessoja ja yksi keiju, ja Kääpä oli harmissaan, kun naamiaiset muuttuivat prinsessajuhliksi. Kääpää juhlittiin myös päiväkodissa ja sukulaiset onnittelevat kolmeen otteeseen: maanantaina kävivät Mummo, Pappa ja Toukolaisen Mikko-kummi, torstaina Isomummo ja Vaari ja sunnuntaina saamme vieraaksemme sitten loppujoukot.
Viikko on muutenkin yhtä juhlaa: maanantaina Kääpä täytti viisi vuotta, tiistaina Mikrokääpä 3 kk ja nyt lauantaina Minikääpä 3,5 v. Ensi viikolla onkin sitten poikien neuvolat ja elokuussa pääsee Kääpä.
Voi että, Käävälle tehtiin tarhassa viisivuotistestit, ja kaikista tehtävistä tuli täydet pisteet, siis oikein loistoyksilö tuo Kääpä. Paitsi että vasemmalla jalalla olisi pitänyt osata hypätä viisi kertaa ja Käävältä sujui kaksi. Nyt tuo lapsi on sitten unohtanut sen, että osasi hienosti kaikki muut hommat ja treenaa vain sitä hyppimistä. Koska viisivuotiaan kuuluu. Nyt menee jo neljä hyppyä.
No mutta, tällaisissa merkeissä on kulunut kesäkuu. Aluksi pelkäsi, kun kerhot loppuvat ja avoin päiväkotikin sulkee ovensa, mutta ei tässä onneksi ihan toimettomaksi ole joutunut. Nyt alkoikin sitten Miehen loma. Maanantaina ne menevät isojen Kääpäin kanssa kaupungille. Ehkä joihinkin museoihin. Minä voisin Minikäävän kanssa korjauttaa rattaista renkaan.
Mutta nyt on lopetettava, lupasin leikkiä Minikäävän kanssa duploilla ja little peoleilla, sisko on vielä hetken yksin yökylässä Mummolla ja Papalla.
