Kesälomalla pääsin pitkästä aikaa partioleirille. Vähän jännitti, sillä olin ollut partioleirillä viimeksi vuonna 2006. Parin yön reduilla olen kyllä ollut, mutta leiri on leiri. Hommasin leiriä varten uuden makuupussin ja -alustan, rinkan ja sadehousut, joissa on ikuinen takuu. Uudet retkeilyvarusteet tulivatkin tarpeeseen, sillä kaikilla oli ikää yli 15 vuotta.
Lähdin leirille lasten kanssa samalla bussilla. K on tarpojissa, K seikkailijoissa ja T sudareissa. Minä olin lupautunut olemaan sudareiden kanssa ja sen toki parhaiten osasinkin.
Ekana päivänä oli sudareiden vesilaakso. Pian huomasin seisovani vedessä ja vahtivani 13 lasta. Osa osasi uida, osa ehkä ei. Lapset seikkailivat lautoilla, meloivat kanooteilla ja harjoittelivat pelastautumista. Samaa teemaa jatkettiin vielä myöhemmin leirillä.
Pääsin myös pystyttämään telttoja. Kirveen kanssa en ollutkaan hetkeen touhunnut, mutta sujui sekin ihan kivasti. Laitoimme telttoihin myös pressut, sillä leirin ajaksi oli luvattu sateita.
Nukuin kaksi yötä Ilves-poikien kanssa, yhden yön yksin ja yhden T:n kanssa kahdestaan. Ihan jees. Sudareiden juttuja oli kiva kuunnella, ja kun jutut menivät liian pelottaviksi, käskin niiden vaihtaa puheenaihetta. Jännintä oli vertailla, minkälaisia unia kukakin oli nähnyt.
Sudarit tekivät myös askartelumerkin. Pääsin poraamaan, sahaamaan ja ompelemaan ompelukoneella. T hurahti siihen ihan täysillä ja teimmekin paljon pieniä otuksia. Kaikki saivat myös tuunata vaatteita. Minä ohjasin lapsille sarjakuvapajan.
Leirillä oli myös olympialaiset. Omalla rastillani hypittiin pussihyppyä. Vesilaakson lisäksi meillä oli sotalaakso, jossa sai mennä esterataa, harjoitella tulen sytyttämistä tuluksilla, ensiapua ja vastata sotahistoria-aiheisiin kysymyksiin. Sudarit osasivat paremmin kuin minä, mikä ei ole kyllä ihme.
Leiri kesti viisi päivää, mikä oli ihan sopiva setti. Pääsi hyvin hurahtamaan leirimoodiin, mutta kyllä kotiinkin oli taas kiva tulla. Muistin, miksi rakastin pienenä leirejä: pidän siitä, että päivillä on tietty struktuuri, mutta minun ei leiriläisenä tarvitse huolehtia siitä, vaan minulle riittää, että tiedän, missä pitää kulloinkin olla ja ehkä jopa seuraavaksi.
Ensi kesänä on PäPan Kliffa - kunpa pääsisimme sinne koko perhe!
