Täydelliset vanhemmat

Jos olisimme näin täydellisiä vanhempia joka päivä, saisimme varmaan vanhemmuuspalkinnon ja Tarja Haloselta ruusun. Näin sujui lauantaimme 24.1.2009:

Lapset heräsivät onnellisina ja hyväntuulisina. Koska minä olin meistä ehkä väsyneempi, sain nukkua pitkään ja Mies hoiti aamuvuoron. Mies ja lapset söivät terveelliset annokset puuroa, pukivat reippaasti päälle ja lähtivät pulkkamäkeen.

Minä nousin, söin aamiaiseksi ruisleipää ja vitamiinijuomaa. Muistin ottaa myös D-vitamiinin ja kalkin. Join mukillisen kahvia, siis vain yhden mukillisen, jonka Mies oli jättänyt minulle termariin ja luin Hesarin.

Seuraavaksi valmistin terveellisen aterian. Tein uunissa kanariisiporkkanapataa, joka maistukin punaposkisille pulkkailijoille. Lapset söivät reippaasti ja menivät ilman itkuja päiväunille.

Mies tarvitsi omaa aikaa ja lähti lumiseen metsään kävelylle. Oli pistäytynyt Kauniaisissa kahvilla, minä luin romaania. Miehen tullessa kotiin keskustelimme tulevaisuudesta ja huolistamme ja huomasimme pärjäävämme.

Lapset heräsivät ja istuskelivat jonkin aikaa sylissä. Seuraavaksi he saivat välipalan ja aloittivat sopuisat leikkinsä. Iltaruuaksi söimme hernekeittoa ja lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. Hyvää ja edullista perusruokaa, joka sopii näille keleille.

Pesimme kolme koneellista pyykkiä ja Mies loi Käävälle Linuksille oman käyttäjätunnuksen ja salasanan. Kääpä opetteli koneen käyttöä.

Illalla lämmitimme saunan. Käävät kylpivät ja muistimme laittaa karstanpoistoainetta. Minä sain loikoilla lauteilla rauhassa Miehen huolehtiessa lapsista.

Illalla katsoimme koko perhe yhdessä Huuman ja käävät kävivät nukkumaan puhtoisina ja onnellisina.

Sen pituinen se.

Käävän kirjoituksia

Kääpä harjoittelee kovasti kirjoittamista ja osaa nyt kirjoittaa seuraavat sanat:

-Ikea
-Kanerva
-Kaapo
-Anne
-Isi
-Äiti
-Vaari
-Aada
-Tuuli
-Tuula
-Kalle
-Katja

Lisäksi Kääpä osaa omien sanojensa mukaan "melkein lukea ja tietää kaiken tähdistä ja avaruudesta!" Voi tuota nelivuotiaan itseluottamusta.

Reissupäivä

Keskiviikkona vietimme reissupäivää kääpäin kanssa Miehen sairastellessa kotona. Aamulla tein puolikkaan etäpäivän ja sitten suuntasimme neuvolaan. Voi että, rakastan neuvolakäyntejä! Irma-täti, jota Kääpä kutsui pienenä Hirvi-tädiksi, on juuri minulle räätälöity neuvolantäti. Sellainen jalat maassa -tyyppi. Lapset touhusivat omiaan, mutta keskeyttivät leikkinsä, kun Heinä-Karhun sydänääniä kuunneltiin. Siinä ne taas seisoivat vierekkäin silmät tapittaen ja kuuntelivat humpsutusta.

Neuvolan vieressä on pieni, selkeä kauppa, josta pidän. Käväisimme siellä paluumatkalla ja käävät kasasivat kaikki ostoksensa pikkukärryihin. Etsimme vielä postilaatikkoa, sillä Käävällä on postia J- ja S-kummeille, mutta postitus jäi sillä erää.

Sitten kotiin, kääville ruokaan ja unille, itse jatkoin hommia. Unien jälkeen lähdimme uudestaan reissun päälle. Veimme vanhoja lääkkeitä apteekkiin, otimme Heinä-Karhulle vakuutuksen, haimme Myrtsin Jesperistä Käävän korjatut toppavaatteet ja ajoimme Kaivokselaan M-kummin luokse.

Visitti oli oikein onnistunut. Herkkuja oli tarjolla montaa sorttia, vaikka vierailumme oli yllätysluontoinen kameranpalautusreissu. Käävät hämmästelivät isoa tonttua, joka majaili olohuoneessa. Parasta kaikesta oli kuitenkin iso lokka-auto, jota Minikääpä kuvaili Miehelle nousten tuolin päälle seisomaan. "Se lokka-auto oli nääin iso!" Keskusteltiin myös kummin päästä, jossa oli pipi. Minikääpä iloitsi jälkeenpäin tajutessaan, että heillä on molemmilla kummin kanssa pienet tukat.

Käävät rohmusivat vielä nameja lähtiessään ja namit taskussa kiepsaisimme Mäkkärin drive innin kautta Mummille. "Mihin on matka? Mummilaan!" rallatteli Minikääpä. Mummilla olikin Käävälle suuryllätys: pipetillinen tyhjä lääkepullo, jolla se sai antaa nalleille (ja veikalle) nenätippoja. Kääpä keräsi lopuksi kaikki nallukat syliinsä ja katsoi pitkän, pitkän ohjelman nojatuolitelkkarista. Lapsia, erityisesti niitä pienimpiä, pelotti se ohjelma, ja Kääpä piti niitä tiukasti sylissää. Minikääpä puolestaan rakenteli majaa sohvalle ja me saimme hörppiä kahvit ihan rauhassa.

Illalla tuntui hyvältä tuupata reissukäävät Miehelle, joka hoiti iltapalat ja pesut. Koko seuraavan päivän kärsin tolkuttomista liitoskivuista ja supistuksista, mutta henkisesti olo oli loistava. Reissupäivät ovat elämän salmiakkia.

Synttärijuhlia ja arkea

Viikko sitten perjantaina olin susiväsynyt. Kolme työpäivää putkeen imi mehut eikä ollut mitään mahdollisuuksia raahautua ruokakauppaan synttäritarvikeostoksille. Niinpä nukuin suosiolla perjantain ja aloitin uuden elämän lauantaiaamuna.

Säntäsin ensin Selloon ja vietin kauppareissulla 2,5 tuntia. Laskin oikean määrän muumitikkareita ja lakuja (jotka sitten unohtui antaa vieraille), valitsin karkkivärejä ja suunnittelin veturikakkua. Lopulta pääsin kassalle ja summa oli 505 euroa. Hätkähdin hieman, sillä ostoskärryissä oli lähinnä keksejä ja leivontatarvikkeita, mutta onneksi olin kuullut väärin.

Sitten vauhdilla kotiin. Mies lähti kääpäin kanssa luistelemaan (molemmilla eka kerta, ikinä en olisi itse lähtenyt niiden kanssa kolmistaan) ja minä sain ruveta hommiin. Aloitin paistelemalla kääretorttupohjia. Ihana yleiskoneeni ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan teki minulle kuohkeita taikinoita, jotka sitten paistelin. Lauantaille varasin 2*3 munan pohjat ja sunnuntaille oli sitten luvassa sama satsi.

Seuraavaksi väsäsin nakkinokkelit jääkaappiin odottamaan paistoa. Sitten veturikakun kimppuun. Onneksi tykkään rakentaa Legoilla ja pelata Tetristä, joten leikkasin pohjista sopivia palasia ja kokosin kakun. Työkaveri oli vinkannut, että höyryveturiin kannattaa yksi pala rullata kääretortuksi, ja se oli tosiaan hyvä vinkki se. Täytteeksi tuli kermaa ja persikkapilttiä ja koristekermavaahdon värjäsin Miniäisen lempivärillä vihreäksi. Sitten vaan karkkeja päälle.

Ruokittuamme iloiset, punaposkiset Käävät jatkoimme valmisteluja. Pöytä katettiin ja nokkelit paistettiin ja sitten vain odotettiin. Juhlat alkoivat klo 15 ja 15.10-15.30saapuivat kaikki vieraat. Kääpiä saapui kolmelta suunnalta, osa etupihan, osa takapihan ja osa pikkupihan kautta. Neliön kokoisessa eteisessämme kuoriuduttiin kymmenistä haalareista ja sännättiin lelujen kimppuun.

Lapset, siis yhteensä 12 2-5-vuotiasta, innostuivat ilmapalloista ja olkkarissa riittikin sitten hulinaa. Kylppärissä majaileva Sohvi-kilpikonna sai myös huomiota osakseen:
A (lukkiuduttuaan kylppäriin vartiksi): Sohvi tuijottaa minua!
I (hitusen huolestuneena): Minä luulen, että Sohvi ei muista minun nimeäni.

Miniäinen sai niin paljon lahjoja, että meni ihan pyörryksiin. Lapsi oli toivont isoja autoja, ja saikin sitten monta BR-lelujen pakettia. Jännättiin, että tuleeko dublikaatteja, mutta kaikki autot olivat erilaisia. Ja jokaisen auton kuoriuduttua Minikääpä nosti kädet ylös ja huudahti riemastunaana "Se on auto, auto! Uusi auto!".
Miniäinen rakentaa autoille koteja ja pesiä ja hoitaa niitä. Mini on Kaapo ja Hummeri Kanerva. Sankari sai myös Legoja, palapelejä ja ison pinon kirjoja. Veera ja menopelit on tämän hetken suosikki.

Minikääpä jännitti synttäreitään tosi paljon etukäteen, varsinkin, kun paikalle oli tulossa Iina, Minikäävän paras ystävä päiväkodista. Iinalle piti näyttää kaikki jutut ja oli se piirrättänyt piirustuksenkin tytölle (äiti piirsi rupisammakon, pupun, Kaapon ja Iinan ja itse hänen täytyi lisätä vain puu. Aidastakin oli puhetta, mutta sitä ei sitten tarvittukaan). Iina ei suostunut herkkupöytään, ennen kuin Kaapon vierestä vapautui paikka. "Minä rakastan Kaapoa", oli Iina todennut tullessaan.

2,5 tuntia riitti huisketta ja korvissa soi vielä vieraiden poistuttua. Oli kyllä ihanat juhlat, kiitos kaikille mukaan päässeille!

Sunnuntaina oli sitten vuorossa sukulaiset. Koska veturikakku meni nyt vanhalla rutiinilla, pääsin aamupäivällä luistelemaan muun porukan mukana. Mies oli tehnyt oikein eväätkin, kuumaa kaakaota termarissa ja voileipiä. Kyllä oli hyvää! Hengailin ensin Miniäisen kanssa, mutta lopuksi luistelutin Kääpää. Erehdyimme tuijottelemaan tyttöä, joka osasi tehdä piruetteja sun muita, ja niin sitten lapsi tipahti kierteellä otsalleen. Itketti ja Kääpä sai kunnon kuhmun. Vaikka kypärä oli päässä, onnistui lapsi laskeutumaan jotenkin sellaisessa kulmassa, että otsa osui. Miten minä en malta keskittyä? Mies oli tosin ihmetellyt, kun Kääpä katseli luistellessaan kaikkialle muualle kuin eteensä, mutta ymmärsi tämän episodin jälkeen, että samanlainen utelias sielu se on kuin äitinsä. Eli tiedossa tukku tutkintoja, työpaikan vaihtoja parin vuoden välein ja identiteettikriisi kolmikymppisenä. Lapsi parka.

Luulin, että sunnuntainen synttärisessio olisi leppoisampi, mutta aika hyvin M- ja S-kummit onnistuivat villiinnyttämään käävät. Myös Vaari osallistui kiitettävästi. J-kummi saapui vielä loppuillasta ja siinä vaiheessa vähän rauhoituttiin. Minikääpä komensi kaikki sohvalle ja tarjoili sitten pienistä kärryistään ruokaa ja kettukarkkeja. Mummon ja papan tuomat tikkarit ja isomummon kettukarkit olivat ehdottomasti parhaita lahjoja. Minikääpä oli suloinen istuessaan vaarin ja isomummon välissä sohvalla ja tarjotessaan heille vuoronperään kettukarkkeja. Niitä on luvassa taas tänään, kun on namipäivä.

Kyllä tuntui hyvältä sitten juhlahumun jälkeen siirtyä arkeen. Maanantaina oli tarha- ja työpäivä ja tiistaina ja keskiviikkona tein etäpäivät kääpäin kanssa koko muun porukan ollessa koulutuksessa. Minua ei kannattanut kouluttaa, kun kerran olen raskaana. Kai se ainoa aivosoluni on nyt sitten jotenkin plumsahtanut kohtuun, eikä päässäni liiku enää mikään muu kuin hormonit, jos ne edes liikkuvat päässä.

Etäpäivä alkoi ihanasti. Heräsin jo 5.30 ja avasin läppärin. Vähitellen lastenhuoneesta hiippaili unisia kääpiä. Kääpäkin oli ylisuloinen, sellainen pieni, vaaleanpunainen hikipäämytty. Lapsi tahtoi syliin ja paijasin sen hikistä tukkaa. Mietin, että mahtaakohan se tuoksua vielä vähän vauvalta. Nuuhkaisin haitulatukkaa, ja eikä - hiukset haisivat makkaralta, sellaiselta saunakaljan kaverilta, joka tuo mieleen mökkireissut ja riehakkaat illat. Kääpä oli hikoillut eilisen aterian turhat nitraatit ja nitriit pois.

Mutta nyt lounaan kimppuun, muuten Mies lämmittää veriletut mikrossa eikä pannulla, jolloin niistä tulee ällöttäviä lättänöitä.

Kääpää pelottaa

Kääpä oli illalla itkuinen ja kävimme Miehen kanssa kyselemässä, mistä on kyse. Pelottiko Kääpää vielä noitarumpu? Luimme nimittäin Kunnaksen Joulupukkia ja noitarumpua ja Kääpä kertoi kuulleensa noitarummun ääntä yläkerrasta. No, onneksi kyseessä ovat vain yläkerran pojat, jotka pomppivat tasajalkaa parhaimmillaan tunninkin putkeen. Ei siis noitia rumpuineen lähistöllä ja sen Kääpä oli ymmärtänytkin.

Vihjailtuamme aikamme Kääpä purskahti lohduttomaan itkuun ja kertoi, että pelottavia asioita on niin paljon, ettei niitä kukaan jaksa edes kuunnella. Me lupasimme, ja asia kulminoitui seuraaviin seikkoihin. Kääpää pelottivat

1. Hait
2. Ravut
3. Että tontut ampuvat häntä pyssyllä.

Lopulta saimme, tai oikeastaan Mies sai, Käävän vakuuttuneeksi siitä, ettei yksikään vaara ole juuri nyt akuutti täällä Ymmerstassa. Niin nelivuotias sai viimein unenpäästä kiinni.

Naimisiin

-Isi, voiko ampiaiset mennä leppisten kanssa naimisiin?
-Ei voi. Eihän kissatkaan voi mennä koirien kanssa naimisiin.
-No ei kissat ja koirat voi kyllä mennä ollenkaan naimisiin, nehän on kotieläimiä. Ampiaiset voi muuttaa omaan kotiin ja leppikset omaan.

Minikääpä 3 vuotta ja loppiainen

Kääpä nukkuu vielä päikkäreitään ja Minikääpä rakentaa sohvalle pesää. "Kohta Heinä-Kaahu saa katsoa minun pesässä Maisaa!" Ihana ajatus :)

Kävin pienellä happihyppelyllä kun alkoi tämä 68 neliötä ahistamaan. Ollaan nyt oltu aika tiiviisti kotona, ja tänään se sitten kostautui. Ihmettelin, miten näin iso perhe mahtuu asumaan näin pienessä asunnossa. Vähän sentään lohduttaa A. Kiven kuolinmökin seinältä bongattu teksti, jonka mukaan "suurilla sieluilla on usein vain vähän tilaa maan päällä".

Eilen päästiin onneksi kyläilemään. Olin koko päivän ihan koomassa ja lapset kävivät viiden minsan välein kyselemässä, että mennäänkö me sinne juhliin ja koska me mennään sinne juhliin. Vihdoin kuudelta päätin, että minä ainakin menen, ja organisoin kääpäin vaatteet. Mieskin innostui lähtemään, ihan vain kääpiä kiusatakseen, sillä Miniäinen lällätteli, että isi ei pääse muukaan, isi ei pääse muukaan.

Kylässä olikin sitten tosi ihanaa. Sai syödä herkkuja ja rupatella, käävät kävivät kierroksilla mutta onneksi muut riehuttivat heitä ja minä sain nakertaa aurajuustoa kaikessa rauhassa sohvan nurkassa. Kiitos vielä isäntäparille!

Sunnuntaina päästiin ulkoilemaankin. Käytiin tuossa uudessa puistossamme, joka on kyllä ihan huippu. Nytkin oli paljon porukkaa paikalla. Äsken kävelin puiston ohi ja mietin, että sielläkö me sitten hengataan ensi kevät ja kesä. Niin luulen.

Lukkarimme näyttää seuraavalta:

ma tarha
ti tarha
ke puisto/mammaraamis
to puisto
pe perhekerho "Peruna perjentaina on perhekerho", tietää Kääpä.

Ennen Heinän syntymää meinaan käydä tiistaisin uimassa, Heinän synnyttyä tuskin tarvitsee erityisesti organisoida tekemistä seitsemäksi tunniksi, jonka lapset ovat päiväkodissa. Meinataan hummailla kaupungilla, käydä kahvilla ja kavereilla tai sitten vain nukkua, riippuu tästä mikrokäävästä ja sen rytmeistä.

Sunnuntaina olikin Minikäävän suuri päivä, ukkeli täytti kolme vuotta ja sai lahjaksi "uuden hatun ja kas isoa autoa", Volvon ja Lambon. Aamupalaksi Miniäinen sai yrttivoipatonkia ja puvvaa sekä kahta eri limua, kokista ja fantaa. Voi sitä onnea, kun se siemaili vuorotellen molemmista laseistaan. Ja sai vielä syödä aamiaisensa sohvalla, josta Kääpä muistutti.

Lounaan jälkeen otettiin sitten vielä maasikkakakkua, jota Minikääpä rakastaa. Nyt se tosin söi lähinnä ne maasikat, mutta onneksi äidille kakku maistui senkin edestä. Viikonloppuna jatketaan sitten juhlia, lauantaina saapuvat ystävät ja sunnuntaina sukulaiset.

Tervetuloa vuosi 2009!

Minäkin pääsin eilen flunssaltani töihin todetakseni vain, että se *&%&*###* tauti jatkuu edelleen. Mutta tulipa ainakin oltua vähän reissun päällä. Ajelin siis Pasilaan, sieltä sitten neljäksi Ymmerstaan hakemaan lapset ja sitten koukkasimme Miehen Pitskusta ja suuntasimme Hermanniin uuden vuoden viettoon Mummon ja Papan luo. Otin pienet tirsat (kun töissä ei ole päikkärihuonetta, kuten oli ainakaan TKK:lla, silloin kyllä hämmästelin sitä, mutta nyt voisin hyvin ottaa päiksät kesken työpäivän) ja sitten saimmekin ruokaa. Nakkeja, perunasalaattia, Papan tekemiä lihapullia ja hampurilaisia. Minikääpä kiskoi herkullista omenalimpsaa niin, että kun päästiin kotiin, tuli kylpäärin lattialle isot pissat. Kääpä lipitti omenamehua ja aikuisille oli skumppaa, alkoholitonta tosin, sillä lähes jokaisella oli syynsä olla juomatta. Miehelle tosin tuputettiin ölppää, mutta sekin jätti väliin.

No, mutta siis meno oli ihan riittävän riehakasta muutenkin. Bongailtiin raketteja, joita näkyikin ihan kivasti, kasikerroksessa kun oltiin. Käävät houkuttelivat Mummon ja Papan myös kävelylle, kun olivat varmoja, että niin raketteja näkyisi enemmän, mutta palasivat takaisin järkyttyneinä metelistä.

Myös Myyrää katsottiin, se on nyt kääpäin suosiossa. Ja itse asiassa sitä ne tapittavat nytkin. Ollaan tosin tehty muutakin, käyty mm. läpi kaikki kääpäin saamat onnittelukortit lähtien ristiäisistä. Minikääpä on nimittäin saanut synttärionnitteluja Mäkkäristä, Hesestä ja seurakunnalta, ja Kääpä oli ihan varma siitä, että hän ei koskaan, ei siis ikinä saa mitään omaa postia. Yritimme muistutella kirjeenvaihdosta, jota hän käy Oulussa asuvan ystävänsä kanssa, mutta ei sellaista oikein ollutkaan. Ja onnitteluja hän vain ei saa ikinä. No, nyt ne sitten istuvat sohvalla ja molemmilla on sylissään kaikki saamansa synttäri- ja nimpparikortit. Molemmat ovat sulloneet omansa kirjekuoreen.

Nyt Kääpä tulikin tuohon viereen tanssimaan ja väittää, ettei olla vieläkään syöty aamiaista. No, lounaskin on toki syöty, sillä kello on kaksi, joten molemmat saivat kaksi konvehtia. Kunpa ne loppuisivat pian, weil Ich schocholade kiloweise essen habe. Mieskään ei osannut kirjoittaa tuota suklaata saksaksi, joten annan sen olla tuossa muodossa. Käsittääkseni ässä on kuitenkin pieni, jos viittaan suklaaseen raaka-aineena.

Hermannissa oli tuon paukkeen suhteen tosi hiljaista, mutta kun saavuttiin tänne Yyhyn, oli meteli melkoinen. Kääpä säntäsi autosta ja juostessaan viiden metrin matkaa, räjästi juuri joku kamala pommi ja Kääpä jäykistyi ja alkoi itkeä ihan hillittömästi. Kotona ne ei uskaltaneet nukkua omissa sängyissään, joten Mies kantoi ne meidän sänkyyn. Sinne ne hukkuivat ison peiton ja isojen tyynyjen joukkoon ja näyttivät niin pikkuisilta. Hämärässä oli vaikea tunnistaa, kumpi on kumpi. Puolen yön jälkeen, pahimman räiskeen tauottua roudasin ne omiin sänkyihin. Kääpä tosin oli herännyt juomaan, se oli ihan hikipää, kun meillä on paksu täkki. Tuli ihan mieleen Kreikan matka, kun 1-vuotiaasta Käävästä jäi aina nukkuessa iso märkä läntti.

Minikääpä on puketunut Käävän vaaleanpunaiseen vauvahaalariin. Se on kokoa 68 ja vähän nafti lahkeista, mutta muuten ihan ok. Molemmat leikkivät vauvoja, sillä löysimme vauvalaatikoista niille säästetyt tutit. Ne on sitten rasittavia vauvoina mutta suloisia tuollaisina 4- ja miltei 3-vuotiaina. Siis leikkiessään vauvoja.

Heinä-Karhun saapumiseen on enää viikko lomaa + 5 viikkoa töitä + 5 viikkoa äitiyslomaa + max 17 päivää yliaikaa. Äkkiäkös tuo aika humahtaa ja pian meillä asuu taas huutolainen. Se onkin sitten vuoden 2009 suurin uudistus meidän perheessä. Maailmasta en osaa sanoa.