Jopa onkin ollut aika haipakkaa tämä elämä viime aikoina. Yritän tässä nyt tiivistää kolmen viikon tapahtumat ja sutkautukset. Aloitan jälkimmäisistä.
Minikääpää:
Miniäinen leikki Duploilla:
"Tää dinosaurus on tän kissan äiti. Tää norsu tulee näille kylään.
Lääkäri menee Selloon. Mä rakennan tähän Sellon.
Nyt mä teen ruokaa (lappaa ruokaa uuniin). Tää on savupiippu. Tää savupiippu tekee näille ruokaa."
Ukkeli jaksaa rakennella varsin pitkään Duploilla ja Legoilla ja mahtavinta on istahtaa viereen kuuntelemaan pojan juttuja. Onneksi se on nyt vihdoin alkanut jutella, jotta tietää, mitä sen äijän päässä oikein liikkuu.
"Sitten kun on isi, menee lääkäriin", totesi Minikääpä juteltuaan isin kanssa siitä, että hänestäkin kasvaa isona mies. Minikäävällä on muutenkin identiteettikriisi ja toisinaan se suunnittelee, mitä se tekee sitten, kun on iso tyttö.
"Neijonil on äätä", Miniäinen lauleskelee. Se on laittanut kalsareihinsa narunpätkän hännäksi. Välillä lauletaan: ”Aavi oitti Oojatin, vaikka te oli ienikin".
Minikäävällä on myös teologinen kautensa. Se pohtii, että tikapuita voi mennä taivaaseen Taivaan Isän luo. Käävät keskustelivat ruokapöydässä naamat vastakkain ja Kääpä kertoi nauraen:
-Äiti, Kaapo luulee, että Taivaan Isä on pieni!
-Nii-in, näin pieni, näyttää Minikääpä käsillään.
Kääpää:
Kääpä teki paperista molemmille karhupäähineet ja karhukaulukset. Kääpä on itse karhumuori. Aamulla tehtiin pahvilaatikosta pinnasänky nukelle, ja illalla siitä valmistettiin poneille talo. Eilen lapsi liimasi lentokoneen ja koko ajan sillä tuntuu olevan joku projekti vireillään. Ja tykotarpeiksi riittää valkoinen paperi, sakset ja liimapuikko. Ja välillä se saa himoitsemiaan pahvilaatikoita.
-Voiko kummia ottaa vaimoks?
-No voi periaatteessa. Ajattelitko jotain erityistä?
-No Sami-kummia. Jesseä ei voi ottaa, kun se on Annen entinen.
-Arvaas, kuka mieskummeista on kaikkein ihanin? No se taitaa olla se Sami.
Kääpä haluaa katsoa koko ajan ”pääsiäistä”. Minikääpä katselee myös, ja ilahtuu nähdessään Keijun, joka esittää kyllä enkeliä. Toin niille Seinäjoelta tuliaisiksi DVD:n, jossa kerrotaan Olipa kerran elämä -tyyliin Jeesuksen vaiheista. Saas nähdä, joudutaanko tässä vielä aivopesusyytöksiin. Mutta toisaalta, kyllä meillä asioista keskustellaan ja niitä saa kyseenalaistaakin. Ajattelen, että lapselle on hyvä tarjota jonkin sortin hengellinen kasvatus, niin on ainakin jotain, mitä vastaan kapinoida sitten murrosiässä.
No mutta sitten itse tapahtumiin. Tuntuu tärkeältä tilittää erityisesti arjen pienet poikkeamat. Harvoinpa tulee kerrottua, että maanantaina Mies vei Käävät tarhaan, molemmat aikuiset oltiin töissä, minä hain Käävät ja sitten syötiin ja katsottiin Pikku Kakkonen. Ja tiistaina sama homma. Ja keskiviikkona. Ja torstaina. Paitsi että torstain kruunaa kirjastoauto. Silloin vaellamme halki sateen ja pimeyden odottelemaan kirjastoautoa. Ja voi sitä riemua, kun suuri bussi vihdoin saapuu ja käävät pääsevät lämpimään, valoisaan autoon valitsemaan kirjoja ja kuuntelemaan musiikkia jännittävillä kuulokkeilla.
Minulle kirjastoauto oli pelastus Minikäävän vauvakuukausina. Sain sieltä tenttikirjoja kotimaiseen kirjallisuuteen ja onnistuin säilyttämään yhteyden ulkomaailmaan. Toinen tukikohta oli lähikiska, jota piti sympaattinen albaanipariskunta. Heillä oli kuusi teini-ikäistä lasta ja ajattelin usein, että jos nuo ovat selvinneet kuudesta, pärjään minä mainiosti näiden kahden kanssa. Surullista kyllä, kiskan ovet on pistetty säppiin. Taidettiin olla lähes ainoat asiakkaat, muut hakivat maitonsa Sellosta tai Kauniaisista.
No mutta asiaan. Eli viikonloppuna vietimme kuusivuotishääpäiväämme erittäin onnistuneesti. Haimme Annen kanssa Käävät tarhasta ja pienet lähtivät Annen pakulla Hämikseen. Me noudimme postista paketin, äänestimme, tankkasimme auton, kävimme kaupassa ja söimme ABC:lla. Otin kanttarellihärkää ja Mies muistaakseni pizzan. Ihan ok oli. Yön nukuimme kotona ja minä heräsin tietenkin seiskan aikaan nauttimaan herkkuaamiaista. Mies liittyi toiseen kattaukseen yhdeltätoista, tarjolla oli:
-Aprikooseja, satsumoita, banaania
-Hyvää leipää, kinkkua, meetwurstia, kurkkua
-Pekonia, nakkeja, munia
-Brieä iso kimpale
-Kahvia, tuoremehuja
Ja olisi ollut vielä suklaakakkua (minulle) ja naanleipää (Miehelle, en minäkään ymmärrä), mutta niihin ei enää kyetty. Koska Mies nukkui niin pitkään (ja minä vietin hääpäivää itsekseni paikkoja järjestellen), jouduimme juoksemaan junaan ehtiäksemme teatteriin.
Kävimme katsomassa Missä kuljimme kerran, joka oli ihan huippu. Pidimme siitä molemmat, mutta ainoastaan minulla oli hihat ja paidanhelma märkinä esityksen jälkeen. En ikinä ymmärrä varata nenäliinoja, vaikka Käävän odotusaikana itkin vuolaasti mm. Nasun suuressa elokuvassa. Puoliajalla nautin oikein mainion lohileivoksen ja kahvitkin hörppäsimme. Niin joo, meillä oli myös irtokarkkeja eväinä.
Sitten suuntasimme hotellille. Yövyimme Vaakunassa, missä vietimme aikoinaan myös hääyömme. Saimme ihan mahtavan huoneen ja Mies totesikin, että näin isoa huonetta meillä ei ole koskaan ollut edes kääpäin kanssa reissatessamme. Myös teatterissa meillä oli ihan mahtavat paikat, joten päätimme jatkossakin tehdä kaikki vastaavat varaukset ihan viime tipassa.
Käävät viihtyivät siskon/tädin/kummin luona, ja yllätyksenä oli sirkusreissu. Kääpien mielestä ihmistykinkuula oli jännittävin, ja myös kaikki eläimet lueteltiin. Käävät kotiutuivat pian jälkeemme sunnuntaina. Niin, saimme siis sunnuntainakin mahtavan aamiaisen, vaikkakin omamme voitti hotellitarjonnan. Illalla luoksemme saapui vielä tuttavaperhe Oulusta. Ilta oli oikein leppoisa, mutta yö ei.
Miniäinen heräsi viisi kertaa itkeskelemään ja sanoi, että sitä pelottaa. Myös seuraava yö oli itkuinen ja keskiviikkona sitten selvisi, että ukkelilla oli silmä-, korva- ja keuhkoputkentulehdukset. Kääpä sai myös sen silmätulehduksen sekä jonkun oudon viruksen, joka aiheutti sille kutiavia täpliä. Kortisoni kuitenkin auttoi, ja täplät katosivat parissa päivässä. Miehellä oli koulutusta, joten olin ensimmäistä kertaa elämässäni poissa töissä kokonaiset kolme päivää putkeen lasten sairastelun vuoksi. Mies oli siis yhden päivän. Tauti jatkui vielä seuraavallakin viikolla, joten kaiken kaikkiaan käävät olivat yhdeksän päivää neljän seinän sisällä.
Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin sujui. Teimme palapeleja, rakensimme Legoilla, leikimme nukeilla, katsoimme videoita ja tanssimme ja lauloimme. Minä pääsin arkirumbaa pakoon kokonaiseksi viikonlopuksi ystävien kanssa Seinäjoelle, ja Mies hoiti tuona aikana lapset urhoollisesti 39 asteen kuumeessa. Oli aika sippi tuo ukko, kun palasin. Mutta kyllä sitä sitten taas kotielämä maistui, kun oli saanut hetken maistaa vapautta.
Huomenna olisi tarkoitus lähteä vielä Muurlaan. Mies on ihan puhki, lapset innoissaan ja minä jännittynyt. Mies haluaisi istua kotona koneen ääressä ja seikkailla rauhassa, mutta minä se vaan raahaan sen maailmalle ilman rakasta konettaan. En voi ymmärtää, miksi aikuinen mies lentelee illasta toiseen, yöunien kustannuksella, paikasta toiseen kotkan selässä ja välillä mättää jotain maahisia. Minäkin haluan jonkun typerän, addiktiivisen harrastuksen, jota voi harrastaa kotona siten, ettei kääpäläiset kömmi heti syliin! Joskus menen vessaan lukemaan rauhassa mainosposteja ja jo silloin on oven takana neljä kättä rummuttamassa. "Äitii, mitä teet?"
Thursday, October 30, 2008
Sunday, October 12, 2008
Hulinaviikonloppu
Vaikka vietämmekin hyvin seesteistä elämää ja kuljemme lähinnä töiden ja tarhan väliä, kertyi viikonlopulle niin paljon menoa, että jostain piti jopa luopua. Päätimme jättää taloyhtiön talkoot väliin, vaikka lapset olisivatkin olleet innokkaita haravoijia. Suuntasimme sen sijaan mummon ja papan luo lasten serkun 5-vuotissynttäreille.
Koolla olikin sitten lähes kaikki serkukset, nuorimmalla ikää 2 kk, sitten 2-, 2,5-, 4- ja 5-vuotiaat ihmiset ja onneksi myös 14-vuotias pidemmän linjan isosisko, joka oli ainoa, jonka syli kelpasi 2-vuotiaalle tuoreelle isosiskolle. Myös vauva huuteli aika paljon ja se hämmensi – alkaako sama rumba tosiaan taas pian meilläkin. Mies oli kyllä ihan innoissaan vauvasta ja sai sen jopa syömään ja unille, joten onneksi edes joku meistä tulee juttuun tuon kummallisen ihmislajin kanssa. Minun erityisalaani ovat sitten vähän vanhemmat uhmailijat. Saas nähdä, kumpi meistä hallitsee teinit.
Rapussa törmäsimmekin yhteen sellaiseen. Teini hymyili ja moikkasi ja ihmettelin, miksei Mies tervehdi veljeään. Tukan takana lymyili kuitenkin lasten serkku, joka ehti jo livahtaa ovesta, ennen kuin tunnistimme kyseisen lapsen. No, meidän käävillä ei onneksi vielä edes oikein tukka kasva kunnolla, joten noihin vuosiin on aikaa.
Herkuttelimme siis mummon luona. Saimme kinuskikakkua, omenapuolukkapiirakkaa ja serkukset ahmivat kipollisen karnevaalikeksejä. Lapset viihtyvät hyvin mummolassa, sillä lapsille on valtavasti leluja ja tietenkin myös seuraa toisistaan. Saimme vielä makaronilaatikkoa for the road ja ajelimme sitten Martsariin illanistujaisiin.
Käävät ehtivät nukahtaa jossain kehä ykkösen ja kolmosen välissä ja nukkuivat kuin pienet murmelit perille päästyämme. Mies jäi sitten autoon univahdiksi hörppimään kahvia termarista ja minä lähdin tervehtimään ihmisiä. Palasin autolle mukanani kolme pullaa, ja sillä välin myös Mies oli saanut unen päästä kiinni, vaikka vakuuttikin vain ajatelleensa keskittyneesti.
Minikääpä oli aika itkuinen herättyään, joten menimme hetkeksi rauhassa pötköttelemään sängylle. Hipsimme keittiöön, jossa Kääpä istuikin Miehen sylissä mättämässä herkkuja. Miniäinen otti muutaman naksun ja uskaltautui sitten muiden lasten kanssa leikkeihin. Kului puolisen minuuttia ja Minikääpä seisoi itkien keittön ovella. Hän ei ollut mahtunut mukaan.
Lopulta leikit alkoivat sujua ja miltei heti olikin sitten lähdettävä. Hyvin tyypillistä meidän kääville. Ajoimme vielä Mäkkärin kautta ja puoli ysiltä talo oli täynnä väsynyttä väkeä.
Sunnuntaina suuntasimme sitten 3-vuotissynttäreille. Jostain syystä Kääpä vonkui vain kotiin, mutta kuuteen asti sinnittelin ja sitten oli mentävä. Tapasin vanhoja perhekerhotuttuja ja oli ihana vaihtaa kuulumisia. Kääpä halusi lähteä prinsessana ja Minikääpäkin laittautui vaaleanpunaisiin prinsessavehkeisiinsä. Miehen mielestä ei ollut oikein sopivaa lähteä kahden prinsessan kanssa liikenteeseen, mutta minusta alle 3-vuotiaat saavat puketua miten lystäävät. Tällaiset keskustelut käydään meillä aina englanniksi, ettei loukata kääpäin herkkiä tunteita. No, jostain syystä Miniäinen halusikin sitten olla juhlissa ”Kaapo” ja puki sammarit ja kauluspaidan. Perille päästyämme sisko esitteli ylpeänä prinsessa-asuaan (ja ajatelkaa, puoli vuotta sitten sama lapsi halusi pukeutua vain siniseen traktoripaitaan). Minikääpä murjotti ja katui syvästi asuvalintaansa. Ei olisi halunnut riisua edes haalariaan, mutta onneksi olin napannut sille mukaan muutaman pinnin ja ruskeat avokkaat, ja niinpä se suostui juhliin. Pian asuasiat kuitenkin unohtuivat ja Miniäinen kuskasi onnellisena leikkiostoskärryjä.
Viikonloppu oli muutenkin puuhakas. Meillä on pitkään ollut sellainen keskeneräinen huoneidenvaihtoprojekti. Käävät muuttivat pikkuhuoneeseen, mutta puolet niiden tavaroista + purettu pikkuparvi jäi meidän huoneeseemme. Nukuimme myös patjoilla lattialla, sillä pohdimme, haluammeko lainkaan normaalia parisänkyä vai löytäisimmekö näppärän vuodesohvan. Makkariin tarvittiin myös säilytystilaa uudelle tulokkaalle ja vanhoille huonekaluille oli löydettävä paikkansa. Lisäksi viikonlopulle oli buukattu viisi koneellista pyykkiä. Niinpä me
- Tyhjensimme vitriinikaapista astiat ja lasit
- Tyhensimme lipaston
- Laitoimme lapsille legoleikit olkkariin
- Pesimme ja kuskasimme kuivaushuoneeseen ne viisi koneellista
- Siirsimme kääpäin sänkyjen ja pöydän paikkaa
- Kuskasimme hyllyköt makkarista kääpäin huoneeseen
- Siirsimme vitriinikaapin meidän makkariin
- Ja lipaston olkkariin
- Ja kokosimme sängyn. Ja petasimme.
- Purettu pikkuparvi odottelee nyt eteisessä jatkosijoituspaikkaansa. Kai sekin vielä mahtuu verkkokellariin, mahtuuhan?
Eipä tarvinut illalla kauaa haeskella unta. Niin joo, ja kerroinko jo, että makuuhuoneen kaapeissa on nykyisin myös ovet? Ne Mies laitteli viime viikonloppuna. Ja seuraavaksi sitten tehdään se talo.
Itse asiassa Kääpä esitti eilen aika tiukan kysymyksen: ”Äiti, miksi sinä et ole johtaja?” Nii-in. Sanopa se. Selittelin olevani ”päällikkö”, joka on tavallaan sellainen ”pikkujohtaja”, mutta Kääpä taisi pitää minua epäonnistuneena luuserina. Käävälle on selvinnyt myös, ettei meidän perhe voi ostaa uudisasuntoa mummon naapurista Hermannista, koska meillä ei ole siihen varaa. Ei johtajia, ei rikkauksia. Vain tavallista arkea, töitä ja tarhaa. Kova paikka tuoreelle prinsessalle.
Koolla olikin sitten lähes kaikki serkukset, nuorimmalla ikää 2 kk, sitten 2-, 2,5-, 4- ja 5-vuotiaat ihmiset ja onneksi myös 14-vuotias pidemmän linjan isosisko, joka oli ainoa, jonka syli kelpasi 2-vuotiaalle tuoreelle isosiskolle. Myös vauva huuteli aika paljon ja se hämmensi – alkaako sama rumba tosiaan taas pian meilläkin. Mies oli kyllä ihan innoissaan vauvasta ja sai sen jopa syömään ja unille, joten onneksi edes joku meistä tulee juttuun tuon kummallisen ihmislajin kanssa. Minun erityisalaani ovat sitten vähän vanhemmat uhmailijat. Saas nähdä, kumpi meistä hallitsee teinit.
Rapussa törmäsimmekin yhteen sellaiseen. Teini hymyili ja moikkasi ja ihmettelin, miksei Mies tervehdi veljeään. Tukan takana lymyili kuitenkin lasten serkku, joka ehti jo livahtaa ovesta, ennen kuin tunnistimme kyseisen lapsen. No, meidän käävillä ei onneksi vielä edes oikein tukka kasva kunnolla, joten noihin vuosiin on aikaa.
Herkuttelimme siis mummon luona. Saimme kinuskikakkua, omenapuolukkapiirakkaa ja serkukset ahmivat kipollisen karnevaalikeksejä. Lapset viihtyvät hyvin mummolassa, sillä lapsille on valtavasti leluja ja tietenkin myös seuraa toisistaan. Saimme vielä makaronilaatikkoa for the road ja ajelimme sitten Martsariin illanistujaisiin.
Käävät ehtivät nukahtaa jossain kehä ykkösen ja kolmosen välissä ja nukkuivat kuin pienet murmelit perille päästyämme. Mies jäi sitten autoon univahdiksi hörppimään kahvia termarista ja minä lähdin tervehtimään ihmisiä. Palasin autolle mukanani kolme pullaa, ja sillä välin myös Mies oli saanut unen päästä kiinni, vaikka vakuuttikin vain ajatelleensa keskittyneesti.
Minikääpä oli aika itkuinen herättyään, joten menimme hetkeksi rauhassa pötköttelemään sängylle. Hipsimme keittiöön, jossa Kääpä istuikin Miehen sylissä mättämässä herkkuja. Miniäinen otti muutaman naksun ja uskaltautui sitten muiden lasten kanssa leikkeihin. Kului puolisen minuuttia ja Minikääpä seisoi itkien keittön ovella. Hän ei ollut mahtunut mukaan.
Lopulta leikit alkoivat sujua ja miltei heti olikin sitten lähdettävä. Hyvin tyypillistä meidän kääville. Ajoimme vielä Mäkkärin kautta ja puoli ysiltä talo oli täynnä väsynyttä väkeä.
Sunnuntaina suuntasimme sitten 3-vuotissynttäreille. Jostain syystä Kääpä vonkui vain kotiin, mutta kuuteen asti sinnittelin ja sitten oli mentävä. Tapasin vanhoja perhekerhotuttuja ja oli ihana vaihtaa kuulumisia. Kääpä halusi lähteä prinsessana ja Minikääpäkin laittautui vaaleanpunaisiin prinsessavehkeisiinsä. Miehen mielestä ei ollut oikein sopivaa lähteä kahden prinsessan kanssa liikenteeseen, mutta minusta alle 3-vuotiaat saavat puketua miten lystäävät. Tällaiset keskustelut käydään meillä aina englanniksi, ettei loukata kääpäin herkkiä tunteita. No, jostain syystä Miniäinen halusikin sitten olla juhlissa ”Kaapo” ja puki sammarit ja kauluspaidan. Perille päästyämme sisko esitteli ylpeänä prinsessa-asuaan (ja ajatelkaa, puoli vuotta sitten sama lapsi halusi pukeutua vain siniseen traktoripaitaan). Minikääpä murjotti ja katui syvästi asuvalintaansa. Ei olisi halunnut riisua edes haalariaan, mutta onneksi olin napannut sille mukaan muutaman pinnin ja ruskeat avokkaat, ja niinpä se suostui juhliin. Pian asuasiat kuitenkin unohtuivat ja Miniäinen kuskasi onnellisena leikkiostoskärryjä.
Viikonloppu oli muutenkin puuhakas. Meillä on pitkään ollut sellainen keskeneräinen huoneidenvaihtoprojekti. Käävät muuttivat pikkuhuoneeseen, mutta puolet niiden tavaroista + purettu pikkuparvi jäi meidän huoneeseemme. Nukuimme myös patjoilla lattialla, sillä pohdimme, haluammeko lainkaan normaalia parisänkyä vai löytäisimmekö näppärän vuodesohvan. Makkariin tarvittiin myös säilytystilaa uudelle tulokkaalle ja vanhoille huonekaluille oli löydettävä paikkansa. Lisäksi viikonlopulle oli buukattu viisi koneellista pyykkiä. Niinpä me
- Tyhjensimme vitriinikaapista astiat ja lasit
- Tyhensimme lipaston
- Laitoimme lapsille legoleikit olkkariin
- Pesimme ja kuskasimme kuivaushuoneeseen ne viisi koneellista
- Siirsimme kääpäin sänkyjen ja pöydän paikkaa
- Kuskasimme hyllyköt makkarista kääpäin huoneeseen
- Siirsimme vitriinikaapin meidän makkariin
- Ja lipaston olkkariin
- Ja kokosimme sängyn. Ja petasimme.
- Purettu pikkuparvi odottelee nyt eteisessä jatkosijoituspaikkaansa. Kai sekin vielä mahtuu verkkokellariin, mahtuuhan?
Eipä tarvinut illalla kauaa haeskella unta. Niin joo, ja kerroinko jo, että makuuhuoneen kaapeissa on nykyisin myös ovet? Ne Mies laitteli viime viikonloppuna. Ja seuraavaksi sitten tehdään se talo.
Itse asiassa Kääpä esitti eilen aika tiukan kysymyksen: ”Äiti, miksi sinä et ole johtaja?” Nii-in. Sanopa se. Selittelin olevani ”päällikkö”, joka on tavallaan sellainen ”pikkujohtaja”, mutta Kääpä taisi pitää minua epäonnistuneena luuserina. Käävälle on selvinnyt myös, ettei meidän perhe voi ostaa uudisasuntoa mummon naapurista Hermannista, koska meillä ei ole siihen varaa. Ei johtajia, ei rikkauksia. Vain tavallista arkea, töitä ja tarhaa. Kova paikka tuoreelle prinsessalle.
Friday, October 03, 2008
Minikääpä on täti
Minikääpä on täti: sillä on miehen virttynyt harmaa teepaitanunnu kietaistuna hameeksi, siipinä selässä pellejen sirkuksen kulissit ja se kipsuttelee pinsessakengillään.
-Nyt minä en ole enää täti, minä olen Kaapo.
Minikääpä haluaa myös leikeissä olla pieni:
-Minä olen nyt äiti. Ole sinä iso äiti, minä olen pikku äiti. Tai:
-Minä olen mato. Ole sinä iso mato, minä olen pikku mato.
Aiemmin Minikäävän piti saada yöksi aina vauvatossut, sellaiset Neuvostoliitosta ostetut ryppyisen mummon virkkaamat tekeleet. Nyt vauvatossut ovat ihan out, ja Miniäinen menee nukkumaan jalassaan Jenkeistä tuodut muovihärpäkkeet, ihanan ihanat pinsessakengät. Kapitalismi rules.
Olimme taas liukumäki-Hesessä ja lastenvaatekutsuilla. Käävät kohtasivat liukkarissa 5-vuotiaan Leon. Kaikki kolme kihersivät, kun Leo sanoi Minikääpää herraksi ja Kääpää naiseksi. Kääpä halusi olla leikissä ”hyvä”, joten poika totesi hänen olevan sitten hyvis. Ihana oli katsella niiden kiherrystä.
Ajelimme sunnuntai-iltana kääpäin kanssa Keravalta ystävien luota kotiin. Kääpiä pelotti pimeys ja Kääpä rukoili:
-Taivaan Isä, siunaa ja varjele meitä, ettei meitä pelottaisi pimeys. Nyt sun pitää äiti taputtaa.
-Tai jospa vain sanottaisiin ”Aamen”.
Kääpä piti taas pienet juhlat. Jotenkin Kääpä on sisäistänyt, että juhlat aloitetaan sytyttämällä kynttilä ja rukoilemalla. Tämä tuntuu aika oudolta, sillä emme käy vastaavan kaavan mukaisissa juhlissa. Lähinnä ravaamme lasten synttäreillä ja nyt pari viikkoa sitten oli serkun nimiäiset. Edelliset ristiäisetkin ovat Minikäävän omat kolmisen vuotta sitten. Yksissä hautajaisissa olemme olleet, häissä emme. Emme myöskään rukoile ääneen kotona, paitsi sen ruokarukousrimpsun. Jotenkin Käävälle on vain luontevaa jutella Taivaan Isälle. Ehkä Käävästä tuleekin se meidän perheen pappi, tai sitten ateisti henkeen ja vereen. Tai jotain siltä väliltä.
Viime viikonloppuna olimme Miehen kanssa sopineet, että kun minä heräsin lasten kanssa aikaisin lauantaina, on Miehen vuoro puolestaan sunnuntaina. Lapset sitten heräsivätkin ja hipsivät katsomaan aamuohjelmia, Mies sai sentään telkkarin auki. Mies kuitenkin jatkoi sohvalla uniaan sillä seurauksella, että Käävät ramppasivat luonani milloin minkäkin asian takia. Mielestäni se ei ollut ihan sopimusehtojemme mukaista toimintaa ja varsin kovaäänisesti ja sarkastiseen sävyyn ilmaisinkin sen Miehelle, eli siis huusin makkarin ovella naama punaisena. Kääpä kulki ohi yökkärissään ja sylissään nippu prinsessalehtiä ja mutisi hiljaa: ”Onpas kummallinen aamu”.
Minikääpä rakastaa suukottelua.
-Haluatko pusun?
-Joo. Tuonne. Ja tuonne. Ja tuonne. Päähän. (Ilahtuneena) Paljon putuja!
Minä saan myös pieniä suukkosia sinne tänne. Ihana ukko!
-Nyt minä en ole enää täti, minä olen Kaapo.
Minikääpä haluaa myös leikeissä olla pieni:
-Minä olen nyt äiti. Ole sinä iso äiti, minä olen pikku äiti. Tai:
-Minä olen mato. Ole sinä iso mato, minä olen pikku mato.
Aiemmin Minikäävän piti saada yöksi aina vauvatossut, sellaiset Neuvostoliitosta ostetut ryppyisen mummon virkkaamat tekeleet. Nyt vauvatossut ovat ihan out, ja Miniäinen menee nukkumaan jalassaan Jenkeistä tuodut muovihärpäkkeet, ihanan ihanat pinsessakengät. Kapitalismi rules.
Olimme taas liukumäki-Hesessä ja lastenvaatekutsuilla. Käävät kohtasivat liukkarissa 5-vuotiaan Leon. Kaikki kolme kihersivät, kun Leo sanoi Minikääpää herraksi ja Kääpää naiseksi. Kääpä halusi olla leikissä ”hyvä”, joten poika totesi hänen olevan sitten hyvis. Ihana oli katsella niiden kiherrystä.
Ajelimme sunnuntai-iltana kääpäin kanssa Keravalta ystävien luota kotiin. Kääpiä pelotti pimeys ja Kääpä rukoili:
-Taivaan Isä, siunaa ja varjele meitä, ettei meitä pelottaisi pimeys. Nyt sun pitää äiti taputtaa.
-Tai jospa vain sanottaisiin ”Aamen”.
Kääpä piti taas pienet juhlat. Jotenkin Kääpä on sisäistänyt, että juhlat aloitetaan sytyttämällä kynttilä ja rukoilemalla. Tämä tuntuu aika oudolta, sillä emme käy vastaavan kaavan mukaisissa juhlissa. Lähinnä ravaamme lasten synttäreillä ja nyt pari viikkoa sitten oli serkun nimiäiset. Edelliset ristiäisetkin ovat Minikäävän omat kolmisen vuotta sitten. Yksissä hautajaisissa olemme olleet, häissä emme. Emme myöskään rukoile ääneen kotona, paitsi sen ruokarukousrimpsun. Jotenkin Käävälle on vain luontevaa jutella Taivaan Isälle. Ehkä Käävästä tuleekin se meidän perheen pappi, tai sitten ateisti henkeen ja vereen. Tai jotain siltä väliltä.
Viime viikonloppuna olimme Miehen kanssa sopineet, että kun minä heräsin lasten kanssa aikaisin lauantaina, on Miehen vuoro puolestaan sunnuntaina. Lapset sitten heräsivätkin ja hipsivät katsomaan aamuohjelmia, Mies sai sentään telkkarin auki. Mies kuitenkin jatkoi sohvalla uniaan sillä seurauksella, että Käävät ramppasivat luonani milloin minkäkin asian takia. Mielestäni se ei ollut ihan sopimusehtojemme mukaista toimintaa ja varsin kovaäänisesti ja sarkastiseen sävyyn ilmaisinkin sen Miehelle, eli siis huusin makkarin ovella naama punaisena. Kääpä kulki ohi yökkärissään ja sylissään nippu prinsessalehtiä ja mutisi hiljaa: ”Onpas kummallinen aamu”.
Minikääpä rakastaa suukottelua.
-Haluatko pusun?
-Joo. Tuonne. Ja tuonne. Ja tuonne. Päähän. (Ilahtuneena) Paljon putuja!
Minä saan myös pieniä suukkosia sinne tänne. Ihana ukko!
Subscribe to:
Posts (Atom)