Jopa onkin ollut aika haipakkaa tämä elämä viime aikoina. Yritän tässä nyt tiivistää kolmen viikon tapahtumat ja sutkautukset. Aloitan jälkimmäisistä.
Minikääpää:
Miniäinen leikki Duploilla:
"Tää dinosaurus on tän kissan äiti. Tää norsu tulee näille kylään.
Lääkäri menee Selloon. Mä rakennan tähän Sellon.
Nyt mä teen ruokaa (lappaa ruokaa uuniin). Tää on savupiippu. Tää savupiippu tekee näille ruokaa."
Ukkeli jaksaa rakennella varsin pitkään Duploilla ja Legoilla ja mahtavinta on istahtaa viereen kuuntelemaan pojan juttuja. Onneksi se on nyt vihdoin alkanut jutella, jotta tietää, mitä sen äijän päässä oikein liikkuu.
"Sitten kun on isi, menee lääkäriin", totesi Minikääpä juteltuaan isin kanssa siitä, että hänestäkin kasvaa isona mies. Minikäävällä on muutenkin identiteettikriisi ja toisinaan se suunnittelee, mitä se tekee sitten, kun on iso tyttö.
"Neijonil on äätä", Miniäinen lauleskelee. Se on laittanut kalsareihinsa narunpätkän hännäksi. Välillä lauletaan: ”Aavi oitti Oojatin, vaikka te oli ienikin".
Minikäävällä on myös teologinen kautensa. Se pohtii, että tikapuita voi mennä taivaaseen Taivaan Isän luo. Käävät keskustelivat ruokapöydässä naamat vastakkain ja Kääpä kertoi nauraen:
-Äiti, Kaapo luulee, että Taivaan Isä on pieni!
-Nii-in, näin pieni, näyttää Minikääpä käsillään.
Kääpää:
Kääpä teki paperista molemmille karhupäähineet ja karhukaulukset. Kääpä on itse karhumuori. Aamulla tehtiin pahvilaatikosta pinnasänky nukelle, ja illalla siitä valmistettiin poneille talo. Eilen lapsi liimasi lentokoneen ja koko ajan sillä tuntuu olevan joku projekti vireillään. Ja tykotarpeiksi riittää valkoinen paperi, sakset ja liimapuikko. Ja välillä se saa himoitsemiaan pahvilaatikoita.
-Voiko kummia ottaa vaimoks?
-No voi periaatteessa. Ajattelitko jotain erityistä?
-No Sami-kummia. Jesseä ei voi ottaa, kun se on Annen entinen.
-Arvaas, kuka mieskummeista on kaikkein ihanin? No se taitaa olla se Sami.
Kääpä haluaa katsoa koko ajan ”pääsiäistä”. Minikääpä katselee myös, ja ilahtuu nähdessään Keijun, joka esittää kyllä enkeliä. Toin niille Seinäjoelta tuliaisiksi DVD:n, jossa kerrotaan Olipa kerran elämä -tyyliin Jeesuksen vaiheista. Saas nähdä, joudutaanko tässä vielä aivopesusyytöksiin. Mutta toisaalta, kyllä meillä asioista keskustellaan ja niitä saa kyseenalaistaakin. Ajattelen, että lapselle on hyvä tarjota jonkin sortin hengellinen kasvatus, niin on ainakin jotain, mitä vastaan kapinoida sitten murrosiässä.
No mutta sitten itse tapahtumiin. Tuntuu tärkeältä tilittää erityisesti arjen pienet poikkeamat. Harvoinpa tulee kerrottua, että maanantaina Mies vei Käävät tarhaan, molemmat aikuiset oltiin töissä, minä hain Käävät ja sitten syötiin ja katsottiin Pikku Kakkonen. Ja tiistaina sama homma. Ja keskiviikkona. Ja torstaina. Paitsi että torstain kruunaa kirjastoauto. Silloin vaellamme halki sateen ja pimeyden odottelemaan kirjastoautoa. Ja voi sitä riemua, kun suuri bussi vihdoin saapuu ja käävät pääsevät lämpimään, valoisaan autoon valitsemaan kirjoja ja kuuntelemaan musiikkia jännittävillä kuulokkeilla.
Minulle kirjastoauto oli pelastus Minikäävän vauvakuukausina. Sain sieltä tenttikirjoja kotimaiseen kirjallisuuteen ja onnistuin säilyttämään yhteyden ulkomaailmaan. Toinen tukikohta oli lähikiska, jota piti sympaattinen albaanipariskunta. Heillä oli kuusi teini-ikäistä lasta ja ajattelin usein, että jos nuo ovat selvinneet kuudesta, pärjään minä mainiosti näiden kahden kanssa. Surullista kyllä, kiskan ovet on pistetty säppiin. Taidettiin olla lähes ainoat asiakkaat, muut hakivat maitonsa Sellosta tai Kauniaisista.
No mutta asiaan. Eli viikonloppuna vietimme kuusivuotishääpäiväämme erittäin onnistuneesti. Haimme Annen kanssa Käävät tarhasta ja pienet lähtivät Annen pakulla Hämikseen. Me noudimme postista paketin, äänestimme, tankkasimme auton, kävimme kaupassa ja söimme ABC:lla. Otin kanttarellihärkää ja Mies muistaakseni pizzan. Ihan ok oli. Yön nukuimme kotona ja minä heräsin tietenkin seiskan aikaan nauttimaan herkkuaamiaista. Mies liittyi toiseen kattaukseen yhdeltätoista, tarjolla oli:
-Aprikooseja, satsumoita, banaania
-Hyvää leipää, kinkkua, meetwurstia, kurkkua
-Pekonia, nakkeja, munia
-Brieä iso kimpale
-Kahvia, tuoremehuja
Ja olisi ollut vielä suklaakakkua (minulle) ja naanleipää (Miehelle, en minäkään ymmärrä), mutta niihin ei enää kyetty. Koska Mies nukkui niin pitkään (ja minä vietin hääpäivää itsekseni paikkoja järjestellen), jouduimme juoksemaan junaan ehtiäksemme teatteriin.
Kävimme katsomassa Missä kuljimme kerran, joka oli ihan huippu. Pidimme siitä molemmat, mutta ainoastaan minulla oli hihat ja paidanhelma märkinä esityksen jälkeen. En ikinä ymmärrä varata nenäliinoja, vaikka Käävän odotusaikana itkin vuolaasti mm. Nasun suuressa elokuvassa. Puoliajalla nautin oikein mainion lohileivoksen ja kahvitkin hörppäsimme. Niin joo, meillä oli myös irtokarkkeja eväinä.
Sitten suuntasimme hotellille. Yövyimme Vaakunassa, missä vietimme aikoinaan myös hääyömme. Saimme ihan mahtavan huoneen ja Mies totesikin, että näin isoa huonetta meillä ei ole koskaan ollut edes kääpäin kanssa reissatessamme. Myös teatterissa meillä oli ihan mahtavat paikat, joten päätimme jatkossakin tehdä kaikki vastaavat varaukset ihan viime tipassa.
Käävät viihtyivät siskon/tädin/kummin luona, ja yllätyksenä oli sirkusreissu. Kääpien mielestä ihmistykinkuula oli jännittävin, ja myös kaikki eläimet lueteltiin. Käävät kotiutuivat pian jälkeemme sunnuntaina. Niin, saimme siis sunnuntainakin mahtavan aamiaisen, vaikkakin omamme voitti hotellitarjonnan. Illalla luoksemme saapui vielä tuttavaperhe Oulusta. Ilta oli oikein leppoisa, mutta yö ei.
Miniäinen heräsi viisi kertaa itkeskelemään ja sanoi, että sitä pelottaa. Myös seuraava yö oli itkuinen ja keskiviikkona sitten selvisi, että ukkelilla oli silmä-, korva- ja keuhkoputkentulehdukset. Kääpä sai myös sen silmätulehduksen sekä jonkun oudon viruksen, joka aiheutti sille kutiavia täpliä. Kortisoni kuitenkin auttoi, ja täplät katosivat parissa päivässä. Miehellä oli koulutusta, joten olin ensimmäistä kertaa elämässäni poissa töissä kokonaiset kolme päivää putkeen lasten sairastelun vuoksi. Mies oli siis yhden päivän. Tauti jatkui vielä seuraavallakin viikolla, joten kaiken kaikkiaan käävät olivat yhdeksän päivää neljän seinän sisällä.
Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin sujui. Teimme palapeleja, rakensimme Legoilla, leikimme nukeilla, katsoimme videoita ja tanssimme ja lauloimme. Minä pääsin arkirumbaa pakoon kokonaiseksi viikonlopuksi ystävien kanssa Seinäjoelle, ja Mies hoiti tuona aikana lapset urhoollisesti 39 asteen kuumeessa. Oli aika sippi tuo ukko, kun palasin. Mutta kyllä sitä sitten taas kotielämä maistui, kun oli saanut hetken maistaa vapautta.
Huomenna olisi tarkoitus lähteä vielä Muurlaan. Mies on ihan puhki, lapset innoissaan ja minä jännittynyt. Mies haluaisi istua kotona koneen ääressä ja seikkailla rauhassa, mutta minä se vaan raahaan sen maailmalle ilman rakasta konettaan. En voi ymmärtää, miksi aikuinen mies lentelee illasta toiseen, yöunien kustannuksella, paikasta toiseen kotkan selässä ja välillä mättää jotain maahisia. Minäkin haluan jonkun typerän, addiktiivisen harrastuksen, jota voi harrastaa kotona siten, ettei kääpäläiset kömmi heti syliin! Joskus menen vessaan lukemaan rauhassa mainosposteja ja jo silloin on oven takana neljä kättä rummuttamassa. "Äitii, mitä teet?"
No comments:
Post a Comment