Hektistä elämää

Jopas onkin tapahtunut. Tai no, on joko ollut tosi kiireistä tai sitten ei ole tapahtunut yhtikäs mitään. Eli vietimme viikon vatsataudissa ja toisen olin flunssan kourissa. Mutta noiden tautisessioiden väliin onkin sitten ängetty yhtä ja toista.

Aloitan Hirvileiristä.

Eli 11.10 lähdimme työ/tarhapäivän jälkeen kavereille kyläilemään kokoonpanolla kaksi aikuista ja viisi lasta. Ilta meni kutakuinkin leppoisissa tunnelmissa mutta yö oli villi. Kuvittelin, että heräilisin kyläpaikan viisikuisen itkuihin, mutta omat ipanat ne vasta hankalia olivatkin. Normaalisti lapset nukahtavat siinä kahdeksan kieppeillä, mutta nyt muksut sippasivat vasta kymmeneltä. Oli toki nunnun puutosta ja tuttikin oli jäänyt kotiin ja vasta erinäisten episodien jälkeen uni tuli edes kysymykseen.

No, hiippailin sitten puolilta öin sänkyyn rupateltuani sen toisen aikuisen kanssa ja herätin tietenkin molemmat käävät. Siinä sitten pari tuntia hörpittiin maitoa ja etsittiin asentoa kunnes uni taas saapui. Kello kolme kuului kopsahdus, kun pikku-ukko tipahti sängystä. Jälleen unen etsintää ja siskon herätystä. Hetki vielä unta ja sitten - aah - valmiiseen aamiaispöytään, sain kahviakin! Kiitokset siis mahtavasta hirvileiristä, otetaan uusiksi taas! Leiriltä sitten tarhaan ja töihin kouluttamaan ja sieltä sitten saunailtaan.

Elikä 12.10 vietimme naisten saunailtaa. Herkuttelimme ja rupattelimme ja jotkut kävivät jopa saunassa. Tässä vaiheessa olin jo aika sippi edellisyön jäljiltä, mutta vielä oli toinen yökyläily edessä. Paikkana siis tuo hirvileirimesta, mutta ipanat olivat tällä erää isän hoivissa kotona. Lauantaina sitten osa porukasta pääsi leadership-koulutukseen ja osa jäi yllättäen kotiin oksentelemaan. Eli suuntasimme siis kohti Sipoota vähän pienemmällä porukalla. Koulutus oli kyllä oikein antoisa, ei voi muuta sanoa. Lauantai-iltana tapasin sitten vihdoin mieheni, jonka olin nähnyt edellisen kerran keskiviikkona. Tunsin itseni Suureksi Seikkailijaksi, joka luovii mielenkiitoisesta tilaisuudesta toiseen hoitaen sen arjen vähän niinkuin vasemmalla kädellä.

No, sitten sunnuntaina vietimmekin intensiivistä kääpäilypäivää joka jatkui vielä maanantaina päiväkodin ollessa suljettu. Tiistaina pääsin töihin, mutta 15.30 soitettiin päiväkodista, että "toinen lapsistanne oksentaa pihalla ja toinen on niskaa myöten kakassa". Jee.

Eli loppuviikko kuluikin sitten niissä tunnelmissa. Lauantaina lapset pääsivät jo hetkeksi kummilleen hoitoon ja minä puolestani kirppikselle. Se oli kyllä liikaa ja illan pötköttelin sohvalla. Onneksi jätin ystävän polttarit väliin, ei olisi tullut mitään tällaisella kunnolla. Sunnuntaina uskaltauduimme kuitenkin koko perhe kyläilemään. Oli niin, niin ihanaa nähdä vanhoja, hyviä ystäviään ja muistaa taas, millainen ihminen sitä pohjimmiltaan on. Kiitokset mukavasta sunnuntaista!

Jaahas. No sitten olikin minun vuoroni sairastella oikein huolella. Kurkku oli vaivannut jo kuukauden, mutta olin pärjäillyt ottamalla kolme kuussatasta Buranaa per päivä. Lekurin mielestä siinä ei ollut mitään tolkkua, joten sairastelin kiltisti viikon kotona. Se itseasiassa kannatti, sillä nyt on kurkku terve ja pärjään ihan ilman nappeja, jee.

Vietimme 5-vuotishääpäivää 19.10 varsin arkisesti. Mies tosin toi 5 ruusua ja karkkia ja laatikollisen sydämenmuotoisia donitseja, mutta tunnin uhmakiukkuilu Minikäävän kanssa ja Käävän öinen itkukohtaus veivät parhaan terän juhlatunnelmalta. Eli nyt on siis alkanut tämä pienemmänkin yksilön uhma. Ukkeli näyttää niin hassulta pistäessään kädet puuskaan, kulmat kurttuun ja joskus jopa kääntämällä selkänsä. Murjottaminen on vielä hassua, mutta se tolkuton huuto ja maahan heittäytyminen ei. Mutta lohduttaa tosin, että pahempaan päin ollaan menossa, joten tälle sopii vielä naureskella. Mieskin mietti, että mitenköhän tarhassa mahdetaan suhtautua tähän "uuteen Kaapoon".

Ja sitten vihdoin koitti syksyn odotetuin viikonloppu 26-28.10. Lapset menivät mummolle ja papalle hoitoon (kahdeksi yöksi, ennennäkemätöntä!) ja me pääsimme avioliittoleirin jatkokurssille. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta oli ihan huippua! Olimme kaksi yötä hotellissa Helsingissä (siis oikein vieraassa kaupungissa!). Ekan illan shoppailimme, tai siis loipotimme kaupasta toiseen mitään ostamatta ja sitten aamulla alkoikin itse kurssi. Oli ihana nähdä kesäiset leirikaverit. Iltaa pääsimme viettämään Haukilahteen yhden perheen remppaprojektiin. Onneksi sauna, ihana sellainen iso puulämmitteinen, oli jo rempattu ja pääsimme rentoutumaan oikein kunnolla. Kursseilua sitten vielä sunnuntaina, lapset kotiin ja pizzaa tilaukseen.

Oli kyllä niin antoisa viikonloppu! Lapsetkin tuntuivat oikein suurihanilta sitten sunnuntaina. Hassuteltiin vaan ja pienet pelas keskenään fudista.

Jotenkin tuntuu, että nyt on ihmeesti löytynyt tuota kauan kaivattua omaa aikaa. Ja sellaisia omia juttuja. Harrastuspolullani olen edennyt kuoron ja partion kautta näihin seurakuntatouhuihin. Keväällä kävin innokkaasti vaimojen piirissä ja nyt sitten vedän naisten piiriä. Huomaateko, miten hyvä ja tasapainoinen äiti, vaimo ja ihminen minusta on tullut? :)

Mutta entäs ne käävät, kääpälässä kun ollaan. Minikääpä siis uhmailee ja opettelee puhumaan. Vene, auto, äiti ja hei taitavat olla ne yleisimmät sanat, mutta oli se kuulemma sanonut mummo ja pappakin hoidossa ollessaan. Kääpä sitten jorisee niitä juttujaan. Ihan huippuja, esim. seuraava:

Meillä ei saa lukea ruokapöydässä. Joskus siihen kuitenkin sorrun ja kerran vetosin puolihuolimattomasti siihen, että tänään on erikoispäivä, kun äiti lukee ruokapöydässä. No, sitten maanantaina, kun päiväkoti oli kiinni, selitin lapsille, että tänään meillä on erikoispäivä, kun ei mennäkään päiväkotiin vaan äiti hoitaa teitä kotona. Iltapalalla Kääpä istuskeli sitten yksin pöydässä ja selaili samalla lehteä. "Eikös tänään ollut se erikoispäivä?"

Iltapalapöytään liittyy toinenkin juttu. Olemme ottaneet ruokarukouksen käyttöön, siis sen "Siunaa Jeesus ruokamme, aamen (tai aame, kun Kaapo on kyseessä)". Kääpä istui taas itsekseen iltapalalla ja tokaisi ohimennen: "Kun kuolee, menee sen Siunaa Jeesuksen luo". Siis hä, mistä se tuollaisia keksii? Kai ne tarhassa käy sitten näitä kuolema-asioitakin läpi kollegojensa kanssa. Myös syntymä kiinnostaa Kääpää. Nyt alkaa olla selvää, että me kaikki, siis ihan kaikki, olemme tulleet jonkun masusta pois. Jopa mummo.

Tuhkimon kenkä

Kääpä lauloi hartaana:

"Ja siiitteen se Tuuhkiimooo aantooi minuuulle keeengäään..." Laulu jatkui ja jatkui kunnes Kääpä kysäisi:

"Mitä minä äsken lauloin?"

"No että Tuhkimo antoi sinulle kengän."

"Missä se on?", ihmetteli Kääpä.

Tunteiden ilmaisua

Kerroin miehelle kirjasta "Miltä Sipukaisesta tuntuu". Siinä pikkuisen peikon kanssa harjoitellaan tunteiden ilmaisua ja tunnistamista. No, meillä ei tietenkään ole sitä kirjaa, joten harjoittelimme ihan livenä.

"Miltä äiti nyt näyttää?"
Mies: "Iloiselta!"
Kääpä: "Iloiselta!"
"Ei kun hämmästyneeltä"

"Entä minä?", arvuutti Kääpä.
"Surulliselta."
"Surulliselta"

"Entä isi nyt?"
"Pelokkaalta!"
"Lepakolta!"

Oi että on hyvä mieli. Pääsin eilen ensinnäkin taas töihin flunssasessioiden jälkeen ja suoraan töistä shoppailemaan. Ihan huippua! Sain uudet silmälasit ja lapsille toin mäkkäriauton, ison pallon, raskaista ajoneuvoista kertovan kirjan ("Au! Au!" toteaa minikääpä jokaisen kohdalla) sekä marakassit. Aamulla sitten soiteltiinkin paitsi niitä marakasseja niin myös kattilarumpuja. Kun siis Naperossakin rummutettiin. Nyt ollaan päästy herkutteluhetkeen: käävillä on vaahtokarkkeja ja Muumi-tikkarit ja mies yrittää kinuta niiltä herkkuja. Minikääpä itkee, kun oli nappaillut siskon purkista nameja, kun omat on loppu, ja nyt ne vietiin pois. Tikkari sillä on kädessä, mutta se on laiha lohtu nyt.

Iik, oon vielä yökkärissä ja koko muu porukka on jo lähtökuopissaan. Miniäisillä on uudet vaatteet: minikäävällä D&J trikoot ja käävällä itse valkkamansa joutsenpaita ja trikoot popista. Ovat oikein somia. Vaikka siis känisevätkin.

Kääpä on ihan fiiliksissä. Se on saanut tarhakaveriltaan avaimenperän, jonka se oli löytänyt juuri hänelle. "Minä rakastan Aadaa!" Vähän hirvittää, että miten tuo rakkaus kestää viikonlopun yli. Mutta eiköhän ne siellä pärjää.

Päiväkodissa on väki vaihtunut aika tieheään nyt alkusyksystä. Kääpä kertoi iloisena, että joku hoitaja oli antanut hänelle suuren, suuren kuorma-auton. Kysyin, että kuka hoitaja, johon kääpä huolettomasti totesi: "En minä ymmärrä niiden nimiä!"

Kääpä käy myös muskarissa. Jo kahtena kertana likka on tullut iloisena kotiin ja kertonut, ettei laulanut ollenkaan. Ihmettelimme tietenkin, että mistä moinen, johon kääpä: "Minä en ymmärrä niitä lauluja!"

Mutta siis näin. Mutta nyt on lähdettävä pukeutumaan, muuten jää taas kauppareissu väliin. Tsys!