Joulupukki toi lapsille tiikeriasut ja tassutossut, joissa on "pelottavat varpaat". Niinpä joulua viettikin sitten isomummon, vaarin, mummin, enon ja kummitädin ja -sedän lisäksi kaksi pulleamasuista tiikeriä vanhempineen. Tiikerit saivat myös merirosvo- ja prinsessarekvisiittaa, joten erinäisiä merirosvoprinsessatiikereitä oli myös liikkeellä. Käävät saivat myös sukset, ja näillä keleillä ainoa keino harjoitella oli suksia pitkin olkkarin mattoa. Kun matto kävi turhan tutuksi, siirsimme hiihtäjätiikerimme rappuun, jossa se sai sivakoida ees taas pitkin käytävämattoa.
Flunssa iski täsmällisesti heti loman alkaessa, mutta mikä olisikaan ihanampi tapa herätä, kun tiikeriasuisen pikkumiehen kipsuttelu korkokengillä hänen työntäessään rattaissa uutta jeeppiään. Minikääpä nukkuu jeeppi kainalossa ja herää aina jeeppivauva sylissään. Siinä sitä onkin hoitamista! Jeeppipaketti avattiin ihan ensimmäisenä (Ooh! Auto auto autoooo! Autoo! Autoo!) eikä Minikääpä sitten muita lahjoja oikein noteerannutkaan. Mutta tänään on jo leikkitty erityisesti potkuautolla sekä Käävän läppärillä ("Miten tavaat sanan ruoho? Pane kirjaimet oikeaan järjestykseen muodostaaksesi sanan! Ei. Yritä uudestaan! Ei. Yritä uudestaan! Nähdään pian, hei hei!"). Saas nähdä, koska nuo lukevat sujuvasti...
Aatto oli tosiaan ihanan rauhallinen ja leppoisa. Tiikerit olivat ihan haltioissaan lahjoistaan ja ruuatkin maistuivat. Ainoa kurjempi juttu oli mummon joutuminen uudelleen sairaalaan aattoiltana, mutta sielläkin voidaan jo paremmin. Minä pääsin pitkästä aikaa aattoillan messuun Myyrmäkeen ystävien kanssa. Jatkoimme vielä teelle ja kotiin palailin neljältä. Mitä rappioelämää!
Käävät mättävät tuossa juuri pipareita ja torttuja. "Äiti, nämä tortut tekevät meistä ihanan pulleita!", tokaisi Kääpäläinen ja se on niin totta, niin totta. Miksi ihmeessä en itsekin voisi pitää itseäni "ihanan pulleana" tympeän "lihavan" sijaan?
"Äiti, kiitos kun olemme saaneet olla tiikeriasuissa koko päivän!" Hm... Jos itse hippaloi uudessa yökkärissään iltaan asti, on turha vaatia pieniä tiikereitä pukeutumaan.
Mutta, nyt on pakko päästä leikkimään kääpäin uusilla leluilla. Pikkuponit, Littlepeoplen yksisarviset ja palomies autoineen odottavat leikkijäänsä. Kunpa vain saisin nuo lapsetkin mukaan tuosta läppärinsä äärestä!
Tuesday, December 25, 2007
Thursday, December 20, 2007
Isi tuli metsästä!
Johan on tämä arki helpottanut, kun on iltaisin kaksi aikuista ja pääsee tarvittaessa vaikka jouluoluelle, kuten minä tänään. Käävillä oli isiä tosi ikävä. Oltiin juteltu paljon siitä, että isi on metsässä ja isinodotuskalenteriin laitettiin joka päivä tarra. No, vihdoin, kesken pikkukakkosen, koitti sitten se hetki, kun ovesta ilmestyi "isi, isiii!" ja "si!, si!".
Lasten kanssa juteltiin isin reissusta ja isi kertoi, että kävi metsässä pissallakin, kun siellä ei ollut vessaa. "Ai niinku koirat?" hämmästeli Kääpä silmät pyöreinä.
Kääpähän on menossa naimisiin. Sulhanen ilmoitti pukeutuvansa Batmaniksi ja tuon kuultuaan Kääpä päätti oitis, että hänpä pukeutuukin leijonaksi. Iltapalalla Mies sai sitten kuningasajatuksen: Kääpä kollegoinen taitaa nyt sekoittaa naimisiin menon ja naamiaiset!
Käävät ovat harva se päivä yhdessä leijonia ja karjahtelevat ohikulkijoille ja harovat hirmuisia tassujaan ilmassa. Yhtenä päivänä Kääpä sitten kertoi olevansa leijona. Tokaisin siihen, että nii-in, johon Kääpä närkästyneenä: "Äiti, se oli VITSI!"
Minikääpä on edistynyt pottailussa ja tekee joka päivä ainakin yhdet pissat tai kakat pottaan. Voi sitä pikkuista ukkoa, miten polleana se on, posket punoittavat kun se taputtaa hiukset hapsottaen itselleen :)
Myös juttua tulee:
si! ka! po! Po! ti? ti! nunnu. Kaapo osaa sanoa myös Seija, Iina ja isi, mutta minä olen edelleen Anne. Grhhh.
Oioioi, olimme tiistaina Käävän muskarin joulujuhlissa. Minikääpäkin halusi esiintyä ja niinpä sisarrukset istuivat vieri vieressä ja soittelivat soittimia. Kääpä osasi hienosti laulaa ja leikkiä niitä niiden juttuja. Ehdottomasti parhaita olivat laulut, joissa pantiin valot pois. Minikääpä tuijotti suu auki, kun madot (voiko ne olla matoja?) lentelivät ja käpertyivät sitten huntujen alle nukkumaan. Kääpäkin eläytyi niin täysillä, ettei edes huomannut meitä katsojia. Aivan ihania esityksiä, kertakaikkiaan!
Mutta nyt, enää yksi ainokainen pieni normaalipituinen työpäivä ja sitten: lomille lomps! 11 päivää pottailua, aamu/iltapäivä/iltasatuja, pönäköitä toppahaalarimuksuja, jouluostoksia ja lahjojen paketointia, kynttilöitä ja kuusen tuoksua sekä kaksi mummoa, jotka pääsevät monien mutkien jälkeen joulunviettoon!
Hyvää ja rauhallista joulua!
Lasten kanssa juteltiin isin reissusta ja isi kertoi, että kävi metsässä pissallakin, kun siellä ei ollut vessaa. "Ai niinku koirat?" hämmästeli Kääpä silmät pyöreinä.
Kääpähän on menossa naimisiin. Sulhanen ilmoitti pukeutuvansa Batmaniksi ja tuon kuultuaan Kääpä päätti oitis, että hänpä pukeutuukin leijonaksi. Iltapalalla Mies sai sitten kuningasajatuksen: Kääpä kollegoinen taitaa nyt sekoittaa naimisiin menon ja naamiaiset!
Käävät ovat harva se päivä yhdessä leijonia ja karjahtelevat ohikulkijoille ja harovat hirmuisia tassujaan ilmassa. Yhtenä päivänä Kääpä sitten kertoi olevansa leijona. Tokaisin siihen, että nii-in, johon Kääpä närkästyneenä: "Äiti, se oli VITSI!"
Minikääpä on edistynyt pottailussa ja tekee joka päivä ainakin yhdet pissat tai kakat pottaan. Voi sitä pikkuista ukkoa, miten polleana se on, posket punoittavat kun se taputtaa hiukset hapsottaen itselleen :)
Myös juttua tulee:
si! ka! po! Po! ti? ti! nunnu. Kaapo osaa sanoa myös Seija, Iina ja isi, mutta minä olen edelleen Anne. Grhhh.
Oioioi, olimme tiistaina Käävän muskarin joulujuhlissa. Minikääpäkin halusi esiintyä ja niinpä sisarrukset istuivat vieri vieressä ja soittelivat soittimia. Kääpä osasi hienosti laulaa ja leikkiä niitä niiden juttuja. Ehdottomasti parhaita olivat laulut, joissa pantiin valot pois. Minikääpä tuijotti suu auki, kun madot (voiko ne olla matoja?) lentelivät ja käpertyivät sitten huntujen alle nukkumaan. Kääpäkin eläytyi niin täysillä, ettei edes huomannut meitä katsojia. Aivan ihania esityksiä, kertakaikkiaan!
Mutta nyt, enää yksi ainokainen pieni normaalipituinen työpäivä ja sitten: lomille lomps! 11 päivää pottailua, aamu/iltapäivä/iltasatuja, pönäköitä toppahaalarimuksuja, jouluostoksia ja lahjojen paketointia, kynttilöitä ja kuusen tuoksua sekä kaksi mummoa, jotka pääsevät monien mutkien jälkeen joulunviettoon!
Hyvää ja rauhallista joulua!
Monday, December 17, 2007
Yh-elämää
Kihla- ja vihkisormukseni ovat edelleen kateissa, mutta tämä yh-elämä ei nyt liity siihen. Mies on nimittäin viikon Vekaralla kertaamassa ja minulla sitten vastuu näistä mukuloista 24 h / vrk. Ja jopas onkin ollut elämää.
Ensinnäkin, mies lähti torstaina aamulla ennen kuutta ja vain muutama tunti aiemmin nousi Käävälle kuume. Siitä sitä sitten oltiin, töissä tulipalokiire ja kotona sairaat lapset. Ei auttanut kun ottaa mahdollisimman rennosti ja hoidella ipanat kuntoon. Saimme käsittämättömän paljon kotihommia tehtyä, joten suorittajaminänikin on tyytyväinen. "Vusselit ja laulava vesiputous" sekä "Maisan jouluaatto" luettiin kymmenisen kertaa päivässä. Kääpä riemastuu silti joka kerta, kun tietää etukäteen roskaajan, no sehän on Rämö! ja Minikääpä huojentuu, kun Nipa saadaan pinteestä. Ja voi sitä onnellista hymyä, kun Nipa pääsee muiden mukana laulamaan joululauluja: "Ja Nipan ääni kiiri kaikkein kauimmaksi..."
Lauantaina pääsinkin sitten töihin, kun M-kummi tuli hoitoavuksi. Ihan huippua, lapset niin tykkäävät M:sta. Päivä tosin alkoi vähän ankeissa merkeissä, sillä Minikäävän silmät olivat muurautuneet umpeen ja Käävän tukka oli täynnä purkkaa. Yritin selvitellä purkkaa, mutta ei se mihinkään lähtenyt. Lähdin töihin ja kun käyttöönotto oli hoidettu, jatkoin purkkaprojektia. Lämmitimme saunan, levitimme Käävän hiuksiin ison läjän hoitoainetta ja pistimme pinneillä nutturalle. Tunnin uinnin ja saunomisen jälkeen harjasimme tukan ja odotimme jännittyneenä aamua. Ja kas - purkka oli tiessään ja tilalla olivat silkinhohtoiset, kauniit, pitkät hiukset! Huoh. Ehdin jo junassa keskustella asiasta 2,5-vuotiaan tyttären äidin kanssa, joka ehdotti, että jos hiukset pitää leikata kokonaan pois, kannattaa pitää koko joulu tonttulakkia.
No, tähän ei siis tarvinnut ryhtyä, mutta tonttulakit haettiin kyllä. Olimme näet sunnuntaina menossa kirkkoon (lue: lastenhoito järjestetty), mutta tilaisuus olikin peruttu ja sen sijaan pääsimme joulujuhliin. No, ehdin jo siinä välissä luvata lapsille, että haetaan Sellosta tonttulakit, joten riensimme sinne vielä kolmen tunnin juhlallisuuksien jälkeen. Mutta kyllä kannatti: käävät hiippailivat tonttuna autolta kotiin. Näkisittepä, miten 1- ja 3-vuotiaat hiippailevat!
Minikääpä puhuu nykyään hassusti. Kaikista sanoista käytetään vain viimeistä tavua, joten sanasto on kutakuinkin seuraava:
Po, Kaapo = Kaapo
Po = mopo
ka = ruoka, purkka, kakka
pa = vaippa
pi = pissa
taa = valo voittaa! (sellainen laulu, johon osallistuu: taa, taa, taa)
Mutta nyt alkaa paltsu ja kahviakin tarvitaan, joten tsys!
Ensinnäkin, mies lähti torstaina aamulla ennen kuutta ja vain muutama tunti aiemmin nousi Käävälle kuume. Siitä sitä sitten oltiin, töissä tulipalokiire ja kotona sairaat lapset. Ei auttanut kun ottaa mahdollisimman rennosti ja hoidella ipanat kuntoon. Saimme käsittämättömän paljon kotihommia tehtyä, joten suorittajaminänikin on tyytyväinen. "Vusselit ja laulava vesiputous" sekä "Maisan jouluaatto" luettiin kymmenisen kertaa päivässä. Kääpä riemastuu silti joka kerta, kun tietää etukäteen roskaajan, no sehän on Rämö! ja Minikääpä huojentuu, kun Nipa saadaan pinteestä. Ja voi sitä onnellista hymyä, kun Nipa pääsee muiden mukana laulamaan joululauluja: "Ja Nipan ääni kiiri kaikkein kauimmaksi..."
Lauantaina pääsinkin sitten töihin, kun M-kummi tuli hoitoavuksi. Ihan huippua, lapset niin tykkäävät M:sta. Päivä tosin alkoi vähän ankeissa merkeissä, sillä Minikäävän silmät olivat muurautuneet umpeen ja Käävän tukka oli täynnä purkkaa. Yritin selvitellä purkkaa, mutta ei se mihinkään lähtenyt. Lähdin töihin ja kun käyttöönotto oli hoidettu, jatkoin purkkaprojektia. Lämmitimme saunan, levitimme Käävän hiuksiin ison läjän hoitoainetta ja pistimme pinneillä nutturalle. Tunnin uinnin ja saunomisen jälkeen harjasimme tukan ja odotimme jännittyneenä aamua. Ja kas - purkka oli tiessään ja tilalla olivat silkinhohtoiset, kauniit, pitkät hiukset! Huoh. Ehdin jo junassa keskustella asiasta 2,5-vuotiaan tyttären äidin kanssa, joka ehdotti, että jos hiukset pitää leikata kokonaan pois, kannattaa pitää koko joulu tonttulakkia.
No, tähän ei siis tarvinnut ryhtyä, mutta tonttulakit haettiin kyllä. Olimme näet sunnuntaina menossa kirkkoon (lue: lastenhoito järjestetty), mutta tilaisuus olikin peruttu ja sen sijaan pääsimme joulujuhliin. No, ehdin jo siinä välissä luvata lapsille, että haetaan Sellosta tonttulakit, joten riensimme sinne vielä kolmen tunnin juhlallisuuksien jälkeen. Mutta kyllä kannatti: käävät hiippailivat tonttuna autolta kotiin. Näkisittepä, miten 1- ja 3-vuotiaat hiippailevat!
Minikääpä puhuu nykyään hassusti. Kaikista sanoista käytetään vain viimeistä tavua, joten sanasto on kutakuinkin seuraava:
Po, Kaapo = Kaapo
Po = mopo
ka = ruoka, purkka, kakka
pa = vaippa
pi = pissa
taa = valo voittaa! (sellainen laulu, johon osallistuu: taa, taa, taa)
Mutta nyt alkaa paltsu ja kahviakin tarvitaan, joten tsys!
Sunday, December 02, 2007
Suvaitsevaisuuskasvatusta
Tämä on vaikea aihe. Tiedättehän: kaikki ihmiset ovat oletusarvoisesti samanarvoisia riippumatta siitä, missä päin maailmaa ovat sattuneet syntymään. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja arvokas.
Jotain tämän suuntaista olen halunnut välittää jälkipolvillekin, siis käytännössä Käävälle ja nyttemmin myös Minikäävälle. Olen jotenkin kuvitellut, että kansainvälisyys on näille 2000-luvulla syntyneille ihan luonnollinen juttu, onhan päiväkodissakin Kristen Venäjältä, Benjamin Saksasta ja Muwada Somaliasta. Ja sitten on niitä kirjoja, joita meilläkin on luettu. "Erilaiset ystäväni", jossa joku lapsi on pitkä, toinen taas lyhyt, toisella on kihara tukka ja toisella vaalea, ja ihoja on monen värisiä.
No, eilen sitten valitsimme kanafileitä kaupasta, samassa puuhassa oli myös kaksi tummaihoista herraa.
"Äiti, minä en tykkää noista muwadoista," totesi Kääpä.
Eli kasvatustyön on syytä jatkua.
Jotain tämän suuntaista olen halunnut välittää jälkipolvillekin, siis käytännössä Käävälle ja nyttemmin myös Minikäävälle. Olen jotenkin kuvitellut, että kansainvälisyys on näille 2000-luvulla syntyneille ihan luonnollinen juttu, onhan päiväkodissakin Kristen Venäjältä, Benjamin Saksasta ja Muwada Somaliasta. Ja sitten on niitä kirjoja, joita meilläkin on luettu. "Erilaiset ystäväni", jossa joku lapsi on pitkä, toinen taas lyhyt, toisella on kihara tukka ja toisella vaalea, ja ihoja on monen värisiä.
No, eilen sitten valitsimme kanafileitä kaupasta, samassa puuhassa oli myös kaksi tummaihoista herraa.
"Äiti, minä en tykkää noista muwadoista," totesi Kääpä.
Eli kasvatustyön on syytä jatkua.
Thursday, November 29, 2007
Irronnut kahva
-Äiti, tämä irtosi tämä tämmöinen!
-Aa, siis se kylppärin kaapin kahva. Ei se haittaa, sen saa takaisin.
-Lapselta voi irrota sellanen helposti.
-Niin voi. Ja voi aikuiseltakin.
-Ja Jeesukselta.
-Niin no. Jeesuksen aikana ei tainnut olla tällaisia peilikaappeja.
-?
-Siis Jeesus eli tosi kauan sitten, silloin ei ollut sinua, minua, isiä eikä Kaapoa. Eikä mummoa. Eikä isomummoja!
-Eikö edes Marko-enoa?
-Ei edes Marko-enoa.
-Niin. Silloin oli vain merirosvoja.
-Aa, siis se kylppärin kaapin kahva. Ei se haittaa, sen saa takaisin.
-Lapselta voi irrota sellanen helposti.
-Niin voi. Ja voi aikuiseltakin.
-Ja Jeesukselta.
-Niin no. Jeesuksen aikana ei tainnut olla tällaisia peilikaappeja.
-?
-Siis Jeesus eli tosi kauan sitten, silloin ei ollut sinua, minua, isiä eikä Kaapoa. Eikä mummoa. Eikä isomummoja!
-Eikö edes Marko-enoa?
-Ei edes Marko-enoa.
-Niin. Silloin oli vain merirosvoja.
Tuesday, November 20, 2007
Iloiset rosvot ja autoauto
Pääsimme pitkästä aikaa viettämään ihanaa mökkiviikonloppua Muurlaan. Paikalla oli tuplasti, ellei jopa triplasti, aikuisia verrattuna lasten lukumäärään, joten jo lähtökohtaisesti luvassa oli leppoisa viikonloppu. Lapsina oli Kääpä ja miespuolinen kolmivuotias kollegansa, Minikääpä sekä vauva. Käävät hoivasivat vauvaa ihan kybällä, minikääpäkin paijasi , toi leluja ja antoi tuttia. Ihan liikkistä. Ja vauva puolestaan oli itse rauhallisuus. Sellainen meillekin kelpaisi.
Kolmivuotiaiden elämä olikin sitten vauhdikkaampaa. Lapset olivat ”iloisia rosvoja”, joiden rosvoluola/-laiva sijaitsi saunassa.
”Minä olen merirosvo ja Miska on tavallinen rosvo.”
Rosvoluolassa oltiin ilman vaatteita, mutta pikkuhousut sentään jätettiin. Miska riisuutui, säntäsi saunaan ja huuteli Kanervaa. ”Odota, Miska, minä tulen!” Ja niin se merirosvokin säntäsi saunaan tukka hulmuten.
Myös piilosta leikittiin. ”Mene sinä Miska tuonne lelulaatikkoon piiloon, niin minä lasken viisi kuusi kahdeksan seitsemän ja tulen sitten etsimään.” ”Joo!” Ja voi että mikä naurun remakka siitä syntyikään, kun kaveri tosiaan löytyi sieltä lelulaatikosta pitkällisten etsintöjen jälkeen. Feikkaako ne vaan vai mikä tämä juttu oikein on?
Itse luikahdin aina silloin tällöin kävelyretkelle kaverin kanssa. Tihutti vettä, oli pilkkopimeää ja silmälasipäinen ei nähnyt yhtikäs mitään mutta takaisin me silti päästiin. Toisella kerralla lähdettiin ylittämään harjua ihan fiiliksellä ja taas löysimme kuin löysimmekin itsemme juuri sen oikean mökin pihalta. Suorastaan hämmästyttävää kahdelta suunnistustaidottomaksi luullulta!
Minikääpä juttelee jo tosi paljon: ankka, kakka, apa (=pallo), trakka (=traktori), tossu, vene ja sen sellaisia, mutta minä olen edelleen Anne. Ihme homma. Aina kun tulen töistä, eteiseen säntää pörröpäinen pikku-ukko huutaen Annee, Annee. Toinen sentään kutsuu minua äidiksi, hyvä niin. Ja se kolmas vaimoksi/rakkaaksi/tms. muttei äidiksi. Erittäin hyvä niin.
Eilen juhlittiin ja herkuteltiin poppareilla, sillä syinä oli
- Minikäävän uudet sanat
- Käävän uudet laulut (mm. Jänis istui maassa, Nyt musta lippu liehumaan, Hui-sai-sai, Suljen ihanan soittorasian)
- Miehen uusi työpaikka
- Minun uusi työtehtäväni
Taputettiin kaikki itsellemme ja toisillemme.
Illalla luettiin eläinkirjaa, tai mies luki ja me muut olimme välillä iguaaneja, välillä kirahveja ja lopuksi vielä pandoja, jotka kaikki söivät lehtiä eli Miehen vihreää paitaa. Minikääpäkin hoksasi heti, mistä oli kyse ja maisteli paitaa naurusilmin.
Mutta ehdottomasti paras juttu koko päivänä oli se, että laitellessani keittiötä kuntoon olkkarista kuului
autoautooo
autoautooo
autoautooo.
Ihmettelin, mitä on tekeillä ja menin uteliaana katsomaan. Kääpä avasi ja sulki kaihdinta ja aina avatessaan huokasi syvään nähdessään kaksi autoa ja huudahti autoautoo! Sulki kaihtimen. Avasi. Huokaisi ja: autoautooo! Sulki, avasi, huokaisi, autoautoo!. Siis ainakin sata kertaa. Ja jaksoi joka kerta ilahtua ihan yhtä paljon huomatessaan ne kaksi autoa vierekkäin. Kyllä se elämä on ihmeellistä.
Kolmivuotiaiden elämä olikin sitten vauhdikkaampaa. Lapset olivat ”iloisia rosvoja”, joiden rosvoluola/-laiva sijaitsi saunassa.
”Minä olen merirosvo ja Miska on tavallinen rosvo.”
Rosvoluolassa oltiin ilman vaatteita, mutta pikkuhousut sentään jätettiin. Miska riisuutui, säntäsi saunaan ja huuteli Kanervaa. ”Odota, Miska, minä tulen!” Ja niin se merirosvokin säntäsi saunaan tukka hulmuten.
Myös piilosta leikittiin. ”Mene sinä Miska tuonne lelulaatikkoon piiloon, niin minä lasken viisi kuusi kahdeksan seitsemän ja tulen sitten etsimään.” ”Joo!” Ja voi että mikä naurun remakka siitä syntyikään, kun kaveri tosiaan löytyi sieltä lelulaatikosta pitkällisten etsintöjen jälkeen. Feikkaako ne vaan vai mikä tämä juttu oikein on?
Itse luikahdin aina silloin tällöin kävelyretkelle kaverin kanssa. Tihutti vettä, oli pilkkopimeää ja silmälasipäinen ei nähnyt yhtikäs mitään mutta takaisin me silti päästiin. Toisella kerralla lähdettiin ylittämään harjua ihan fiiliksellä ja taas löysimme kuin löysimmekin itsemme juuri sen oikean mökin pihalta. Suorastaan hämmästyttävää kahdelta suunnistustaidottomaksi luullulta!
Minikääpä juttelee jo tosi paljon: ankka, kakka, apa (=pallo), trakka (=traktori), tossu, vene ja sen sellaisia, mutta minä olen edelleen Anne. Ihme homma. Aina kun tulen töistä, eteiseen säntää pörröpäinen pikku-ukko huutaen Annee, Annee. Toinen sentään kutsuu minua äidiksi, hyvä niin. Ja se kolmas vaimoksi/rakkaaksi/tms. muttei äidiksi. Erittäin hyvä niin.
Eilen juhlittiin ja herkuteltiin poppareilla, sillä syinä oli
- Minikäävän uudet sanat
- Käävän uudet laulut (mm. Jänis istui maassa, Nyt musta lippu liehumaan, Hui-sai-sai, Suljen ihanan soittorasian)
- Miehen uusi työpaikka
- Minun uusi työtehtäväni
Taputettiin kaikki itsellemme ja toisillemme.
Illalla luettiin eläinkirjaa, tai mies luki ja me muut olimme välillä iguaaneja, välillä kirahveja ja lopuksi vielä pandoja, jotka kaikki söivät lehtiä eli Miehen vihreää paitaa. Minikääpäkin hoksasi heti, mistä oli kyse ja maisteli paitaa naurusilmin.
Mutta ehdottomasti paras juttu koko päivänä oli se, että laitellessani keittiötä kuntoon olkkarista kuului
autoautooo
autoautooo
autoautooo.
Ihmettelin, mitä on tekeillä ja menin uteliaana katsomaan. Kääpä avasi ja sulki kaihdinta ja aina avatessaan huokasi syvään nähdessään kaksi autoa ja huudahti autoautoo! Sulki kaihtimen. Avasi. Huokaisi ja: autoautooo! Sulki, avasi, huokaisi, autoautoo!. Siis ainakin sata kertaa. Ja jaksoi joka kerta ilahtua ihan yhtä paljon huomatessaan ne kaksi autoa vierekkäin. Kyllä se elämä on ihmeellistä.
Wednesday, November 07, 2007
Apa, että ja aito
Minikääpä on aloittanut jorinat. Listaan tähän vähän sanastoa:
apa = pallo
Anne = äiti (ennen äiti oli kyllä äiti, mutta kai sillä on rajallinen määrä muistipaikkoja)
auto = auto
aito = maito (lausutaan lähes kuten "auto", mutta osoitetaan lisäksi jääkaappia tai lasia)
että = vettä
vene = vene
o-ou
heihei
heiii
Joka päivä tulee uusia sanoja, kuulemma makkarakin jo sujuu. Hassu pikkuinen ukko.
Ukko onkin vähän sairastellut, sai silmätulehduksen maanantaina, joten vuorossa oli sitten lekurikeikka ja syynättiin samalla siskon korvat. Ei ollut enää tulehdusta, joten Käävän ensimmäisestä korvatulehduksesta on nyt siis selvitty. Törmättiin vielä samalla reissulla lukiokaveriini perheineen. Kaksi lasta löytyi siitäkin setistä, toinen tosin vasta aika pikkuruinen, 3,5 kk mittarissa. Kyllä nuo meidän käävät tuntuivat isolta sellaiseen verrattuna!
Kääpä on ollut viime päivinä oikein hyvällä tuulella:
"Minulla oli tänään hyvä päivä. Päivääni säteili auringon iloa!"
Muskarissakin meni hyvin. Koko syksyn Kääpä on tullut muskarista valitellen, ettei ymmärtänyt yhtään laulua. Nyt sitten tyttö oli kuin hangon keksi, kun pääsi kertomaan, että osasikin laulaa kaikki laulut. On ihan kuin äitinsä: jos ei ole ihan varma, miten homma menee, on parempi olla tekemättä mitään, jottei vaan tule Virhettä.
Kääpää kiinnostavat edelleen värit. Sininen ja vihreä ovat lemppareita. Ja oranssi haalari miellyttää silmää, tosin muistaa sen toisinaan vihreäksi. Ruskeastakin puhutaan. Vihjaisin Käävälle, että äidillä onkin majavanvärinen paita, niin Kääpää nauratti: "Ei majavat ole ruskeita, äiti!" "Onpas ne. Mutta muistatkos minkä värisiä ovat jääkarhut?" "Joo, muistan, lumen värisiä!"
Kääpäläisillä olikin oikea seikkailuviikonloppu. Me aikuiset pääsimme häihin (oli niin, niin ihanaa!) ja pienet olivat Annella yökylässä. Kummit veivät lapset sitten Sea Lifeen kaloja katsomaan. Minikääpä oli ihan vauhkona, mutta Kääpää pelotti hieman pimeys ja isot kalat.
Pistäydyimme torstai-iltana Kääpäläisen kanssa Lidlissä. Kello oli seitsemän ja Kääpä tuijotti minua silmät pyöreinä: "Äiti, nythän on keskiyö! Onko se kauppa vielä auki?" Samalla juhlimme Pyryn päivää. Kanerva oli valinnut iltapalan: rinkulamuroja, nakki ja pipari molemmille. Siinä ne käävät sitten herkuttelivat, koko satsi samalla lautasella. Minikääpä tosin kiukkuili, sillä pipareita oli vain yksi per kääpä, vaikka pöydällä olikin iso loota täynnä noita herkkuja. No, täytyyhän äidinkin jotain pientä iltaherkkua saada :)
Aloitinkin tuolloin glögikauden, ja nautiskelen harva se ilta glögiä, pipareita ja auraa, aah. Tulee niin leppoisa joulufiilis ja Pasilan projektikiireet jäävät kauas.
Aloitin myös naamakirjailun. Löysin heti vuosikausia kateissa olleita ystäviä ja olin heti koukussa. On se vaan ihme vehe!
Mutta, nyt täytyy lopetella. Yritän kirjoitella vähän säntillisemmin jatkossa. Erityisesti noita Käävän tarinoita olisi mukava kirjata ylös, ne kun tuppaa unohtua. Men tsys!
apa = pallo
Anne = äiti (ennen äiti oli kyllä äiti, mutta kai sillä on rajallinen määrä muistipaikkoja)
auto = auto
aito = maito (lausutaan lähes kuten "auto", mutta osoitetaan lisäksi jääkaappia tai lasia)
että = vettä
vene = vene
o-ou
heihei
heiii
Joka päivä tulee uusia sanoja, kuulemma makkarakin jo sujuu. Hassu pikkuinen ukko.
Ukko onkin vähän sairastellut, sai silmätulehduksen maanantaina, joten vuorossa oli sitten lekurikeikka ja syynättiin samalla siskon korvat. Ei ollut enää tulehdusta, joten Käävän ensimmäisestä korvatulehduksesta on nyt siis selvitty. Törmättiin vielä samalla reissulla lukiokaveriini perheineen. Kaksi lasta löytyi siitäkin setistä, toinen tosin vasta aika pikkuruinen, 3,5 kk mittarissa. Kyllä nuo meidän käävät tuntuivat isolta sellaiseen verrattuna!
Kääpä on ollut viime päivinä oikein hyvällä tuulella:
"Minulla oli tänään hyvä päivä. Päivääni säteili auringon iloa!"
Muskarissakin meni hyvin. Koko syksyn Kääpä on tullut muskarista valitellen, ettei ymmärtänyt yhtään laulua. Nyt sitten tyttö oli kuin hangon keksi, kun pääsi kertomaan, että osasikin laulaa kaikki laulut. On ihan kuin äitinsä: jos ei ole ihan varma, miten homma menee, on parempi olla tekemättä mitään, jottei vaan tule Virhettä.
Kääpää kiinnostavat edelleen värit. Sininen ja vihreä ovat lemppareita. Ja oranssi haalari miellyttää silmää, tosin muistaa sen toisinaan vihreäksi. Ruskeastakin puhutaan. Vihjaisin Käävälle, että äidillä onkin majavanvärinen paita, niin Kääpää nauratti: "Ei majavat ole ruskeita, äiti!" "Onpas ne. Mutta muistatkos minkä värisiä ovat jääkarhut?" "Joo, muistan, lumen värisiä!"
Kääpäläisillä olikin oikea seikkailuviikonloppu. Me aikuiset pääsimme häihin (oli niin, niin ihanaa!) ja pienet olivat Annella yökylässä. Kummit veivät lapset sitten Sea Lifeen kaloja katsomaan. Minikääpä oli ihan vauhkona, mutta Kääpää pelotti hieman pimeys ja isot kalat.
Pistäydyimme torstai-iltana Kääpäläisen kanssa Lidlissä. Kello oli seitsemän ja Kääpä tuijotti minua silmät pyöreinä: "Äiti, nythän on keskiyö! Onko se kauppa vielä auki?" Samalla juhlimme Pyryn päivää. Kanerva oli valinnut iltapalan: rinkulamuroja, nakki ja pipari molemmille. Siinä ne käävät sitten herkuttelivat, koko satsi samalla lautasella. Minikääpä tosin kiukkuili, sillä pipareita oli vain yksi per kääpä, vaikka pöydällä olikin iso loota täynnä noita herkkuja. No, täytyyhän äidinkin jotain pientä iltaherkkua saada :)
Aloitinkin tuolloin glögikauden, ja nautiskelen harva se ilta glögiä, pipareita ja auraa, aah. Tulee niin leppoisa joulufiilis ja Pasilan projektikiireet jäävät kauas.
Aloitin myös naamakirjailun. Löysin heti vuosikausia kateissa olleita ystäviä ja olin heti koukussa. On se vaan ihme vehe!
Mutta, nyt täytyy lopetella. Yritän kirjoitella vähän säntillisemmin jatkossa. Erityisesti noita Käävän tarinoita olisi mukava kirjata ylös, ne kun tuppaa unohtua. Men tsys!
Wednesday, October 31, 2007
Hektistä elämää
Jopas onkin tapahtunut. Tai no, on joko ollut tosi kiireistä tai sitten ei ole tapahtunut yhtikäs mitään. Eli vietimme viikon vatsataudissa ja toisen olin flunssan kourissa. Mutta noiden tautisessioiden väliin onkin sitten ängetty yhtä ja toista.
Aloitan Hirvileiristä.
Eli 11.10 lähdimme työ/tarhapäivän jälkeen kavereille kyläilemään kokoonpanolla kaksi aikuista ja viisi lasta. Ilta meni kutakuinkin leppoisissa tunnelmissa mutta yö oli villi. Kuvittelin, että heräilisin kyläpaikan viisikuisen itkuihin, mutta omat ipanat ne vasta hankalia olivatkin. Normaalisti lapset nukahtavat siinä kahdeksan kieppeillä, mutta nyt muksut sippasivat vasta kymmeneltä. Oli toki nunnun puutosta ja tuttikin oli jäänyt kotiin ja vasta erinäisten episodien jälkeen uni tuli edes kysymykseen.
No, hiippailin sitten puolilta öin sänkyyn rupateltuani sen toisen aikuisen kanssa ja herätin tietenkin molemmat käävät. Siinä sitten pari tuntia hörpittiin maitoa ja etsittiin asentoa kunnes uni taas saapui. Kello kolme kuului kopsahdus, kun pikku-ukko tipahti sängystä. Jälleen unen etsintää ja siskon herätystä. Hetki vielä unta ja sitten - aah - valmiiseen aamiaispöytään, sain kahviakin! Kiitokset siis mahtavasta hirvileiristä, otetaan uusiksi taas! Leiriltä sitten tarhaan ja töihin kouluttamaan ja sieltä sitten saunailtaan.
Elikä 12.10 vietimme naisten saunailtaa. Herkuttelimme ja rupattelimme ja jotkut kävivät jopa saunassa. Tässä vaiheessa olin jo aika sippi edellisyön jäljiltä, mutta vielä oli toinen yökyläily edessä. Paikkana siis tuo hirvileirimesta, mutta ipanat olivat tällä erää isän hoivissa kotona. Lauantaina sitten osa porukasta pääsi leadership-koulutukseen ja osa jäi yllättäen kotiin oksentelemaan. Eli suuntasimme siis kohti Sipoota vähän pienemmällä porukalla. Koulutus oli kyllä oikein antoisa, ei voi muuta sanoa. Lauantai-iltana tapasin sitten vihdoin mieheni, jonka olin nähnyt edellisen kerran keskiviikkona. Tunsin itseni Suureksi Seikkailijaksi, joka luovii mielenkiitoisesta tilaisuudesta toiseen hoitaen sen arjen vähän niinkuin vasemmalla kädellä.
No, sitten sunnuntaina vietimmekin intensiivistä kääpäilypäivää joka jatkui vielä maanantaina päiväkodin ollessa suljettu. Tiistaina pääsin töihin, mutta 15.30 soitettiin päiväkodista, että "toinen lapsistanne oksentaa pihalla ja toinen on niskaa myöten kakassa". Jee.
Eli loppuviikko kuluikin sitten niissä tunnelmissa. Lauantaina lapset pääsivät jo hetkeksi kummilleen hoitoon ja minä puolestani kirppikselle. Se oli kyllä liikaa ja illan pötköttelin sohvalla. Onneksi jätin ystävän polttarit väliin, ei olisi tullut mitään tällaisella kunnolla. Sunnuntaina uskaltauduimme kuitenkin koko perhe kyläilemään. Oli niin, niin ihanaa nähdä vanhoja, hyviä ystäviään ja muistaa taas, millainen ihminen sitä pohjimmiltaan on. Kiitokset mukavasta sunnuntaista!
Jaahas. No sitten olikin minun vuoroni sairastella oikein huolella. Kurkku oli vaivannut jo kuukauden, mutta olin pärjäillyt ottamalla kolme kuussatasta Buranaa per päivä. Lekurin mielestä siinä ei ollut mitään tolkkua, joten sairastelin kiltisti viikon kotona. Se itseasiassa kannatti, sillä nyt on kurkku terve ja pärjään ihan ilman nappeja, jee.
Vietimme 5-vuotishääpäivää 19.10 varsin arkisesti. Mies tosin toi 5 ruusua ja karkkia ja laatikollisen sydämenmuotoisia donitseja, mutta tunnin uhmakiukkuilu Minikäävän kanssa ja Käävän öinen itkukohtaus veivät parhaan terän juhlatunnelmalta. Eli nyt on siis alkanut tämä pienemmänkin yksilön uhma. Ukkeli näyttää niin hassulta pistäessään kädet puuskaan, kulmat kurttuun ja joskus jopa kääntämällä selkänsä. Murjottaminen on vielä hassua, mutta se tolkuton huuto ja maahan heittäytyminen ei. Mutta lohduttaa tosin, että pahempaan päin ollaan menossa, joten tälle sopii vielä naureskella. Mieskin mietti, että mitenköhän tarhassa mahdetaan suhtautua tähän "uuteen Kaapoon".
Ja sitten vihdoin koitti syksyn odotetuin viikonloppu 26-28.10. Lapset menivät mummolle ja papalle hoitoon (kahdeksi yöksi, ennennäkemätöntä!) ja me pääsimme avioliittoleirin jatkokurssille. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta oli ihan huippua! Olimme kaksi yötä hotellissa Helsingissä (siis oikein vieraassa kaupungissa!). Ekan illan shoppailimme, tai siis loipotimme kaupasta toiseen mitään ostamatta ja sitten aamulla alkoikin itse kurssi. Oli ihana nähdä kesäiset leirikaverit. Iltaa pääsimme viettämään Haukilahteen yhden perheen remppaprojektiin. Onneksi sauna, ihana sellainen iso puulämmitteinen, oli jo rempattu ja pääsimme rentoutumaan oikein kunnolla. Kursseilua sitten vielä sunnuntaina, lapset kotiin ja pizzaa tilaukseen.
Oli kyllä niin antoisa viikonloppu! Lapsetkin tuntuivat oikein suurihanilta sitten sunnuntaina. Hassuteltiin vaan ja pienet pelas keskenään fudista.
Jotenkin tuntuu, että nyt on ihmeesti löytynyt tuota kauan kaivattua omaa aikaa. Ja sellaisia omia juttuja. Harrastuspolullani olen edennyt kuoron ja partion kautta näihin seurakuntatouhuihin. Keväällä kävin innokkaasti vaimojen piirissä ja nyt sitten vedän naisten piiriä. Huomaateko, miten hyvä ja tasapainoinen äiti, vaimo ja ihminen minusta on tullut? :)
Mutta entäs ne käävät, kääpälässä kun ollaan. Minikääpä siis uhmailee ja opettelee puhumaan. Vene, auto, äiti ja hei taitavat olla ne yleisimmät sanat, mutta oli se kuulemma sanonut mummo ja pappakin hoidossa ollessaan. Kääpä sitten jorisee niitä juttujaan. Ihan huippuja, esim. seuraava:
Meillä ei saa lukea ruokapöydässä. Joskus siihen kuitenkin sorrun ja kerran vetosin puolihuolimattomasti siihen, että tänään on erikoispäivä, kun äiti lukee ruokapöydässä. No, sitten maanantaina, kun päiväkoti oli kiinni, selitin lapsille, että tänään meillä on erikoispäivä, kun ei mennäkään päiväkotiin vaan äiti hoitaa teitä kotona. Iltapalalla Kääpä istuskeli sitten yksin pöydässä ja selaili samalla lehteä. "Eikös tänään ollut se erikoispäivä?"
Iltapalapöytään liittyy toinenkin juttu. Olemme ottaneet ruokarukouksen käyttöön, siis sen "Siunaa Jeesus ruokamme, aamen (tai aame, kun Kaapo on kyseessä)". Kääpä istui taas itsekseen iltapalalla ja tokaisi ohimennen: "Kun kuolee, menee sen Siunaa Jeesuksen luo". Siis hä, mistä se tuollaisia keksii? Kai ne tarhassa käy sitten näitä kuolema-asioitakin läpi kollegojensa kanssa. Myös syntymä kiinnostaa Kääpää. Nyt alkaa olla selvää, että me kaikki, siis ihan kaikki, olemme tulleet jonkun masusta pois. Jopa mummo.
Aloitan Hirvileiristä.
Eli 11.10 lähdimme työ/tarhapäivän jälkeen kavereille kyläilemään kokoonpanolla kaksi aikuista ja viisi lasta. Ilta meni kutakuinkin leppoisissa tunnelmissa mutta yö oli villi. Kuvittelin, että heräilisin kyläpaikan viisikuisen itkuihin, mutta omat ipanat ne vasta hankalia olivatkin. Normaalisti lapset nukahtavat siinä kahdeksan kieppeillä, mutta nyt muksut sippasivat vasta kymmeneltä. Oli toki nunnun puutosta ja tuttikin oli jäänyt kotiin ja vasta erinäisten episodien jälkeen uni tuli edes kysymykseen.
No, hiippailin sitten puolilta öin sänkyyn rupateltuani sen toisen aikuisen kanssa ja herätin tietenkin molemmat käävät. Siinä sitten pari tuntia hörpittiin maitoa ja etsittiin asentoa kunnes uni taas saapui. Kello kolme kuului kopsahdus, kun pikku-ukko tipahti sängystä. Jälleen unen etsintää ja siskon herätystä. Hetki vielä unta ja sitten - aah - valmiiseen aamiaispöytään, sain kahviakin! Kiitokset siis mahtavasta hirvileiristä, otetaan uusiksi taas! Leiriltä sitten tarhaan ja töihin kouluttamaan ja sieltä sitten saunailtaan.
Elikä 12.10 vietimme naisten saunailtaa. Herkuttelimme ja rupattelimme ja jotkut kävivät jopa saunassa. Tässä vaiheessa olin jo aika sippi edellisyön jäljiltä, mutta vielä oli toinen yökyläily edessä. Paikkana siis tuo hirvileirimesta, mutta ipanat olivat tällä erää isän hoivissa kotona. Lauantaina sitten osa porukasta pääsi leadership-koulutukseen ja osa jäi yllättäen kotiin oksentelemaan. Eli suuntasimme siis kohti Sipoota vähän pienemmällä porukalla. Koulutus oli kyllä oikein antoisa, ei voi muuta sanoa. Lauantai-iltana tapasin sitten vihdoin mieheni, jonka olin nähnyt edellisen kerran keskiviikkona. Tunsin itseni Suureksi Seikkailijaksi, joka luovii mielenkiitoisesta tilaisuudesta toiseen hoitaen sen arjen vähän niinkuin vasemmalla kädellä.
No, sitten sunnuntaina vietimmekin intensiivistä kääpäilypäivää joka jatkui vielä maanantaina päiväkodin ollessa suljettu. Tiistaina pääsin töihin, mutta 15.30 soitettiin päiväkodista, että "toinen lapsistanne oksentaa pihalla ja toinen on niskaa myöten kakassa". Jee.
Eli loppuviikko kuluikin sitten niissä tunnelmissa. Lauantaina lapset pääsivät jo hetkeksi kummilleen hoitoon ja minä puolestani kirppikselle. Se oli kyllä liikaa ja illan pötköttelin sohvalla. Onneksi jätin ystävän polttarit väliin, ei olisi tullut mitään tällaisella kunnolla. Sunnuntaina uskaltauduimme kuitenkin koko perhe kyläilemään. Oli niin, niin ihanaa nähdä vanhoja, hyviä ystäviään ja muistaa taas, millainen ihminen sitä pohjimmiltaan on. Kiitokset mukavasta sunnuntaista!
Jaahas. No sitten olikin minun vuoroni sairastella oikein huolella. Kurkku oli vaivannut jo kuukauden, mutta olin pärjäillyt ottamalla kolme kuussatasta Buranaa per päivä. Lekurin mielestä siinä ei ollut mitään tolkkua, joten sairastelin kiltisti viikon kotona. Se itseasiassa kannatti, sillä nyt on kurkku terve ja pärjään ihan ilman nappeja, jee.
Vietimme 5-vuotishääpäivää 19.10 varsin arkisesti. Mies tosin toi 5 ruusua ja karkkia ja laatikollisen sydämenmuotoisia donitseja, mutta tunnin uhmakiukkuilu Minikäävän kanssa ja Käävän öinen itkukohtaus veivät parhaan terän juhlatunnelmalta. Eli nyt on siis alkanut tämä pienemmänkin yksilön uhma. Ukkeli näyttää niin hassulta pistäessään kädet puuskaan, kulmat kurttuun ja joskus jopa kääntämällä selkänsä. Murjottaminen on vielä hassua, mutta se tolkuton huuto ja maahan heittäytyminen ei. Mutta lohduttaa tosin, että pahempaan päin ollaan menossa, joten tälle sopii vielä naureskella. Mieskin mietti, että mitenköhän tarhassa mahdetaan suhtautua tähän "uuteen Kaapoon".
Ja sitten vihdoin koitti syksyn odotetuin viikonloppu 26-28.10. Lapset menivät mummolle ja papalle hoitoon (kahdeksi yöksi, ennennäkemätöntä!) ja me pääsimme avioliittoleirin jatkokurssille. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta oli ihan huippua! Olimme kaksi yötä hotellissa Helsingissä (siis oikein vieraassa kaupungissa!). Ekan illan shoppailimme, tai siis loipotimme kaupasta toiseen mitään ostamatta ja sitten aamulla alkoikin itse kurssi. Oli ihana nähdä kesäiset leirikaverit. Iltaa pääsimme viettämään Haukilahteen yhden perheen remppaprojektiin. Onneksi sauna, ihana sellainen iso puulämmitteinen, oli jo rempattu ja pääsimme rentoutumaan oikein kunnolla. Kursseilua sitten vielä sunnuntaina, lapset kotiin ja pizzaa tilaukseen.
Oli kyllä niin antoisa viikonloppu! Lapsetkin tuntuivat oikein suurihanilta sitten sunnuntaina. Hassuteltiin vaan ja pienet pelas keskenään fudista.
Jotenkin tuntuu, että nyt on ihmeesti löytynyt tuota kauan kaivattua omaa aikaa. Ja sellaisia omia juttuja. Harrastuspolullani olen edennyt kuoron ja partion kautta näihin seurakuntatouhuihin. Keväällä kävin innokkaasti vaimojen piirissä ja nyt sitten vedän naisten piiriä. Huomaateko, miten hyvä ja tasapainoinen äiti, vaimo ja ihminen minusta on tullut? :)
Mutta entäs ne käävät, kääpälässä kun ollaan. Minikääpä siis uhmailee ja opettelee puhumaan. Vene, auto, äiti ja hei taitavat olla ne yleisimmät sanat, mutta oli se kuulemma sanonut mummo ja pappakin hoidossa ollessaan. Kääpä sitten jorisee niitä juttujaan. Ihan huippuja, esim. seuraava:
Meillä ei saa lukea ruokapöydässä. Joskus siihen kuitenkin sorrun ja kerran vetosin puolihuolimattomasti siihen, että tänään on erikoispäivä, kun äiti lukee ruokapöydässä. No, sitten maanantaina, kun päiväkoti oli kiinni, selitin lapsille, että tänään meillä on erikoispäivä, kun ei mennäkään päiväkotiin vaan äiti hoitaa teitä kotona. Iltapalalla Kääpä istuskeli sitten yksin pöydässä ja selaili samalla lehteä. "Eikös tänään ollut se erikoispäivä?"
Iltapalapöytään liittyy toinenkin juttu. Olemme ottaneet ruokarukouksen käyttöön, siis sen "Siunaa Jeesus ruokamme, aamen (tai aame, kun Kaapo on kyseessä)". Kääpä istui taas itsekseen iltapalalla ja tokaisi ohimennen: "Kun kuolee, menee sen Siunaa Jeesuksen luo". Siis hä, mistä se tuollaisia keksii? Kai ne tarhassa käy sitten näitä kuolema-asioitakin läpi kollegojensa kanssa. Myös syntymä kiinnostaa Kääpää. Nyt alkaa olla selvää, että me kaikki, siis ihan kaikki, olemme tulleet jonkun masusta pois. Jopa mummo.
Tuesday, October 09, 2007
Tuhkimon kenkä
Kääpä lauloi hartaana:
"Ja siiitteen se Tuuhkiimooo aantooi minuuulle keeengäään..." Laulu jatkui ja jatkui kunnes Kääpä kysäisi:
"Mitä minä äsken lauloin?"
"No että Tuhkimo antoi sinulle kengän."
"Missä se on?", ihmetteli Kääpä.
"Ja siiitteen se Tuuhkiimooo aantooi minuuulle keeengäään..." Laulu jatkui ja jatkui kunnes Kääpä kysäisi:
"Mitä minä äsken lauloin?"
"No että Tuhkimo antoi sinulle kengän."
"Missä se on?", ihmetteli Kääpä.
Saturday, October 06, 2007
Tunteiden ilmaisua
Kerroin miehelle kirjasta "Miltä Sipukaisesta tuntuu". Siinä pikkuisen peikon kanssa harjoitellaan tunteiden ilmaisua ja tunnistamista. No, meillä ei tietenkään ole sitä kirjaa, joten harjoittelimme ihan livenä.
"Miltä äiti nyt näyttää?"
Mies: "Iloiselta!"
Kääpä: "Iloiselta!"
"Ei kun hämmästyneeltä"
"Entä minä?", arvuutti Kääpä.
"Surulliselta."
"Surulliselta"
"Entä isi nyt?"
"Pelokkaalta!"
"Lepakolta!"
Oi että on hyvä mieli. Pääsin eilen ensinnäkin taas töihin flunssasessioiden jälkeen ja suoraan töistä shoppailemaan. Ihan huippua! Sain uudet silmälasit ja lapsille toin mäkkäriauton, ison pallon, raskaista ajoneuvoista kertovan kirjan ("Au! Au!" toteaa minikääpä jokaisen kohdalla) sekä marakassit. Aamulla sitten soiteltiinkin paitsi niitä marakasseja niin myös kattilarumpuja. Kun siis Naperossakin rummutettiin. Nyt ollaan päästy herkutteluhetkeen: käävillä on vaahtokarkkeja ja Muumi-tikkarit ja mies yrittää kinuta niiltä herkkuja. Minikääpä itkee, kun oli nappaillut siskon purkista nameja, kun omat on loppu, ja nyt ne vietiin pois. Tikkari sillä on kädessä, mutta se on laiha lohtu nyt.
Iik, oon vielä yökkärissä ja koko muu porukka on jo lähtökuopissaan. Miniäisillä on uudet vaatteet: minikäävällä D&J trikoot ja käävällä itse valkkamansa joutsenpaita ja trikoot popista. Ovat oikein somia. Vaikka siis känisevätkin.
Kääpä on ihan fiiliksissä. Se on saanut tarhakaveriltaan avaimenperän, jonka se oli löytänyt juuri hänelle. "Minä rakastan Aadaa!" Vähän hirvittää, että miten tuo rakkaus kestää viikonlopun yli. Mutta eiköhän ne siellä pärjää.
Päiväkodissa on väki vaihtunut aika tieheään nyt alkusyksystä. Kääpä kertoi iloisena, että joku hoitaja oli antanut hänelle suuren, suuren kuorma-auton. Kysyin, että kuka hoitaja, johon kääpä huolettomasti totesi: "En minä ymmärrä niiden nimiä!"
Kääpä käy myös muskarissa. Jo kahtena kertana likka on tullut iloisena kotiin ja kertonut, ettei laulanut ollenkaan. Ihmettelimme tietenkin, että mistä moinen, johon kääpä: "Minä en ymmärrä niitä lauluja!"
Mutta siis näin. Mutta nyt on lähdettävä pukeutumaan, muuten jää taas kauppareissu väliin. Tsys!
"Miltä äiti nyt näyttää?"
Mies: "Iloiselta!"
Kääpä: "Iloiselta!"
"Ei kun hämmästyneeltä"
"Entä minä?", arvuutti Kääpä.
"Surulliselta."
"Surulliselta"
"Entä isi nyt?"
"Pelokkaalta!"
"Lepakolta!"
Oi että on hyvä mieli. Pääsin eilen ensinnäkin taas töihin flunssasessioiden jälkeen ja suoraan töistä shoppailemaan. Ihan huippua! Sain uudet silmälasit ja lapsille toin mäkkäriauton, ison pallon, raskaista ajoneuvoista kertovan kirjan ("Au! Au!" toteaa minikääpä jokaisen kohdalla) sekä marakassit. Aamulla sitten soiteltiinkin paitsi niitä marakasseja niin myös kattilarumpuja. Kun siis Naperossakin rummutettiin. Nyt ollaan päästy herkutteluhetkeen: käävillä on vaahtokarkkeja ja Muumi-tikkarit ja mies yrittää kinuta niiltä herkkuja. Minikääpä itkee, kun oli nappaillut siskon purkista nameja, kun omat on loppu, ja nyt ne vietiin pois. Tikkari sillä on kädessä, mutta se on laiha lohtu nyt.
Iik, oon vielä yökkärissä ja koko muu porukka on jo lähtökuopissaan. Miniäisillä on uudet vaatteet: minikäävällä D&J trikoot ja käävällä itse valkkamansa joutsenpaita ja trikoot popista. Ovat oikein somia. Vaikka siis känisevätkin.
Kääpä on ihan fiiliksissä. Se on saanut tarhakaveriltaan avaimenperän, jonka se oli löytänyt juuri hänelle. "Minä rakastan Aadaa!" Vähän hirvittää, että miten tuo rakkaus kestää viikonlopun yli. Mutta eiköhän ne siellä pärjää.
Päiväkodissa on väki vaihtunut aika tieheään nyt alkusyksystä. Kääpä kertoi iloisena, että joku hoitaja oli antanut hänelle suuren, suuren kuorma-auton. Kysyin, että kuka hoitaja, johon kääpä huolettomasti totesi: "En minä ymmärrä niiden nimiä!"
Kääpä käy myös muskarissa. Jo kahtena kertana likka on tullut iloisena kotiin ja kertonut, ettei laulanut ollenkaan. Ihmettelimme tietenkin, että mistä moinen, johon kääpä: "Minä en ymmärrä niitä lauluja!"
Mutta siis näin. Mutta nyt on lähdettävä pukeutumaan, muuten jää taas kauppareissu väliin. Tsys!
Wednesday, September 26, 2007
Asiat etenevät
Olin lauantaina oikein mainioissa juhlissa, ystäväni valmistujaisissa. Tavattuani koko joukon hyviä ystäviäni ja juteltuani uusien tuttavuuksien kanssa, asiat tuntuvat loksahtelevan kohdalleen. Nimittäin
1. Olen juuri minulle (ja kärsivällisyydelleni) sopivassa ammatissa
2. Minulla on ihana mies ja mainiot mukulat
3. Aloitan uimahallikäynnit mitä pikimmiten
4. Olen huolimaton
Neloskohta on siis puhtaasti persoonallisuudenpiirteeni eikä johdu tästä hektisestä elämäntilanteesta. Nyt on siis kihla- ja vihkisormukset kadoksissa, jo neljättä päivää. Täytyy aloittaa suurimittaiset etsinnät ja käydä ainakin pölypussi läpi. Onpahan jotain puuhaa tällekin illalle.
Jee: suoritin muuten elämäni ekan sertifikaatin!
Ja sitten kääpiin. Kuskasin eilen likkoja muskarista kotiin. Takapenkkikeskustelu oli innostuksen vuoksi käynyt vähän kovaäänisemmäksi.
Käävän ystävä: Älä huuda!
Kääpä: En minä huuda. Sisältäni vain pääsi kummallinen ääni.
Käävät ovat nyt vuorostaan pienen flunssan kourissa. Ne ovat järjestelleet saunan lauteiden alle kummistustalon ja viihtyvät siellä kummallisen pitkiä pätkiä rauhallisesti yhdessä leikkien. Minikääpäkin menee innoissaan taloon nukkumaan ja lähtee sitten aamulla töihin. Tai no minne nyt lähteekään. Vilkuttaa se kumminkin ja mennä touhkaa tärkeänä.
Meidän elämään on tullut rytmi. Illalla seiskalta iltapalat, pesut ja pisut, kahdeksalta käävät nukkuu ja oma aika alkaa. Klo 20-22 on ihan täysin omaa aikaa, saa siis vaikka lukea sertifiointeihin tai vaihtoehtoisesti metsästää örkkejä. Mutta sitten klo 22 alkaa se parisuhdeilta. Katsomme hölmöileviä aikuisia telkkarista ja mietimme kääpien toilailuja. Klo 23 unille ja sitten taas uusiksi. Saas nähdä, miten me pärjätään, kun tuo BB loppuu. Kympin uutiset ei oo kuitenkaan ihan sama ja kestokin on vaan 30 % tuosta.
Eilen tuli sellanen ihanan optimistinen olo: meille on luvussa kiva kääpävuosi, kun miniäinenkin alkaa lähestyä jo kahden vuoden ikää. Pian se jo jutteleekin ja jää vaipat pois. Ja kesällä ne on jo 2,5 ja 4, hui! Kääpä puolestaan muuttuu päivä päivältä yhä enemmän leikki-ikäiseksi. Sillä alkaa olla niin uskomattomat jutut, että huh. "Ja sitten se iso poika työnsi minua rattaissa. Menimme kouluun sen pienellä veneellä, siis sellaisella ihan pienellä veneellä." Siis kuka poika? Mikä vene?
No mutta, nyt haen kupposen teetä ja fiilistelen vielä hetken ja sitten käyn taas töiden kimppuun.
1. Olen juuri minulle (ja kärsivällisyydelleni) sopivassa ammatissa
2. Minulla on ihana mies ja mainiot mukulat
3. Aloitan uimahallikäynnit mitä pikimmiten
4. Olen huolimaton
Neloskohta on siis puhtaasti persoonallisuudenpiirteeni eikä johdu tästä hektisestä elämäntilanteesta. Nyt on siis kihla- ja vihkisormukset kadoksissa, jo neljättä päivää. Täytyy aloittaa suurimittaiset etsinnät ja käydä ainakin pölypussi läpi. Onpahan jotain puuhaa tällekin illalle.
Jee: suoritin muuten elämäni ekan sertifikaatin!
Ja sitten kääpiin. Kuskasin eilen likkoja muskarista kotiin. Takapenkkikeskustelu oli innostuksen vuoksi käynyt vähän kovaäänisemmäksi.
Käävän ystävä: Älä huuda!
Kääpä: En minä huuda. Sisältäni vain pääsi kummallinen ääni.
Käävät ovat nyt vuorostaan pienen flunssan kourissa. Ne ovat järjestelleet saunan lauteiden alle kummistustalon ja viihtyvät siellä kummallisen pitkiä pätkiä rauhallisesti yhdessä leikkien. Minikääpäkin menee innoissaan taloon nukkumaan ja lähtee sitten aamulla töihin. Tai no minne nyt lähteekään. Vilkuttaa se kumminkin ja mennä touhkaa tärkeänä.
Meidän elämään on tullut rytmi. Illalla seiskalta iltapalat, pesut ja pisut, kahdeksalta käävät nukkuu ja oma aika alkaa. Klo 20-22 on ihan täysin omaa aikaa, saa siis vaikka lukea sertifiointeihin tai vaihtoehtoisesti metsästää örkkejä. Mutta sitten klo 22 alkaa se parisuhdeilta. Katsomme hölmöileviä aikuisia telkkarista ja mietimme kääpien toilailuja. Klo 23 unille ja sitten taas uusiksi. Saas nähdä, miten me pärjätään, kun tuo BB loppuu. Kympin uutiset ei oo kuitenkaan ihan sama ja kestokin on vaan 30 % tuosta.
Eilen tuli sellanen ihanan optimistinen olo: meille on luvussa kiva kääpävuosi, kun miniäinenkin alkaa lähestyä jo kahden vuoden ikää. Pian se jo jutteleekin ja jää vaipat pois. Ja kesällä ne on jo 2,5 ja 4, hui! Kääpä puolestaan muuttuu päivä päivältä yhä enemmän leikki-ikäiseksi. Sillä alkaa olla niin uskomattomat jutut, että huh. "Ja sitten se iso poika työnsi minua rattaissa. Menimme kouluun sen pienellä veneellä, siis sellaisella ihan pienellä veneellä." Siis kuka poika? Mikä vene?
No mutta, nyt haen kupposen teetä ja fiilistelen vielä hetken ja sitten käyn taas töiden kimppuun.
Tuesday, September 18, 2007
Tavoitteita
Taas on eletty yksi viikonloppu. Aika surkea suhde, kun viikosta on elämää vain 2/5 eli 40 %. No, jäähän niihin arki-iltoihinkin sentään vähän kääpäaikaa, ellei sitten joku oma meno lohkaise koko iltaa, kuten eilen. Pidimme taas naisten piirin. Viimeksi puhuimme elämän tarkoituksesta ja eilen sitten paikastamme maailmassa. Kyllä ovat antoisia nuo sessiot, ei voi muuta sanoa.
On kyllä ollut aika haipakka viikko. Aloitin viikko sitten Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt. Kuskasin tiistaina likat muskariin ja otin kirjan odotuslukemiseksi. No, pistin ensin yhden tytön istuimeen ja kirjan siksi aikaa katolle. Toinen odotti auton toisella puolella. No, eikös se sitten köpöttelekin siihen viereen, joten joudun muuttamaan suunnitelmia ja köytän toisenkin istuimeen. Ja sitten matkaan. Ehdimme juuri ja juuri, mutta muskarin aloitus venyy, kun toiselle iskee pissahätä. No sitten vihdoin "Kanerva on tullut muskariin, muskariin, muskariin" ja Oma Aika (miltei 45 min) alkaa. Niin no, se kirja siis oli siellä katolla mutta kas, kas, eipä ollut enää. Hälytin miehen ja Minikäävän etsintäpartioksi, mutta kirjaa ei löytynyt. Ei edes paluumatkalla. Joten jos joku on lukenut Lemmikkikaupan tytöt ihan loppuun saakka, niin kertokoon ihmeessä, kuinka kävi.
No mutta, viikon saldo ei jäänyt tuohon kirjaan. Lisäsi yhdet unohdetut kotiavaimet, kahvit syliin kertaalleen ja kerran kiellon päälle vielä kaakaot. Eikä siinä vielä kaikki: kipaisin eilen vartin yli viisi töistä lähikauppaan iltaruuan ostoon. Oli siis naistenpiiri-ilta, jolloin iltaruoka syödään täällä sorvin ääressä. No, hilpaisin kauppaan T-paitasillani ja rahapussi mukana. Olin palailemassa katkarapusalaatin kanssa kun tajusin, ettei sisään pääse pelkällä avainläpyskällä vaan tarvitaan myös kulkukoodi jota en tietenkään tiennyt. No, kiertelin ympäri taloa ja toivoin näkeväni jonkun kollegan mutta ei, täällä töissä ei ollut todellakaan ketään enää puoli kuuden hujakoilla. Hyvä sinänsä mutta nyt olisin kaivannut niitä ylitöitä paiskivia ex-kollegoita.
No, sisään jäi siis käsilaukku, takki, auton avaimet ynnä muu joutava joten ei auttanut kun suunnata junalle. Hiukan vilakkahan toki oli, mutta rahalla sain junalipun ja pääsin piiriini. Mutta, niinhän siinä sitten kävi, että piiriin tuli yllättäen Lahdessa asuva ystävämme, joka sattui olemaan autolla vanhempiensa luona, jotka yllättäen asuivatkin aivan samalla suunnalla Espoossa. Joten pääsin kuin pääsinkin autolla kotiin, kuten olin suunnitellut :)
Hieman, siis ihan pikkiriikisen suivaannuttavat nämä viimeaikaiset unohtelut ja häsläämiset joten aion aloittaa ryhtiviikot (kunhan siis olen kirjoittanut tämän postauksen). Toimin näin:
AAMU Keskityn vain ja ainoastaan töihin ja hoitoon lähtöön. Organisoin illalla kaiken valmiiksi, omat ja kääpäin vaatteet keittiön pöydälle, avaimet ja muut tarvikkeet eteiseen odottamaan. Ja illalla katson säätiedotuksen ja valitsen asianmukaiset vaatteet niin lapsille kuin itsellenikin.
TYÖPÄIVÄ Keskityn vain ja ainoastaan töihini. En haahuile tai pohdiskele tulevaisuuttani. En fiilistele. Keskityn muutoksenhallintaan, vaatimusten hallintaan, projektin johtamiseen ja näihin liittyviin työvälineisiin. Opettelen vain ja ainoastaan omaan toimenkuvaani liittyviä asioita, enkä haikaile esim. vakuutusalalle tai polymeerien pariin. Olen 100 % IT-konsultti. Tosin lounaalla saan miettiä myös muuta.
ILTA Keskityn vain ja ainoastaan lapsiin. Leikin, puuhailen ja riehun. Olen hyvä ja kärsivällinen äiti.
YÖ Keskityn vain ja ainoastaan puolisooni. Rakastan, kuuntelen, välitän.
Hm... Koska nyt on inhottavasti 18.9, ei siis oikein alku- eikä loppukuu eikä edes puoliväli, lykkään aloitusta hitusen ja aloitan ryhtiviikot
1.10.2007. Vapise maailma, sillä silloin näette uskomattoman organisoijan, ihanteellisen, pitkäjänteisen ja oman paikkansa löytäneen työntekijän, rakastavan mutta jämäkän äidin ja kauniin, hämmästyttävän hoikan ja herkän suloisen vaimon.
Eli siinä niitä tavoitteita. Seuraavaksi pitää sitten vain nykäistä pläni. Katsotaanpa... 9 htp, budu aika nollissa eli kauneusleikkaukset sun muut vippaskonstit pitää unohtaa. Mutta mutta, hahmottelen tässä vielä pläniä, palataan.
On kyllä ollut aika haipakka viikko. Aloitin viikko sitten Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt. Kuskasin tiistaina likat muskariin ja otin kirjan odotuslukemiseksi. No, pistin ensin yhden tytön istuimeen ja kirjan siksi aikaa katolle. Toinen odotti auton toisella puolella. No, eikös se sitten köpöttelekin siihen viereen, joten joudun muuttamaan suunnitelmia ja köytän toisenkin istuimeen. Ja sitten matkaan. Ehdimme juuri ja juuri, mutta muskarin aloitus venyy, kun toiselle iskee pissahätä. No sitten vihdoin "Kanerva on tullut muskariin, muskariin, muskariin" ja Oma Aika (miltei 45 min) alkaa. Niin no, se kirja siis oli siellä katolla mutta kas, kas, eipä ollut enää. Hälytin miehen ja Minikäävän etsintäpartioksi, mutta kirjaa ei löytynyt. Ei edes paluumatkalla. Joten jos joku on lukenut Lemmikkikaupan tytöt ihan loppuun saakka, niin kertokoon ihmeessä, kuinka kävi.
No mutta, viikon saldo ei jäänyt tuohon kirjaan. Lisäsi yhdet unohdetut kotiavaimet, kahvit syliin kertaalleen ja kerran kiellon päälle vielä kaakaot. Eikä siinä vielä kaikki: kipaisin eilen vartin yli viisi töistä lähikauppaan iltaruuan ostoon. Oli siis naistenpiiri-ilta, jolloin iltaruoka syödään täällä sorvin ääressä. No, hilpaisin kauppaan T-paitasillani ja rahapussi mukana. Olin palailemassa katkarapusalaatin kanssa kun tajusin, ettei sisään pääse pelkällä avainläpyskällä vaan tarvitaan myös kulkukoodi jota en tietenkään tiennyt. No, kiertelin ympäri taloa ja toivoin näkeväni jonkun kollegan mutta ei, täällä töissä ei ollut todellakaan ketään enää puoli kuuden hujakoilla. Hyvä sinänsä mutta nyt olisin kaivannut niitä ylitöitä paiskivia ex-kollegoita.
No, sisään jäi siis käsilaukku, takki, auton avaimet ynnä muu joutava joten ei auttanut kun suunnata junalle. Hiukan vilakkahan toki oli, mutta rahalla sain junalipun ja pääsin piiriini. Mutta, niinhän siinä sitten kävi, että piiriin tuli yllättäen Lahdessa asuva ystävämme, joka sattui olemaan autolla vanhempiensa luona, jotka yllättäen asuivatkin aivan samalla suunnalla Espoossa. Joten pääsin kuin pääsinkin autolla kotiin, kuten olin suunnitellut :)
Hieman, siis ihan pikkiriikisen suivaannuttavat nämä viimeaikaiset unohtelut ja häsläämiset joten aion aloittaa ryhtiviikot (kunhan siis olen kirjoittanut tämän postauksen). Toimin näin:
AAMU Keskityn vain ja ainoastaan töihin ja hoitoon lähtöön. Organisoin illalla kaiken valmiiksi, omat ja kääpäin vaatteet keittiön pöydälle, avaimet ja muut tarvikkeet eteiseen odottamaan. Ja illalla katson säätiedotuksen ja valitsen asianmukaiset vaatteet niin lapsille kuin itsellenikin.
TYÖPÄIVÄ Keskityn vain ja ainoastaan töihini. En haahuile tai pohdiskele tulevaisuuttani. En fiilistele. Keskityn muutoksenhallintaan, vaatimusten hallintaan, projektin johtamiseen ja näihin liittyviin työvälineisiin. Opettelen vain ja ainoastaan omaan toimenkuvaani liittyviä asioita, enkä haikaile esim. vakuutusalalle tai polymeerien pariin. Olen 100 % IT-konsultti. Tosin lounaalla saan miettiä myös muuta.
ILTA Keskityn vain ja ainoastaan lapsiin. Leikin, puuhailen ja riehun. Olen hyvä ja kärsivällinen äiti.
YÖ Keskityn vain ja ainoastaan puolisooni. Rakastan, kuuntelen, välitän.
Hm... Koska nyt on inhottavasti 18.9, ei siis oikein alku- eikä loppukuu eikä edes puoliväli, lykkään aloitusta hitusen ja aloitan ryhtiviikot
1.10.2007. Vapise maailma, sillä silloin näette uskomattoman organisoijan, ihanteellisen, pitkäjänteisen ja oman paikkansa löytäneen työntekijän, rakastavan mutta jämäkän äidin ja kauniin, hämmästyttävän hoikan ja herkän suloisen vaimon.
Eli siinä niitä tavoitteita. Seuraavaksi pitää sitten vain nykäistä pläni. Katsotaanpa... 9 htp, budu aika nollissa eli kauneusleikkaukset sun muut vippaskonstit pitää unohtaa. Mutta mutta, hahmottelen tässä vielä pläniä, palataan.
Friday, September 14, 2007
Kuulumisia
Ihanaa, taas on viikonloppu. Olen koko viikon ollut aikeissa kirjoittaa viime viikonlopusta, joten teen sen nyt, ennen kuin uusi pukkaa päälle.
Ollaan seikkailtu kovasti metsässä Käävän kanssa. "Varo äiti, näillä main on paljon mörköjä!" Löysimme lauantaina salapaikan, siis meidän likkojen salapaikan. Sunnuntaina Kääpä sitten huusi: "Isi ja veikka, tulkaa katsomaan meidän salapaikkaa!" Eli se niistä salaisuuksista. Kääpä liikkuu kyllä yllättävän ketterästi metsässä. Ihan vaan jyrkimmissä kohdissa sitä pitää hilata ylöspäin. Ja aika varovainenkin se on. Mentiin viikonlopun aikana pariin kertaan sama lenkki ja hyvin se muisti kukka- ja sienipaikat. Isot auringonkukat toimii kannustimina ja maamerkkeinä loppumatkasta, kun alkaa olla jo puhti pois.
Tapasin perjantaina lounastreffeillä ex-kollegani. Olimme kumpikin vaihtaneet työpaikkaa ja vertailimme kokemuksiamme. Molemmilla on nyt työkavereina 40+ äijiä, mikä on ihmeellistä, sillä ex-paikassa kaikki oli 20-30-vuotiaita. Molempia vaivaa myös armoton karkkiriippuvuus mutta muuten kaikki olikin ihan ok, kun lapsetkin sentään joskus jo nukkuivat. Oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa!
No lauantaina sitten ihastelimme Kääpä-prinsessaa, joka poseerasi kolmivuotiskuvissa kuin mikäkin huippumalli. Pyörähteli, niiaili, nojasi käsiin ja katsoi kohti kameraa. Ihana likka! Tarkoituksena oli ottaa reippaita kuvia saparopäisestä tytöstä sinisessä tunikassa ja trikoissa, mutta tulikin sitten kuvia kruunupäisestä prinsessasta vaaleanpunaisissa härpäkkeissään, kun noita sinisiä vaatteita ei löytynyt. No, pääasia että saatiin kuvat otettua ja aika ihania nuo varmaan ovat.
Sunnuntaina oltiin koko porukka puuhakirkossa. Kääpä istui sylissäni ja minikääpä miehen sylissä, molemmilla marakassit kädessä. Kääpä sentään soittelikin, mutta minikääpä lämpeni vähän hitaasti ja intoutui heiluttamaan marakassia vasta viimeisen laulun päätyttyä. Mutta soitti sitten kumminkin. Homman päälle saatiin vielä keksiä ja hedelmiä ja kas kas, ne kyllä upposivat.
Minä pääsin illalla vielä Tuppereihinkin. Kylläpäs oli rentouttavaa olla kerrankin ilman lapsia, sai oikein sydämensä kyllyydestä pohtia niitä purkkeja.
Kaiken kaikkiaan oli kyllä ihana viikonloppu, kirpakan kuulaita syyspäiviä ja rento meininki. Imurointi kyllä jäi, mutta se nyt jää aina.
Viikolla sitten harvoin tapahtuukaan mitään, mutta tämä viikko oli poikkeus. Aloitin naisten piirin vetämisen. Ryhmä vaikuttaa oikein ihanalta ja uskon, että meille tulee tässä syksyn mittaan monia hedelmällisiä keskusteluja.
Torstaina olimme kääpäin kehityskeskustelussa. Reippaita, omatoimisia ja päämäärätietoisia lapsia olivat kuulemma kumpainenkin. Oikein nauratti, kun kuunteli hoitajien kuvauksia - kääpä oli ihan kuin minä ja minikääpä ihan kuin mies. Mies sanoikin jälkeenpäin, että oikein piti miettiä, että puhutaankos tässä nyt Käävästä vai vaimosta :)
Käävällä on muuten tulevaisuudensuunnitelmat selvillä. Ilmoitti isälleen, että haluaisi päästä avaruuteen, raketilla vieläpä mieluiten. Mies sitten kuvaili hieman astronauttien koulutusputkea ja muuttoa ulkomaille. Kääpä kuunteli kiinnostuneena ja totesi sitten, että minä menen avaruuteen. Hyvin painokkaasti ja päättäväisen oloisesti. No onhan se toki helpotus meille vanhemmille, kun asia on lyöty lukkoon.
Mummo ja pappa kävivät myös kylässä. Käävät olivat ihan vauhkoina ja säntäilivät sinne tänne. Mutta kiva oli nähdä.
Minikäävästä puolestaan tulee satavarmasti joku amisjätkä, kun se puuhastelee aina niiden pikkuruisten autojensa kanssa. Istuu tuntitolkulla lattialla ja pujottaa pienen pieniä esineitä pikkuautojen ohjaamoihin. Niin, ja päivän sanavarasto:
1. äiti
2. anna
3. avaa
4. Anne
5. tööt-tööt
6. vene
7. aamen
8. aa/anne = auto
Eli näillä mennään toistaiseksi, ikää 1 v 8 kk. Tuossa iässä Kääpä kertoili jo kaikille vastaantulijoille: "Tässä on pikkuveljeni Kaapo".
Mutta, nyt vielä muutama tunti täällä sorvin ääressä ja sitten kääpäin kanssa viikonlopun viettoon, jee jee jee!
Ollaan seikkailtu kovasti metsässä Käävän kanssa. "Varo äiti, näillä main on paljon mörköjä!" Löysimme lauantaina salapaikan, siis meidän likkojen salapaikan. Sunnuntaina Kääpä sitten huusi: "Isi ja veikka, tulkaa katsomaan meidän salapaikkaa!" Eli se niistä salaisuuksista. Kääpä liikkuu kyllä yllättävän ketterästi metsässä. Ihan vaan jyrkimmissä kohdissa sitä pitää hilata ylöspäin. Ja aika varovainenkin se on. Mentiin viikonlopun aikana pariin kertaan sama lenkki ja hyvin se muisti kukka- ja sienipaikat. Isot auringonkukat toimii kannustimina ja maamerkkeinä loppumatkasta, kun alkaa olla jo puhti pois.
Tapasin perjantaina lounastreffeillä ex-kollegani. Olimme kumpikin vaihtaneet työpaikkaa ja vertailimme kokemuksiamme. Molemmilla on nyt työkavereina 40+ äijiä, mikä on ihmeellistä, sillä ex-paikassa kaikki oli 20-30-vuotiaita. Molempia vaivaa myös armoton karkkiriippuvuus mutta muuten kaikki olikin ihan ok, kun lapsetkin sentään joskus jo nukkuivat. Oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa!
No lauantaina sitten ihastelimme Kääpä-prinsessaa, joka poseerasi kolmivuotiskuvissa kuin mikäkin huippumalli. Pyörähteli, niiaili, nojasi käsiin ja katsoi kohti kameraa. Ihana likka! Tarkoituksena oli ottaa reippaita kuvia saparopäisestä tytöstä sinisessä tunikassa ja trikoissa, mutta tulikin sitten kuvia kruunupäisestä prinsessasta vaaleanpunaisissa härpäkkeissään, kun noita sinisiä vaatteita ei löytynyt. No, pääasia että saatiin kuvat otettua ja aika ihania nuo varmaan ovat.
Sunnuntaina oltiin koko porukka puuhakirkossa. Kääpä istui sylissäni ja minikääpä miehen sylissä, molemmilla marakassit kädessä. Kääpä sentään soittelikin, mutta minikääpä lämpeni vähän hitaasti ja intoutui heiluttamaan marakassia vasta viimeisen laulun päätyttyä. Mutta soitti sitten kumminkin. Homman päälle saatiin vielä keksiä ja hedelmiä ja kas kas, ne kyllä upposivat.
Minä pääsin illalla vielä Tuppereihinkin. Kylläpäs oli rentouttavaa olla kerrankin ilman lapsia, sai oikein sydämensä kyllyydestä pohtia niitä purkkeja.
Kaiken kaikkiaan oli kyllä ihana viikonloppu, kirpakan kuulaita syyspäiviä ja rento meininki. Imurointi kyllä jäi, mutta se nyt jää aina.
Viikolla sitten harvoin tapahtuukaan mitään, mutta tämä viikko oli poikkeus. Aloitin naisten piirin vetämisen. Ryhmä vaikuttaa oikein ihanalta ja uskon, että meille tulee tässä syksyn mittaan monia hedelmällisiä keskusteluja.
Torstaina olimme kääpäin kehityskeskustelussa. Reippaita, omatoimisia ja päämäärätietoisia lapsia olivat kuulemma kumpainenkin. Oikein nauratti, kun kuunteli hoitajien kuvauksia - kääpä oli ihan kuin minä ja minikääpä ihan kuin mies. Mies sanoikin jälkeenpäin, että oikein piti miettiä, että puhutaankos tässä nyt Käävästä vai vaimosta :)
Käävällä on muuten tulevaisuudensuunnitelmat selvillä. Ilmoitti isälleen, että haluaisi päästä avaruuteen, raketilla vieläpä mieluiten. Mies sitten kuvaili hieman astronauttien koulutusputkea ja muuttoa ulkomaille. Kääpä kuunteli kiinnostuneena ja totesi sitten, että minä menen avaruuteen. Hyvin painokkaasti ja päättäväisen oloisesti. No onhan se toki helpotus meille vanhemmille, kun asia on lyöty lukkoon.
Mummo ja pappa kävivät myös kylässä. Käävät olivat ihan vauhkoina ja säntäilivät sinne tänne. Mutta kiva oli nähdä.
Minikäävästä puolestaan tulee satavarmasti joku amisjätkä, kun se puuhastelee aina niiden pikkuruisten autojensa kanssa. Istuu tuntitolkulla lattialla ja pujottaa pienen pieniä esineitä pikkuautojen ohjaamoihin. Niin, ja päivän sanavarasto:
1. äiti
2. anna
3. avaa
4. Anne
5. tööt-tööt
6. vene
7. aamen
8. aa/anne = auto
Eli näillä mennään toistaiseksi, ikää 1 v 8 kk. Tuossa iässä Kääpä kertoili jo kaikille vastaantulijoille: "Tässä on pikkuveljeni Kaapo".
Mutta, nyt vielä muutama tunti täällä sorvin ääressä ja sitten kääpäin kanssa viikonlopun viettoon, jee jee jee!
Tuesday, August 14, 2007
Leppäkertut
Kai se on vaan myönnettävä, että nyt on sitten arki alkanut ja näillä eväillä olisi sitten porskutettava kohti seuraavaa kesää. Vähän haikeat fiilikset mutta toisaalta ihanaa saada taas elämä ruotuun. Aloitan vähän jopa harrastuksiakin ja olen päättänyt, että lauantai on Sello-päivä ja siitä ei tingitä.
Koska töissä ja matkalla ollaan klo 7-16, pitäisi aikaa jäädä myös ystäville ja kotihommille. Mutta katsotaan nyt. Nämä ekat työviikot ollaan ainakin oltu niin puolikuolleita, että hyvä kun ollaan saatu lapset ruokittua ja puhdasta vaatetta päälle. Mutta ei kai arjen sen kummempaa tarvitse ollakaan? Mies tosin on ollut häkellyttävän reipas, ne tekee käävän kanssa mielikuvitusmatkoja joka ilta ties minne, esimerkiksi kuuhun.
Kääpä: Mikä voisi olla meidän auto?
Mies: No vaikka sohva?
Kääpä: Ei kun minun sänkyni on tänään meidän auto.
Mies: Mutta eikös se sänky ole meidän raketti?
Kääpä: Isi, sänky oli EILEN meidän raketti, TÄNÄÄN se on auto!
Minä sen sijaan olen vähän outsideri. Kyselin Käävältä päivän tarhakuulumisia.
Kääpä: En kerro sinulle. Se on minun oma salaisuuteni.
Päivän paras hetki on kyllä ehdottomasti se, kun saadaan käävät kotiin. Molemmat juoksevat kirkuen portille ja kiipeävät syliin. Minikääpä esittelee Isoa Pyörää, jolla on taas ajellut. Käävällä on jälleen kerran mennyt vähän kakkaa/pissaa housuun ja sitten se hakee ylpeänä likapyykkipussin lokerostaan. Ihme tyyppi. No, kai tämä on taas jokin ohimenevä vaihe. Päiväkodissa on kuulemma aloittanut paljon uusia pottailijoita, joten kai Kääpäkin haluaa taas vähän opetella.
Eilen oli Kääpäläisen nimpparit. Kääpä riemuitsi, kun muisti pysytellä sängyssään koko laulun ajan. Oli niin polleena päiväkodissa, kun sai onnitteluja. "Täältä tulee se nimpparilikka!" Ylläriksi oli varattu palapeli, jonka sankari sai kotiin päästyämme. Kerrankin se lapsi käveli reippaasti autolta kotiin - heti kun alkoi tahmaamaan, muistutin kotona odottavasta yllätyksestä ja johan tuli vipinää kinttuihin.
Tälle päivälle odotetaan nimpparivieraita: kummit ja mummi lupasivat tulla marjapiirakalle. Kunpa vaan tulisivat ajoissa, niin saisi rauhassa kokkailla kun kummit hoitavat lapsia. Miehellä on tänään oma ilta. Minä se olenkin liehunut jo kaksi iltaa putkeen, joten hyvää tekee tuo oma aika miehellekin. Tämä "liehuminen" on toki suhteellinen käsite. Pikkulapsiperheessä jo kauppareissu ilman lapsia lasketaan "liehumiseksi", jostain kahvittelukeikasta nyt puhumattakaan.
Mutta sellaisia. Saas nähdä, saanko tänään kuulla päivän kuulumiset vai onko ilmassa vain salaisuuksia :)
Koska töissä ja matkalla ollaan klo 7-16, pitäisi aikaa jäädä myös ystäville ja kotihommille. Mutta katsotaan nyt. Nämä ekat työviikot ollaan ainakin oltu niin puolikuolleita, että hyvä kun ollaan saatu lapset ruokittua ja puhdasta vaatetta päälle. Mutta ei kai arjen sen kummempaa tarvitse ollakaan? Mies tosin on ollut häkellyttävän reipas, ne tekee käävän kanssa mielikuvitusmatkoja joka ilta ties minne, esimerkiksi kuuhun.
Kääpä: Mikä voisi olla meidän auto?
Mies: No vaikka sohva?
Kääpä: Ei kun minun sänkyni on tänään meidän auto.
Mies: Mutta eikös se sänky ole meidän raketti?
Kääpä: Isi, sänky oli EILEN meidän raketti, TÄNÄÄN se on auto!
Minä sen sijaan olen vähän outsideri. Kyselin Käävältä päivän tarhakuulumisia.
Kääpä: En kerro sinulle. Se on minun oma salaisuuteni.
Päivän paras hetki on kyllä ehdottomasti se, kun saadaan käävät kotiin. Molemmat juoksevat kirkuen portille ja kiipeävät syliin. Minikääpä esittelee Isoa Pyörää, jolla on taas ajellut. Käävällä on jälleen kerran mennyt vähän kakkaa/pissaa housuun ja sitten se hakee ylpeänä likapyykkipussin lokerostaan. Ihme tyyppi. No, kai tämä on taas jokin ohimenevä vaihe. Päiväkodissa on kuulemma aloittanut paljon uusia pottailijoita, joten kai Kääpäkin haluaa taas vähän opetella.
Eilen oli Kääpäläisen nimpparit. Kääpä riemuitsi, kun muisti pysytellä sängyssään koko laulun ajan. Oli niin polleena päiväkodissa, kun sai onnitteluja. "Täältä tulee se nimpparilikka!" Ylläriksi oli varattu palapeli, jonka sankari sai kotiin päästyämme. Kerrankin se lapsi käveli reippaasti autolta kotiin - heti kun alkoi tahmaamaan, muistutin kotona odottavasta yllätyksestä ja johan tuli vipinää kinttuihin.
Tälle päivälle odotetaan nimpparivieraita: kummit ja mummi lupasivat tulla marjapiirakalle. Kunpa vaan tulisivat ajoissa, niin saisi rauhassa kokkailla kun kummit hoitavat lapsia. Miehellä on tänään oma ilta. Minä se olenkin liehunut jo kaksi iltaa putkeen, joten hyvää tekee tuo oma aika miehellekin. Tämä "liehuminen" on toki suhteellinen käsite. Pikkulapsiperheessä jo kauppareissu ilman lapsia lasketaan "liehumiseksi", jostain kahvittelukeikasta nyt puhumattakaan.
Mutta sellaisia. Saas nähdä, saanko tänään kuulla päivän kuulumiset vai onko ilmassa vain salaisuuksia :)
Käävän jorinoita
Pakko kirjata joitain kesäjuttuja ylös, ettei vallan unohdu.
Kääpä: Isona minä kaffatan oikein iiisot tissit!
Mies: Ai mitä varten?
Kääpä: No sitten minä saan omat linssikat!
Kääpä: Sitten kun minä menen kouluun, muutan omaan kotiin ja isi ja äiti voi tulla minun luokse kylään.
Minä: Ei sinun vielä silloin tarvitse muuttaa, kyllä isi ja äiti sinua silloin vielä hoitaa.
Kääpä: No minä voin sitten muuttaa tähän samaan taloon, toiseen kerrokseen.
Kääpä: (Mökkiterassilla eli junassa) Minä menen kouluun reppu selässä. Ensin vien lapsen hoitoon ja sitten jatkan junalla Pasilaan kouluun.
Koululeikkiä jatkettiin muutama päivä. Reppu oli täynnä pehmoeläimiä, joihin olisi pitänyt kirjoittaa tussilla nimet. Oli kätevää, että koulu oli juuri Pasilassa, koska sinne pääsee hyvin junalla.
Kääpä: (Saunassa) Mitenkäs teillä on molemmilla karvaset peput?
Kääpä: (Autossa) Osaako Taivaan Isä lentää?
Minikääpä: Äiti. Äiti. Tööt-tööt! Vene!
Kääpä: Isona minä kaffatan oikein iiisot tissit!
Mies: Ai mitä varten?
Kääpä: No sitten minä saan omat linssikat!
Kääpä: Sitten kun minä menen kouluun, muutan omaan kotiin ja isi ja äiti voi tulla minun luokse kylään.
Minä: Ei sinun vielä silloin tarvitse muuttaa, kyllä isi ja äiti sinua silloin vielä hoitaa.
Kääpä: No minä voin sitten muuttaa tähän samaan taloon, toiseen kerrokseen.
Kääpä: (Mökkiterassilla eli junassa) Minä menen kouluun reppu selässä. Ensin vien lapsen hoitoon ja sitten jatkan junalla Pasilaan kouluun.
Koululeikkiä jatkettiin muutama päivä. Reppu oli täynnä pehmoeläimiä, joihin olisi pitänyt kirjoittaa tussilla nimet. Oli kätevää, että koulu oli juuri Pasilassa, koska sinne pääsee hyvin junalla.
Kääpä: (Saunassa) Mitenkäs teillä on molemmilla karvaset peput?
Kääpä: (Autossa) Osaako Taivaan Isä lentää?
Minikääpä: Äiti. Äiti. Tööt-tööt! Vene!
Sunday, July 29, 2007
Pihahommia, Pusula ja Nuuksio
Seuraava viikko vierähtikin sitten maahommia tehdessä, kalusteita pestessä ja maalatessa ja kiviä roudatessa. Mutta nyt on piha valmis, saa tulla ihastelemaan!
Viikonloppuna pääsimme myös mökille. Kääpä pääsi vaarin kanssa ongelle. Kalastajat sitten perkasivat kalat ja äiti paistoi ne pannulla. Voi sitä polleutta, kun kääpä sai huutaa "nyt kalaruualle!" Ja hyväähän se toki oli, syötiin käävän kanssa kimppaan kaksi särkeä ja yksi appura. Pikkusintit vaari vei koukkuihin. Kääpä pääsi katsomaan koukutkin ja haukihan siellä oli. Tosin kalamiehet unohtivat haavin rannalle ja niin vaan karkasi se hauki. Mutta olipa se reissu!
Saavuimme mökille perjantai-iltana miehen töiden jälkeen. Oli sateista, kylmää ja pimeää mutta niin vaan kääpäläiset astelivat järveen lotraamaan. Illalla saunottiin ja otettiin järvikeikka uusiksi. Seuraavana päivänä sitten aivasteltiinkin...
Päästiin muuten miehen kanssa Nuuksioonkin. Sisko vahti yhden yön kääpiä ja me ajettiin Nuuksioon, pistettiin teltta pydeen, paistettiin makkarat ja keiteltiin kahvit ja miltei samat systeemit aamulla. Pääsin jopa uimaan ja sitten vielä kaffestugan kautta kotiin. Olipa ihana reissu!
Houkuttaisi lähteä kääpäin kanssa telttailemaan, mutta vähän vielä arveluttaa se touhu. Meidän mukulat on niin huonoja nukahtamaan, että voisi olla varsinaista hulinointia se homma. Mutta toisaalta, eipä se leirihuone paljon telttaa isompi ollut. Mutta katsellaan nyt, onhan tässä elokuussakin vielä lämpimiä öitä.
Viikonloppuna pääsimme myös mökille. Kääpä pääsi vaarin kanssa ongelle. Kalastajat sitten perkasivat kalat ja äiti paistoi ne pannulla. Voi sitä polleutta, kun kääpä sai huutaa "nyt kalaruualle!" Ja hyväähän se toki oli, syötiin käävän kanssa kimppaan kaksi särkeä ja yksi appura. Pikkusintit vaari vei koukkuihin. Kääpä pääsi katsomaan koukutkin ja haukihan siellä oli. Tosin kalamiehet unohtivat haavin rannalle ja niin vaan karkasi se hauki. Mutta olipa se reissu!
Saavuimme mökille perjantai-iltana miehen töiden jälkeen. Oli sateista, kylmää ja pimeää mutta niin vaan kääpäläiset astelivat järveen lotraamaan. Illalla saunottiin ja otettiin järvikeikka uusiksi. Seuraavana päivänä sitten aivasteltiinkin...
Päästiin muuten miehen kanssa Nuuksioonkin. Sisko vahti yhden yön kääpiä ja me ajettiin Nuuksioon, pistettiin teltta pydeen, paistettiin makkarat ja keiteltiin kahvit ja miltei samat systeemit aamulla. Pääsin jopa uimaan ja sitten vielä kaffestugan kautta kotiin. Olipa ihana reissu!
Houkuttaisi lähteä kääpäin kanssa telttailemaan, mutta vähän vielä arveluttaa se touhu. Meidän mukulat on niin huonoja nukahtamaan, että voisi olla varsinaista hulinointia se homma. Mutta toisaalta, eipä se leirihuone paljon telttaa isompi ollut. Mutta katsellaan nyt, onhan tässä elokuussakin vielä lämpimiä öitä.
Tampere-Joutsa-Pieksamäki-Imatra-Espoo
Ensimmäisen lomapäivän, tiistain, saimmekin viettää arvoisassa seurassa, sillä minikäävän kummi tuli meitä tervehtimään. Keskiviikkona sitten käänsimme nokan kohti Tamperetta, jossa asuu ystäväperheemme viiden alle kouluikäisen lapsen kanssa. Voi sitä hulinaa! Lapset laittoivat siivet selkään, levyn soimaan ja pistivät tanssiksi. Kääpään teki vaikutuksen ihan oikea leikkidigikamera ja nyt sellainen haluttaisiin kotiinkin. Tamperelaisystävillämme oli ihana, ihana talo, eikä sen näkeminen ainakaan hillinnyt talokuumettamme, joka nostelee taas päätään.
Tampereelta jatkoimme muutamaksi päiväksi Joutsaan Miehen vanhempien mökille. Siellä aika kului varsin rattoisasti. Pääsimme tosin tutustumaan myös pikkukunnan arkeen viettämällä torstain iltakuudesta yhteentoista (=5 tuntia) paikallisessa terveyskeskuksessa käävän silmätippoja jonottaen. Silmätulehdus väistyi ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Seuraavana oli vuorossa avioliittoleiri Pieksamäellä. Nukuimme koko porukka pikkuruisessa, kuumassa huoneessa lauantaista lauantaihin. Lähensi ihmeesti meidän perhettä. Ja kai se parisuhdekin on nyt ihan uudessa uskossa. Mutta lapsilla ainakin oli hauskaa: minikääpää hoiti Riikka ja kääpää Ella. Käävän hoitokaverina oli käävän kanssa ihan samannäköinen nelivuotias Lilja. Ihan haikeissa tunnelmissa lähdimme leiriltä, ensi vuonna sitten uudestaan! Kääpä kiteytti leirin opetukset yhteen lauseeseen ja lausui hartaana:
"Antakaamme kivisydämemme riemuksi ja ilonauruksi!"
Juuri niin me yritämme tehdäkin :)
Leiriltä ajoimme sitten Imatralle käävän ystävää tapaamaan. Kotileikki sujui: kääpä oli vauva, ystävä äiti ja minikääpä sai hoidella isän hommia. Siellä ne könysi puskissa poimimassa marjoja ja nautti sitten ateriansa pienen pöydän ääressä. Ajatelkaa, meidän minikääpäkin, 1,5 v.!
Illalla pelasimme ihan maailmankaikkeuden mahtavinta peliä, Bonanzaa. Siinä viljellään papuja ja tehdään win-win-diilejä. Siis aivan huippu peli, suosittelen. Likatkin pääsivät pelaamaan chocoa, muistatteko sen suklaapelin, jossa on pähkinä- ja kirsikkasuklaita sekä inhottava kärpänen, jolle pitää antaa yksi suklaistaan? Olisittepa nähneet käävän kärpäsilmeen!
No, niin vain pari viikoa lomasta humahti. Kääpästä tuli oikea reissulady, ja se ehdottelee edelleen, että lähdettäiskös tänään pieneen reissuun. No, nyt ei kyllä hetkeen lähdetä. Oikeastaan ihanaa olla taas kotona ja odotella arjen alkamista. Kauhistuttaa vaan tuo meidän eteinen, että miten sinne saa ängettyä neljän ihmisen talvikamppeet, kun siellä säilytetään kääpäin vaatteita. No, täytyy ottaa 3D-mallinnusohjelmat ja kaikki tilataikurivinkit käyttöön. Ehkä me tänne vielä mahdutaan.
Jep jep. Mutta tässä siis pikaista reissukertomusta. Lisäilen ehkä detskuja, jos jotain mukavaa tulee mieleen.
Tampereelta jatkoimme muutamaksi päiväksi Joutsaan Miehen vanhempien mökille. Siellä aika kului varsin rattoisasti. Pääsimme tosin tutustumaan myös pikkukunnan arkeen viettämällä torstain iltakuudesta yhteentoista (=5 tuntia) paikallisessa terveyskeskuksessa käävän silmätippoja jonottaen. Silmätulehdus väistyi ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Seuraavana oli vuorossa avioliittoleiri Pieksamäellä. Nukuimme koko porukka pikkuruisessa, kuumassa huoneessa lauantaista lauantaihin. Lähensi ihmeesti meidän perhettä. Ja kai se parisuhdekin on nyt ihan uudessa uskossa. Mutta lapsilla ainakin oli hauskaa: minikääpää hoiti Riikka ja kääpää Ella. Käävän hoitokaverina oli käävän kanssa ihan samannäköinen nelivuotias Lilja. Ihan haikeissa tunnelmissa lähdimme leiriltä, ensi vuonna sitten uudestaan! Kääpä kiteytti leirin opetukset yhteen lauseeseen ja lausui hartaana:
"Antakaamme kivisydämemme riemuksi ja ilonauruksi!"
Juuri niin me yritämme tehdäkin :)
Leiriltä ajoimme sitten Imatralle käävän ystävää tapaamaan. Kotileikki sujui: kääpä oli vauva, ystävä äiti ja minikääpä sai hoidella isän hommia. Siellä ne könysi puskissa poimimassa marjoja ja nautti sitten ateriansa pienen pöydän ääressä. Ajatelkaa, meidän minikääpäkin, 1,5 v.!
Illalla pelasimme ihan maailmankaikkeuden mahtavinta peliä, Bonanzaa. Siinä viljellään papuja ja tehdään win-win-diilejä. Siis aivan huippu peli, suosittelen. Likatkin pääsivät pelaamaan chocoa, muistatteko sen suklaapelin, jossa on pähkinä- ja kirsikkasuklaita sekä inhottava kärpänen, jolle pitää antaa yksi suklaistaan? Olisittepa nähneet käävän kärpäsilmeen!
No, niin vain pari viikoa lomasta humahti. Kääpästä tuli oikea reissulady, ja se ehdottelee edelleen, että lähdettäiskös tänään pieneen reissuun. No, nyt ei kyllä hetkeen lähdetä. Oikeastaan ihanaa olla taas kotona ja odotella arjen alkamista. Kauhistuttaa vaan tuo meidän eteinen, että miten sinne saa ängettyä neljän ihmisen talvikamppeet, kun siellä säilytetään kääpäin vaatteita. No, täytyy ottaa 3D-mallinnusohjelmat ja kaikki tilataikurivinkit käyttöön. Ehkä me tänne vielä mahdutaan.
Jep jep. Mutta tässä siis pikaista reissukertomusta. Lisäilen ehkä detskuja, jos jotain mukavaa tulee mieleen.
Käävän synttärit
No nyt on meidän neitikin sitten ihmisen iässä, kolme vuotta ropsahti mittariin. Kyllä niitä synttäreitä sitten odotettiinkin. Ja jännitettiin. Vieraita oli paljon, 26, sillä päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kutsua samaan syssyyn sekä sukulaiset että käävän ystävät vanhempineen, joten huisketta riitti.
Kääpä sai paljon lahjoja, mm. pinsessavehkeet. "Nyt minä en halua olla enää pinsessa. Minä tahdon kalsalit". Kuukausi varsinaisen h-hetken jälkeen soi ovikello ja lähetti toi meille kevyehkön paketin, josta kuoriutui neilömäiseksi littaantunut kiivi-lintu australialais-uusseelantilaistuneelta kummisedältä. Kääpä kiittää!
No mutta, synttäreitä juhlittiin sunnuntaina, sitten maanantaina käväisin vielä töissä ja tiistaina alkoikin lomalomaloma, josta lisää seuraavassa.
Kääpä sai paljon lahjoja, mm. pinsessavehkeet. "Nyt minä en halua olla enää pinsessa. Minä tahdon kalsalit". Kuukausi varsinaisen h-hetken jälkeen soi ovikello ja lähetti toi meille kevyehkön paketin, josta kuoriutui neilömäiseksi littaantunut kiivi-lintu australialais-uusseelantilaistuneelta kummisedältä. Kääpä kiittää!
No mutta, synttäreitä juhlittiin sunnuntaina, sitten maanantaina käväisin vielä töissä ja tiistaina alkoikin lomalomaloma, josta lisää seuraavassa.
Wednesday, June 20, 2007
Paahdettu leipätyttö ja muita kertomuksia
Jaahas, on ollut aika haipakkaa tässä viime näkemän. Töitä pukkaa molemmilla aikuisilla ja lapset jatkavat pyllyveikkoiluaan. Mutta pian on Juhannus ja sitten enää pikku harppaus ja muutumme rentoutuneiksi, kauniiksi ja laihoiksi lomalaisiksi.
Juhannusreissun kohtaloa tässä kyllä vielä jännäillään: mökin isäntäperheen tytär oli aamulla oksentanut ja nyt sitten seuraillaan tilannetta. Kunpa päästäis reissuun, on sitä tässä jo odotettukin. Näkis taas vähän kavereitakin, siis niitä aikuiskavereita. Kääpien ystäviin nyt törmää harva se päivä. Mies oli kuulemma hakureissulla tönäissyt kumoon jonkun leppäkertun, siis sellaisen 1-3-vuotiaan.
Niin, tuo paahdettu leipätyttö. Kääpä kihersi tyytyväisenä mutta mies joutui valitettavasti korjaamaan sen muotoon paahtoleipätyttö. Samainen tyttö on myös välillä pieni prinsessa ja välillä Iso Prinsessa, joka ei itke edes jäähyllä. Useimmiten hän on kuitenkin vauva, joka pukeutuu fleeseasuun ja käyttää käsisukkia. Tiesittekö muuten, että "jos tulee lohikäärme, pitää mennä lääkäriin?" Itse en tiennyt.
Mitäs muuta sitä meille kuuluisi. Autolla on ajeltu ihan kiitettävästi. Käväistiin miehen veljen rippijuhlissa, Ikeassa syömässä ja Sellossa ruokaostoksilla. Puhumattakaan ihanista puutarhajuhlista, joissa pyllyveikot käänsivät tyystin takkinsa ja käyttäytyivät vähintäänkin asiallisesti. Kääpä parkkeerasi naisten pöytään drinkkeineen ja aloitti small talkin. Voi sitä lasta!
Käytiin myös tervehtimässä lähipiirin uusinta tulokasta, kolmiviikkoista nuorta neitiä. Itse neitiin tutustuminen jäi vähän vähemmälle, sillä käävät tuottivat erinäisiä yllätyksiä. Eräs yllätys paljastui metsässä. Kääpä kokeili metsäpissaa ja siinä sitten kastuivat kengät ja housut. No, kun riisuimme vaatteita, huomasin, että housussa onkin kakka. Kääpä tietenkin kompuroi ja astui tuohon samaiseen kakkaan. Suuntasimme sisätiloihin pesulle ja eikös kääpä lähde sitten kakkajalkana tallustelemaan pitkin poikin ystäviemme asuntoa. Minikääpä sen sijaan käyttäytyi hillitymmin ja keskittyi hiekkikseen ja kuorma-autoonsa.
Voi että, pääsin myös karonkkaan. Ystäväni väitteli ja itse olin hieman haikeissa fiiliksissä. Jos sitä vaan olisi sinnitellyt, niin ehkä... Tai sitten ei. Ja toisaalta, ihan hyvinhän tässä asiat ovat lutviutuneet, vaikka tutkijakoulu-drop-out olenkin. Mietin karonkka-aamuna, että tuleekohan minustakin sitten semmoinen mamma, joka sanoo kirkkain silmin, että "lapset ovat minun väitöskirjani".
Ihme kyllä, vaikka blogiani lukee valtaisa joukko arvovaltaisia henkilöitä, emme ole saaneet yhtään tarjousta pyllyveikkojen hoidosta. Tosin kuun alussa käävät kyläilivät siskoni luona, siis oikein yökyläilivät! Ja arvatkaas, mitä me teimme? No, loikoilimme perjantai-iltana, katsoimme telkkaria, nukuimme pitkään, söimme aamiaisen ja kävimme kaupassa. Aah, ihanaa, ei yhtään itkua tai missi-kysymystä. Missi mennään kauppaan? Missi ajetaan autolla? Missi sitä ja missi tätä. Ja toinen siihen että Äiti! Äiti! Äi-ti.
Eilen saunottiin. Minikääpä uskaltautui hetkeksi lauteille ja kääpä käväisi useaan otteeseen. Alle metrinen prinsessa kiipesi toiselle lauteelle. Ei tarvitse auttaa! Olen jo iso! Pääsen kyllä!
Mutta sellaisia tällä erää. Lämmintä, rauhallista ja rentouttavaa juhannusta kaikille!
Juhannusreissun kohtaloa tässä kyllä vielä jännäillään: mökin isäntäperheen tytär oli aamulla oksentanut ja nyt sitten seuraillaan tilannetta. Kunpa päästäis reissuun, on sitä tässä jo odotettukin. Näkis taas vähän kavereitakin, siis niitä aikuiskavereita. Kääpien ystäviin nyt törmää harva se päivä. Mies oli kuulemma hakureissulla tönäissyt kumoon jonkun leppäkertun, siis sellaisen 1-3-vuotiaan.
Niin, tuo paahdettu leipätyttö. Kääpä kihersi tyytyväisenä mutta mies joutui valitettavasti korjaamaan sen muotoon paahtoleipätyttö. Samainen tyttö on myös välillä pieni prinsessa ja välillä Iso Prinsessa, joka ei itke edes jäähyllä. Useimmiten hän on kuitenkin vauva, joka pukeutuu fleeseasuun ja käyttää käsisukkia. Tiesittekö muuten, että "jos tulee lohikäärme, pitää mennä lääkäriin?" Itse en tiennyt.
Mitäs muuta sitä meille kuuluisi. Autolla on ajeltu ihan kiitettävästi. Käväistiin miehen veljen rippijuhlissa, Ikeassa syömässä ja Sellossa ruokaostoksilla. Puhumattakaan ihanista puutarhajuhlista, joissa pyllyveikot käänsivät tyystin takkinsa ja käyttäytyivät vähintäänkin asiallisesti. Kääpä parkkeerasi naisten pöytään drinkkeineen ja aloitti small talkin. Voi sitä lasta!
Käytiin myös tervehtimässä lähipiirin uusinta tulokasta, kolmiviikkoista nuorta neitiä. Itse neitiin tutustuminen jäi vähän vähemmälle, sillä käävät tuottivat erinäisiä yllätyksiä. Eräs yllätys paljastui metsässä. Kääpä kokeili metsäpissaa ja siinä sitten kastuivat kengät ja housut. No, kun riisuimme vaatteita, huomasin, että housussa onkin kakka. Kääpä tietenkin kompuroi ja astui tuohon samaiseen kakkaan. Suuntasimme sisätiloihin pesulle ja eikös kääpä lähde sitten kakkajalkana tallustelemaan pitkin poikin ystäviemme asuntoa. Minikääpä sen sijaan käyttäytyi hillitymmin ja keskittyi hiekkikseen ja kuorma-autoonsa.
Voi että, pääsin myös karonkkaan. Ystäväni väitteli ja itse olin hieman haikeissa fiiliksissä. Jos sitä vaan olisi sinnitellyt, niin ehkä... Tai sitten ei. Ja toisaalta, ihan hyvinhän tässä asiat ovat lutviutuneet, vaikka tutkijakoulu-drop-out olenkin. Mietin karonkka-aamuna, että tuleekohan minustakin sitten semmoinen mamma, joka sanoo kirkkain silmin, että "lapset ovat minun väitöskirjani".
Ihme kyllä, vaikka blogiani lukee valtaisa joukko arvovaltaisia henkilöitä, emme ole saaneet yhtään tarjousta pyllyveikkojen hoidosta. Tosin kuun alussa käävät kyläilivät siskoni luona, siis oikein yökyläilivät! Ja arvatkaas, mitä me teimme? No, loikoilimme perjantai-iltana, katsoimme telkkaria, nukuimme pitkään, söimme aamiaisen ja kävimme kaupassa. Aah, ihanaa, ei yhtään itkua tai missi-kysymystä. Missi mennään kauppaan? Missi ajetaan autolla? Missi sitä ja missi tätä. Ja toinen siihen että Äiti! Äiti! Äi-ti.
Eilen saunottiin. Minikääpä uskaltautui hetkeksi lauteille ja kääpä käväisi useaan otteeseen. Alle metrinen prinsessa kiipesi toiselle lauteelle. Ei tarvitse auttaa! Olen jo iso! Pääsen kyllä!
Mutta sellaisia tällä erää. Lämmintä, rauhallista ja rentouttavaa juhannusta kaikille!
Wednesday, June 06, 2007
Pyllyveikot
Meille on muuttanut kaksi pyllyveikkoa. Onko laji tuttu? Kuvailen alla lajin tyypillisiä ominaisuuksia, ehkäpä teilläkin asuu tuota kummaa kansaa?
Ulkonäkö
-Haituvatukka hapsottaa ja siihen on tarttunut milloin mitäkin luonnonainesta
-Nenän alla on aina sen verran räkää, että hiekka värjää nenänalusen mustaksi
-Kynsien alla on multaa
-Pukeutuu pikkuruisiin paitoihin ja shortseihin. Jos taidot riittävät, ottaa vaatteet pois heti tilaisuuden tullen ja patsastelee sitten pylly paljaana.
-Pullea masu
Käyttäytyminen
-Vastustaa raivokkaasti auktoriteetteja
-Ei nuku vaan kekkaloi pystyssä pikkutunneille. Riekkuu sängyssään. Kihertää. Karjuu.
-Painii kaltaistensa kanssa.
-Haastaa riitaa. Tönii. Yrittää vohkia toisen nunnun.
-Rakastaa itseään. Peilailee omaa kuvaansa uunin luukusta.
-Pussaa. Pesee kielellä itseään ja muita.
Jos Teillä ei ole vielä omaa pyllyveikkoa, allekirjoittaneelta heltiää muutama lainaksi milloin vain. Tarvittaessa pidemmäksikin ajaksi.
Ulkonäkö
-Haituvatukka hapsottaa ja siihen on tarttunut milloin mitäkin luonnonainesta
-Nenän alla on aina sen verran räkää, että hiekka värjää nenänalusen mustaksi
-Kynsien alla on multaa
-Pukeutuu pikkuruisiin paitoihin ja shortseihin. Jos taidot riittävät, ottaa vaatteet pois heti tilaisuuden tullen ja patsastelee sitten pylly paljaana.
-Pullea masu
Käyttäytyminen
-Vastustaa raivokkaasti auktoriteetteja
-Ei nuku vaan kekkaloi pystyssä pikkutunneille. Riekkuu sängyssään. Kihertää. Karjuu.
-Painii kaltaistensa kanssa.
-Haastaa riitaa. Tönii. Yrittää vohkia toisen nunnun.
-Rakastaa itseään. Peilailee omaa kuvaansa uunin luukusta.
-Pussaa. Pesee kielellä itseään ja muita.
Jos Teillä ei ole vielä omaa pyllyveikkoa, allekirjoittaneelta heltiää muutama lainaksi milloin vain. Tarvittaessa pidemmäksikin ajaksi.
Monday, May 21, 2007
Joussaan, Joussaan!
Eka autoreissu sillä Uudella Autolla on nyt takana. Ajeltiin Joutsaan, tosin vähän ikävissä merkeissä, sillä menimme miehen kummisedän hautajaisiin. Käävät käyttäytyivät kyllä oikein hienosti. No, tuli sillä reissulla myös mökkeiltyä. Kääpä oli innoissaan pienestä joesta. Lapsi pötkötti päivästä toiseen sillalla ja pelasti keppejä. Ja itkun kanssa vasta sen sai irrotettua sillasta, kuinkas muuten.
Nähtiin myös sitruunaperhosia, joita kääpä yritti pyydystää haaviin (näytti hassulta, kun se loipsotti pitkin pihaa :D), sammakoita sekä uimassa että maalla ja muuhalaisia. Myös pieni suihkulähde kiehtoi kääpiä ja siellä ne kurkottelivat molemmat. Isi ja kääpä tekivät myös yhdessä pienen purjeveneen, jota sitten uittelivat. Eli kaikin puolin mainio mökkireissu.
Nyt pitäisi sitten vähitellen orientoitua taas tähän arkeen tarha- ja työpäivineen. Kuka vie ja kuka hakee, onko meillä ruokaa, loppuuko maito, haalarit vai takki? Mutta sitähän tämä elämä on, 99 % arkea ja siitä ne pitää ne kiksit saada, muuten ei tule mistään mitään. Eli näin: sain viedä tänään lapset! Pääsin eilen kiskalle maito-ostoksille! Mukavaa, että saatiin vaihteeksi sadepäivä, on taas kauniille taivaansinisille haalareille käyttöä. Käävillä on tosiaan samanlaiset haalarit ja aina välillä kääpä jäynäilee päiväkodissa pukemalla minikäävän haalarin. Hoitajat sitten ihmettelevät, että onpas se kääpä venähtänyt pituutta, kun ei haalari ylety kuin puolisääreen.
Kai olen muistanut mainostaa, että meillä on oma hieroja? Mieskin pääsi eilen elämänsä ensimmäistä kertaa hierojan käsittelyyn ja tupsahti ihan pöllämystyneenä kotio. Teki kuulemma hyvää ja tuntuu oudolta, kun veri taas kiertää.
No mutta, nyt sorvin ääreen. Vajaa neljä työpäivää ja sitten onkin taas viikonloppu...
Nähtiin myös sitruunaperhosia, joita kääpä yritti pyydystää haaviin (näytti hassulta, kun se loipsotti pitkin pihaa :D), sammakoita sekä uimassa että maalla ja muuhalaisia. Myös pieni suihkulähde kiehtoi kääpiä ja siellä ne kurkottelivat molemmat. Isi ja kääpä tekivät myös yhdessä pienen purjeveneen, jota sitten uittelivat. Eli kaikin puolin mainio mökkireissu.
Nyt pitäisi sitten vähitellen orientoitua taas tähän arkeen tarha- ja työpäivineen. Kuka vie ja kuka hakee, onko meillä ruokaa, loppuuko maito, haalarit vai takki? Mutta sitähän tämä elämä on, 99 % arkea ja siitä ne pitää ne kiksit saada, muuten ei tule mistään mitään. Eli näin: sain viedä tänään lapset! Pääsin eilen kiskalle maito-ostoksille! Mukavaa, että saatiin vaihteeksi sadepäivä, on taas kauniille taivaansinisille haalareille käyttöä. Käävillä on tosiaan samanlaiset haalarit ja aina välillä kääpä jäynäilee päiväkodissa pukemalla minikäävän haalarin. Hoitajat sitten ihmettelevät, että onpas se kääpä venähtänyt pituutta, kun ei haalari ylety kuin puolisääreen.
Kai olen muistanut mainostaa, että meillä on oma hieroja? Mieskin pääsi eilen elämänsä ensimmäistä kertaa hierojan käsittelyyn ja tupsahti ihan pöllämystyneenä kotio. Teki kuulemma hyvää ja tuntuu oudolta, kun veri taas kiertää.
No mutta, nyt sorvin ääreen. Vajaa neljä työpäivää ja sitten onkin taas viikonloppu...
Tuesday, May 15, 2007
Auton osto ja päiväkodin retki
Huh huh, jopa oli päivä! Herättiin kuudelta, siirrettiin eri paikoista haalitut suuret summat rahaa mun tilille, herätettiin ja puettiin lapset ja tuupattiin ne tarhaan ja hypättiin junaan. Käppäiltiin Huopalahdesta Pitskuun ja ostettiin auto. Auto. Meidän eka, ikioma (tai no, puoliksi mun isän, siis toistaiseksi toki vain), siis oma auto. Honda FR-V. Maailman ihanin auto. Siis ihana.
Nyt allekirjoitan väitteen, että auto ostetaan tunteella, ei järjellä.
No, sitten vaan töihin ja sieltä sitten päiväkodin retkipäivää viettämään. 20 kurahousulasta odotti minua vanhempineen bussissa. Ajoimme kappaleen matkaa, purimme lastin ja kurahousuväki säntäsi oitis hommiinsa liukumäkeen, kiipeilytelineisiin sun muihin. Meidän käävät piti erityisesti mökistä, jossa saattoi leikkiä kukkuu-leikkiä. Sitten kilpailtiin joukkueissa ja meidän porukka pärjäsi tietenkin loistavasti. Esitettiin siis mikroaaltouunia, juostiin käsikynkkää ja alettiin sutta ja lampaita. Lopulta päästiin sitten eväiden kimppuun ja makkaran paistoon. Oikein onnistunut reissu!
Retki kesti kolmesta kuuteen ja oltiin sen jälkeen ihan sippejä, siis me aikuiset. Lapsissa sen sijaan riitti virtaa. Käytiin näyttämässä niille meidän uusi auto ja sinne ne olisivat jääneet kuriksineen istumaan vaikka koko yöksi. Riivimme karjuvat lapset irti autosta ja kärräsimme ne kotiin. Kaksi tuntia taisteltuaan ne lopulta luovuttivat ja menimme yhdeksältä nukkumaan koko porukka. Aamulla löysin kaksi peppu pystyssä nukkuvaa lasta vuoteistaan. Unisilmät heräsivät taas uuteen aamuun.
Nyt allekirjoitan väitteen, että auto ostetaan tunteella, ei järjellä.
No, sitten vaan töihin ja sieltä sitten päiväkodin retkipäivää viettämään. 20 kurahousulasta odotti minua vanhempineen bussissa. Ajoimme kappaleen matkaa, purimme lastin ja kurahousuväki säntäsi oitis hommiinsa liukumäkeen, kiipeilytelineisiin sun muihin. Meidän käävät piti erityisesti mökistä, jossa saattoi leikkiä kukkuu-leikkiä. Sitten kilpailtiin joukkueissa ja meidän porukka pärjäsi tietenkin loistavasti. Esitettiin siis mikroaaltouunia, juostiin käsikynkkää ja alettiin sutta ja lampaita. Lopulta päästiin sitten eväiden kimppuun ja makkaran paistoon. Oikein onnistunut reissu!
Retki kesti kolmesta kuuteen ja oltiin sen jälkeen ihan sippejä, siis me aikuiset. Lapsissa sen sijaan riitti virtaa. Käytiin näyttämässä niille meidän uusi auto ja sinne ne olisivat jääneet kuriksineen istumaan vaikka koko yöksi. Riivimme karjuvat lapset irti autosta ja kärräsimme ne kotiin. Kaksi tuntia taisteltuaan ne lopulta luovuttivat ja menimme yhdeksältä nukkumaan koko porukka. Aamulla löysin kaksi peppu pystyssä nukkuvaa lasta vuoteistaan. Unisilmät heräsivät taas uuteen aamuun.
Monday, May 14, 2007
Jopa oli viikko!
MA Ihanaa, mulla oli naisten saunailta! Tulipas mässättyä ja lörpöteltyä. Kääpiä toki vaan oli ikävä, etenkin, kun olin ollut viikonlopun partioretkellä. Kyllä oli muuten ihanaa maata kalliolla ja antaa auringon lämmittää ja tihrustaa samalla, näkyykö puskissa suunnistavia sudareita. Näkyihän niitä, sillä kaikki löysivät rastini. On ne sentään jotain oppinu!
TI Jee: meillä on privaattihieroja! Kerätään aina 4-5 hierottavaa ja saadaan oma hieroja pöytineen tänne puhtoiseen lähiöömme. Ihan luksusta pienten lasten vanhemmille!
KE "Äidin ystävä Minna" oli meillä kylässä. Herkuteltiin toki ja kääpäin mentyä unille (kamalan huudon saattelemina) katsoimme leffan Tillsammans, joka on ehdottomasti paras leffa ikinä.
TO Toinen äidin Minna-ystävä oli kylässä ja lapsia yhteensä viisi, kun oli meidän kaksi, Minnan kaksi ja yksi lainalapsi naapurista. Meno oli hämmästyttävän leppoisaa - ei huutoa, ei nahistelua eikä yhtään pissaa housussa. Käsittämätöntä!
PE Mummi ja Käävän kummit tulivat meitä tervehtimään. Ensin äiti tosin maisteli päiväkodissa lasten leipomaa pullaa ja hörppi äitienpäiväkaffet. Ja sitten olikin vielä taloyhtiön talkoot. Me ihan villiinnyttiin miehen kanssa: minä join pihassa kaksi siideriä, tulin saunaan ja sippasin. Mieskin oli irrotellut ja kiskonut kokonaiset kolme kaljaa. Harmi vaan, että juhlat menivät sikäli ristiin, ettei päästy kännipäissämme tilittämään mitään. No, ensi kerralla sitten. Saatiin siis 30-vuotisjuhlista jääneet oluet juotua, jotka ois menny pilalle heinäkuussa. Tämä lapsiperhe-elämä tuo mukanaan ihan uudenlaisia haasteita :)
LA Oltiin koeajamassa autoa! Ihan huippua! Lapset oli naapurissa hoidossa ja sillä aikaa me shoppailtiin ruokaa ja turvaistuin ja melkein siis se autokin. Jos kauppias suostuu tinkaamaan tonnin pois, tehdään kaupat. (Toim. huom. tingattiin 400 ja huomenna tehdään ne kaupat, surkeita tinkaajia ollaan)
SU Äitienpäivä. Ette ikinä usko, mitä sain lahjaksi - niskahierontalaitteen! Ihan huippu. Lähdettiin sitten vielä koko remmi Mäkkäriin ja kirkkoon. Kääpä ja minikääpä olivat lastenhoitajan hoivissa ja tulivat mukaan ehtoolliselle, mikä olikin mitä miellyttävin tilaisuus, sillä minikääpä oli kaatanut hampurilaisella 2 dl maitoa puseron kauluksesta sisään, eikä meillä tietenkään ollut varavaatteita.
Mutta nyt syömään, pomo käskee.
TI Jee: meillä on privaattihieroja! Kerätään aina 4-5 hierottavaa ja saadaan oma hieroja pöytineen tänne puhtoiseen lähiöömme. Ihan luksusta pienten lasten vanhemmille!
KE "Äidin ystävä Minna" oli meillä kylässä. Herkuteltiin toki ja kääpäin mentyä unille (kamalan huudon saattelemina) katsoimme leffan Tillsammans, joka on ehdottomasti paras leffa ikinä.
TO Toinen äidin Minna-ystävä oli kylässä ja lapsia yhteensä viisi, kun oli meidän kaksi, Minnan kaksi ja yksi lainalapsi naapurista. Meno oli hämmästyttävän leppoisaa - ei huutoa, ei nahistelua eikä yhtään pissaa housussa. Käsittämätöntä!
PE Mummi ja Käävän kummit tulivat meitä tervehtimään. Ensin äiti tosin maisteli päiväkodissa lasten leipomaa pullaa ja hörppi äitienpäiväkaffet. Ja sitten olikin vielä taloyhtiön talkoot. Me ihan villiinnyttiin miehen kanssa: minä join pihassa kaksi siideriä, tulin saunaan ja sippasin. Mieskin oli irrotellut ja kiskonut kokonaiset kolme kaljaa. Harmi vaan, että juhlat menivät sikäli ristiin, ettei päästy kännipäissämme tilittämään mitään. No, ensi kerralla sitten. Saatiin siis 30-vuotisjuhlista jääneet oluet juotua, jotka ois menny pilalle heinäkuussa. Tämä lapsiperhe-elämä tuo mukanaan ihan uudenlaisia haasteita :)
LA Oltiin koeajamassa autoa! Ihan huippua! Lapset oli naapurissa hoidossa ja sillä aikaa me shoppailtiin ruokaa ja turvaistuin ja melkein siis se autokin. Jos kauppias suostuu tinkaamaan tonnin pois, tehdään kaupat. (Toim. huom. tingattiin 400 ja huomenna tehdään ne kaupat, surkeita tinkaajia ollaan)
SU Äitienpäivä. Ette ikinä usko, mitä sain lahjaksi - niskahierontalaitteen! Ihan huippu. Lähdettiin sitten vielä koko remmi Mäkkäriin ja kirkkoon. Kääpä ja minikääpä olivat lastenhoitajan hoivissa ja tulivat mukaan ehtoolliselle, mikä olikin mitä miellyttävin tilaisuus, sillä minikääpä oli kaatanut hampurilaisella 2 dl maitoa puseron kauluksesta sisään, eikä meillä tietenkään ollut varavaatteita.
Mutta nyt syömään, pomo käskee.
Friday, May 04, 2007
Ihanat käävät!
Lapset oli naapurissa hoidossa. Kun tulimme miehen kanssa hakemaan kääpiä, 2-vuotiaamme halasi nelivuotiasta kollegaansa ja sanoi:
-Kiitos kun saimme tulla luoksenne leikkimään!
-Kiitos itsellenne kun tulitte,
vastasi kollega.
Minikääpäkin on jo iso ukko: kävelee (sisällä suoraan, ulkona rapukävelyä sivuttain), omistaa kuusi hammasta ja kaksi huippua autoa, josta toisesta aukeaa ovet ja kuskiksi voi laittaa pääsiäistipun.
Käävät pääsivät isoon huoneeseen ja me aikuiset muutimme pianoinemme ja sänkyinemme pikkuhuoneeseen. Oli niin helppo siirrellä raskaitakin huonekaluja, kun oli 1- ja 2-vuotiaat apulaiset. Mies ei meinannut uskoa silmiään töistä tullessaan. Käävätkin esittelivät ylpeinä aikaansaannostaan isille. No, olipas tehokas vatsatautipäivä. Siis kerrankin niin, että käävät sairastivat ja itse olin terveenä.
Kääpä miettii paljon kasvamista - ja kutistumista. Hän haaveilee ajasta, kun on taas vauva ja saa syödä tuttia ja muuttaa takaisin äidin masuun. Toisaalta kääpä ymmärsi, että vitamiinit kannattaa ottaa, jotta kasvaa yhtä isoksi ja vahvaksi kuin isi ja äiti. Kääpä totesi, että sitten me veikan kanssa hoidetaan teitä. No, niin kai se sitten menee. Mutta onneksi siihen on aikaa.
Vaikka kovaa vauhtiahan nuo kasvavat: kääpä on jo iso likka eikä käytä enää vaippaa ja minikääpäkin vaikuttaa niin suurelta jo autoleikkeineen. Niillä on jo ihan omiakin juttuja ja ihan parasta on, kun käävät käkättää kaksistaan.
On ne kyllä niin söpöjä! Molemmilla valuu räkätapit jatkuvasti nenästä ja muutenkin ovat alkaneet näyttää ihan tarhalaisilta. Aina on paidat mustikassa ja pahinta kaikista, minikäävän vauvatukka haisee vieraan naisen parfyymiltä! :)
On kyllä niin huojentunut olo, kun tämä päiväkotielämä on lähtenyt niin jouhevasti käyntiin. Lapset oli laittanu pääsiäisenä rairuohot ja nyt vappuna tultiin kotiin hattujen kanssa. Minikääpäkin oli maalannut omansa!
Mutta kyllä sitä silti odottaa lomaa. Ajatella, kokonainen kuukausi yhdessä! Joutsa, Pusula, Imatra ja Tampere, täältä tullaan! Ollaan tosiaan ostamassa autoa (sininen automaattivaihteinen Honda FR-V, löytyisikö joltain?) ja meinataan sitten reissata oikein huolella. Saas nähdä, miten muksut viihtyy takapenkillä. Yleensä ne on ihan hissukseen, kun autolla matkustaminen on niin eksoottista, mutta ehkä siitäkin menee kesän kuluessa se uutuudenviehätys. Mutta saas nähdä. Tämä äiti on ainakin ihan täpinöissään. Ja vielä kun pääsisi yöksi telttaan!
Nyt onkin sitten telttailua tiedossa, lähden viikonlopuksi retkelle sudareiden kanssa. En ole pitänyt laumaa nyt vuoteen ja toivon vain, että ipanat on vuodessa vähän viisastuneet. On kyllä ihan huippua päästä pitkästä aikaa metsään. Ja eihän tässä olekaan enää kuin viisi vuotta, kun kääpäkin pääsee halutessaan partioon. Saas nähdä, josko sitä vaikka sitten ryhtyisi taas laumanjohtajaksi.
Mutta nyt taukojumppaamaan. Meillä on töissä sellainen minsan ohjelma, jossa on taukojumppakaverina Tanya. Suosittelen!
-Kiitos kun saimme tulla luoksenne leikkimään!
-Kiitos itsellenne kun tulitte,
vastasi kollega.
Minikääpäkin on jo iso ukko: kävelee (sisällä suoraan, ulkona rapukävelyä sivuttain), omistaa kuusi hammasta ja kaksi huippua autoa, josta toisesta aukeaa ovet ja kuskiksi voi laittaa pääsiäistipun.
Käävät pääsivät isoon huoneeseen ja me aikuiset muutimme pianoinemme ja sänkyinemme pikkuhuoneeseen. Oli niin helppo siirrellä raskaitakin huonekaluja, kun oli 1- ja 2-vuotiaat apulaiset. Mies ei meinannut uskoa silmiään töistä tullessaan. Käävätkin esittelivät ylpeinä aikaansaannostaan isille. No, olipas tehokas vatsatautipäivä. Siis kerrankin niin, että käävät sairastivat ja itse olin terveenä.
Kääpä miettii paljon kasvamista - ja kutistumista. Hän haaveilee ajasta, kun on taas vauva ja saa syödä tuttia ja muuttaa takaisin äidin masuun. Toisaalta kääpä ymmärsi, että vitamiinit kannattaa ottaa, jotta kasvaa yhtä isoksi ja vahvaksi kuin isi ja äiti. Kääpä totesi, että sitten me veikan kanssa hoidetaan teitä. No, niin kai se sitten menee. Mutta onneksi siihen on aikaa.
Vaikka kovaa vauhtiahan nuo kasvavat: kääpä on jo iso likka eikä käytä enää vaippaa ja minikääpäkin vaikuttaa niin suurelta jo autoleikkeineen. Niillä on jo ihan omiakin juttuja ja ihan parasta on, kun käävät käkättää kaksistaan.
On ne kyllä niin söpöjä! Molemmilla valuu räkätapit jatkuvasti nenästä ja muutenkin ovat alkaneet näyttää ihan tarhalaisilta. Aina on paidat mustikassa ja pahinta kaikista, minikäävän vauvatukka haisee vieraan naisen parfyymiltä! :)
On kyllä niin huojentunut olo, kun tämä päiväkotielämä on lähtenyt niin jouhevasti käyntiin. Lapset oli laittanu pääsiäisenä rairuohot ja nyt vappuna tultiin kotiin hattujen kanssa. Minikääpäkin oli maalannut omansa!
Mutta kyllä sitä silti odottaa lomaa. Ajatella, kokonainen kuukausi yhdessä! Joutsa, Pusula, Imatra ja Tampere, täältä tullaan! Ollaan tosiaan ostamassa autoa (sininen automaattivaihteinen Honda FR-V, löytyisikö joltain?) ja meinataan sitten reissata oikein huolella. Saas nähdä, miten muksut viihtyy takapenkillä. Yleensä ne on ihan hissukseen, kun autolla matkustaminen on niin eksoottista, mutta ehkä siitäkin menee kesän kuluessa se uutuudenviehätys. Mutta saas nähdä. Tämä äiti on ainakin ihan täpinöissään. Ja vielä kun pääsisi yöksi telttaan!
Nyt onkin sitten telttailua tiedossa, lähden viikonlopuksi retkelle sudareiden kanssa. En ole pitänyt laumaa nyt vuoteen ja toivon vain, että ipanat on vuodessa vähän viisastuneet. On kyllä ihan huippua päästä pitkästä aikaa metsään. Ja eihän tässä olekaan enää kuin viisi vuotta, kun kääpäkin pääsee halutessaan partioon. Saas nähdä, josko sitä vaikka sitten ryhtyisi taas laumanjohtajaksi.
Mutta nyt taukojumppaamaan. Meillä on töissä sellainen minsan ohjelma, jossa on taukojumppakaverina Tanya. Suosittelen!
Monday, March 05, 2007
Elossa ollaan!
Uskomatonta, miten aika rientää! Minikääpä on nelihampainen yksivuotias ja Kääpä kaksivuotias reipas lukutoukka. Olemme koko remmi talvilomalla ja vuorossa on päiväunirumba. Kääpä ei ole vielä nukahtanutkaan ja Minikääpä jo heräsi. Se siitä omasta ajasta :)
Mies on lähdössä mikron ostoon ("Mä ostan halvimman valkosen"). Meillä oli sellainen antiikkivehje, joka tuhoutu yrittäessään sulattaa kahta leipäviipaletta. Hyvin on kyllä pärjäilty ilmankin, mutta nyt saadaan autokyyti ja kannattaahan se hyödyntää.
Minikääpä touhkaa tuossa taaperokärryn kanssa, menee täysillä päin seinää ja nauraa. Tutti suussa ja nunnu kädessä, tukka hapsottaen. Kääpä känisee ("mä nukuin jo päiväunet") vaikka meillä on diili, että pääsee kummitädille yökylään, kun päikkärit on nukuttu.
Käävät aloittaa ensi viikolla päiväkodissa, pääsivät molemmat tuohon lähipäiväkotiin Leppäkerttuihin. Meidän pienet leppikset :) Tällä viikolla käydään tutustumassa ja ensi viikko harjoitellaan.
Kesällä kirjoitettujen mission impossiblejen kanssa ollaan edetty ihan kivasti, vaikka molemmat onkin vielä vaipoissa. Suunnitellaan juuri Minikäävän tuteista luopumista. Käävän mielestä ne olisi syytä lahjoittaa seepravauvoille, lepakot kun saivat jo omansa.
Käävällä olikin näköjään kakka. Ei ihme, ettei uni heti tullut. Se ei vaan suostu pöntölle eikä potalle, vaikka joka pissasta ja kakasta on luvattu marmorikuula. Yksi sentään jo on saatu hyvästä yrityksestä. No, ehkä se pottailu alkaa sujua, kun ottaa muilta leppiksiltä mallia.
Apua. Minikääpä tepasteli muutaman askeleen ja kiipesi tähän sohvalle äidin avuksi. No, nyt nappasi nunnunsa ja riensi kärrynsä kanssa muihin puuhiin.
On tämä elämä kyllä aika haipakkaa, rankkaa mutta ihanaa. Kääpä lastaa juuri totisena Duploja kärryynsä. Ja taas matka jatkuu.
Mies on lähdössä mikron ostoon ("Mä ostan halvimman valkosen"). Meillä oli sellainen antiikkivehje, joka tuhoutu yrittäessään sulattaa kahta leipäviipaletta. Hyvin on kyllä pärjäilty ilmankin, mutta nyt saadaan autokyyti ja kannattaahan se hyödyntää.
Minikääpä touhkaa tuossa taaperokärryn kanssa, menee täysillä päin seinää ja nauraa. Tutti suussa ja nunnu kädessä, tukka hapsottaen. Kääpä känisee ("mä nukuin jo päiväunet") vaikka meillä on diili, että pääsee kummitädille yökylään, kun päikkärit on nukuttu.
Käävät aloittaa ensi viikolla päiväkodissa, pääsivät molemmat tuohon lähipäiväkotiin Leppäkerttuihin. Meidän pienet leppikset :) Tällä viikolla käydään tutustumassa ja ensi viikko harjoitellaan.
Kesällä kirjoitettujen mission impossiblejen kanssa ollaan edetty ihan kivasti, vaikka molemmat onkin vielä vaipoissa. Suunnitellaan juuri Minikäävän tuteista luopumista. Käävän mielestä ne olisi syytä lahjoittaa seepravauvoille, lepakot kun saivat jo omansa.
Käävällä olikin näköjään kakka. Ei ihme, ettei uni heti tullut. Se ei vaan suostu pöntölle eikä potalle, vaikka joka pissasta ja kakasta on luvattu marmorikuula. Yksi sentään jo on saatu hyvästä yrityksestä. No, ehkä se pottailu alkaa sujua, kun ottaa muilta leppiksiltä mallia.
Apua. Minikääpä tepasteli muutaman askeleen ja kiipesi tähän sohvalle äidin avuksi. No, nyt nappasi nunnunsa ja riensi kärrynsä kanssa muihin puuhiin.
On tämä elämä kyllä aika haipakkaa, rankkaa mutta ihanaa. Kääpä lastaa juuri totisena Duploja kärryynsä. Ja taas matka jatkuu.
Subscribe to:
Posts (Atom)