Teimme tänä vuona neljä koko perheen reissua.
1. Gran Canaria, Bahia Feliz, Espanja
2. Legoland, Billund, Tanska
3. Perheleiri Hvittorpissa
4. Junibacken, Tukholma, Ruotsi
Sen lisäksi minulla oli
5. Pajulahtiturnaus Tampereella Kanervan kanssa
6. New Wine Himoksella koululaisten kanssa
7. Partion jouluredu Kiljavalle
Mies oli Kanervan kanssa Pajulahtiturnauksessa ja turnauksessa Myllykoskella ja lisäksi lapsella oli Masto Cup Lahdessa. Minä kävin Toukon kanssa Kanervaa moikkaamassa Roihun vierailupäivänä Hämeenlinnan Evolla.
Ihan hyvä reissuvuosi, vaikka varsinaisesta lomamatkasta onkin jo melkein vuosi. Oltaisiin niin AI-loman tarpeessa: saisi viikon syödä valmista ruokaa eikä tarvitsisi siivota.
Tai edes päivän AI-loma! Kunpa meillä olisi mummola, mihin meidät kutsuttaisiin kylään valmiiseen pöytään.
Lomailua hidastaa Miehen lomattomuus. Se oli Oivan kanssa hoitovapaalla ja lomaa kertyi vain neljä viikkoa, jotka pidimme kesällä yhdessä. Kunpa olisi tajuttu säästää edes viikko syksyyn ja talveen. Nyt joululomaksi se teki kaksi päivää sisään ja oli nyt kaksi päivää töissä meidän muiden lomaillessa.
No mutta huhtikuussa alkaa uusi lomakausi ja sitten kyllä reissataan. Kaikilla on haaveissa matka, johon kuuluisi lämpöä, valoa, hyvää ruokaa ja oma uima-allas. Ja Taimin toive on uinnin lisäksi jätskiä.
Nyt pitäisi saada sen verran tsempattua, että saisimme varattua tuollaisen reissun. Inhoan matkojen suunnittelua ja varaamista, mutta reissaamisesta tykkään. Pakettimatkoissa menee automaattisesti neljän aikuisen ja kolmen lapsen hinta, oli huone/huoneet millaiset hyvänsä. Toisaalta me tarvitaan just se AI + Bamse-klubi + hyvät altaat.
Vuosi 2017 on vielä ihan suunnittelematta. Haaveissa olisi reissu Italiaan tai Kroatiaan ystäväperheen kanssa, matka Muncheniin Kanervan pelikaverin perheen kanssa ja veikan perhettä pitäisi käydä moikkaamassa Abu Dhabissa. Kanervalla on turnausreissu Ruotsiin ja lippukunnan leirille menee meiltä varmaankin neljä partiolaista. Ja Himoksen New Wine on toki must myös.
Friday, December 30, 2016
Tuesday, December 20, 2016
Pelit
Pääsin pelaamaan Kanervaa ja muita Tähtityttöjä vastaan fudista. Minua jännitti ihan sutena. Meitä oli 6 lasta ja 7 aikuista. Aikuisten ei tarvinnut pitää ketään vaihdossa, sillä yhdellä ylimääräiselläkin pelaajalla jouduimme tekemään tosissamme töitä, ettemme olisi hävinneet pystyyn. Onneksi muutamalla oli futistaustaa, mutta taidoissa ja kunnossa jäimme kyllä vastustajista. Lasten arvio oli, että pelasimme paremmin, kuin he olivat odottaneet. Itsekin kyllä ihan rehellisesti hämmästyin, miten hyvin peli sujui. Ja olihan se ihan tosi siistiä!
Kun peli päättyi, kiisin kotiin vaihtamaan lapset. Oli vaarin vuoro pelata lätkää Taimia, Toukoa ja Kaapo vastaan. Kaikki pelaajat olivat ihan täpinöissään. Ja minä olin onnellinen.
Itselleni tämä oli ihan elämää suurempi päivä.
Olin pienenä ihan normilapsi liikunnallisesti. Olin enemmän kiinnostunut lukemisesta, leikkimisestä ja piirtämisestä, mutta kyllä minua vietiin uimaan ja hiihtämään ja isin kanssa opettelin ajamaan fillarilla. Ekalla ja tokalla liikka olikin vielä ihan kivaa. Mutta sitten alkoi kolmas luokka ja meidän luokalle tuli ne kaksi ihan kamalaa tyttöä, jotka olivat muuten normaaleita, mutta muuttuivat liikkatunneilla hirviöiksi. Ja saivat mukaansa melkein kaikki luokan tytöt.
Ja minä pelkäsin niitä tyttöjä. Minä aloin inhota liikkatunteja. Minä pelkäsin virhettä. Mogaamista. Sillä se merkitsi naurua, huomauttelua, pilkkaamista. Eikä se jäänyt siihen liikkatuntiin. Samaa virhettä voitiin muistella pitkään, tosi pitkään.
Pahinta oli tietenkin joukkuejako. Joukkueet valitsivat tietenkin ne kaksi tyttöä, koska ne olivat niin hyviä, ettei niitä voinut laittaa samalle puolelle, koska muuten joukkueista olisi tullut epäreilut. Toinen tytöistä pelasi ringetteä ja toinen korista. Molemmat oli kaikessa tosi hyviä, paitsi toisella oli heikko kohta - uinti. Se pelkäsi, että liikan kymppi laskee uinnin takia ysiin, mutta ei se koskaan laskenut. Minä yritin epätoivoisesti korottaa numeroani seiskasta kasiin. Yläasteella lopulta onnistui.
Minä olin hyvä juoksemaan ja hyppäämään. Kerran minut valittiin viestijoukkueeseen ja pelkäsin sitäkin. Pelkäsin, että kompastun. Tai pudotan kapulan. Ja että vaihto menee pitkäksi. Harkoissa juoksin hitaammin kuin tavallisesti, eikä minun tarvinnut lähteä kisoihin.
Eniten pelkäsin joukkuelajeja. Korista rakastin, mutta siinä oli vaarallisinta mogata, koska koris oli sen toisen tytön laji. Kerran tein oman korin ja se muistettiin monta vuotta. Pesistä inhosin, koska en osunut palloon, enkä päässyt juoksemaan, jossa taas olisin ollut hyvä. Vasta aikuisena selvisi, etten osunut sen takia, että en käyttänyt silmälaseja, jotka olisivat korjanneet hajataiton.
Ala-asteella liikunnantunnit olivat vielä aika monipuolisia, mutta yläasteella pelattiin melkein aina pesistä, koska se oli kaikkien mielestä kivaa. Kukaan ei halunnut minua tietenkään joukkueeseen, koska en osunut siihen palloon. Kerran joku jopa kysyi, onko kaikki pakko ottaa mukaan joukkueeseen. Ja se olin minä. Minua ei kukaan halunnut.
Ala-asteen piinaa jatkui neljä vuotta ja yläastetta kolme vuotta. Ja sitten se oli ohi, peruskoulu. En ollut liikkunut seitsemään vuoteen juuri yhtään. Olin henkisesti ja fyysisesti ihan rapakunnossa, tai sitten sitä kutsuttiin vain murrosiäksi.
Mutta lopulta kaikki muuttui. Hain ja pääsin Ressuun, nörttilukioon. Inhosin liikuntaa edelleen, mutta koska lukiomme oli luokaton, piti vuodessa ottaa vain yksi pakollinen kurssi ja yksi kurssi kesti kuusi viikkoa. Lukiossa minulla oli yhteensä 18 viikkoa liikuntaa. Alkuun tsemppasin ja sain ysin. Tokalla keksin lintsaamisen ja lintsasin toki liikastakin.
Vasta lukiossa aloin viritellä liikuntaharrastusta. Olin vuoden aikidossa ja suoritin viidennen ja kuudennen kyun. Opin ukemin ja perusjuttuja jon ja bokkenin kanssa. Toki myös lumilautailin. Vietimme kymmenen vuoden ajan kaikki talven lomat Rukalla: itsenäisyyspäivä, joulu, hiihtoloma, pääsiäinen, vappu. Uinnista pidin ja kävin pikkuveljen jengin kanssa kuntosalilla.
Kun elämässä on kiireitä, on liikunta aina ensimmäinen, joka jää. Kun saimme lapset, olin ihan rapakunnossa. Menin eteenpäin sokerin ja kahvin voimin.
Kunnes sitten tuli vuosi 2008. Minun lapseni, esikoiseni, ilmoitti pontevasti: "minä haluan alkaa pelata pudista". Siis pudista. Yritimme unohtaa koko jutun, mutta lapsi oli sinnikäs. Hän oli kuullut, että jalkapalloa voi harrastaa, vähän niin kuin muskaria. Että mennään harkkoihin pelaamaan muiden kanssa.
Kävimme neuvotteluja. Jos joku muu harrastus? Joku soitin? Ja itse asiassa alle kouluikäisen ei tarvitse harrastaa vielä mitään.
Hävisimme taistelun. Lapsi lähti FC Hongan kesäkouluun ja sille tielle jäi. Laaksolahdessa se pelasi illat pitkät poikien kanssa ja tuli silmät loistaen sisälle. Se tykkäsi tehdä maaleja ja pelata myös veskana.
Kesällä 2010 se kävi FC Kasiysin kesäkoulun. Pihapelit jatkuivat edelleen. Tokan syksyllä se sai tahtonsa läpi ja meni kokeilemaan LePan harkkoihin. Löysimme vihdoin uuden asunnon loppuvuodesta, eikä Tillinmäestä kannattanut käydä harkoissa Leppävaarassa. Kevääksi se meni EPSin futisfiestaan, Tompan pitämään futiskerhoon, ja aloitti joukkueessa toisen luokan toukokuussa.
Lapsi on harrastanut jalkapalloa nyt kahdeksan vuotta, josta viimeiset 3,5 vuotta joukkueessa. Soimaan itseäni siitä, etten päästänyt lasta aloittamaan joukkueessa aiemmin. Toisaalta tiedän, ettei minun lapsestani tule jalkapalloilijaa, ja harrastukseen ehtii kyllä mukaan myöhemminkin. Mutta toisaalta haluaisin, että lapsi saisi loistaa valitsemassaan lajissa.
Mutta ei tämä minulle helppoa ole. Koko ajan pelkään, että lastani kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Pelkään, että valkut eivät ole reiluja. Pelkään, että sanon tai teen jotain, joka vaikuttaa lapseni harrastukseen. Jännitän puhuessani valkkujen kanssa. En osaa termejä, en ymmärrä lajia, en osaa poimia lahjakkuuksia tuosta 12-vuotiaiden rimppakinttujen joukosta.
Ja silti ne jaotellaan. Kolme tasoryhmää. Ensimmäisillä on paljon harkkoja ja pelejä. On kykypelejä ja taitoharkkoja. Sitten on tämä keskiporukka. Ja sitten vielä kolmas. Kolmannella ryhmällä on peli kerran kuussa, parhailla puolestaan monta peliä viikossa.
Onko 12-vuotiaiden tyttöjen lahjakkuuserot jo niin selvät, että joihinkin kannattaa panostaa ja toisiin ei? Eikö motivaatiolla ole mitään vaikutusta joukkuejakoihin? Entä jos jollekin jalkapallo on sydämen asia ja silmät loistavat kaikkein kirkkaimmin silloin, kun saa tehdä maalin tai voittaa turnauksen?
Kun peli päättyi, kiisin kotiin vaihtamaan lapset. Oli vaarin vuoro pelata lätkää Taimia, Toukoa ja Kaapo vastaan. Kaikki pelaajat olivat ihan täpinöissään. Ja minä olin onnellinen.
Itselleni tämä oli ihan elämää suurempi päivä.
Olin pienenä ihan normilapsi liikunnallisesti. Olin enemmän kiinnostunut lukemisesta, leikkimisestä ja piirtämisestä, mutta kyllä minua vietiin uimaan ja hiihtämään ja isin kanssa opettelin ajamaan fillarilla. Ekalla ja tokalla liikka olikin vielä ihan kivaa. Mutta sitten alkoi kolmas luokka ja meidän luokalle tuli ne kaksi ihan kamalaa tyttöä, jotka olivat muuten normaaleita, mutta muuttuivat liikkatunneilla hirviöiksi. Ja saivat mukaansa melkein kaikki luokan tytöt.
Ja minä pelkäsin niitä tyttöjä. Minä aloin inhota liikkatunteja. Minä pelkäsin virhettä. Mogaamista. Sillä se merkitsi naurua, huomauttelua, pilkkaamista. Eikä se jäänyt siihen liikkatuntiin. Samaa virhettä voitiin muistella pitkään, tosi pitkään.
Pahinta oli tietenkin joukkuejako. Joukkueet valitsivat tietenkin ne kaksi tyttöä, koska ne olivat niin hyviä, ettei niitä voinut laittaa samalle puolelle, koska muuten joukkueista olisi tullut epäreilut. Toinen tytöistä pelasi ringetteä ja toinen korista. Molemmat oli kaikessa tosi hyviä, paitsi toisella oli heikko kohta - uinti. Se pelkäsi, että liikan kymppi laskee uinnin takia ysiin, mutta ei se koskaan laskenut. Minä yritin epätoivoisesti korottaa numeroani seiskasta kasiin. Yläasteella lopulta onnistui.
Minä olin hyvä juoksemaan ja hyppäämään. Kerran minut valittiin viestijoukkueeseen ja pelkäsin sitäkin. Pelkäsin, että kompastun. Tai pudotan kapulan. Ja että vaihto menee pitkäksi. Harkoissa juoksin hitaammin kuin tavallisesti, eikä minun tarvinnut lähteä kisoihin.
Eniten pelkäsin joukkuelajeja. Korista rakastin, mutta siinä oli vaarallisinta mogata, koska koris oli sen toisen tytön laji. Kerran tein oman korin ja se muistettiin monta vuotta. Pesistä inhosin, koska en osunut palloon, enkä päässyt juoksemaan, jossa taas olisin ollut hyvä. Vasta aikuisena selvisi, etten osunut sen takia, että en käyttänyt silmälaseja, jotka olisivat korjanneet hajataiton.
Ala-asteella liikunnantunnit olivat vielä aika monipuolisia, mutta yläasteella pelattiin melkein aina pesistä, koska se oli kaikkien mielestä kivaa. Kukaan ei halunnut minua tietenkään joukkueeseen, koska en osunut siihen palloon. Kerran joku jopa kysyi, onko kaikki pakko ottaa mukaan joukkueeseen. Ja se olin minä. Minua ei kukaan halunnut.
Ala-asteen piinaa jatkui neljä vuotta ja yläastetta kolme vuotta. Ja sitten se oli ohi, peruskoulu. En ollut liikkunut seitsemään vuoteen juuri yhtään. Olin henkisesti ja fyysisesti ihan rapakunnossa, tai sitten sitä kutsuttiin vain murrosiäksi.
Mutta lopulta kaikki muuttui. Hain ja pääsin Ressuun, nörttilukioon. Inhosin liikuntaa edelleen, mutta koska lukiomme oli luokaton, piti vuodessa ottaa vain yksi pakollinen kurssi ja yksi kurssi kesti kuusi viikkoa. Lukiossa minulla oli yhteensä 18 viikkoa liikuntaa. Alkuun tsemppasin ja sain ysin. Tokalla keksin lintsaamisen ja lintsasin toki liikastakin.
Vasta lukiossa aloin viritellä liikuntaharrastusta. Olin vuoden aikidossa ja suoritin viidennen ja kuudennen kyun. Opin ukemin ja perusjuttuja jon ja bokkenin kanssa. Toki myös lumilautailin. Vietimme kymmenen vuoden ajan kaikki talven lomat Rukalla: itsenäisyyspäivä, joulu, hiihtoloma, pääsiäinen, vappu. Uinnista pidin ja kävin pikkuveljen jengin kanssa kuntosalilla.
Kun elämässä on kiireitä, on liikunta aina ensimmäinen, joka jää. Kun saimme lapset, olin ihan rapakunnossa. Menin eteenpäin sokerin ja kahvin voimin.
Kunnes sitten tuli vuosi 2008. Minun lapseni, esikoiseni, ilmoitti pontevasti: "minä haluan alkaa pelata pudista". Siis pudista. Yritimme unohtaa koko jutun, mutta lapsi oli sinnikäs. Hän oli kuullut, että jalkapalloa voi harrastaa, vähän niin kuin muskaria. Että mennään harkkoihin pelaamaan muiden kanssa.
Kävimme neuvotteluja. Jos joku muu harrastus? Joku soitin? Ja itse asiassa alle kouluikäisen ei tarvitse harrastaa vielä mitään.
Hävisimme taistelun. Lapsi lähti FC Hongan kesäkouluun ja sille tielle jäi. Laaksolahdessa se pelasi illat pitkät poikien kanssa ja tuli silmät loistaen sisälle. Se tykkäsi tehdä maaleja ja pelata myös veskana.
Kesällä 2010 se kävi FC Kasiysin kesäkoulun. Pihapelit jatkuivat edelleen. Tokan syksyllä se sai tahtonsa läpi ja meni kokeilemaan LePan harkkoihin. Löysimme vihdoin uuden asunnon loppuvuodesta, eikä Tillinmäestä kannattanut käydä harkoissa Leppävaarassa. Kevääksi se meni EPSin futisfiestaan, Tompan pitämään futiskerhoon, ja aloitti joukkueessa toisen luokan toukokuussa.
Lapsi on harrastanut jalkapalloa nyt kahdeksan vuotta, josta viimeiset 3,5 vuotta joukkueessa. Soimaan itseäni siitä, etten päästänyt lasta aloittamaan joukkueessa aiemmin. Toisaalta tiedän, ettei minun lapsestani tule jalkapalloilijaa, ja harrastukseen ehtii kyllä mukaan myöhemminkin. Mutta toisaalta haluaisin, että lapsi saisi loistaa valitsemassaan lajissa.
Mutta ei tämä minulle helppoa ole. Koko ajan pelkään, että lastani kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Pelkään, että valkut eivät ole reiluja. Pelkään, että sanon tai teen jotain, joka vaikuttaa lapseni harrastukseen. Jännitän puhuessani valkkujen kanssa. En osaa termejä, en ymmärrä lajia, en osaa poimia lahjakkuuksia tuosta 12-vuotiaiden rimppakinttujen joukosta.
Ja silti ne jaotellaan. Kolme tasoryhmää. Ensimmäisillä on paljon harkkoja ja pelejä. On kykypelejä ja taitoharkkoja. Sitten on tämä keskiporukka. Ja sitten vielä kolmas. Kolmannella ryhmällä on peli kerran kuussa, parhailla puolestaan monta peliä viikossa.
Onko 12-vuotiaiden tyttöjen lahjakkuuserot jo niin selvät, että joihinkin kannattaa panostaa ja toisiin ei? Eikö motivaatiolla ole mitään vaikutusta joukkuejakoihin? Entä jos jollekin jalkapallo on sydämen asia ja silmät loistavat kaikkein kirkkaimmin silloin, kun saa tehdä maalin tai voittaa turnauksen?
Jouluredu 2016
Pääsin pitkästä aikaa partioredulle. Lähdimme Kanervan, Kaapon ja Toukon kanssa matkaan jo perjantaina. Osallistuimme ensin isojen kanssa ulkoleikkeihin, piti mm. murtaa Berliinin muuri ja raahata väkeä omiin joukkoihin, ja sitten siirryimme muihin hommiin Toukolaisen kanssa. Kaapo sai osallistua tarpojaohjelmaan ja oli ihan fiiliksissä. Touko sai kaverikseen pienen Emmin, jonka kanssa ne hassuttelivat kaapeissa.
Tutustuimme retkellä myös sisupartiolaisiin ja se oli itselleni hieno kokemus.
Lauantaina ohjelmassa oli erilaisia rasteja ulkona. Sudarit etsivät Pokemoneja, tekivät kepeistä jonoa ja etsivät palapelinpaloja ja tonttuja metsästä. Me saimme M:n kanssa suuren kunnian leikata ja laminoida Pokemonit, tontut ja palapelit. Sudarit leipoivat ja koristelivat myös pipareita ja niitä saimme sitten iltapalalla.
Ruokana oli aamuisin ja iltaisin leipää, puuroa ja hedelmiä ja lounaina ja päivällisinä saimme kinkkukiusausta, kasvissosekeittoa ja lähtöpäivänä liha- ja kasvispiirakoita. Minusta ruuat oli huippuja! Auttelin itsekin vähän keittiöhommissa voitelemalla leipiä ja jakamalla ruokaa.
Retken teemana oli joulupukin katoaminen ja onneksi pukki löytyi sitten iltanuotiolla. Iltanuotiolla oli leikkejä, lauluja ja Pyromaanien mahtava tähtisädetikkushow. Nuotiolle johti kynttiläpolku, jonka lopussa sudenpennut soittivat triangeleita ja pitivät kädessään kynttilöitä. Lopuksi menimme sisälle jakamaan lahjat. Touko sai pieniä kumilenksuja, joista se sitten tehtaisi itselleen ja kavereilleen käsirenksuja.
Partiolaiset saivat tienata hupihippuja. Vikana päivänä niillä sai sitten ostaa mieleisensä lelun. Minä olin tietäjärobotti ja oli suuri kunnia tulla ostetuksi toisena. Ensimmäinen kysymys koski elämän tarkoitusta ja tiesin toki vastauksen, 42. Kysymyksiä riitti, mutta ehdimme myös leikkiä polea ja rofea.
Olipa kyllä hyvä reissu! Itselleni partioretki on yksi parhaista keinoista irrottautua arjesta. Leirikeskuksessa en voi tehdä töitä enkä kotihommia - eikä myöskään mitään vastuita. Saatoin vain hoitaa minulle annettuja hommia ja mikäli aikaa jäi, tarttua niihin töihin, joita näin. Pystyin olemaan läsnä lapsille ja avuksi lähimmille. Juuri tällaista pitäisi elämän olla aina.
Tutustuimme retkellä myös sisupartiolaisiin ja se oli itselleni hieno kokemus.
Lauantaina ohjelmassa oli erilaisia rasteja ulkona. Sudarit etsivät Pokemoneja, tekivät kepeistä jonoa ja etsivät palapelinpaloja ja tonttuja metsästä. Me saimme M:n kanssa suuren kunnian leikata ja laminoida Pokemonit, tontut ja palapelit. Sudarit leipoivat ja koristelivat myös pipareita ja niitä saimme sitten iltapalalla.
Ruokana oli aamuisin ja iltaisin leipää, puuroa ja hedelmiä ja lounaina ja päivällisinä saimme kinkkukiusausta, kasvissosekeittoa ja lähtöpäivänä liha- ja kasvispiirakoita. Minusta ruuat oli huippuja! Auttelin itsekin vähän keittiöhommissa voitelemalla leipiä ja jakamalla ruokaa.
Retken teemana oli joulupukin katoaminen ja onneksi pukki löytyi sitten iltanuotiolla. Iltanuotiolla oli leikkejä, lauluja ja Pyromaanien mahtava tähtisädetikkushow. Nuotiolle johti kynttiläpolku, jonka lopussa sudenpennut soittivat triangeleita ja pitivät kädessään kynttilöitä. Lopuksi menimme sisälle jakamaan lahjat. Touko sai pieniä kumilenksuja, joista se sitten tehtaisi itselleen ja kavereilleen käsirenksuja.
Partiolaiset saivat tienata hupihippuja. Vikana päivänä niillä sai sitten ostaa mieleisensä lelun. Minä olin tietäjärobotti ja oli suuri kunnia tulla ostetuksi toisena. Ensimmäinen kysymys koski elämän tarkoitusta ja tiesin toki vastauksen, 42. Kysymyksiä riitti, mutta ehdimme myös leikkiä polea ja rofea.
Olipa kyllä hyvä reissu! Itselleni partioretki on yksi parhaista keinoista irrottautua arjesta. Leirikeskuksessa en voi tehdä töitä enkä kotihommia - eikä myöskään mitään vastuita. Saatoin vain hoitaa minulle annettuja hommia ja mikäli aikaa jäi, tarttua niihin töihin, joita näin. Pystyin olemaan läsnä lapsille ja avuksi lähimmille. Juuri tällaista pitäisi elämän olla aina.
Lomanen
Repäisin kerrankin oikein kunnolla ja pidin saldovapaan 5.12.2016. Sain itselleni neljän päivän loman, jonka käytin seuraavasti:
Perjantai. Lopetin kerrankin työt ajoissa ja lähdin Taimin kanssa hakemaan valokuvia Fotogalleriasta. Löysimme viihtyisän kahvilan ja valitsimme kakkupalat. Taimi otti Brita-kakkua ja minä pähkinähalkoa. Kakut olivat hyviä mutta tuhteja. Illalla oli partion joulujuhla Soukan kappelissa. Touko ja muut Ilvekset antoivat sudenpentulupauksen, Kaapo seikkailijalupauksen ja Kanerva tarpojalupauksen. Päälle vielä glögit ja piparit.
Lauantai. Vein Kaapon, Toukon ja Taimin lätkäharkkoihin. Kaikilla sujui hienosti ja Taimikin meni taas peliin mukaan. Lätkän jälkeen jätimme lapset lastenhoitajan hoiviin ja kävimme katsomassa sen Kusaman näyttelyn Tennarissa. Kaapo kävi E:n kanssa Temppiksessä. Illalla katsomme aina jotain telkkarista - sinänsä ihan sama, kunhan herkkuja riittää.
Sunnuntai. Kalle meni Oivan ja Taimin kanssa katsomaan Pappaa ja P:tä. P oli päässyt kotilomalle ja Taimia ihmetytti kovasti, mikä P:llä oikein on. Minä sain puolestani viedä Kanervan ja E:n Rushiin, tramppapuistoon. Illalla kävimme vielä poikien kanssa Peuriksella. Kaapolla sujui lautailu jo oikein hyvin E:n kanssa ja minä sain laskea Toukon kaverina.
Maanantai. Lähdin yksin Ikeaan hummailemaan ja sain kaiken suunnittelemani. Söin Ikean joululounaan. Illalla vein koululaiset ja kolme kaveria (R&E, R) Omppuun shoppailemaan. Isot pojat halusivat mennä keskenään, isot tytöt itsekseen ja minä sain kaverikseni Toukon. Kaikilla oli joulusalaisuuksia hoidettavanaan.
Tiistai. Vietimme taas Rush-päivää, nyt pääsi meidän kolme koululaista ja kaksi kaveria. Minä kirjoittelin gradua ja katselin aina välillä, missä lapset loikkivat. Keskiviikkona pääsin vielä jatkamaan graduani Hoplopissa, mutta nyt olen jäänyt sen suhteen jo joululomille - ellei sitten joulun pyhinä tule ihan hillitön hinku selvitellä uskonnonfilosofiselta kannalta vanhoillislestadiolaisten ehkäisykysymystä.
Perjantai. Lopetin kerrankin työt ajoissa ja lähdin Taimin kanssa hakemaan valokuvia Fotogalleriasta. Löysimme viihtyisän kahvilan ja valitsimme kakkupalat. Taimi otti Brita-kakkua ja minä pähkinähalkoa. Kakut olivat hyviä mutta tuhteja. Illalla oli partion joulujuhla Soukan kappelissa. Touko ja muut Ilvekset antoivat sudenpentulupauksen, Kaapo seikkailijalupauksen ja Kanerva tarpojalupauksen. Päälle vielä glögit ja piparit.
Lauantai. Vein Kaapon, Toukon ja Taimin lätkäharkkoihin. Kaikilla sujui hienosti ja Taimikin meni taas peliin mukaan. Lätkän jälkeen jätimme lapset lastenhoitajan hoiviin ja kävimme katsomassa sen Kusaman näyttelyn Tennarissa. Kaapo kävi E:n kanssa Temppiksessä. Illalla katsomme aina jotain telkkarista - sinänsä ihan sama, kunhan herkkuja riittää.
Sunnuntai. Kalle meni Oivan ja Taimin kanssa katsomaan Pappaa ja P:tä. P oli päässyt kotilomalle ja Taimia ihmetytti kovasti, mikä P:llä oikein on. Minä sain puolestani viedä Kanervan ja E:n Rushiin, tramppapuistoon. Illalla kävimme vielä poikien kanssa Peuriksella. Kaapolla sujui lautailu jo oikein hyvin E:n kanssa ja minä sain laskea Toukon kaverina.
Maanantai. Lähdin yksin Ikeaan hummailemaan ja sain kaiken suunnittelemani. Söin Ikean joululounaan. Illalla vein koululaiset ja kolme kaveria (R&E, R) Omppuun shoppailemaan. Isot pojat halusivat mennä keskenään, isot tytöt itsekseen ja minä sain kaverikseni Toukon. Kaikilla oli joulusalaisuuksia hoidettavanaan.
Tiistai. Vietimme taas Rush-päivää, nyt pääsi meidän kolme koululaista ja kaksi kaveria. Minä kirjoittelin gradua ja katselin aina välillä, missä lapset loikkivat. Keskiviikkona pääsin vielä jatkamaan graduani Hoplopissa, mutta nyt olen jäänyt sen suhteen jo joululomille - ellei sitten joulun pyhinä tule ihan hillitön hinku selvitellä uskonnonfilosofiselta kannalta vanhoillislestadiolaisten ehkäisykysymystä.
Hummailut
Otimme marras-joulukussa kuudeksi lauantaiksi lastenhoitajan, viisi tuntia kerrallaan klo 13-18. Saimme yhteensä kolme eri hoitajaa, vaikka yhtä lupailtiin, mutta hyvin kaikki pärjäsivät. Käytimme tämän 30 h seuraavasti:
1. Haltiassa syömässä, ulkoilua Nuuksiossa ja lopuksi vielä hetki näyttelyssä
2. Ompussa syömässä meksikolaisessa, shoppailua ja kirjastoreissu
3. Syömässä Funky Burgerissa ja keilaamassa Tapiolassa
4. Hammaslääkäripäivystyksessa ja E:n nelikymppisillä
5. Tennispalatsissa HAMissa Kusaman taidenäyttely, nepskiruokaa
6. Jufussa syömässä ja leffassa Star Wars
Se oli sit siinä. Kyllä tätä voisi jatkaakin, mutta koitetaan nyt alkuvuosi pärjäillä taas omin voimin. Parasta olisi, jos saisimme lapsille muutaman vakkarihoitajan ja esim. kerran kuussa oman illan Miehen kanssa. Ei vaan oikeen tunnu löytyvän ketään, mutta ehkä tämäkin asia vielä järjestyy.
1. Haltiassa syömässä, ulkoilua Nuuksiossa ja lopuksi vielä hetki näyttelyssä
2. Ompussa syömässä meksikolaisessa, shoppailua ja kirjastoreissu
3. Syömässä Funky Burgerissa ja keilaamassa Tapiolassa
4. Hammaslääkäripäivystyksessa ja E:n nelikymppisillä
5. Tennispalatsissa HAMissa Kusaman taidenäyttely, nepskiruokaa
6. Jufussa syömässä ja leffassa Star Wars
Se oli sit siinä. Kyllä tätä voisi jatkaakin, mutta koitetaan nyt alkuvuosi pärjäillä taas omin voimin. Parasta olisi, jos saisimme lapsille muutaman vakkarihoitajan ja esim. kerran kuussa oman illan Miehen kanssa. Ei vaan oikeen tunnu löytyvän ketään, mutta ehkä tämäkin asia vielä järjestyy.
Subscribe to:
Posts (Atom)