-Äiti, tämä irtosi tämä tämmöinen!
-Aa, siis se kylppärin kaapin kahva. Ei se haittaa, sen saa takaisin.
-Lapselta voi irrota sellanen helposti.
-Niin voi. Ja voi aikuiseltakin.
-Ja Jeesukselta.
-Niin no. Jeesuksen aikana ei tainnut olla tällaisia peilikaappeja.
-?
-Siis Jeesus eli tosi kauan sitten, silloin ei ollut sinua, minua, isiä eikä Kaapoa. Eikä mummoa. Eikä isomummoja!
-Eikö edes Marko-enoa?
-Ei edes Marko-enoa.
-Niin. Silloin oli vain merirosvoja.
Thursday, November 29, 2007
Tuesday, November 20, 2007
Iloiset rosvot ja autoauto
Pääsimme pitkästä aikaa viettämään ihanaa mökkiviikonloppua Muurlaan. Paikalla oli tuplasti, ellei jopa triplasti, aikuisia verrattuna lasten lukumäärään, joten jo lähtökohtaisesti luvassa oli leppoisa viikonloppu. Lapsina oli Kääpä ja miespuolinen kolmivuotias kollegansa, Minikääpä sekä vauva. Käävät hoivasivat vauvaa ihan kybällä, minikääpäkin paijasi , toi leluja ja antoi tuttia. Ihan liikkistä. Ja vauva puolestaan oli itse rauhallisuus. Sellainen meillekin kelpaisi.
Kolmivuotiaiden elämä olikin sitten vauhdikkaampaa. Lapset olivat ”iloisia rosvoja”, joiden rosvoluola/-laiva sijaitsi saunassa.
”Minä olen merirosvo ja Miska on tavallinen rosvo.”
Rosvoluolassa oltiin ilman vaatteita, mutta pikkuhousut sentään jätettiin. Miska riisuutui, säntäsi saunaan ja huuteli Kanervaa. ”Odota, Miska, minä tulen!” Ja niin se merirosvokin säntäsi saunaan tukka hulmuten.
Myös piilosta leikittiin. ”Mene sinä Miska tuonne lelulaatikkoon piiloon, niin minä lasken viisi kuusi kahdeksan seitsemän ja tulen sitten etsimään.” ”Joo!” Ja voi että mikä naurun remakka siitä syntyikään, kun kaveri tosiaan löytyi sieltä lelulaatikosta pitkällisten etsintöjen jälkeen. Feikkaako ne vaan vai mikä tämä juttu oikein on?
Itse luikahdin aina silloin tällöin kävelyretkelle kaverin kanssa. Tihutti vettä, oli pilkkopimeää ja silmälasipäinen ei nähnyt yhtikäs mitään mutta takaisin me silti päästiin. Toisella kerralla lähdettiin ylittämään harjua ihan fiiliksellä ja taas löysimme kuin löysimmekin itsemme juuri sen oikean mökin pihalta. Suorastaan hämmästyttävää kahdelta suunnistustaidottomaksi luullulta!
Minikääpä juttelee jo tosi paljon: ankka, kakka, apa (=pallo), trakka (=traktori), tossu, vene ja sen sellaisia, mutta minä olen edelleen Anne. Ihme homma. Aina kun tulen töistä, eteiseen säntää pörröpäinen pikku-ukko huutaen Annee, Annee. Toinen sentään kutsuu minua äidiksi, hyvä niin. Ja se kolmas vaimoksi/rakkaaksi/tms. muttei äidiksi. Erittäin hyvä niin.
Eilen juhlittiin ja herkuteltiin poppareilla, sillä syinä oli
- Minikäävän uudet sanat
- Käävän uudet laulut (mm. Jänis istui maassa, Nyt musta lippu liehumaan, Hui-sai-sai, Suljen ihanan soittorasian)
- Miehen uusi työpaikka
- Minun uusi työtehtäväni
Taputettiin kaikki itsellemme ja toisillemme.
Illalla luettiin eläinkirjaa, tai mies luki ja me muut olimme välillä iguaaneja, välillä kirahveja ja lopuksi vielä pandoja, jotka kaikki söivät lehtiä eli Miehen vihreää paitaa. Minikääpäkin hoksasi heti, mistä oli kyse ja maisteli paitaa naurusilmin.
Mutta ehdottomasti paras juttu koko päivänä oli se, että laitellessani keittiötä kuntoon olkkarista kuului
autoautooo
autoautooo
autoautooo.
Ihmettelin, mitä on tekeillä ja menin uteliaana katsomaan. Kääpä avasi ja sulki kaihdinta ja aina avatessaan huokasi syvään nähdessään kaksi autoa ja huudahti autoautoo! Sulki kaihtimen. Avasi. Huokaisi ja: autoautooo! Sulki, avasi, huokaisi, autoautoo!. Siis ainakin sata kertaa. Ja jaksoi joka kerta ilahtua ihan yhtä paljon huomatessaan ne kaksi autoa vierekkäin. Kyllä se elämä on ihmeellistä.
Kolmivuotiaiden elämä olikin sitten vauhdikkaampaa. Lapset olivat ”iloisia rosvoja”, joiden rosvoluola/-laiva sijaitsi saunassa.
”Minä olen merirosvo ja Miska on tavallinen rosvo.”
Rosvoluolassa oltiin ilman vaatteita, mutta pikkuhousut sentään jätettiin. Miska riisuutui, säntäsi saunaan ja huuteli Kanervaa. ”Odota, Miska, minä tulen!” Ja niin se merirosvokin säntäsi saunaan tukka hulmuten.
Myös piilosta leikittiin. ”Mene sinä Miska tuonne lelulaatikkoon piiloon, niin minä lasken viisi kuusi kahdeksan seitsemän ja tulen sitten etsimään.” ”Joo!” Ja voi että mikä naurun remakka siitä syntyikään, kun kaveri tosiaan löytyi sieltä lelulaatikosta pitkällisten etsintöjen jälkeen. Feikkaako ne vaan vai mikä tämä juttu oikein on?
Itse luikahdin aina silloin tällöin kävelyretkelle kaverin kanssa. Tihutti vettä, oli pilkkopimeää ja silmälasipäinen ei nähnyt yhtikäs mitään mutta takaisin me silti päästiin. Toisella kerralla lähdettiin ylittämään harjua ihan fiiliksellä ja taas löysimme kuin löysimmekin itsemme juuri sen oikean mökin pihalta. Suorastaan hämmästyttävää kahdelta suunnistustaidottomaksi luullulta!
Minikääpä juttelee jo tosi paljon: ankka, kakka, apa (=pallo), trakka (=traktori), tossu, vene ja sen sellaisia, mutta minä olen edelleen Anne. Ihme homma. Aina kun tulen töistä, eteiseen säntää pörröpäinen pikku-ukko huutaen Annee, Annee. Toinen sentään kutsuu minua äidiksi, hyvä niin. Ja se kolmas vaimoksi/rakkaaksi/tms. muttei äidiksi. Erittäin hyvä niin.
Eilen juhlittiin ja herkuteltiin poppareilla, sillä syinä oli
- Minikäävän uudet sanat
- Käävän uudet laulut (mm. Jänis istui maassa, Nyt musta lippu liehumaan, Hui-sai-sai, Suljen ihanan soittorasian)
- Miehen uusi työpaikka
- Minun uusi työtehtäväni
Taputettiin kaikki itsellemme ja toisillemme.
Illalla luettiin eläinkirjaa, tai mies luki ja me muut olimme välillä iguaaneja, välillä kirahveja ja lopuksi vielä pandoja, jotka kaikki söivät lehtiä eli Miehen vihreää paitaa. Minikääpäkin hoksasi heti, mistä oli kyse ja maisteli paitaa naurusilmin.
Mutta ehdottomasti paras juttu koko päivänä oli se, että laitellessani keittiötä kuntoon olkkarista kuului
autoautooo
autoautooo
autoautooo.
Ihmettelin, mitä on tekeillä ja menin uteliaana katsomaan. Kääpä avasi ja sulki kaihdinta ja aina avatessaan huokasi syvään nähdessään kaksi autoa ja huudahti autoautoo! Sulki kaihtimen. Avasi. Huokaisi ja: autoautooo! Sulki, avasi, huokaisi, autoautoo!. Siis ainakin sata kertaa. Ja jaksoi joka kerta ilahtua ihan yhtä paljon huomatessaan ne kaksi autoa vierekkäin. Kyllä se elämä on ihmeellistä.
Wednesday, November 07, 2007
Apa, että ja aito
Minikääpä on aloittanut jorinat. Listaan tähän vähän sanastoa:
apa = pallo
Anne = äiti (ennen äiti oli kyllä äiti, mutta kai sillä on rajallinen määrä muistipaikkoja)
auto = auto
aito = maito (lausutaan lähes kuten "auto", mutta osoitetaan lisäksi jääkaappia tai lasia)
että = vettä
vene = vene
o-ou
heihei
heiii
Joka päivä tulee uusia sanoja, kuulemma makkarakin jo sujuu. Hassu pikkuinen ukko.
Ukko onkin vähän sairastellut, sai silmätulehduksen maanantaina, joten vuorossa oli sitten lekurikeikka ja syynättiin samalla siskon korvat. Ei ollut enää tulehdusta, joten Käävän ensimmäisestä korvatulehduksesta on nyt siis selvitty. Törmättiin vielä samalla reissulla lukiokaveriini perheineen. Kaksi lasta löytyi siitäkin setistä, toinen tosin vasta aika pikkuruinen, 3,5 kk mittarissa. Kyllä nuo meidän käävät tuntuivat isolta sellaiseen verrattuna!
Kääpä on ollut viime päivinä oikein hyvällä tuulella:
"Minulla oli tänään hyvä päivä. Päivääni säteili auringon iloa!"
Muskarissakin meni hyvin. Koko syksyn Kääpä on tullut muskarista valitellen, ettei ymmärtänyt yhtään laulua. Nyt sitten tyttö oli kuin hangon keksi, kun pääsi kertomaan, että osasikin laulaa kaikki laulut. On ihan kuin äitinsä: jos ei ole ihan varma, miten homma menee, on parempi olla tekemättä mitään, jottei vaan tule Virhettä.
Kääpää kiinnostavat edelleen värit. Sininen ja vihreä ovat lemppareita. Ja oranssi haalari miellyttää silmää, tosin muistaa sen toisinaan vihreäksi. Ruskeastakin puhutaan. Vihjaisin Käävälle, että äidillä onkin majavanvärinen paita, niin Kääpää nauratti: "Ei majavat ole ruskeita, äiti!" "Onpas ne. Mutta muistatkos minkä värisiä ovat jääkarhut?" "Joo, muistan, lumen värisiä!"
Kääpäläisillä olikin oikea seikkailuviikonloppu. Me aikuiset pääsimme häihin (oli niin, niin ihanaa!) ja pienet olivat Annella yökylässä. Kummit veivät lapset sitten Sea Lifeen kaloja katsomaan. Minikääpä oli ihan vauhkona, mutta Kääpää pelotti hieman pimeys ja isot kalat.
Pistäydyimme torstai-iltana Kääpäläisen kanssa Lidlissä. Kello oli seitsemän ja Kääpä tuijotti minua silmät pyöreinä: "Äiti, nythän on keskiyö! Onko se kauppa vielä auki?" Samalla juhlimme Pyryn päivää. Kanerva oli valinnut iltapalan: rinkulamuroja, nakki ja pipari molemmille. Siinä ne käävät sitten herkuttelivat, koko satsi samalla lautasella. Minikääpä tosin kiukkuili, sillä pipareita oli vain yksi per kääpä, vaikka pöydällä olikin iso loota täynnä noita herkkuja. No, täytyyhän äidinkin jotain pientä iltaherkkua saada :)
Aloitinkin tuolloin glögikauden, ja nautiskelen harva se ilta glögiä, pipareita ja auraa, aah. Tulee niin leppoisa joulufiilis ja Pasilan projektikiireet jäävät kauas.
Aloitin myös naamakirjailun. Löysin heti vuosikausia kateissa olleita ystäviä ja olin heti koukussa. On se vaan ihme vehe!
Mutta, nyt täytyy lopetella. Yritän kirjoitella vähän säntillisemmin jatkossa. Erityisesti noita Käävän tarinoita olisi mukava kirjata ylös, ne kun tuppaa unohtua. Men tsys!
apa = pallo
Anne = äiti (ennen äiti oli kyllä äiti, mutta kai sillä on rajallinen määrä muistipaikkoja)
auto = auto
aito = maito (lausutaan lähes kuten "auto", mutta osoitetaan lisäksi jääkaappia tai lasia)
että = vettä
vene = vene
o-ou
heihei
heiii
Joka päivä tulee uusia sanoja, kuulemma makkarakin jo sujuu. Hassu pikkuinen ukko.
Ukko onkin vähän sairastellut, sai silmätulehduksen maanantaina, joten vuorossa oli sitten lekurikeikka ja syynättiin samalla siskon korvat. Ei ollut enää tulehdusta, joten Käävän ensimmäisestä korvatulehduksesta on nyt siis selvitty. Törmättiin vielä samalla reissulla lukiokaveriini perheineen. Kaksi lasta löytyi siitäkin setistä, toinen tosin vasta aika pikkuruinen, 3,5 kk mittarissa. Kyllä nuo meidän käävät tuntuivat isolta sellaiseen verrattuna!
Kääpä on ollut viime päivinä oikein hyvällä tuulella:
"Minulla oli tänään hyvä päivä. Päivääni säteili auringon iloa!"
Muskarissakin meni hyvin. Koko syksyn Kääpä on tullut muskarista valitellen, ettei ymmärtänyt yhtään laulua. Nyt sitten tyttö oli kuin hangon keksi, kun pääsi kertomaan, että osasikin laulaa kaikki laulut. On ihan kuin äitinsä: jos ei ole ihan varma, miten homma menee, on parempi olla tekemättä mitään, jottei vaan tule Virhettä.
Kääpää kiinnostavat edelleen värit. Sininen ja vihreä ovat lemppareita. Ja oranssi haalari miellyttää silmää, tosin muistaa sen toisinaan vihreäksi. Ruskeastakin puhutaan. Vihjaisin Käävälle, että äidillä onkin majavanvärinen paita, niin Kääpää nauratti: "Ei majavat ole ruskeita, äiti!" "Onpas ne. Mutta muistatkos minkä värisiä ovat jääkarhut?" "Joo, muistan, lumen värisiä!"
Kääpäläisillä olikin oikea seikkailuviikonloppu. Me aikuiset pääsimme häihin (oli niin, niin ihanaa!) ja pienet olivat Annella yökylässä. Kummit veivät lapset sitten Sea Lifeen kaloja katsomaan. Minikääpä oli ihan vauhkona, mutta Kääpää pelotti hieman pimeys ja isot kalat.
Pistäydyimme torstai-iltana Kääpäläisen kanssa Lidlissä. Kello oli seitsemän ja Kääpä tuijotti minua silmät pyöreinä: "Äiti, nythän on keskiyö! Onko se kauppa vielä auki?" Samalla juhlimme Pyryn päivää. Kanerva oli valinnut iltapalan: rinkulamuroja, nakki ja pipari molemmille. Siinä ne käävät sitten herkuttelivat, koko satsi samalla lautasella. Minikääpä tosin kiukkuili, sillä pipareita oli vain yksi per kääpä, vaikka pöydällä olikin iso loota täynnä noita herkkuja. No, täytyyhän äidinkin jotain pientä iltaherkkua saada :)
Aloitinkin tuolloin glögikauden, ja nautiskelen harva se ilta glögiä, pipareita ja auraa, aah. Tulee niin leppoisa joulufiilis ja Pasilan projektikiireet jäävät kauas.
Aloitin myös naamakirjailun. Löysin heti vuosikausia kateissa olleita ystäviä ja olin heti koukussa. On se vaan ihme vehe!
Mutta, nyt täytyy lopetella. Yritän kirjoitella vähän säntillisemmin jatkossa. Erityisesti noita Käävän tarinoita olisi mukava kirjata ylös, ne kun tuppaa unohtua. Men tsys!
Subscribe to:
Posts (Atom)