Olimme kääpäin kanssa nelisteen Sellossa. Piti ostaa Käävälle kengät, isommille pipot ja Käävän ystävälle lahja. Lisäksi olin haaveillut vaaleansinisten vaatteiden ostamisesta Mikrokäävälle. Vähän niitä pälyilinkin, mutta shoppailu tällä porukalla ei ole mikään nautinto, etenkin kun pohjalla on perhekerho ja väliin jääneet päikkärit. Kaksi kolmesta saatiin ja se oli ihan hyvä suoritus, kun jatkuvasti piti imettää ja vaihtaa vaippaa ja pissattaa.
Olimme sitten lastenhoitohuoneessa ja Minikääpä, 3 vuotta, jututti erästä vauvaansa syöttävää äitiä:
-Eikö sulle ole vielä kaffanut tissit?
-Ai mitä?
-Eikö sulle ole vielä kaffanut tissit?
-Aa, on mulla tissit.
-No misset sinä sitten anna vauvalle tissimaitoa?
Äiti selitteli Miniäiselle, että vauva on jo kahdeksan kuukautta eikä enää tarvitse tissimaitoa.
-Ai. Meiän vauva vielä taavissee.
Saturday, April 25, 2009
Tuesday, April 21, 2009
Minä
Syötin tuota Mikrokääpää ja mietin samalla itselleni rakkaita esineitä, materialisti kun olen. Listastani tuli kutakuinkin seuraavanlainen:
-vaelluskengät
-keltainen anorakki (tai sellainen vetskarimalli, koska motoriikka ei riitä varsinaiseen anorakkiin)
-ruskea-harmaa lukioaikoina kudottu villapaita
-pino kirjoja
-laatikollinen leluja (puisia sekä joitain muovisia rakennussarjoja)
-villasukat
-irtokarkkeja (salmiakkia ja happamia hedelmiä)
-muistikirja ja kynä
-hiussolki
-apinalaukku (piti ostaa musta, nahkainen ja asiallinen, sain ruskean, muovisen IdaT-version)
-kasa lastenvaatteita (IdaT, Me&i, D&J, L&B)
-joku kiva kahvikuppi, esim. Arabian Apila
-kalenteri
Ja musiikiksi vielä Seikkailuleirin tunnari vuodelta '95:
Elämä on tylsää ilman seikkailumieltä
Minä haluan olla rohkea
Etsin kaikki paikat, katson löytyykö sieltä
jalokiviä ja muita aarteita.
Ja nyt sitten vain pitäisi keksiä näihin spekseihin soveltuva ammatti, ei mielellään työmies, sillä
-Mä oon työmies, ilmoitti Minikääpä leikissään.
-Työmiehet ei saa rahaa. Mut jos tekee tietsikkahommii, saa rahaa, opasti Kääpä.
-No mä teen sit tietsikkahommii.
Ja lopuksi ruokajuttuja:
-Hei, sun pippelissä on ruokaa, huomautti Kääpä Minikäävälle.
Mies tulee talouspaperin kanssa.
-Me laitettiin se jo lautaselle!
-Kaneva, sä tykkäät tästä luuasta, ei oo kaffiksia!
-vaelluskengät
-keltainen anorakki (tai sellainen vetskarimalli, koska motoriikka ei riitä varsinaiseen anorakkiin)
-ruskea-harmaa lukioaikoina kudottu villapaita
-pino kirjoja
-laatikollinen leluja (puisia sekä joitain muovisia rakennussarjoja)
-villasukat
-irtokarkkeja (salmiakkia ja happamia hedelmiä)
-muistikirja ja kynä
-hiussolki
-apinalaukku (piti ostaa musta, nahkainen ja asiallinen, sain ruskean, muovisen IdaT-version)
-kasa lastenvaatteita (IdaT, Me&i, D&J, L&B)
-joku kiva kahvikuppi, esim. Arabian Apila
-kalenteri
Ja musiikiksi vielä Seikkailuleirin tunnari vuodelta '95:
Elämä on tylsää ilman seikkailumieltä
Minä haluan olla rohkea
Etsin kaikki paikat, katson löytyykö sieltä
jalokiviä ja muita aarteita.
Ja nyt sitten vain pitäisi keksiä näihin spekseihin soveltuva ammatti, ei mielellään työmies, sillä
-Mä oon työmies, ilmoitti Minikääpä leikissään.
-Työmiehet ei saa rahaa. Mut jos tekee tietsikkahommii, saa rahaa, opasti Kääpä.
-No mä teen sit tietsikkahommii.
Ja lopuksi ruokajuttuja:
-Hei, sun pippelissä on ruokaa, huomautti Kääpä Minikäävälle.
Mies tulee talouspaperin kanssa.
-Me laitettiin se jo lautaselle!
-Kaneva, sä tykkäät tästä luuasta, ei oo kaffiksia!
Tuesday, April 14, 2009
Hommat hoituu
Olemme flunssassa koko porukka. Ensin sen sai Minikääpä, sitten pärskivät Kääpä ja Mikrokääpä ja nyt se on sitten meillä aikuisilla. Flunssa ja valvominen saa pinnan vähän kireälle, mutta siitä huolimatta päätin vihdoin hoidella raha-asioita.
Maksoin muutaman laskun ja meilasin henkilökohtaiselle pankkineuvojallemme. Ensi viikolla pitäisi vaihtaa lainan korko, kun viiden vuoden kiinteä jakso päättyy. Hommat sujuivat niin jouhevasti, että päätin lisäksi hakea lapsivakuutuksen korvaukset. Vakuutusyhtiön nettipalvelun käyttöliittymä on ah, taas niin käyttäjäystävällinen, mutta pienen taiston jälkeen sain neljä korvaushakemusta eteenpäin. Juttelimme myös autovakuutuksesta, jota olemme siirtämässä yhtiöstä toiseen. Soitin myös Hesariin ja muutin tilauksen viikonlopusta jokapäiväiseksi.
Tässä vaiheessa olisi pitänyt taputtaa itseään olalle, ottaa vähän jätskiä ja siirtyä telkkarin ääreen. Mutta minäpä päätin tarttua härkää sarvista ja täytellä samaan syssyyn vielä veroilmoituksenkin.
Kaikki menikin hyvin siihen asti, kunnes tuli eteen kotitalousvähennys. Ei siinäkään mitään ihmeempää, paitsi että emme muistele mitenkään lämmöllä jo exäksi siirtynyttä kotisiivouspalveluyrittäjää. No, se lappu, josta vuoden saldo käy ilmi, oli tietenkin hukassa. Aloitin etsinnät ja valjastin etsintöihin myös Miehen, kun olin ensin saanut naamalleni nipun Tärkeitä Papereita kaapin ylähyllyltä.
Miestä inhottaa kaikki lomakkeisiin ja rahaan liittyvä, joten tunnelma oli jo tässä vaiheessa kohtalaisen kireä. Mikrokääpä heräsi siinä sitten syömään, ja asetuin sohvalle imettämään.
Tässä vaiheessa Minikääpä huomasi kesken telttaleikkien, että pissa lorisee telttaan keskelle olkkaria. Mies nappaa lapsen ja kuljettaa sen karjuvana vessaan. Vauva onneksi lopettaa imemisen ja minä säntään vauvan kanssa lohduttamaan itkijää, Mies kuivailee telttaa pissasta.
Vauva huutaa jälleen ja ryhdymme Käävän kanssa vaipanvaihtoon. Kun olemme saaneet vaipan pois, Mikrokääpä töräyttää hoitoalustalle oikein jättisinapit. Puhkeamme Käävän kanssa hysteeriseen nauruun. Nauramme vain ja pyydämme Minikäävänkin katsomaan.
Minikääpä kurkkaa ja länttää tietenkin suunsa siihen kakkaan. Ja sitten vielä käden. Ja aloittaa taas itkun. Tuuppaan alastoman, itkevän vauvan Miehelle ja aloitan Minikäävän putsailut. Sisko voivottelee, että pitipä juuri Miniäiselle käydä noin.
Mies saa teltan ja vauvan hoideltua, minä hoitoalustan ja Minikäävän ja pian palataan taas normaaliin arkeen: Kääpä esittää Miehelle ja Minikäävälle keiju- ja karhutarinaa, Mikrokääpä sippasi ja minä jatkan lomakkeen 14 täyttöä, vaikka kotisiivoustosite onkin iäksi kadonnut.
Maksoin muutaman laskun ja meilasin henkilökohtaiselle pankkineuvojallemme. Ensi viikolla pitäisi vaihtaa lainan korko, kun viiden vuoden kiinteä jakso päättyy. Hommat sujuivat niin jouhevasti, että päätin lisäksi hakea lapsivakuutuksen korvaukset. Vakuutusyhtiön nettipalvelun käyttöliittymä on ah, taas niin käyttäjäystävällinen, mutta pienen taiston jälkeen sain neljä korvaushakemusta eteenpäin. Juttelimme myös autovakuutuksesta, jota olemme siirtämässä yhtiöstä toiseen. Soitin myös Hesariin ja muutin tilauksen viikonlopusta jokapäiväiseksi.
Tässä vaiheessa olisi pitänyt taputtaa itseään olalle, ottaa vähän jätskiä ja siirtyä telkkarin ääreen. Mutta minäpä päätin tarttua härkää sarvista ja täytellä samaan syssyyn vielä veroilmoituksenkin.
Kaikki menikin hyvin siihen asti, kunnes tuli eteen kotitalousvähennys. Ei siinäkään mitään ihmeempää, paitsi että emme muistele mitenkään lämmöllä jo exäksi siirtynyttä kotisiivouspalveluyrittäjää. No, se lappu, josta vuoden saldo käy ilmi, oli tietenkin hukassa. Aloitin etsinnät ja valjastin etsintöihin myös Miehen, kun olin ensin saanut naamalleni nipun Tärkeitä Papereita kaapin ylähyllyltä.
Miestä inhottaa kaikki lomakkeisiin ja rahaan liittyvä, joten tunnelma oli jo tässä vaiheessa kohtalaisen kireä. Mikrokääpä heräsi siinä sitten syömään, ja asetuin sohvalle imettämään.
Tässä vaiheessa Minikääpä huomasi kesken telttaleikkien, että pissa lorisee telttaan keskelle olkkaria. Mies nappaa lapsen ja kuljettaa sen karjuvana vessaan. Vauva onneksi lopettaa imemisen ja minä säntään vauvan kanssa lohduttamaan itkijää, Mies kuivailee telttaa pissasta.
Vauva huutaa jälleen ja ryhdymme Käävän kanssa vaipanvaihtoon. Kun olemme saaneet vaipan pois, Mikrokääpä töräyttää hoitoalustalle oikein jättisinapit. Puhkeamme Käävän kanssa hysteeriseen nauruun. Nauramme vain ja pyydämme Minikäävänkin katsomaan.
Minikääpä kurkkaa ja länttää tietenkin suunsa siihen kakkaan. Ja sitten vielä käden. Ja aloittaa taas itkun. Tuuppaan alastoman, itkevän vauvan Miehelle ja aloitan Minikäävän putsailut. Sisko voivottelee, että pitipä juuri Miniäiselle käydä noin.
Mies saa teltan ja vauvan hoideltua, minä hoitoalustan ja Minikäävän ja pian palataan taas normaaliin arkeen: Kääpä esittää Miehelle ja Minikäävälle keiju- ja karhutarinaa, Mikrokääpä sippasi ja minä jatkan lomakkeen 14 täyttöä, vaikka kotisiivoustosite onkin iäksi kadonnut.
Friday, April 10, 2009
Heinä-Karhun ekat päivät
Täällä on aikamoinen hulina, kun Mies ja Heinä nukkuvat ja minä olen aamuvuorossa, mutta yritän siitä huolimatta kirjoitella vähän ekoista päivistä.
Eli Heinä syntyi maanantain ja tiistain välisenä yönä 3.33. Sain sen heti syliini ja siinä sitten rupattelimme uuden tulokkaan kanssa. Ukko oli aivan rauhallinen, kunnes se napattiin pesuihin ja punnituksiin ja nosti aikamoisen metakan. Minä käväisin sillä aikaa suihkussa ja sitten karhuherra pääsikin ruokailemaan.
Puoli kuuden aikoihin lähdimme osastolle. Vastassa oli Käävän salikätilö ja oli ihan mukava törmätä tuttuun naamaan. Kävimme Miehen kanssa ihan kierroksilla ja hoitelimme tekstiviestit sun muut ennen unille käymistä. Joskus puolilta päivin sitten heräilimme ja soittelimme sukulaisille, että nyt saa tulla pistäytymään. Iltapäivällä saimmekin sitten vieraaksemme Käävän ja Minikäävän sekä heidän seuralaisensa mummon ja papan, tädin ja mummin sekä vaarin ja isomummon. Minikääpä lähti pillimehulle kahvioon, mutta Kääpä ei malttanut olla vauvasta erossa.
Lapset lähtivät vielä toiseksi yöksi mummolle ja papalle ja me saimme viettää yhden yön kolmistaan perhehuoneessa. Ihan luksusta! Keskiviikkoiltapäivänä pappa toi meille lapset ja tätikin kävi piipahtamassa ison herkkukassin kanssa. Laittikokista ja fasupaloja, ihan mahtavaa! Ja lapsille taas pillimehut :)
Vikaksi yöksi siirryimme Heinän kanssa tavalliseen huoneeseen ja Mies lähti illalla lasten kanssa bussilla ja junalla kotiin. Meidän yömme oli leppoisa, katselimme illalla Greyn ja minä söin muutamaan otteeseen iltapalat ja sitten nukuimme suht koht rauhallisesti, vaikkakin karhuherra söi varsin tiiviiseen tahtiin.
Aamulla oli kova ikävä kääpiä ja tähyilin ikkunasta niiden tuloa. Sieltä ne sitten saapuivatkin meitä noutamaan. Olivat myöhästyneet junasta ja seuraava vuoro oli jäänyt väliin, mutta ne olivat istuskelleet asemalla kertomassa juttuja.
Torstaina olimme jo hoidelleet Heinän lääkärintarkastuksen ja minun lähtötarkastukseni ja sitten pitikin vain pukea minut ja vauva. Otimme sairaalan edestä tilataksin ja saavuimme tänne puhtoiseen lähiöömme. Tuntui, että olisin ollut viikkoja poissa! Torstai oli Käävän mielestä viikon jännittävin päivä. Riisuimme yhdessä Heiniksen ulkovaatteet ja laitoimme sen jatkamaan unia.
Ekat päivät kotona kuluivat varsin leppoisasti. Anne kävi meitä kertaalleen tervehtimässä ja mummo ja pappa piipahtivat sunnuntaina virvottavina. Käävät pääsivät ihan kunnon kierroksellekin, kun minä hommasin lauantaisella kävelylläni pajunkissat ja hoidin Käävän kanssa koristelun ja Mies lähti sitten noitain matkaan. Kävivät kolmessa paikassa virpomassa, ja sitten toki täällä meillä ja saalis oli ihan valtava. Sunnuntaina ei sitten paljon muuta syötykään.
Minä olen aloittanut päivittäiset ulkoilut. La ja su olin kävelyllä, ma ja ti haimme lapset tarhasta Miehen ja Heinän kanssa ja maanantaina jäimme vielä lasten kanssa potkulautailemaan kevään kunniaksi. Mies on sitten pyöräillyt niiden kanssa muina päivinä ja Käävät vaikuttavat sangen tyytyväisiltä osaansa.
Oma mielialani on vaihdellut itkuisesta väsymyksestä auvoiseen onneen, mutta se kuuluu asiaan. Ja ilon määrä on suoraan verrannollinen nukuttuihin tunteihin. Viime yönä Mies ja Heinä nukkuivat olkkarissa ja minä makkarissa peltsarit päässä. Silloin tällöin sain pienen kapalokaverin luokseni ruokailemaan ja sain nukuttua varsin kohtuullisesti olosuhteisiin nähden. Mieskin sai ihan kunnon unet, sillä se kömpi tuolta luolastaan vasta nyt eli 10.30. Lapsetkin nukkuivat kahdeksaan, mikä on näille ipanoille ihme.
Maanantai-iltana Mies ja Minikääpä lähtivät Tapiolaan korvalääkäriin. Meitä oli peloteltu putkituksella, mutta Miniäisen korvat olivat ihan kunnossa, mutta eivät kuulemma mitkään oppikirjakorvat. Me leikimme sillä aikaa Käävän kanssa seikkailuleikkiä ja saimme tuliaisina nugetteja ja Fiesta-salaatin.
Tiistaina saimme taas vieraita, kun naapuritalon U ja S tulivat kylään. Saimme ihanan pienen retrobodyn lahjaksi ja lapsilla sujui leikit hienosti. Keskiviikkona käväisi vielä täti. Mummo ja pappa toivat heinälle Tutan karhubodyn ja pienen pienet lapaset. Tiistain isoin asia oli kuitenkin napatyngän irtoaminen. Pienellä miehellä on nyt hieno nappinapa. Toivotaan, että se viehettää joskus vielä tulevaa puolisoa.
Keskiviikko olikin muuten oikein hulinapäivä. Menimme ensin neuvolaan, jossa oli kaikki hyvin. Heinis kannatteli kovasti päätään mahallaan ollessaan (jäntevä ukko!) ja maito oli maistunut, sillä sairaalan lähtöpainoon oli tullut +300 g. Lapsi on nyt 3900 g ja tuntuu jo paljon isommalta kuin viikko sitten. Kävelyrefleksikin toimi nyt paremmin kuin sairaalassa, jossa vauva vaan veti jalkoja kippuraan. Mulla oli verenpaineet laskenut ja se, mikä erityisesti ilahdutti mieltä, oli painon tippuminen. Eli 12 kg oli lähtenyt, kaikki mitä tulikin. Aiemmista lapsista on tullut 8 kg, mutta nyt oli ekstrana turvotusta, varmaankin sitten sen nelisen kiloa. Nyt ei sitten tarvitse laihduttaa kuin 20 kg, niin olen normaalipainoinen :) Sen kunniaksi (tai siis ihan muuten vaan) ajoimme vielä Mäkin drive innin kautta.
Neuvolan jälkeen pistimme kirjeet postiin, kävimme automaatilla ja apteekissa (Heinä-Karhulla rähmii silmät ja haimme nyt sairaalassa kirjoitetut silmätipat) ja suuntasin sitten Kääpäin kanssa kauppaan. Teimme pienessä Alepassa suurruokaostokset Miehen ja Heinän odottaessa autossa. Nyt on turvallista olla, kun kaapissa on ruokaa ja herkkuja, eikä tarvitse miettiä, mistä niitä haalisi. Kahvia kuluu ja hedari vaivaa, mutta vauva tuoksuu vauvalta ja nukkatukkaa voisi paijata alati. Laskeskelin juuri, että Heinä-Karhu täytti tänään 10 päivää. Niin iso ukko jo! Vähän haikeat fiilikset, mutta toisaalta on ihana mennä kesää kohti ja seurata pienen herran kasvua. Jotenkin nyt kolmannella kerralla tuosta pienestä mytystä nauttii vieläkin enemmän.
Mutta sellaisia täältä, nyt kahvia ja ehkä salakeksejä.
Eli Heinä syntyi maanantain ja tiistain välisenä yönä 3.33. Sain sen heti syliini ja siinä sitten rupattelimme uuden tulokkaan kanssa. Ukko oli aivan rauhallinen, kunnes se napattiin pesuihin ja punnituksiin ja nosti aikamoisen metakan. Minä käväisin sillä aikaa suihkussa ja sitten karhuherra pääsikin ruokailemaan.
Puoli kuuden aikoihin lähdimme osastolle. Vastassa oli Käävän salikätilö ja oli ihan mukava törmätä tuttuun naamaan. Kävimme Miehen kanssa ihan kierroksilla ja hoitelimme tekstiviestit sun muut ennen unille käymistä. Joskus puolilta päivin sitten heräilimme ja soittelimme sukulaisille, että nyt saa tulla pistäytymään. Iltapäivällä saimmekin sitten vieraaksemme Käävän ja Minikäävän sekä heidän seuralaisensa mummon ja papan, tädin ja mummin sekä vaarin ja isomummon. Minikääpä lähti pillimehulle kahvioon, mutta Kääpä ei malttanut olla vauvasta erossa.
Lapset lähtivät vielä toiseksi yöksi mummolle ja papalle ja me saimme viettää yhden yön kolmistaan perhehuoneessa. Ihan luksusta! Keskiviikkoiltapäivänä pappa toi meille lapset ja tätikin kävi piipahtamassa ison herkkukassin kanssa. Laittikokista ja fasupaloja, ihan mahtavaa! Ja lapsille taas pillimehut :)
Vikaksi yöksi siirryimme Heinän kanssa tavalliseen huoneeseen ja Mies lähti illalla lasten kanssa bussilla ja junalla kotiin. Meidän yömme oli leppoisa, katselimme illalla Greyn ja minä söin muutamaan otteeseen iltapalat ja sitten nukuimme suht koht rauhallisesti, vaikkakin karhuherra söi varsin tiiviiseen tahtiin.
Aamulla oli kova ikävä kääpiä ja tähyilin ikkunasta niiden tuloa. Sieltä ne sitten saapuivatkin meitä noutamaan. Olivat myöhästyneet junasta ja seuraava vuoro oli jäänyt väliin, mutta ne olivat istuskelleet asemalla kertomassa juttuja.
Torstaina olimme jo hoidelleet Heinän lääkärintarkastuksen ja minun lähtötarkastukseni ja sitten pitikin vain pukea minut ja vauva. Otimme sairaalan edestä tilataksin ja saavuimme tänne puhtoiseen lähiöömme. Tuntui, että olisin ollut viikkoja poissa! Torstai oli Käävän mielestä viikon jännittävin päivä. Riisuimme yhdessä Heiniksen ulkovaatteet ja laitoimme sen jatkamaan unia.
Ekat päivät kotona kuluivat varsin leppoisasti. Anne kävi meitä kertaalleen tervehtimässä ja mummo ja pappa piipahtivat sunnuntaina virvottavina. Käävät pääsivät ihan kunnon kierroksellekin, kun minä hommasin lauantaisella kävelylläni pajunkissat ja hoidin Käävän kanssa koristelun ja Mies lähti sitten noitain matkaan. Kävivät kolmessa paikassa virpomassa, ja sitten toki täällä meillä ja saalis oli ihan valtava. Sunnuntaina ei sitten paljon muuta syötykään.
Minä olen aloittanut päivittäiset ulkoilut. La ja su olin kävelyllä, ma ja ti haimme lapset tarhasta Miehen ja Heinän kanssa ja maanantaina jäimme vielä lasten kanssa potkulautailemaan kevään kunniaksi. Mies on sitten pyöräillyt niiden kanssa muina päivinä ja Käävät vaikuttavat sangen tyytyväisiltä osaansa.
Oma mielialani on vaihdellut itkuisesta väsymyksestä auvoiseen onneen, mutta se kuuluu asiaan. Ja ilon määrä on suoraan verrannollinen nukuttuihin tunteihin. Viime yönä Mies ja Heinä nukkuivat olkkarissa ja minä makkarissa peltsarit päässä. Silloin tällöin sain pienen kapalokaverin luokseni ruokailemaan ja sain nukuttua varsin kohtuullisesti olosuhteisiin nähden. Mieskin sai ihan kunnon unet, sillä se kömpi tuolta luolastaan vasta nyt eli 10.30. Lapsetkin nukkuivat kahdeksaan, mikä on näille ipanoille ihme.
Maanantai-iltana Mies ja Minikääpä lähtivät Tapiolaan korvalääkäriin. Meitä oli peloteltu putkituksella, mutta Miniäisen korvat olivat ihan kunnossa, mutta eivät kuulemma mitkään oppikirjakorvat. Me leikimme sillä aikaa Käävän kanssa seikkailuleikkiä ja saimme tuliaisina nugetteja ja Fiesta-salaatin.
Tiistaina saimme taas vieraita, kun naapuritalon U ja S tulivat kylään. Saimme ihanan pienen retrobodyn lahjaksi ja lapsilla sujui leikit hienosti. Keskiviikkona käväisi vielä täti. Mummo ja pappa toivat heinälle Tutan karhubodyn ja pienen pienet lapaset. Tiistain isoin asia oli kuitenkin napatyngän irtoaminen. Pienellä miehellä on nyt hieno nappinapa. Toivotaan, että se viehettää joskus vielä tulevaa puolisoa.
Keskiviikko olikin muuten oikein hulinapäivä. Menimme ensin neuvolaan, jossa oli kaikki hyvin. Heinis kannatteli kovasti päätään mahallaan ollessaan (jäntevä ukko!) ja maito oli maistunut, sillä sairaalan lähtöpainoon oli tullut +300 g. Lapsi on nyt 3900 g ja tuntuu jo paljon isommalta kuin viikko sitten. Kävelyrefleksikin toimi nyt paremmin kuin sairaalassa, jossa vauva vaan veti jalkoja kippuraan. Mulla oli verenpaineet laskenut ja se, mikä erityisesti ilahdutti mieltä, oli painon tippuminen. Eli 12 kg oli lähtenyt, kaikki mitä tulikin. Aiemmista lapsista on tullut 8 kg, mutta nyt oli ekstrana turvotusta, varmaankin sitten sen nelisen kiloa. Nyt ei sitten tarvitse laihduttaa kuin 20 kg, niin olen normaalipainoinen :) Sen kunniaksi (tai siis ihan muuten vaan) ajoimme vielä Mäkin drive innin kautta.
Neuvolan jälkeen pistimme kirjeet postiin, kävimme automaatilla ja apteekissa (Heinä-Karhulla rähmii silmät ja haimme nyt sairaalassa kirjoitetut silmätipat) ja suuntasin sitten Kääpäin kanssa kauppaan. Teimme pienessä Alepassa suurruokaostokset Miehen ja Heinän odottaessa autossa. Nyt on turvallista olla, kun kaapissa on ruokaa ja herkkuja, eikä tarvitse miettiä, mistä niitä haalisi. Kahvia kuluu ja hedari vaivaa, mutta vauva tuoksuu vauvalta ja nukkatukkaa voisi paijata alati. Laskeskelin juuri, että Heinä-Karhu täytti tänään 10 päivää. Niin iso ukko jo! Vähän haikeat fiilikset, mutta toisaalta on ihana mennä kesää kohti ja seurata pienen herran kasvua. Jotenkin nyt kolmannella kerralla tuosta pienestä mytystä nauttii vieläkin enemmän.
Mutta sellaisia täältä, nyt kahvia ja ehkä salakeksejä.
Sunday, April 05, 2009
Kolme synnytyskertomusta (vain friikeille)
Tajusin juuri, etten ole aiemmin kirjoittanut synnytyskertomuksia, mutta nyt niitä tulee sitten kolmin kappalein. Skippaa ihmeessä, jos genre ei kiinnosta.
1) Kääpä a.k.a Pilkku, juhannusvauvamme
Olimme käyneet yliaikaiskontrollissa Jorvissa viikolla 41+3 ja nyt oli seuraavan session vuoro. Viikolle 41+6 ei oltu vielä lupailtu käynnistystä, mutta verenpaineeni oli hitusen koholla ja lapsivesi vaikutti ultran perusteella samealta, joten minut otettiin sisään osastolle.
Käynnistys aloitettiin cytotecilla aamupäivällä täysin epäkypsästä tilanteesta. Lääkäri sanoi, että hommassa voisi mennä monta päivääkin. Hengailimme sitten miehen kanssa Jorvissa ilta kahdeksaan ja tutustuimme samalla naapurisängyn rouvaan. Meidät päätettiin käynnistää säästösyistä yhtä aikaa. Näppärää ja tehokasta.
Mitään ei tosiaan tapahtunut ja vähän ennen kasia Mies lähti kotiin. Kuinka ollakaan, kahdeksalta alkoi sitten tulla supistuksia 5-10 minuutin välein ja yhdeksältä olin jo niin kipeä, että puuskutin kontillani sängyllä. Naapurisängyn rouva kehotti painamaan nappia ja pian minua kiidätettiinkin pyörätuolilla kohti synnytyssalia. Minua huippasi, sillä olin unohtanut hengittää.
21.30 saavuin saliin ja 21.40 istuinkin sitten keinutuolissa ilokaasua hengitellen. Ilmoitin, etten sitten aio synnyttää ilman miestäni, mutta en kyennyt muistamaan Miehen puhelinnumeroa. Tietenkään sitä ei löytynyt neuvolakortista, mutta jollain ilveellä henkilökunta onnistui lopulta soittamaan Miehelle, joka säntäsi oitis paikalle.
Hönkäilin ilokaasua ja Miehen tullessa kymmeneltä lähdin ammeeseen. Lilluin siellä 40 minuuttia, kunnes olo oli niin huono, että halusin pois. 22.50 menimme takaisin saliin ja homma olikin silloin jo varsin pitkällä. Mies muistutti, että olin toivonut epiduraalia, ja sitä alettiinkin valmistella. Kalvot puhkaistiin 23.50. Ehdin saada pistoksen, mutta en puudutetta, kun vauva olikin jo tuloillaan. Anestesialääkäri seisoi ovella ja totesi, että häntä ei taidetakaan enää tarvita.
Ponnistusvaihe alkoi 00.10 ja oli ihan kamala. Luulin kuolevani ja vaadin saada sektion. Kätilö sanoi, että vauvan pää näkyy jo, mutta minua ei kiinnostanut. Ihmettelin, että jos synnyttäjä haluaa sektion, pitäisi siihen olla Suomen kaltaisessa vapaassa maassa mahdollisuus. No, pian, eli 00.18, olikin vauva maailmassa, siis se maailman suloisin ja ihanin. Lääkäri tikkaili, mutta me höpöttelimme vain pikkuiselle. "Hei Kanerva ja tervetuloa! Meillä onkin ollut sinua jo tosi ikävä!" Käävän pää oli ihan puikula ja naama pään alanurkassa, sillä vauva oli ollut asemissa jo jonkun tovin.
Lapsivesi oli muuten täysin kirkasta eikä kohonnutta verenpainetta saatu mitattua toistamiseen, mutta tulipa käynnisteltyä.
Lukuina:
Vauva: 3460 g, 49 cm, 10/10
Raskausviikko: 42+0
Synnytyksen kesto: 3 h 18 min, ponnistusvaihe 8 min
2) Minikääpä a.k.a Tilkku, uudenvuoden vauvamme
Jännäsin koko odotuksen, lähteekö synnytys käyntiin spontaanisti vai joudummeko karmaisevalta tuntuneeseen käynnistykseen. No, touhusimme sitten yhtenä iltana Käävän kanssa ja supistukset alkoivat pikku hiljaa. Pelasimme fudista ja elättelimme toiveita. Käävän kummeilta loppuivat työt puolen yön maissa ja saimme hoitajan Käävälle ja kyydin Jorviin. Saavuimme sairaalaan puoli yhdeltä yöllä ja tuolloin ei ollut tapahtunut yhtikäs mitään. Saimme kuitenkin armosta jäädä yöksi, kun eivät raaskineet meitä yön selkäänkään lähettää. Tuolloin oli rv 41+1.
Mies nukahti ja minä kuljeskelin pitkin käytävää vessaan ja takaisin. Vihdoin aamulla 5.30 alkoi tapahtua ja seitsemältä pääsimme synnytyssaliin. Istuskelin suihkussa jumppapallon päällä ja juttelin Miehen kanssa. Hengasimme siinä 1 h 20 min ja sitten alkoi olla jo aika huono olo. Siirryin sängylle hönkäilemään ilokaasua. Ilokaasu sai taas pään kivasti sekaisin ja yritin kertoa tarinaa ystäväni synnytyksestä. Supistuksia tuli minuutin välein, mutta yritin sinnikkäästi jatkaa kertomusta. Lopulta tajusin tilanteen ja totesin Miehelle ja kätilölle, että te ette varmaan pysy yhtään kärryillä, kun nämä supistukset aina keskeyttävät jutun. Mies hymyili ymmärtäväistä hymyä.
Halusin jotain kovempaa ainetta ja anestesialääkäri kutsuttiin paikalle. Kätilö puhkaisi kalvot 9.20 ja sitten olikin jo liian myöhäistä antaa mitään puudutteita. Tajusimme itse asiassa jo yhdeksältä Miehen kanssa, että loppusynnytys tulisi olemaan ihan yhtä syvältä kuin aiempikin ja niinhän se olikin. Ponnistusvaihe alkoi 9.30 ja vauva syntyi 9.40. Suloinen pieni ukko, joka oli kärttyinen kuin mikä. Juttelimme ukkelille ja toivotimme pikkuisen Kaapon tervetulleeksi maailmaan. Minikäävän otsassa oli mustelma, ukko otti ilmeisesti osumaa jossain kohtaa synnytyskanavaa.
Lukuina:
Vauva: 3960 g, 53 cm, 9/10 (sinersi)
Raskausviikko: 41+1
Synnytyksen kesto: 4 h 10 min, ponnistusvaihe 10 min
3) Mikrokääpä a.k.a Heinä-Karhu, pääsiäisvauvamme
Tätä synnytystä olin odottanut kauhulla jo useamman vuoden. Kävin oikein pelkopolillakin juttelemassa ja laadimme strategian: spinaali ensin ja sitten vasta kalvot puhki. Kun H-hetki sitten koitti, kohtasimme ensin kätilön, joka ei lainkaan ymmärtänyt toivettani vaan kysyi, onko minulle oma hyvinvointi vauvan vointia tärkeämpää. Epätoivo alkoi vallata alaa, mutta onneksi vuoro vaihtui ja kätilö kävi sanomassa heipat.
Hengasimme tällä kertaa telkkarihuoneessa. Lupaavasti alkaneet supistukset olivat lähes hiipuneet, vaikka olimme käyneet pariin otteeseen kävelylläkin. Mummo ja pappa olivat hakeneet lapset ja ärsytti ihan sutena, jos tältä reissulta ei tulisikaan vauvaa vaan väsyneet vanhemmat, joista toisella olisi edessään työpäivä. Kymmeneltä olin heittänyt tyystin hanskat tiskiin. Meidät oli hyväksytty jälleen armosta yöpyjiksi ja saimme tällä kertaa hotellihuonetyyppisen tilan omine suihkuineen. Mies nukahti puolilta öin, mutta itse en taaskaan saanut supistuksilta unta. Siis niiltä surkeilta 5-10 min välein tulevilta, jotka eivät avaa paikkoja vaan vain kiduttavat ihmistä. Päätin mennä suihkuun, josko se saisi supistukset laantumaan. Niin oli käynyt aiemmin kotonakin.
No, nyt ei käynyt niin. Ihan oikeat supistukset alkoivat ja surffasin mielikuvissani aallon harjalle ja väliajat lepäsin suurella kämmenellä. Jossain vaiheessa mielikuvat eivät enää tehonneet ja yhdeltä herätin Miehen. Harmittelin, etten ollut jaksanut laittaa silmälaseja, jotta olisin pannut ylös supistusten alkamisajan. Nyt se oli suunnilleen 00.45. Kutsuimme kätilön paikalle ja otimme käyrää.
Kahdelta pääsin saliin ihanan ilokaasun luo. Hönkäilin sitä muutaman kerran ja kätilö kysyi, miten edetään puudutteiden kanssa. Arvelin pärjääväni sen ilokaasun kanssa, mutta muutama napakka supistus sai minut muuttamaan mieleni. Spinaali tänne ja heti! Odotellessani otin muutamat kunnon tötsyt ja hihittelin Miehelle, että olipas aikamoinen trippi.
Tippa laitettiin paikoilleen ja pian saapui anestesialääkärikin. Miehen kertoman mukaan se oli todellinen sählä, joka tiputteli vehkeitä ja kikatteli hermostuneesti. Onneksi olin selin ja keskityin käpristämään selkää ja hönkäilemään ilokaasua.
Ja sitten: taivas aukeni. Puudute auttoi heti ja veti jalat ihan veltoiksi. Tärisin kuin horkassa ja hymyilin autuasta hymyä. Tunsin itseni sammakoksi sängyllä röhnöttäessäni. Spinaali annettiin 2.31, kalvot puhkaistiin 2.46 ja ponnistusvaihe alkoi 3.30. Kätilö kysyi, miten olen ajatellut ponnistaa. En ollut ajatellut koko asiaa, sillä aiemmin en tässä vaiheessa ollut liikkunut mihinkään sängyn ja ilokaasun luota. Nyt tilanne oli toinen ja kätilö suositteli jakkaraa. Se olikin mitä mainioin, istuin Miehen sylissä ja kolmen minuutin ponnistamisen jälkeen sain syliini pikkumiehen, viirusilmäisen kurttunaaman. "Hei Heinä-Karhu!" Mikrokäävän koko otsa oli ihan mustikan värinen, sillä tämäkin herra tuli maailmaan aika rytinällä.
Lukuina:
Vauva: 3825 g, 52 cm, 10/10
Raskausviikko: 41+6 (ultran mukaan olisi ollut 41+0, mutta sitä ei muutettu)
Synnytyksen kesto: 2 h 48 min, ponnistusvaihe 3 min
1) Kääpä a.k.a Pilkku, juhannusvauvamme
Olimme käyneet yliaikaiskontrollissa Jorvissa viikolla 41+3 ja nyt oli seuraavan session vuoro. Viikolle 41+6 ei oltu vielä lupailtu käynnistystä, mutta verenpaineeni oli hitusen koholla ja lapsivesi vaikutti ultran perusteella samealta, joten minut otettiin sisään osastolle.
Käynnistys aloitettiin cytotecilla aamupäivällä täysin epäkypsästä tilanteesta. Lääkäri sanoi, että hommassa voisi mennä monta päivääkin. Hengailimme sitten miehen kanssa Jorvissa ilta kahdeksaan ja tutustuimme samalla naapurisängyn rouvaan. Meidät päätettiin käynnistää säästösyistä yhtä aikaa. Näppärää ja tehokasta.
Mitään ei tosiaan tapahtunut ja vähän ennen kasia Mies lähti kotiin. Kuinka ollakaan, kahdeksalta alkoi sitten tulla supistuksia 5-10 minuutin välein ja yhdeksältä olin jo niin kipeä, että puuskutin kontillani sängyllä. Naapurisängyn rouva kehotti painamaan nappia ja pian minua kiidätettiinkin pyörätuolilla kohti synnytyssalia. Minua huippasi, sillä olin unohtanut hengittää.
21.30 saavuin saliin ja 21.40 istuinkin sitten keinutuolissa ilokaasua hengitellen. Ilmoitin, etten sitten aio synnyttää ilman miestäni, mutta en kyennyt muistamaan Miehen puhelinnumeroa. Tietenkään sitä ei löytynyt neuvolakortista, mutta jollain ilveellä henkilökunta onnistui lopulta soittamaan Miehelle, joka säntäsi oitis paikalle.
Hönkäilin ilokaasua ja Miehen tullessa kymmeneltä lähdin ammeeseen. Lilluin siellä 40 minuuttia, kunnes olo oli niin huono, että halusin pois. 22.50 menimme takaisin saliin ja homma olikin silloin jo varsin pitkällä. Mies muistutti, että olin toivonut epiduraalia, ja sitä alettiinkin valmistella. Kalvot puhkaistiin 23.50. Ehdin saada pistoksen, mutta en puudutetta, kun vauva olikin jo tuloillaan. Anestesialääkäri seisoi ovella ja totesi, että häntä ei taidetakaan enää tarvita.
Ponnistusvaihe alkoi 00.10 ja oli ihan kamala. Luulin kuolevani ja vaadin saada sektion. Kätilö sanoi, että vauvan pää näkyy jo, mutta minua ei kiinnostanut. Ihmettelin, että jos synnyttäjä haluaa sektion, pitäisi siihen olla Suomen kaltaisessa vapaassa maassa mahdollisuus. No, pian, eli 00.18, olikin vauva maailmassa, siis se maailman suloisin ja ihanin. Lääkäri tikkaili, mutta me höpöttelimme vain pikkuiselle. "Hei Kanerva ja tervetuloa! Meillä onkin ollut sinua jo tosi ikävä!" Käävän pää oli ihan puikula ja naama pään alanurkassa, sillä vauva oli ollut asemissa jo jonkun tovin.
Lapsivesi oli muuten täysin kirkasta eikä kohonnutta verenpainetta saatu mitattua toistamiseen, mutta tulipa käynnisteltyä.
Lukuina:
Vauva: 3460 g, 49 cm, 10/10
Raskausviikko: 42+0
Synnytyksen kesto: 3 h 18 min, ponnistusvaihe 8 min
2) Minikääpä a.k.a Tilkku, uudenvuoden vauvamme
Jännäsin koko odotuksen, lähteekö synnytys käyntiin spontaanisti vai joudummeko karmaisevalta tuntuneeseen käynnistykseen. No, touhusimme sitten yhtenä iltana Käävän kanssa ja supistukset alkoivat pikku hiljaa. Pelasimme fudista ja elättelimme toiveita. Käävän kummeilta loppuivat työt puolen yön maissa ja saimme hoitajan Käävälle ja kyydin Jorviin. Saavuimme sairaalaan puoli yhdeltä yöllä ja tuolloin ei ollut tapahtunut yhtikäs mitään. Saimme kuitenkin armosta jäädä yöksi, kun eivät raaskineet meitä yön selkäänkään lähettää. Tuolloin oli rv 41+1.
Mies nukahti ja minä kuljeskelin pitkin käytävää vessaan ja takaisin. Vihdoin aamulla 5.30 alkoi tapahtua ja seitsemältä pääsimme synnytyssaliin. Istuskelin suihkussa jumppapallon päällä ja juttelin Miehen kanssa. Hengasimme siinä 1 h 20 min ja sitten alkoi olla jo aika huono olo. Siirryin sängylle hönkäilemään ilokaasua. Ilokaasu sai taas pään kivasti sekaisin ja yritin kertoa tarinaa ystäväni synnytyksestä. Supistuksia tuli minuutin välein, mutta yritin sinnikkäästi jatkaa kertomusta. Lopulta tajusin tilanteen ja totesin Miehelle ja kätilölle, että te ette varmaan pysy yhtään kärryillä, kun nämä supistukset aina keskeyttävät jutun. Mies hymyili ymmärtäväistä hymyä.
Halusin jotain kovempaa ainetta ja anestesialääkäri kutsuttiin paikalle. Kätilö puhkaisi kalvot 9.20 ja sitten olikin jo liian myöhäistä antaa mitään puudutteita. Tajusimme itse asiassa jo yhdeksältä Miehen kanssa, että loppusynnytys tulisi olemaan ihan yhtä syvältä kuin aiempikin ja niinhän se olikin. Ponnistusvaihe alkoi 9.30 ja vauva syntyi 9.40. Suloinen pieni ukko, joka oli kärttyinen kuin mikä. Juttelimme ukkelille ja toivotimme pikkuisen Kaapon tervetulleeksi maailmaan. Minikäävän otsassa oli mustelma, ukko otti ilmeisesti osumaa jossain kohtaa synnytyskanavaa.
Lukuina:
Vauva: 3960 g, 53 cm, 9/10 (sinersi)
Raskausviikko: 41+1
Synnytyksen kesto: 4 h 10 min, ponnistusvaihe 10 min
3) Mikrokääpä a.k.a Heinä-Karhu, pääsiäisvauvamme
Tätä synnytystä olin odottanut kauhulla jo useamman vuoden. Kävin oikein pelkopolillakin juttelemassa ja laadimme strategian: spinaali ensin ja sitten vasta kalvot puhki. Kun H-hetki sitten koitti, kohtasimme ensin kätilön, joka ei lainkaan ymmärtänyt toivettani vaan kysyi, onko minulle oma hyvinvointi vauvan vointia tärkeämpää. Epätoivo alkoi vallata alaa, mutta onneksi vuoro vaihtui ja kätilö kävi sanomassa heipat.
Hengasimme tällä kertaa telkkarihuoneessa. Lupaavasti alkaneet supistukset olivat lähes hiipuneet, vaikka olimme käyneet pariin otteeseen kävelylläkin. Mummo ja pappa olivat hakeneet lapset ja ärsytti ihan sutena, jos tältä reissulta ei tulisikaan vauvaa vaan väsyneet vanhemmat, joista toisella olisi edessään työpäivä. Kymmeneltä olin heittänyt tyystin hanskat tiskiin. Meidät oli hyväksytty jälleen armosta yöpyjiksi ja saimme tällä kertaa hotellihuonetyyppisen tilan omine suihkuineen. Mies nukahti puolilta öin, mutta itse en taaskaan saanut supistuksilta unta. Siis niiltä surkeilta 5-10 min välein tulevilta, jotka eivät avaa paikkoja vaan vain kiduttavat ihmistä. Päätin mennä suihkuun, josko se saisi supistukset laantumaan. Niin oli käynyt aiemmin kotonakin.
No, nyt ei käynyt niin. Ihan oikeat supistukset alkoivat ja surffasin mielikuvissani aallon harjalle ja väliajat lepäsin suurella kämmenellä. Jossain vaiheessa mielikuvat eivät enää tehonneet ja yhdeltä herätin Miehen. Harmittelin, etten ollut jaksanut laittaa silmälaseja, jotta olisin pannut ylös supistusten alkamisajan. Nyt se oli suunnilleen 00.45. Kutsuimme kätilön paikalle ja otimme käyrää.
Kahdelta pääsin saliin ihanan ilokaasun luo. Hönkäilin sitä muutaman kerran ja kätilö kysyi, miten edetään puudutteiden kanssa. Arvelin pärjääväni sen ilokaasun kanssa, mutta muutama napakka supistus sai minut muuttamaan mieleni. Spinaali tänne ja heti! Odotellessani otin muutamat kunnon tötsyt ja hihittelin Miehelle, että olipas aikamoinen trippi.
Tippa laitettiin paikoilleen ja pian saapui anestesialääkärikin. Miehen kertoman mukaan se oli todellinen sählä, joka tiputteli vehkeitä ja kikatteli hermostuneesti. Onneksi olin selin ja keskityin käpristämään selkää ja hönkäilemään ilokaasua.
Ja sitten: taivas aukeni. Puudute auttoi heti ja veti jalat ihan veltoiksi. Tärisin kuin horkassa ja hymyilin autuasta hymyä. Tunsin itseni sammakoksi sängyllä röhnöttäessäni. Spinaali annettiin 2.31, kalvot puhkaistiin 2.46 ja ponnistusvaihe alkoi 3.30. Kätilö kysyi, miten olen ajatellut ponnistaa. En ollut ajatellut koko asiaa, sillä aiemmin en tässä vaiheessa ollut liikkunut mihinkään sängyn ja ilokaasun luota. Nyt tilanne oli toinen ja kätilö suositteli jakkaraa. Se olikin mitä mainioin, istuin Miehen sylissä ja kolmen minuutin ponnistamisen jälkeen sain syliini pikkumiehen, viirusilmäisen kurttunaaman. "Hei Heinä-Karhu!" Mikrokäävän koko otsa oli ihan mustikan värinen, sillä tämäkin herra tuli maailmaan aika rytinällä.
Lukuina:
Vauva: 3825 g, 52 cm, 10/10
Raskausviikko: 41+6 (ultran mukaan olisi ollut 41+0, mutta sitä ei muutettu)
Synnytyksen kesto: 2 h 48 min, ponnistusvaihe 3 min
Subscribe to:
Posts (Atom)