Tajusin juuri, etten ole aiemmin kirjoittanut synnytyskertomuksia, mutta nyt niitä tulee sitten kolmin kappalein. Skippaa ihmeessä, jos genre ei kiinnosta.
1) Kääpä a.k.a Pilkku, juhannusvauvamme
Olimme käyneet yliaikaiskontrollissa Jorvissa viikolla 41+3 ja nyt oli seuraavan session vuoro. Viikolle 41+6 ei oltu vielä lupailtu käynnistystä, mutta verenpaineeni oli hitusen koholla ja lapsivesi vaikutti ultran perusteella samealta, joten minut otettiin sisään osastolle.
Käynnistys aloitettiin cytotecilla aamupäivällä täysin epäkypsästä tilanteesta. Lääkäri sanoi, että hommassa voisi mennä monta päivääkin. Hengailimme sitten miehen kanssa Jorvissa ilta kahdeksaan ja tutustuimme samalla naapurisängyn rouvaan. Meidät päätettiin käynnistää säästösyistä yhtä aikaa. Näppärää ja tehokasta.
Mitään ei tosiaan tapahtunut ja vähän ennen kasia Mies lähti kotiin. Kuinka ollakaan, kahdeksalta alkoi sitten tulla supistuksia 5-10 minuutin välein ja yhdeksältä olin jo niin kipeä, että puuskutin kontillani sängyllä. Naapurisängyn rouva kehotti painamaan nappia ja pian minua kiidätettiinkin pyörätuolilla kohti synnytyssalia. Minua huippasi, sillä olin unohtanut hengittää.
21.30 saavuin saliin ja 21.40 istuinkin sitten keinutuolissa ilokaasua hengitellen. Ilmoitin, etten sitten aio synnyttää ilman miestäni, mutta en kyennyt muistamaan Miehen puhelinnumeroa. Tietenkään sitä ei löytynyt neuvolakortista, mutta jollain ilveellä henkilökunta onnistui lopulta soittamaan Miehelle, joka säntäsi oitis paikalle.
Hönkäilin ilokaasua ja Miehen tullessa kymmeneltä lähdin ammeeseen. Lilluin siellä 40 minuuttia, kunnes olo oli niin huono, että halusin pois. 22.50 menimme takaisin saliin ja homma olikin silloin jo varsin pitkällä. Mies muistutti, että olin toivonut epiduraalia, ja sitä alettiinkin valmistella. Kalvot puhkaistiin 23.50. Ehdin saada pistoksen, mutta en puudutetta, kun vauva olikin jo tuloillaan. Anestesialääkäri seisoi ovella ja totesi, että häntä ei taidetakaan enää tarvita.
Ponnistusvaihe alkoi 00.10 ja oli ihan kamala. Luulin kuolevani ja vaadin saada sektion. Kätilö sanoi, että vauvan pää näkyy jo, mutta minua ei kiinnostanut. Ihmettelin, että jos synnyttäjä haluaa sektion, pitäisi siihen olla Suomen kaltaisessa vapaassa maassa mahdollisuus. No, pian, eli 00.18, olikin vauva maailmassa, siis se maailman suloisin ja ihanin. Lääkäri tikkaili, mutta me höpöttelimme vain pikkuiselle. "Hei Kanerva ja tervetuloa! Meillä onkin ollut sinua jo tosi ikävä!" Käävän pää oli ihan puikula ja naama pään alanurkassa, sillä vauva oli ollut asemissa jo jonkun tovin.
Lapsivesi oli muuten täysin kirkasta eikä kohonnutta verenpainetta saatu mitattua toistamiseen, mutta tulipa käynnisteltyä.
Lukuina:
Vauva: 3460 g, 49 cm, 10/10
Raskausviikko: 42+0
Synnytyksen kesto: 3 h 18 min, ponnistusvaihe 8 min
2) Minikääpä a.k.a Tilkku, uudenvuoden vauvamme
Jännäsin koko odotuksen, lähteekö synnytys käyntiin spontaanisti vai joudummeko karmaisevalta tuntuneeseen käynnistykseen. No, touhusimme sitten yhtenä iltana Käävän kanssa ja supistukset alkoivat pikku hiljaa. Pelasimme fudista ja elättelimme toiveita. Käävän kummeilta loppuivat työt puolen yön maissa ja saimme hoitajan Käävälle ja kyydin Jorviin. Saavuimme sairaalaan puoli yhdeltä yöllä ja tuolloin ei ollut tapahtunut yhtikäs mitään. Saimme kuitenkin armosta jäädä yöksi, kun eivät raaskineet meitä yön selkäänkään lähettää. Tuolloin oli rv 41+1.
Mies nukahti ja minä kuljeskelin pitkin käytävää vessaan ja takaisin. Vihdoin aamulla 5.30 alkoi tapahtua ja seitsemältä pääsimme synnytyssaliin. Istuskelin suihkussa jumppapallon päällä ja juttelin Miehen kanssa. Hengasimme siinä 1 h 20 min ja sitten alkoi olla jo aika huono olo. Siirryin sängylle hönkäilemään ilokaasua. Ilokaasu sai taas pään kivasti sekaisin ja yritin kertoa tarinaa ystäväni synnytyksestä. Supistuksia tuli minuutin välein, mutta yritin sinnikkäästi jatkaa kertomusta. Lopulta tajusin tilanteen ja totesin Miehelle ja kätilölle, että te ette varmaan pysy yhtään kärryillä, kun nämä supistukset aina keskeyttävät jutun. Mies hymyili ymmärtäväistä hymyä.
Halusin jotain kovempaa ainetta ja anestesialääkäri kutsuttiin paikalle. Kätilö puhkaisi kalvot 9.20 ja sitten olikin jo liian myöhäistä antaa mitään puudutteita. Tajusimme itse asiassa jo yhdeksältä Miehen kanssa, että loppusynnytys tulisi olemaan ihan yhtä syvältä kuin aiempikin ja niinhän se olikin. Ponnistusvaihe alkoi 9.30 ja vauva syntyi 9.40. Suloinen pieni ukko, joka oli kärttyinen kuin mikä. Juttelimme ukkelille ja toivotimme pikkuisen Kaapon tervetulleeksi maailmaan. Minikäävän otsassa oli mustelma, ukko otti ilmeisesti osumaa jossain kohtaa synnytyskanavaa.
Lukuina:
Vauva: 3960 g, 53 cm, 9/10 (sinersi)
Raskausviikko: 41+1
Synnytyksen kesto: 4 h 10 min, ponnistusvaihe 10 min
3) Mikrokääpä a.k.a Heinä-Karhu, pääsiäisvauvamme
Tätä synnytystä olin odottanut kauhulla jo useamman vuoden. Kävin oikein pelkopolillakin juttelemassa ja laadimme strategian: spinaali ensin ja sitten vasta kalvot puhki. Kun H-hetki sitten koitti, kohtasimme ensin kätilön, joka ei lainkaan ymmärtänyt toivettani vaan kysyi, onko minulle oma hyvinvointi vauvan vointia tärkeämpää. Epätoivo alkoi vallata alaa, mutta onneksi vuoro vaihtui ja kätilö kävi sanomassa heipat.
Hengasimme tällä kertaa telkkarihuoneessa. Lupaavasti alkaneet supistukset olivat lähes hiipuneet, vaikka olimme käyneet pariin otteeseen kävelylläkin. Mummo ja pappa olivat hakeneet lapset ja ärsytti ihan sutena, jos tältä reissulta ei tulisikaan vauvaa vaan väsyneet vanhemmat, joista toisella olisi edessään työpäivä. Kymmeneltä olin heittänyt tyystin hanskat tiskiin. Meidät oli hyväksytty jälleen armosta yöpyjiksi ja saimme tällä kertaa hotellihuonetyyppisen tilan omine suihkuineen. Mies nukahti puolilta öin, mutta itse en taaskaan saanut supistuksilta unta. Siis niiltä surkeilta 5-10 min välein tulevilta, jotka eivät avaa paikkoja vaan vain kiduttavat ihmistä. Päätin mennä suihkuun, josko se saisi supistukset laantumaan. Niin oli käynyt aiemmin kotonakin.
No, nyt ei käynyt niin. Ihan oikeat supistukset alkoivat ja surffasin mielikuvissani aallon harjalle ja väliajat lepäsin suurella kämmenellä. Jossain vaiheessa mielikuvat eivät enää tehonneet ja yhdeltä herätin Miehen. Harmittelin, etten ollut jaksanut laittaa silmälaseja, jotta olisin pannut ylös supistusten alkamisajan. Nyt se oli suunnilleen 00.45. Kutsuimme kätilön paikalle ja otimme käyrää.
Kahdelta pääsin saliin ihanan ilokaasun luo. Hönkäilin sitä muutaman kerran ja kätilö kysyi, miten edetään puudutteiden kanssa. Arvelin pärjääväni sen ilokaasun kanssa, mutta muutama napakka supistus sai minut muuttamaan mieleni. Spinaali tänne ja heti! Odotellessani otin muutamat kunnon tötsyt ja hihittelin Miehelle, että olipas aikamoinen trippi.
Tippa laitettiin paikoilleen ja pian saapui anestesialääkärikin. Miehen kertoman mukaan se oli todellinen sählä, joka tiputteli vehkeitä ja kikatteli hermostuneesti. Onneksi olin selin ja keskityin käpristämään selkää ja hönkäilemään ilokaasua.
Ja sitten: taivas aukeni. Puudute auttoi heti ja veti jalat ihan veltoiksi. Tärisin kuin horkassa ja hymyilin autuasta hymyä. Tunsin itseni sammakoksi sängyllä röhnöttäessäni. Spinaali annettiin 2.31, kalvot puhkaistiin 2.46 ja ponnistusvaihe alkoi 3.30. Kätilö kysyi, miten olen ajatellut ponnistaa. En ollut ajatellut koko asiaa, sillä aiemmin en tässä vaiheessa ollut liikkunut mihinkään sängyn ja ilokaasun luota. Nyt tilanne oli toinen ja kätilö suositteli jakkaraa. Se olikin mitä mainioin, istuin Miehen sylissä ja kolmen minuutin ponnistamisen jälkeen sain syliini pikkumiehen, viirusilmäisen kurttunaaman. "Hei Heinä-Karhu!" Mikrokäävän koko otsa oli ihan mustikan värinen, sillä tämäkin herra tuli maailmaan aika rytinällä.
Lukuina:
Vauva: 3825 g, 52 cm, 10/10
Raskausviikko: 41+6 (ultran mukaan olisi ollut 41+0, mutta sitä ei muutettu)
Synnytyksen kesto: 2 h 48 min, ponnistusvaihe 3 min
No comments:
Post a Comment