Postaan tänne Miehen yhteenvedon Käävän kehityskeskustelusta.
Tilannetietona, että kampaamoreissu sujui mainiosti ja nyt on käävillä hienot tukat. Istuivat tuolissa tikkaria syöden. Kääpä sai polkkatukan ja Minikäävälle leikattiin hieno poikatukka. Ukko näyttää nyt tosi suloiselta. On näköjään saanut samanlaiset korvat kuin Miehellä, niitä ei vaan näkynyt haituloiden alta. Ennen kampaajaa kiskottiin banskut, sitten oli nuo tikkarit ja kampaajan jälkeen mentiin liukumäkiheseen. Kääpä hihkui siellä jonkun Joonan kanssa. Minikäävällä tuli kakka housuun. Illan päätteeksi käävät ostivat omilla rahoillaan namipussit ja olivat niin tärkeinä että.
*************
Yleistä
- Kanerva on herkkä lapsi - saattaa olla esim. väsyneenä itkuinen ja silloin tulee vanhempia ikävä.
- Aikaisemmin Kanervan oli vaikea suhtautua kieltoihin, mutta tätä ei enää käy ja Kanerva ymmärtää, että kieltojen takana on jokin pätevä syy.
Sosiaaliset taidot
- Kanerva ottaa huomioon muut ja pääse sekä päästää mukaan leikkeihin. Ei vielä erityistä ystävää, mutta ei myöskään mitään ongelmia kenenkään kanssa.
- Puhuttiin vähän siitä, että Kanervalla saattaa välillä olla liian myöntyväinen esim. leikkeihin mukaan päästääkseen, mutta osaa myös sanoa ei
ja lopettaa leikin jos se ei ole kivaa.
- Pitää huolta veikasta, mutta on kuitenkin hyvin irtautunut tästä ryhmänvaihdon yhteydessä, eikä kanna vastuuta veikasta eli luottaa siihen, että
aikuiset hoitavat lapsia.
- Iloinen ja "kirkassilmäinen" innostuva lapsi
Motoriset taidot
- Ei mitään erityistä, eli ihan normaali 4v lapsi motorisesti.
Kielelliset taidot
- Osaa ilmaista itseään ja tunteitaan sujuvasti
- Ymmärtää ohjeita, myös monimutkaisempia
**************
Wednesday, June 25, 2008
Kappaleen matkaa
Jaahas, 2,5 työpäivää jäljellä ennen kauan kaivattua kesälomaa. Ajattelin tässä vähän fiilistellä kulunutta vuotta. Joten jos kaipailet lähinnä kääpäin kuulumisia, unohda tämä postaus. Tässä tosin lyhyesti:
-Kaapo pärjää ilman vaippaa, joskus yövaippakin on kuiva. Juttelee päivä päivältä enemmän. On suloinen nuori mies, omien sanojensa mukaan ”iso yttö”.
-Kanerva opettelee kirjaimia. Oppii koko ajan uutta isommilta seepratytöiltä.
-Tänään on lapsilla ensimmäinen kampaaja/parturi. Jännittää vähän, kuinka se sujuu, kun Kallekin on silloin vielä töissä. Meinataan kyllä ostaa jotain herkkusia kaupasta. Käävät ovat kyllä sellaisia perusrauhallisia, mutta jos ne saavat uhmaraivarit, eivät herkkuset kyllä auta.
Eli nyt siihen kuluneeseen vuoteen. Minullahan uusi vuosi alkaa aina syksystä ja kesä on välikautta, jota ei lasketa.
Aloitin siis keväällä 2007 hommat uudessa työpaikassa ja lapset puolestaan Leppäkertuissa. Päädyin projektiin Ruoholahteen ja ostimme auton. Kesä 2007 kuluikin sitten reissaten ja elokuussa oli karu paluu arkeen. Olin elokuun edelleen Ruoholahdessa ja kuljimme silloin koko remmi yhdessä töihin ja tarhaan. Lapset puoli kasiksi hoitoon, Kalle Lauttasaareen ja Katja Ruoholahteen. Ja illalla sama toisinpäin. Lasten tarhapäivät venyivät ja oli alituinen hoppu. Aamuisin olin vielä ihan unessa ja pelotti hypätä rattiin. Aamupalaksi otin juotavan jugurtin, jonka hörpin ajaessani.
Ruoholahden projekti loppui kuin seinään ja kuljetukset menivät uusiksi. Palasin Pasilaan ja Mies siirtyi jälleen julkisiin. Aloitimme uudestaan aamu- ja iltavuorot, toinen vie ja toinen hakee. Taisin aluksi olla aamuvuorolaisena, mutta koin illat lasten kanssa valtavan rankoiksi. Minikääpä taisi olla takertumisiässä ja kaipasi kovasti minua tarhapäivien jälkeen. Jossain vaiheessa sitten vaihdoimme ja minä pääsin iltavuoroon eli vein lapset tarhaan. Nyt keväällä systeemiksi vakiintui se, että minä säntään seiskaksi töihin ja Kalle vie lapset. Illat ovat tätä nykyä leppoisampia, kun Käävätkin leikkivät jo yhdessä tai touhuavat omiaan.
Pidän aamuvuoroista. Erityisesti pidin niistä Kanervan ollessa vauva. Tulin seiskaksi töihin ja toimisto humisi hiljaisuuttaan. Sain rauhassa hörppiä teetä ja orientoitua päivän töihin. Tein tuolloin ihan omaa juttuani, ja päivät olivat muutenkin itse suunniteltavissa. Vuoden 2007 alussa olin projektipäällikkönä ja myös nyt 2008 olen tehnyt hommaa, jossa päivät eletään kalenterivarausten ehdoilla. Ruoka syödään, kun löytyy sopiva puolen tunnin sloti. Koin tilanteen alussa varsin ahdistavaksi, mutta nyt olen oppinut raivaamaan omaa aikaa kalenterivarausten väliin. On tärkeää käydä läpi seuraava päivä ja tuleva viikko, eikä vain pyyhältää palaverista toiseen. Myös kahvikupillisille on oltava tilaa.
Sain marras-joulukuussa kuulla uudesta tehtävästäni. Hyppäsin liikkuvaan junaan ja kapinoin. Miksi juuri minä? Juuri kun olin päättänyt, että minusta tulee isona menetelmäkonsultti, jouduinkin aivan toisenlaisiin hommiin. Ja sain vieläpä viisi ukkoa vastuulleni. Kapinoin aikani, mutta päätin sitten lähteä mukaan. Tai siis päätös oli jo toki tehty, mutta lopulta myös sielu suostui.
Ennen joulua olikin sitten aika haipakkaa. Veto oli ihan veks rankan vuoden jälkeen, mutta monta asiaa oli saatava kuntoon ennen 1.1 alkavaa uutta tehtävää. Joululoman vietinkin sitten angiinan kourissa ja jatkoin sairastelua tammi-helmikuussa kunnon flunssaputkella. No, opin ainakin sen, etten ole korvaamaton. Ukot olivat saaneet hommat käyntiin hienosti ilman minuakin, mutta silti sairastelu harmitti. Meille oli myös tuloillaan Paavo elokuulle, mutta tammikuun lopussa viikolla 12 selvisi, ettei sieltä ketään saavukaan. Surimme.
Kevättä kohden alkoi kuitenkin taas elämä voittaa. Uusi työ alkoi sujua, homma pyöri ja sairasteluputki hellitti. Maaliskuun isoin juttu oli Käävän siirtyminen Leppiksistä Seeproihin. Kaikki sujui hienosti ja Kääpä on nyt virallisesti sitten Iso. Osaa ja tietää kaiken. Tekee itse kaiken. Muistaa kaiken. Ja ikäväksemme kantaa myös huolta kaikesta.
Omat kehityskohtani ovat tällä erää selkeät. Ensinnäkin rakennan tässä ammatti-identiteettiäni. Kuka minä olen ja millaisissa tehtävissä viihdyn ja olen parhaimmillani? Mihin minun kannattaisi energiani suunnata? Toinen asia on sitten äitiys. Elämä on mennyt niin vinhaa vauhtia eteenpäin, että vasta nyt tajuan tulleeni äidiksi, siis esikoisen täyttäessä kokonaiset neljä vuotta. Lueskelen äitiyskirjallisuutta (uskokaa tai älkää, sitä on valtavasti) ja vertailen omaa äitiyttäni kirjoihin ja muihin äiteihin. Missä mielessä olen samanlainen kuin oma äitini? Entä mummi tai mummu? Käsittelen äitiyttä myös tunnetasolla. Kun on vauvoja sylissä, ei juurikaan ehdi miettiä, miltä juuri nyt tuntuu. On syötettävä, syötävä, vispattava tai vaihdettava vaippaa. Toinen tahtoo syliin tai pissalle tai purkkaa tai uima-altaan. Mies rakastaa, väsyy, kiukuttelee, pakenee. Mieti nyt siinä sitten itseäsi!
Mutta nyt mietin. Mietin minuuttani, äitiyttäni ja sitä ammatti-identiteettiäni. Luen, lojun ja kirjoitan. Rötvään ja nappaan käävät syliin. Kuuntelen ja leikin, olen läsnä. Elän.
-Kaapo pärjää ilman vaippaa, joskus yövaippakin on kuiva. Juttelee päivä päivältä enemmän. On suloinen nuori mies, omien sanojensa mukaan ”iso yttö”.
-Kanerva opettelee kirjaimia. Oppii koko ajan uutta isommilta seepratytöiltä.
-Tänään on lapsilla ensimmäinen kampaaja/parturi. Jännittää vähän, kuinka se sujuu, kun Kallekin on silloin vielä töissä. Meinataan kyllä ostaa jotain herkkusia kaupasta. Käävät ovat kyllä sellaisia perusrauhallisia, mutta jos ne saavat uhmaraivarit, eivät herkkuset kyllä auta.
Eli nyt siihen kuluneeseen vuoteen. Minullahan uusi vuosi alkaa aina syksystä ja kesä on välikautta, jota ei lasketa.
Aloitin siis keväällä 2007 hommat uudessa työpaikassa ja lapset puolestaan Leppäkertuissa. Päädyin projektiin Ruoholahteen ja ostimme auton. Kesä 2007 kuluikin sitten reissaten ja elokuussa oli karu paluu arkeen. Olin elokuun edelleen Ruoholahdessa ja kuljimme silloin koko remmi yhdessä töihin ja tarhaan. Lapset puoli kasiksi hoitoon, Kalle Lauttasaareen ja Katja Ruoholahteen. Ja illalla sama toisinpäin. Lasten tarhapäivät venyivät ja oli alituinen hoppu. Aamuisin olin vielä ihan unessa ja pelotti hypätä rattiin. Aamupalaksi otin juotavan jugurtin, jonka hörpin ajaessani.
Ruoholahden projekti loppui kuin seinään ja kuljetukset menivät uusiksi. Palasin Pasilaan ja Mies siirtyi jälleen julkisiin. Aloitimme uudestaan aamu- ja iltavuorot, toinen vie ja toinen hakee. Taisin aluksi olla aamuvuorolaisena, mutta koin illat lasten kanssa valtavan rankoiksi. Minikääpä taisi olla takertumisiässä ja kaipasi kovasti minua tarhapäivien jälkeen. Jossain vaiheessa sitten vaihdoimme ja minä pääsin iltavuoroon eli vein lapset tarhaan. Nyt keväällä systeemiksi vakiintui se, että minä säntään seiskaksi töihin ja Kalle vie lapset. Illat ovat tätä nykyä leppoisampia, kun Käävätkin leikkivät jo yhdessä tai touhuavat omiaan.
Pidän aamuvuoroista. Erityisesti pidin niistä Kanervan ollessa vauva. Tulin seiskaksi töihin ja toimisto humisi hiljaisuuttaan. Sain rauhassa hörppiä teetä ja orientoitua päivän töihin. Tein tuolloin ihan omaa juttuani, ja päivät olivat muutenkin itse suunniteltavissa. Vuoden 2007 alussa olin projektipäällikkönä ja myös nyt 2008 olen tehnyt hommaa, jossa päivät eletään kalenterivarausten ehdoilla. Ruoka syödään, kun löytyy sopiva puolen tunnin sloti. Koin tilanteen alussa varsin ahdistavaksi, mutta nyt olen oppinut raivaamaan omaa aikaa kalenterivarausten väliin. On tärkeää käydä läpi seuraava päivä ja tuleva viikko, eikä vain pyyhältää palaverista toiseen. Myös kahvikupillisille on oltava tilaa.
Sain marras-joulukuussa kuulla uudesta tehtävästäni. Hyppäsin liikkuvaan junaan ja kapinoin. Miksi juuri minä? Juuri kun olin päättänyt, että minusta tulee isona menetelmäkonsultti, jouduinkin aivan toisenlaisiin hommiin. Ja sain vieläpä viisi ukkoa vastuulleni. Kapinoin aikani, mutta päätin sitten lähteä mukaan. Tai siis päätös oli jo toki tehty, mutta lopulta myös sielu suostui.
Ennen joulua olikin sitten aika haipakkaa. Veto oli ihan veks rankan vuoden jälkeen, mutta monta asiaa oli saatava kuntoon ennen 1.1 alkavaa uutta tehtävää. Joululoman vietinkin sitten angiinan kourissa ja jatkoin sairastelua tammi-helmikuussa kunnon flunssaputkella. No, opin ainakin sen, etten ole korvaamaton. Ukot olivat saaneet hommat käyntiin hienosti ilman minuakin, mutta silti sairastelu harmitti. Meille oli myös tuloillaan Paavo elokuulle, mutta tammikuun lopussa viikolla 12 selvisi, ettei sieltä ketään saavukaan. Surimme.
Kevättä kohden alkoi kuitenkin taas elämä voittaa. Uusi työ alkoi sujua, homma pyöri ja sairasteluputki hellitti. Maaliskuun isoin juttu oli Käävän siirtyminen Leppiksistä Seeproihin. Kaikki sujui hienosti ja Kääpä on nyt virallisesti sitten Iso. Osaa ja tietää kaiken. Tekee itse kaiken. Muistaa kaiken. Ja ikäväksemme kantaa myös huolta kaikesta.
Omat kehityskohtani ovat tällä erää selkeät. Ensinnäkin rakennan tässä ammatti-identiteettiäni. Kuka minä olen ja millaisissa tehtävissä viihdyn ja olen parhaimmillani? Mihin minun kannattaisi energiani suunnata? Toinen asia on sitten äitiys. Elämä on mennyt niin vinhaa vauhtia eteenpäin, että vasta nyt tajuan tulleeni äidiksi, siis esikoisen täyttäessä kokonaiset neljä vuotta. Lueskelen äitiyskirjallisuutta (uskokaa tai älkää, sitä on valtavasti) ja vertailen omaa äitiyttäni kirjoihin ja muihin äiteihin. Missä mielessä olen samanlainen kuin oma äitini? Entä mummi tai mummu? Käsittelen äitiyttä myös tunnetasolla. Kun on vauvoja sylissä, ei juurikaan ehdi miettiä, miltä juuri nyt tuntuu. On syötettävä, syötävä, vispattava tai vaihdettava vaippaa. Toinen tahtoo syliin tai pissalle tai purkkaa tai uima-altaan. Mies rakastaa, väsyy, kiukuttelee, pakenee. Mieti nyt siinä sitten itseäsi!
Mutta nyt mietin. Mietin minuuttani, äitiyttäni ja sitä ammatti-identiteettiäni. Luen, lojun ja kirjoitan. Rötvään ja nappaan käävät syliin. Kuuntelen ja leikin, olen läsnä. Elän.
Wednesday, June 18, 2008
Huh-heijaa.
Mistäs sitä aloittaisi. Olen tässä muutamana päivänä tuntenut itseni oikein elinvoimaiseksi ja virkeäksi, joten päätimme lähteä tiistaina liukumäki-Heseen syömään, sillä Mies sai olla töissä niin pitkään kuin lystäsi. Niin, siis perinteisesti olemme käyneet pallomer-Hesessä ja tuo liukumäki-Hese on uudempi löytö.
No, olimme siellä sitten oikein ajan kanssa, lapset söivät ja liukuivat. Yllätyksekseni Minikääpä kiusasi toista kääpää eikä päästänyt noin nelivuotiasta tyttöä mäkeen. En ole ennen nähnyt sen kiusaavan muita kuin siskoaan, joten tilanne oli sikäli yllättävä.
Pääsimme Tiimarin ja kampaajan (kääville on nyt aika varattuna!) kautta autolle, mutta kaipasin lisähaasteita. Niinpä suuntasimme Ikeaan. Istutin molemmat käävät rattaisiin, ne mahtuivat siihen sopivasti vierekkäin ja aloitimme kierroksen. Törmäsin myös Olli Ikkalaan, ex-opeeni. Ei moikattu. Sitten lastenosastolle ja liukumäkeen. Käävät käyttäytyivät tällä erää ihan hillitysti, kunnes Minikääpä tarttui pippeliinsä itkuisena. "Pissa tulee." Ja peppuunsa. "Akka tulee." Lastasin lapset kärryihin. Minikääpää ei voinut istuttaa, joten se matkusti nyt polvillaan ja Kääpä seisten. Suuntasimme lähimpään vessaan ja Miniäisen noustessa kärryistä, jäi maahan pieniä jalkapohjan muotoisia kakkaläikkiä. Se tassutteli kuitenkin urheasti vessaan. Lattia oli kakassa, kaikki vaatteet olivat kakassa eikä vaihtovaatteita ollut tietenkään mukana. No, onneksi paita oli sentään puhdas siihen saakka, kunnes Miniäinen länttäsi hihan rattaisiin, jotka nekin olivat siinä kakassa. Kääpä yökkäili ja mietin, että miten sen äitihaaveiden nyt käy. Jouduin jättämään Käävät vessaan kahdestaan ja säntäsin hakemaan alakerrasta vaippaa ja tilaamaan siivoojaa. Siellä ne odottelivat ihan reippaina, toinen pylly paljaana ja toinen huolestuneena. Olivat irrottaneet jonkun osan seinästä. Se ei minua huolestuttanut. Lopulta pääsimme vessasta ulos. Jonossa odotti äiti tyttärineen. Pahoittelin, että koko vessa on kakassa jäljiltämme ja äiti-kollega lohdutti: "No, meidän jälkeemme se on myös oksennuksessa."
Olipa se reissu. Lopuksi ostimme vielä lapsille tuoksupussit, joita ne kuskasivat omissa kärryissään. Siirryimme sellaisiin hylättyämme kakkarattaat. Lopuksi nautimme vielä jätskit ja minä sain capua ja omenapiirakkaa.
Koska tiistai oli varsinainen hulinapäivä, päätimme ottaa keskiviikkona rauhallisemmin. Kävimme pikaisesti autokorjaamolla näyttämässä vuoden aikana kertyneet kolhut (3 kpl) ja suuntasimme sitten kotiin. Olimme hyvällä tuulella kotiin päästyämme. Minikääpä karkasi rappuun ja säntäsin nappaamaan sitä. Sain pojan pyydykseen, jolloin Kääpä karkasi myös. Säntäsin perään, kuten myös Minikääpä ja naurun ollessa ylimmillään Minikääpä pamautti pontevasti oven kiinni. Ja hymyili tyytyväisenä.
Siinä sitä sitten oltiin. Minä sukkasillani, lapsilla sentään kengät. Ei kännyä, eikä niitä perhanan avaimia. Minikäävällä tosin oli kaksi Siemensiä, joihin oli maalarinteippiin kirjoitettu "Kaapo", mutta niistä nyt ei ollut apua. Kääpä suri menetettyä jätskiautoa ja koki syyllisyyttä. Selitin, että sellaista vain tapahtuu ja vakuutin, ettei se ollut kenenkään syy. No, hetken kuluttua rappuun ilmestyi Linnean isä. Soitimme Miehelle, joka päätti lähteä kotiin päin ja pääsimme naapureille kylään. Lapset olivat ihan onnessaan kahdesta gerbiilistä, Penni-koirasta ja tramboliinista. Ihan kiva kyläreissu siis.
Illalla sitten Mies grillasi, minä otin nokoset ja lopulta saimme jopa vihaiset, yliväsyneet Käävätkin unille. Kääpää huoletti vielä kymmenen aikaan selkkaus päiväkodin Iivarin kanssa, mutta puoli yhdeltätoista sekin oli selvitetty ja toinenkin lapsi nukahti.
Aamulla sitten seiskaksi töihin. Mies menee Käävän kehityskeskusteluun 7.30.
No, olimme siellä sitten oikein ajan kanssa, lapset söivät ja liukuivat. Yllätyksekseni Minikääpä kiusasi toista kääpää eikä päästänyt noin nelivuotiasta tyttöä mäkeen. En ole ennen nähnyt sen kiusaavan muita kuin siskoaan, joten tilanne oli sikäli yllättävä.
Pääsimme Tiimarin ja kampaajan (kääville on nyt aika varattuna!) kautta autolle, mutta kaipasin lisähaasteita. Niinpä suuntasimme Ikeaan. Istutin molemmat käävät rattaisiin, ne mahtuivat siihen sopivasti vierekkäin ja aloitimme kierroksen. Törmäsin myös Olli Ikkalaan, ex-opeeni. Ei moikattu. Sitten lastenosastolle ja liukumäkeen. Käävät käyttäytyivät tällä erää ihan hillitysti, kunnes Minikääpä tarttui pippeliinsä itkuisena. "Pissa tulee." Ja peppuunsa. "Akka tulee." Lastasin lapset kärryihin. Minikääpää ei voinut istuttaa, joten se matkusti nyt polvillaan ja Kääpä seisten. Suuntasimme lähimpään vessaan ja Miniäisen noustessa kärryistä, jäi maahan pieniä jalkapohjan muotoisia kakkaläikkiä. Se tassutteli kuitenkin urheasti vessaan. Lattia oli kakassa, kaikki vaatteet olivat kakassa eikä vaihtovaatteita ollut tietenkään mukana. No, onneksi paita oli sentään puhdas siihen saakka, kunnes Miniäinen länttäsi hihan rattaisiin, jotka nekin olivat siinä kakassa. Kääpä yökkäili ja mietin, että miten sen äitihaaveiden nyt käy. Jouduin jättämään Käävät vessaan kahdestaan ja säntäsin hakemaan alakerrasta vaippaa ja tilaamaan siivoojaa. Siellä ne odottelivat ihan reippaina, toinen pylly paljaana ja toinen huolestuneena. Olivat irrottaneet jonkun osan seinästä. Se ei minua huolestuttanut. Lopulta pääsimme vessasta ulos. Jonossa odotti äiti tyttärineen. Pahoittelin, että koko vessa on kakassa jäljiltämme ja äiti-kollega lohdutti: "No, meidän jälkeemme se on myös oksennuksessa."
Olipa se reissu. Lopuksi ostimme vielä lapsille tuoksupussit, joita ne kuskasivat omissa kärryissään. Siirryimme sellaisiin hylättyämme kakkarattaat. Lopuksi nautimme vielä jätskit ja minä sain capua ja omenapiirakkaa.
Koska tiistai oli varsinainen hulinapäivä, päätimme ottaa keskiviikkona rauhallisemmin. Kävimme pikaisesti autokorjaamolla näyttämässä vuoden aikana kertyneet kolhut (3 kpl) ja suuntasimme sitten kotiin. Olimme hyvällä tuulella kotiin päästyämme. Minikääpä karkasi rappuun ja säntäsin nappaamaan sitä. Sain pojan pyydykseen, jolloin Kääpä karkasi myös. Säntäsin perään, kuten myös Minikääpä ja naurun ollessa ylimmillään Minikääpä pamautti pontevasti oven kiinni. Ja hymyili tyytyväisenä.
Siinä sitä sitten oltiin. Minä sukkasillani, lapsilla sentään kengät. Ei kännyä, eikä niitä perhanan avaimia. Minikäävällä tosin oli kaksi Siemensiä, joihin oli maalarinteippiin kirjoitettu "Kaapo", mutta niistä nyt ei ollut apua. Kääpä suri menetettyä jätskiautoa ja koki syyllisyyttä. Selitin, että sellaista vain tapahtuu ja vakuutin, ettei se ollut kenenkään syy. No, hetken kuluttua rappuun ilmestyi Linnean isä. Soitimme Miehelle, joka päätti lähteä kotiin päin ja pääsimme naapureille kylään. Lapset olivat ihan onnessaan kahdesta gerbiilistä, Penni-koirasta ja tramboliinista. Ihan kiva kyläreissu siis.
Illalla sitten Mies grillasi, minä otin nokoset ja lopulta saimme jopa vihaiset, yliväsyneet Käävätkin unille. Kääpää huoletti vielä kymmenen aikaan selkkaus päiväkodin Iivarin kanssa, mutta puoli yhdeltätoista sekin oli selvitetty ja toinenkin lapsi nukahti.
Aamulla sitten seiskaksi töihin. Mies menee Käävän kehityskeskusteluun 7.30.
Monday, June 16, 2008
Sienipäivää!
Olimme sunnuntaina kaupassa ja Kääpä ehdotti, että ostetaankos sieniä. Kääpä oli kuulemma saanut idean Muumipeikon vuodenajoista, jossa ollaan syksyllä sienimetsässä. No, sehän sopi ja Kääpä valitsi niitä ison pussillisen. Illalla sitten grillattiin ja eikös Mies unohtanut sienet kokonaan, ja paprikat myös. No, sovimme Käävän kanssa, että maanantaina vietetään sienipäivää. Kääpä tähdensi, että sienet ovat likoille, mutta heltyi sitten antamaan vähän maistiaisia myös Minikäävälle.
Aamulla autossa Kääpä kertoi sienipäivästä. Ajattelin, että niillä on joku retki, mutta tajusin sen sitten liittyvän grillaukseen. Tullessani töistä kotiin toivotin kaikille hyvää sienipäivää. Kääpä ihmetteli, että kenellä oikein on syntymäpäivä. Ei kun hyvää Sienipäivää! Kasvot kirkastuivat.
Pian pääsimmekin sitten herkuttelemaan. Oli pippurinakkeja, viherpippuribratwursteja ja ihan tavallisia Wilhelmejä. Ja sitten se iso pussillinen niitä sieniä. Käävät rohmusivat sieniä lautasilleen. Sienet ja makkarat pilkottiin ja aloitettiin herkuttelu. Ja kas kas, kymmenisen minuuttia siinä meni ja niin vaan löytyivät kaikki sienet, kuinka ollakaan, äidin lautaselta. Hetkeen ei kyllä vietetä sienipäivää. Mies totesikin, että se on vuosittainen traditio. Ai niin, ja sienipäivä päättyy iltakarkkeihin, mieluiten Miehelle pehmeitä hedelmiä, lapsille vaahtiksia ja minulle kovia salmiakkipääkalloja.
Aamulla autossa Kääpä kertoi sienipäivästä. Ajattelin, että niillä on joku retki, mutta tajusin sen sitten liittyvän grillaukseen. Tullessani töistä kotiin toivotin kaikille hyvää sienipäivää. Kääpä ihmetteli, että kenellä oikein on syntymäpäivä. Ei kun hyvää Sienipäivää! Kasvot kirkastuivat.
Pian pääsimmekin sitten herkuttelemaan. Oli pippurinakkeja, viherpippuribratwursteja ja ihan tavallisia Wilhelmejä. Ja sitten se iso pussillinen niitä sieniä. Käävät rohmusivat sieniä lautasilleen. Sienet ja makkarat pilkottiin ja aloitettiin herkuttelu. Ja kas kas, kymmenisen minuuttia siinä meni ja niin vaan löytyivät kaikki sienet, kuinka ollakaan, äidin lautaselta. Hetkeen ei kyllä vietetä sienipäivää. Mies totesikin, että se on vuosittainen traditio. Ai niin, ja sienipäivä päättyy iltakarkkeihin, mieluiten Miehelle pehmeitä hedelmiä, lapsille vaahtiksia ja minulle kovia salmiakkipääkalloja.
Subscribe to:
Posts (Atom)