Hulinaviikonloppu

Vaikka vietämmekin hyvin seesteistä elämää ja kuljemme lähinnä töiden ja tarhan väliä, kertyi viikonlopulle niin paljon menoa, että jostain piti jopa luopua. Päätimme jättää taloyhtiön talkoot väliin, vaikka lapset olisivatkin olleet innokkaita haravoijia. Suuntasimme sen sijaan mummon ja papan luo lasten serkun 5-vuotissynttäreille.

Koolla olikin sitten lähes kaikki serkukset, nuorimmalla ikää 2 kk, sitten 2-, 2,5-, 4- ja 5-vuotiaat ihmiset ja onneksi myös 14-vuotias pidemmän linjan isosisko, joka oli ainoa, jonka syli kelpasi 2-vuotiaalle tuoreelle isosiskolle. Myös vauva huuteli aika paljon ja se hämmensi – alkaako sama rumba tosiaan taas pian meilläkin. Mies oli kyllä ihan innoissaan vauvasta ja sai sen jopa syömään ja unille, joten onneksi edes joku meistä tulee juttuun tuon kummallisen ihmislajin kanssa. Minun erityisalaani ovat sitten vähän vanhemmat uhmailijat. Saas nähdä, kumpi meistä hallitsee teinit.

Rapussa törmäsimmekin yhteen sellaiseen. Teini hymyili ja moikkasi ja ihmettelin, miksei Mies tervehdi veljeään. Tukan takana lymyili kuitenkin lasten serkku, joka ehti jo livahtaa ovesta, ennen kuin tunnistimme kyseisen lapsen. No, meidän käävillä ei onneksi vielä edes oikein tukka kasva kunnolla, joten noihin vuosiin on aikaa.

Herkuttelimme siis mummon luona. Saimme kinuskikakkua, omenapuolukkapiirakkaa ja serkukset ahmivat kipollisen karnevaalikeksejä. Lapset viihtyvät hyvin mummolassa, sillä lapsille on valtavasti leluja ja tietenkin myös seuraa toisistaan. Saimme vielä makaronilaatikkoa for the road ja ajelimme sitten Martsariin illanistujaisiin.

Käävät ehtivät nukahtaa jossain kehä ykkösen ja kolmosen välissä ja nukkuivat kuin pienet murmelit perille päästyämme. Mies jäi sitten autoon univahdiksi hörppimään kahvia termarista ja minä lähdin tervehtimään ihmisiä. Palasin autolle mukanani kolme pullaa, ja sillä välin myös Mies oli saanut unen päästä kiinni, vaikka vakuuttikin vain ajatelleensa keskittyneesti.

Minikääpä oli aika itkuinen herättyään, joten menimme hetkeksi rauhassa pötköttelemään sängylle. Hipsimme keittiöön, jossa Kääpä istuikin Miehen sylissä mättämässä herkkuja. Miniäinen otti muutaman naksun ja uskaltautui sitten muiden lasten kanssa leikkeihin. Kului puolisen minuuttia ja Minikääpä seisoi itkien keittön ovella. Hän ei ollut mahtunut mukaan.

Lopulta leikit alkoivat sujua ja miltei heti olikin sitten lähdettävä. Hyvin tyypillistä meidän kääville. Ajoimme vielä Mäkkärin kautta ja puoli ysiltä talo oli täynnä väsynyttä väkeä.

Sunnuntaina suuntasimme sitten 3-vuotissynttäreille. Jostain syystä Kääpä vonkui vain kotiin, mutta kuuteen asti sinnittelin ja sitten oli mentävä. Tapasin vanhoja perhekerhotuttuja ja oli ihana vaihtaa kuulumisia. Kääpä halusi lähteä prinsessana ja Minikääpäkin laittautui vaaleanpunaisiin prinsessavehkeisiinsä. Miehen mielestä ei ollut oikein sopivaa lähteä kahden prinsessan kanssa liikenteeseen, mutta minusta alle 3-vuotiaat saavat puketua miten lystäävät. Tällaiset keskustelut käydään meillä aina englanniksi, ettei loukata kääpäin herkkiä tunteita. No, jostain syystä Miniäinen halusikin sitten olla juhlissa ”Kaapo” ja puki sammarit ja kauluspaidan. Perille päästyämme sisko esitteli ylpeänä prinsessa-asuaan (ja ajatelkaa, puoli vuotta sitten sama lapsi halusi pukeutua vain siniseen traktoripaitaan). Minikääpä murjotti ja katui syvästi asuvalintaansa. Ei olisi halunnut riisua edes haalariaan, mutta onneksi olin napannut sille mukaan muutaman pinnin ja ruskeat avokkaat, ja niinpä se suostui juhliin. Pian asuasiat kuitenkin unohtuivat ja Miniäinen kuskasi onnellisena leikkiostoskärryjä.

Viikonloppu oli muutenkin puuhakas. Meillä on pitkään ollut sellainen keskeneräinen huoneidenvaihtoprojekti. Käävät muuttivat pikkuhuoneeseen, mutta puolet niiden tavaroista + purettu pikkuparvi jäi meidän huoneeseemme. Nukuimme myös patjoilla lattialla, sillä pohdimme, haluammeko lainkaan normaalia parisänkyä vai löytäisimmekö näppärän vuodesohvan. Makkariin tarvittiin myös säilytystilaa uudelle tulokkaalle ja vanhoille huonekaluille oli löydettävä paikkansa. Lisäksi viikonlopulle oli buukattu viisi koneellista pyykkiä. Niinpä me

- Tyhjensimme vitriinikaapista astiat ja lasit
- Tyhensimme lipaston
- Laitoimme lapsille legoleikit olkkariin
- Pesimme ja kuskasimme kuivaushuoneeseen ne viisi koneellista
- Siirsimme kääpäin sänkyjen ja pöydän paikkaa
- Kuskasimme hyllyköt makkarista kääpäin huoneeseen
- Siirsimme vitriinikaapin meidän makkariin
- Ja lipaston olkkariin
- Ja kokosimme sängyn. Ja petasimme.
- Purettu pikkuparvi odottelee nyt eteisessä jatkosijoituspaikkaansa. Kai sekin vielä mahtuu verkkokellariin, mahtuuhan?

Eipä tarvinut illalla kauaa haeskella unta. Niin joo, ja kerroinko jo, että makuuhuoneen kaapeissa on nykyisin myös ovet? Ne Mies laitteli viime viikonloppuna. Ja seuraavaksi sitten tehdään se talo.

Itse asiassa Kääpä esitti eilen aika tiukan kysymyksen: ”Äiti, miksi sinä et ole johtaja?” Nii-in. Sanopa se. Selittelin olevani ”päällikkö”, joka on tavallaan sellainen ”pikkujohtaja”, mutta Kääpä taisi pitää minua epäonnistuneena luuserina. Käävälle on selvinnyt myös, ettei meidän perhe voi ostaa uudisasuntoa mummon naapurista Hermannista, koska meillä ei ole siihen varaa. Ei johtajia, ei rikkauksia. Vain tavallista arkea, töitä ja tarhaa. Kova paikka tuoreelle prinsessalle.