Viikko sitten perjantaina olin susiväsynyt. Kolme työpäivää putkeen imi mehut eikä ollut mitään mahdollisuuksia raahautua ruokakauppaan synttäritarvikeostoksille. Niinpä nukuin suosiolla perjantain ja aloitin uuden elämän lauantaiaamuna.
Säntäsin ensin Selloon ja vietin kauppareissulla 2,5 tuntia. Laskin oikean määrän muumitikkareita ja lakuja (jotka sitten unohtui antaa vieraille), valitsin karkkivärejä ja suunnittelin veturikakkua. Lopulta pääsin kassalle ja summa oli 505 euroa. Hätkähdin hieman, sillä ostoskärryissä oli lähinnä keksejä ja leivontatarvikkeita, mutta onneksi olin kuullut väärin.
Sitten vauhdilla kotiin. Mies lähti kääpäin kanssa luistelemaan (molemmilla eka kerta, ikinä en olisi itse lähtenyt niiden kanssa kolmistaan) ja minä sain ruveta hommiin. Aloitin paistelemalla kääretorttupohjia. Ihana yleiskoneeni ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan teki minulle kuohkeita taikinoita, jotka sitten paistelin. Lauantaille varasin 2*3 munan pohjat ja sunnuntaille oli sitten luvassa sama satsi.
Seuraavaksi väsäsin nakkinokkelit jääkaappiin odottamaan paistoa. Sitten veturikakun kimppuun. Onneksi tykkään rakentaa Legoilla ja pelata Tetristä, joten leikkasin pohjista sopivia palasia ja kokosin kakun. Työkaveri oli vinkannut, että höyryveturiin kannattaa yksi pala rullata kääretortuksi, ja se oli tosiaan hyvä vinkki se. Täytteeksi tuli kermaa ja persikkapilttiä ja koristekermavaahdon värjäsin Miniäisen lempivärillä vihreäksi. Sitten vaan karkkeja päälle.
Ruokittuamme iloiset, punaposkiset Käävät jatkoimme valmisteluja. Pöytä katettiin ja nokkelit paistettiin ja sitten vain odotettiin. Juhlat alkoivat klo 15 ja 15.10-15.30saapuivat kaikki vieraat. Kääpiä saapui kolmelta suunnalta, osa etupihan, osa takapihan ja osa pikkupihan kautta. Neliön kokoisessa eteisessämme kuoriuduttiin kymmenistä haalareista ja sännättiin lelujen kimppuun.
Lapset, siis yhteensä 12 2-5-vuotiasta, innostuivat ilmapalloista ja olkkarissa riittikin sitten hulinaa. Kylppärissä majaileva Sohvi-kilpikonna sai myös huomiota osakseen:
A (lukkiuduttuaan kylppäriin vartiksi): Sohvi tuijottaa minua!
I (hitusen huolestuneena): Minä luulen, että Sohvi ei muista minun nimeäni.
Miniäinen sai niin paljon lahjoja, että meni ihan pyörryksiin. Lapsi oli toivont isoja autoja, ja saikin sitten monta BR-lelujen pakettia. Jännättiin, että tuleeko dublikaatteja, mutta kaikki autot olivat erilaisia. Ja jokaisen auton kuoriuduttua Minikääpä nosti kädet ylös ja huudahti riemastunaana "Se on auto, auto! Uusi auto!".
Miniäinen rakentaa autoille koteja ja pesiä ja hoitaa niitä. Mini on Kaapo ja Hummeri Kanerva. Sankari sai myös Legoja, palapelejä ja ison pinon kirjoja. Veera ja menopelit on tämän hetken suosikki.
Minikääpä jännitti synttäreitään tosi paljon etukäteen, varsinkin, kun paikalle oli tulossa Iina, Minikäävän paras ystävä päiväkodista. Iinalle piti näyttää kaikki jutut ja oli se piirrättänyt piirustuksenkin tytölle (äiti piirsi rupisammakon, pupun, Kaapon ja Iinan ja itse hänen täytyi lisätä vain puu. Aidastakin oli puhetta, mutta sitä ei sitten tarvittukaan). Iina ei suostunut herkkupöytään, ennen kuin Kaapon vierestä vapautui paikka. "Minä rakastan Kaapoa", oli Iina todennut tullessaan.
2,5 tuntia riitti huisketta ja korvissa soi vielä vieraiden poistuttua. Oli kyllä ihanat juhlat, kiitos kaikille mukaan päässeille!
Sunnuntaina oli sitten vuorossa sukulaiset. Koska veturikakku meni nyt vanhalla rutiinilla, pääsin aamupäivällä luistelemaan muun porukan mukana. Mies oli tehnyt oikein eväätkin, kuumaa kaakaota termarissa ja voileipiä. Kyllä oli hyvää! Hengailin ensin Miniäisen kanssa, mutta lopuksi luistelutin Kääpää. Erehdyimme tuijottelemaan tyttöä, joka osasi tehdä piruetteja sun muita, ja niin sitten lapsi tipahti kierteellä otsalleen. Itketti ja Kääpä sai kunnon kuhmun. Vaikka kypärä oli päässä, onnistui lapsi laskeutumaan jotenkin sellaisessa kulmassa, että otsa osui. Miten minä en malta keskittyä? Mies oli tosin ihmetellyt, kun Kääpä katseli luistellessaan kaikkialle muualle kuin eteensä, mutta ymmärsi tämän episodin jälkeen, että samanlainen utelias sielu se on kuin äitinsä. Eli tiedossa tukku tutkintoja, työpaikan vaihtoja parin vuoden välein ja identiteettikriisi kolmikymppisenä. Lapsi parka.
Luulin, että sunnuntainen synttärisessio olisi leppoisampi, mutta aika hyvin M- ja S-kummit onnistuivat villiinnyttämään käävät. Myös Vaari osallistui kiitettävästi. J-kummi saapui vielä loppuillasta ja siinä vaiheessa vähän rauhoituttiin. Minikääpä komensi kaikki sohvalle ja tarjoili sitten pienistä kärryistään ruokaa ja kettukarkkeja. Mummon ja papan tuomat tikkarit ja isomummon kettukarkit olivat ehdottomasti parhaita lahjoja. Minikääpä oli suloinen istuessaan vaarin ja isomummon välissä sohvalla ja tarjotessaan heille vuoronperään kettukarkkeja. Niitä on luvassa taas tänään, kun on namipäivä.
Kyllä tuntui hyvältä sitten juhlahumun jälkeen siirtyä arkeen. Maanantaina oli tarha- ja työpäivä ja tiistaina ja keskiviikkona tein etäpäivät kääpäin kanssa koko muun porukan ollessa koulutuksessa. Minua ei kannattanut kouluttaa, kun kerran olen raskaana. Kai se ainoa aivosoluni on nyt sitten jotenkin plumsahtanut kohtuun, eikä päässäni liiku enää mikään muu kuin hormonit, jos ne edes liikkuvat päässä.
Etäpäivä alkoi ihanasti. Heräsin jo 5.30 ja avasin läppärin. Vähitellen lastenhuoneesta hiippaili unisia kääpiä. Kääpäkin oli ylisuloinen, sellainen pieni, vaaleanpunainen hikipäämytty. Lapsi tahtoi syliin ja paijasin sen hikistä tukkaa. Mietin, että mahtaakohan se tuoksua vielä vähän vauvalta. Nuuhkaisin haitulatukkaa, ja eikä - hiukset haisivat makkaralta, sellaiselta saunakaljan kaverilta, joka tuo mieleen mökkireissut ja riehakkaat illat. Kääpä oli hikoillut eilisen aterian turhat nitraatit ja nitriit pois.
Mutta nyt lounaan kimppuun, muuten Mies lämmittää veriletut mikrossa eikä pannulla, jolloin niistä tulee ällöttäviä lättänöitä.
No comments:
Post a Comment