Hain lapset tarhasta. Käyskentelimme pihojen poikki ja pieni mies kohtasi tytön. Tyttö oli ihana ja villi, uskalsi juosta sukkasillaan liukumäen alas asti. Pieni mies katseli ihaillen. Kysyi varovasti, että saako ottaa kengät pois, mutta ei saanut.
Tytön kaverina oli poika, veli varmaan, koululaisia kumpainenkin. Kuljimme yhtä matkaa kotiamme kohti. Minikääpä bongasi voikukka-apajan ja päätti toimia kukan. Poika kertoi äidille, että aikoo antaa sen tytölle.
90-senttinen mies ojensi kukan isolle tytölle. Iso tyttö hihitti, katkaisi varren ja laittoi kukinnon toisen pojan päähän. Pieni mies katsoi ja kertoi vakavana äidille, ettei pitänyt siitä. Äiti selitti, että tyttö ei ehkä ollut koskaan saanut kukkia eikä tiennyt, että pitää sanoa kiitos ja viedä kukka vaikka maljakkoon.
Matka jatkui. Lisää voikukkia! Poika poimi uuden kukan ja antoi sen taas tytölle. Nyt tyttö kiitti ja piti kukan. Kääpä selitti, että nyt tyttö ei katkaissut vartta ja laittanut kukkaa pojan päähän. Pieni mieskin vaikutti tyytyväiseltä.
Lopulta päästiin kotiovelle. Pieni mies päätti antaa tytölle vielä pullonkorkin, aarteista suurimman. Tyttö otti sen ja heitti pois, korkki kilahti asfalttiin.
Pieni mies haki korkin ja antoi sen äidille. Äiti otti korkin, pani taskuun talteen ja lupaa säilyttää pullonkorkin, aarteista suurimman, ikuisesti.
No comments:
Post a Comment