Vappuviikonloppu tuntui ihanan pitkältä. Hain isommat käävät kerhosta neljältä ja aloitimme hulinat. Lapset olivat pukeutuneet tiikeriksi ja prinsessaksi ja jäivät pihaan jahtaamaan isompia lapsia. Hain sisältä Toukolaisen ja hengasimme sitten pihalla. Kääpä viihtyi muiden isojen tyttöjen kanssa ja pojat leikkivät hiekkiksella. Minikääpä teki Toukolaiselle muotilla kakkuja ja minä jäpitin penkillä.
Ehdin jo hetken olla tylsistynyt olooni, kunnes muistin, että tässähän minä nyt elän unelmaani! Olin palaverissa piirtänyt haaveita paperille ja yksi niistä oli, että saisi vain istua penkillä hiekkiksen vieressä ja nauttia lapsista ja kesästä. Ja siinä minä nyt istuin, onneni miltei unohtaneena.
Pihalla tuntuu olevan ihan mukavia lapsia, siis näiden meidän omien lisäksi. Ne opettivat kääville kirkkistä, joka on yksi yhteiskuntaelon perustaitoja, eikä iso tyttö huutanut ”Kaapo ja Kanerva rotta nähty”, vaikka meidän lapset kyyhottivät kyyryssä viereisessä (lehdettömässä) puskassa.
Toukolainenkin on jo ihan oikea ulkoilija. Kääpä sanoi, ettei sille saa laittaa hanskoja, muuten se ei leiki. Ja niin jätin hanskat pois ja sain seurata, miten pieni ukko lapioi hiekkaa. Kengät tuntuu Toukon jalkaan vielä vähän oudoilta, eikä kävely silloin suju, mutta sisätiloissa ukkeli juoksee jo melkoista vauhtia.
Olimme tiistaina näet nostalgisessa Ymmerstan koulun jumpassa, ja siellä pieni Touko valloitti rohkeasti koko salin. Seikkaili ensin salin toiseen laitaan ja juoksi sieltä sitten nauraen äidin luokse. Heittäytyi syliin jo metri ennen maalia ja sai tosiaan skarpata, ettei seikkailija lentänyt turvalleen. Tällaista sanaa meillä kotona käytettiin. ”Se seisoo tumput suorana tuolla ulkona, ei kai se oo lentäny turvalleen?”
No mutta. Isommat käävät leikkivät sopuisasti muiden lasten kanssa, ja vanhaa kunnon karhu nukkuutakin leikittiin. Minikääpä, hurmuri nro 1, oli ihan onnessaan, kun sai neljän tytön huomion. Ja ihanin tietysti oli oma sisko. Miniäinen onkin päättänyt muuttaa isona Käävän kanssa samaan kotiin. Diilissä on hyvinä puolina mm. se, ettei tartte pussata eikä mennä häihin, eikä tule sitten niitä vauvojakaan. Nyt taas kelpaa suunnitella omaa yksitasoista, puurunkoista, tiiliverhoiltua taloaan, kun ei tarvitse murehtia tuosta perheestä.
Vappu jatkui vielä lauantaina, kun saimme kutsun vappujuhliin. Meiltä lähti matkaan yksi hoikka, kaunis ja lahjakas missiprisessa sekä kaksi tiikeriä. Tiikeri laittoivat tassunsa reppuun, kipittivät autoon, ottivat toisiaan kädestä ja lauloivat koko menomatkan:
Pikkuiset tiikerit, pikkuiset tiikerit, ovat iloisia!
Juhlatkin sujuivat hyvin. L maalasi tiikereille raidat, itsensä punaiseksi ja veljensä mustaksi. Pieni V maalasi myös naamansa, kunnes huomasimme, ettei väri lähde millään pois ja meikkivoide on lopussa. No, näillä mentiin, kunnes sitten ystävällinen E toi kaikenlaisia meikinpoistovehkeitä, mutta ei ne värit lähteneet oikein niilläkään. Tiikerit pääsivät lopuista raidoistaan vasta sunnuntai-iltana kylvyssä. Myös S pääsi kemuihin, ja siinä me sitten rupateltiin ja keittiön ovi oli kiinni, ettei lasten melu kantaudu. Hyvät juhlat!
Sunnuntaina seikkailimme. Tein Käävän ja Minikäävän kanssa iltakävelyn tarkoituksenamme löytää eräs leikkipuisto, jonka ohi olin monasti kävellyt, mutta jonka sijaintia en osannut paikallistaa. Nyt katsoimme oikein kartasta reitin ja löytyihän se. Ihana puisto: isoja autoa, pienille kiikkuja, muutama kiippis ja pesäkeinu. Mennään sinne taas illalla, jos vaan jaksetaan.
Viime sunnuntaina juhlimme pyhäkoulun kevätjuhlia. Ihanaa, että edes jonkun homman saa pakettiin. Käävät tapasivat taas neljä ystäväänsä ja pikniksuunnitelmiakin tehtiin kesän varalle. Koska olimme liikenteessä, päätimme tehdä samaan syssyyn vauvavierailun. Tapasimme yhdeksänviikkoisen A-vauvan, joka oli pian lähdössä reissuun perheineen. Oli ihana huomata, miten isot veljet pitivät huolta siskostaan ja nämä meidän käävät puolestaan hoivasivat omaa veljeään. Saimme myös shoppailukärpäsen pureman ja kävimme hakemassa Käävälle uuden 16-tuumaisen, vaaleanpunaisen pyörän. Toukolainen (tai pikemminkin Toukolaisen isi) olikin jo saanut sillä viikolla uudet turkoosit matkarattaat ja Miniäinen hienon harmaan, isojen poikien turvaistuimen autoon, jossa on kiltin robotin kuva. Minikääpä on omien sanojensa mukaan rauhallinen poika, eikä pidä hurjista jutuista eikä pahiksista.
Kylläpä tuli hyvä mieli noista shoppailuista! Kai meihin ihmisiin on jotenkin syvälle rakennettu sellainen ominaisuus, että meidän pitää metsästää ja keräillä perheelle tarveaineita. Meidän perhe sai nyt sitten rattaat, pyörän ja turvaistuimen, ja olo on tyytyväinen ja onnistunut.
Loppuun vielä vähän Minikääpää. Lapset yrittävät usein houkutella minua kotiäidiksi, sillä heidän mielestään isi on niin tiukka. Yritän selitellä, että kyllä äitikin on silloin tiukka, kun on kotona ja toisaalta, että aikuisten pitää pitää huolta lapsista. Meillä on vain yksi Kaapo, eikä mistään saa uusia, selitimme. No, voihan aina saada uusia lapsia, yritti pieni mies uhmakkaasti, mutta jatkoimme sinnikkäästi, että mistään ei saa samanlaista Kaapoa, josta me niin kovasti pidämme.
Voi noita nelivuotiaita! Kääpä oli ihan samanlainen vielä jokin aika sitten, mutta nyt se oikein pursuaa omaa erinomaisuuttaan. Mutta niin, Minikääpä siis houkutteli minua jäämään kotiin. Olen monesti selittänyt, että isi ja äiti haluavat vuorotella lastenhoidossa, koska molemmat haluavat olla paljon lasten kanssa. Ja että myös työnteko on tärkeää ja mielekästä ja että siitä saa rahaakin. Minikääpä ei oikein tuntunut uskovan vakuutteluja, mutta lopulta kirkastui:
-Äiti, kyllä sinä pärjäisit täällä meidän kanssa kotona. Kyllä sinä osaisit tehdä nämä kaikki kotityöt, ihan niin kuin isikin.
Niin, kai se naisten työssäkäyminen onkin pohjimmiltaan pakoa kotitöistä.
No comments:
Post a Comment