Olen ollut viime päivinä vähän haikeissa tunnelmissa. Saimme tänne etelään talven hetkeksi. Kaikki lapset pääsivät pulkkamäkeen ja tytöt olivat siellä joka päivä tuntitolkulla. Kun lumi oli satanut, Kanerva ja Kaapo kävivät ostamassa kaupasta piparkakkutaikinaa, leipoivat pipareita ja keittivät glögiä termariin. Sitten ne pakkasivat ne evääksi ja lähtivät pulkkavaljakkossa retkelle talviseen metsään. Taimi ja Touko kelpasivat matkaan, mutta Oiva jäi meille kotimieheksi.
Seuraavana viikonloppuna pääsimme laskettelemaan Peurikselle. Kanerva oli futisleirillä Eerikkilässä, mutta me muut kävimme rinteessä. Kaapo laski laudalla ja alkuhaasteiden jälkeen homma lähti sujumaan. Emppukin ilmestyi kaveriksi rinteeseen. Touko sai Kaapon viime vuotiset sukset ja sahasi omaa rinnettään tuttuun tapaan. Minä laskin ensin laudalla ja lopuksi Taimin kanssa suksilla. Koska lastenrinne oli vielä suljettu, piti kokeilla teleskooppihissiä. Ja niin se homma lähti sitten sujumaan Taimillakin. Aluksi oli vähän haasteita saada lapsi hissiin, mutta aina se lopulta huipulle saatiin. Rinteen alkuosan me laskimme käsi kädessä ja loppuosan se auraili itse. Lopuksi Taimi laski vielä Miehen kanssa ja lasku laskulta parani.
Olin niin haaveillut, että olisimme päässeet vielä maanantaina uudestaan, mutta ei siitä sitten mitään tullut, olin niin puhki töistä tullessani. Mutta uusia lumia odotellessa, ihanaa, että saatiin hiihtokausi käyntiin jo marraskuussa!
Nyt lumet ovat kokonaan sulaneet, ja ruoho taas vihertää.
Olemme ottaneet loppuvuodeksi lastenhoitajan, kuusi kertaa ja viisi tuntia kerrallaan. Olemme saaneet hoidettua paljon rästihommia, nyt on mm. ylijäämäkaappi roudattu Kierrätyskeskukseen. Mutta olemme myös rentoutuneet. Ensimmäisellä kerralla suuntasimme Nuuksioon. Ulkoilimme ensin ja kävimme katsomassa, kun Swinghilliä lumetettiin. Sitten söimme älyttömän hyvän aterian ja kiersimme vielä Haltian. Vaihtuvassa näyttelyssä oli esillä naiskuvaajien luontokuvia ja näimme myös vuoden luontokuvat. Perusnäyttelyyn oli tullut kokeiltavaksi selostus, ja se oli tosi hyvä.
Toisella kerralla olimme Ompussa. Hoidimme kauppa-asioita, haimme mm. Kanervalle pelipaidan, kävimme kirjastossa ja söimme herkulliset enchilladat uudessa meksikolaisessa. Hengailimme kirjastossa - sain taas pinon gradukirjoja - ja sain shoppailtua ison kassillisen vaatteita itselleni. Pääsinkin sitten Työeläkepäiville ihan uudessa asukokonaisuudessa, jee. Ensi viikolla on vielä projektin päättäjäiset ja nyt on sitten sinnekin vaatetta.
Kun tulimme kotiin, lapset vaikuttuvat jotenkin ihan huippuihanilta. Pelasimme lautapelejä: Toukon kanssa Halliklackia, Taimin kanssa Oppi ja Ilo matikka peliä ja Lentokenttäpeliä. Lentokenttäpeli on mun suosikki. Tontut toi sen lapsille vuosi tai kaksi sitten. Siinä pitää kuskata matkustajia joko kaupunkilomalle, rannalle, laskettelemaan tai metsään. Kaikki kävis mulle.
Kolmannen vapaahetken aloitimme taas asioita hoidellen. Kävimme syömässä Funky Burgerissa ja menimme sitten kahville ja keilaamaan. Keilaaminen on vaan niin siistiä!
Illalla perustimme kotiin kuntosalin. Kalle ja Kanerva veivät ensin Toukon Temppikseen synttäreille ja niiden oli tarkoitus mennä siitä sitten salille. Kuuden jälkeen lauantaina ei päässyt enää mihinkään, ne olivat käyneet Becomessa, Fressissä, uimahallilla, Crossfit8000:ssa ja Kivenlahteen avatulla uudella salilla. No, onneksi saimme tehtyä ihan kunnon lihaskuntotreenit täällä kotonakin. Lapset koristelivat pipareita ja katsoimme taas Possen.
Kun lapset oli laitettu nukkumaan, alkoi meidän leffailta. Katsoimme maailman surullisimman, mutta ihan huippuhyvän piirretyn Tulikärpästen hauta. Itkin leffan melkein alusta loppuun. Noiden leffojen lapsikuvaus on niin loistavaa ja leffan toinen päähenkilö, pieni tyttö, oli kuin meidän Taimi, että leffa ei voinut olla koskettamatta ja syvältä. Mutta tuollaisia leffoja on vaan pakko tehdä, jotta sotien järjettömyys tulee ilmi.
Ja sitten se haikeus. Liittyi tuohon lumien sulamiseen, leffa oli tosi surullinen mutta haikeutta tuo myös lasten kasvu. Ne ovat jotenkin niin pieniä ja hauraita, ja uskomattoman luottavaisia, mutta kuitenkin niin vahvoja ja rohkeita. Jokainen lapsi. Ja niin vaan ne kasvavat, kurkottavat yksi kerrallaan kohti aikuisuutta. Ja meidän homma on saattaa ne matkaan ja vilkuttaa ovelta.
Mutta on sinne sentään matkaa. Matkaa on.
No comments:
Post a Comment