Ankeuden keskeltä

Tässä sitä vaan sairastellaan. Ensin Kaapo sai silmä-, korva- ja keuhkoputketulehdukset, Kanervalla oli silmätulehdus ja flunssaa. Seuraavaksi molemmille napsahti tuo korvatulehdus ja ennen kuin kuuri oli syöty loppuun, iski uusi flunssa päälle. Viikkomme oli tällainen:

Ma Lapset tarhaan, aikuiset töihin. Kaapo oli kylmissään ja illalla nousi kuume.
Ti Lapset ja minä kotona sairastamassa.
Ke Lapset tarhaan, Mies töihin, minä kotona. Iltapäivällä tarhasta soitettiin, että Kaapolla on noussut kuume. Lapset kotiin.
To Kaikki kotona.
Pe Lapset tarhaan, Mies töihin, minä kotona. 11.15 soitettiin, että Kanervalle oli noussut kuume. Hain lapsen ja Mies lähti töistä kotiin, jotta pääsen lekuriin 13.20. Paluumatkalla soitettiin, että Kaapolla maha löysällä, joten saatiin sitten taas kolmaskin potilas tähän huusholliin.

Eihän tässä mitään, jos olisin kotiäitinä, mutta jatkuvasti töissä hommat kasaantuu eikä niistä ole mitään mahiksia enää suoriutua. No, kunhan tässä nyt jotenkin kärvistelisi helmikuun puoleen väliin. Mutta kyllä sinne tuntuu olevan matkaa, kun sairastetaan 24/7.

Mutta sitten vähän ilon aiheitakin. Minikääpä ei halua olla mikään muu kuin "Kaapo" tai vaihtoehtoisesti "Pyry Paavali, leikkikaveri". Jos sille ehdottaa, että Kaapo on äidin aarre, korjaa lapsi oitis "eikun Pyry Paavali, leikkikaveri". No sovitaan sitten niin.

Käävällä on 39 astetta kuumetta, mutta siitä huolimatta se on hurjan reipas. Mättää tuossa sipsejä ja vettä. Hyvä kun edes joku uppoaa. Minikääpä kyllä syö, mutta kaikki tulee heti ulos. Pahoittelen vulgaaria kielenkäyttöäni, mutta tätä se elämä nyt vaan on. Siitä lähtien, kun vauva tulee mahasta pois, ihmetellään kakan koostumusta ja muita eritteitä. Eikä se näemmä lopu leikki-ikäisenäkään.

Noina päivinä, kun lapset ovat olleet kotona sairastamassa, on meno ollut tosi villiä. Lapset ovat vuorotellen leikkineet vauvaa ja isä/äiti on pukenut sen vauvan. Sitten vauvaa roudataan ympäriinsä Brion taaperokärryssä ja vauvaa nyppii moinen. Myös majoja rakennellaan ja jatkuvasti saadaan jostain tyynystä riita aikaiseksi.

Toinen mahtijuttu on ollut leimailu. Löysin Käävän kadonneen mäkkärilelun ja riemuissaan on nyt leimailtu isin, äidin ja veikan käsiä. Ja veikan jalkoja ja poskia ja mahaa. Jos Miniäinen haluaa jotain, Kääpä suostuu, jos saa laittaa uuden leiman. Ja Miniäisestä se on ihan ok. Nyt on poika ihan täplikäs. Niin joo, myös Ikeaa meillä leikitään noiden leimojen kanssa.

Mies suunnittelee koti-isäksi jäämistä. Kun ei näitä sairasteluja ja työn tekoa voi oikein yhdistääkään. Mutta minua ei myöskään kiehdo uraäitiys. Tai no, jos olisikin joku kutsumusammatti, mutta pöytäkirjojen kirjoitus ja kalenterivarausten teko ei ole sitä. Mutta pian on aikaa pohdiskella sitä unelma-ammattiaan, kun hoitelee kotona kolmea kääpää.

No, vaikka otsikkona onkin "ankeuden keskeltä", elän tässä silti unelmaani. Ja onhan se ihana katsella pieniä paitaressuja hääräilemässä ja aina välillä ne kipuavat tuohon syliin istumaankin. Pienet reppanat. Tai no, ihan hyvän tuulisiahan nuo ovat, kun kuumelääkekin näemmä vaikuttaa. Jos vain pääsisi eroon työstressistä ja oppisi ottamaan lungimmin sen elämän osa-alueen kanssa. Nyt on minun vuoroni hoitaa sairaita lapsia, ehdin olla tuottoisa sitten joskus, kun käävät asuvat omillaan.

Minikääpä pyörähti tuossa kummitusboksereissaan ja ilmoitti olevansa "sakkolapsi", mitä se sitten lieneekään. Jäämme Miehen kanssa pohtimaan asiaa.