Olimme Miehen kanssa yhtä aikaa etätöissä. Minä naputtelin läppäriä sohvalla, Mies koodasi luurit korvilla keittiön pöydän ääressä. Lounas syötiin yhdessä ja kahvit juotiin terassilla.
Ulkona paistoi aurinko ja se siivilöityi olohuoneeseemme puiden oksien lävitse. Pilkoin omenoita omenapaistokseen ja kuorin porkkanoita ja sipuleita pataan. Syksy oli kauneimmillaan ja kuulaimmillaan.
Tuntui melkein kuin olisin elänyt menneisyydessä, syksyssä 2001. Olimme menneet kesällä Liettuassa kihloihin ja Mies muutti luokseni Lassilaan. Meillä oli oma pieni piha, jossa kasvoi kummallisia, oransseja kasveja. Tai syksyssä 2002, jolloin istuimme portailla taittelemassa origameja hääkutsuihin. Aurinko paistoi silloin samalla tavalla, yhtä matalalta, samalla kirkkaudella. Syyskuun aurinko, jota rakastan kaikkein eniten.
Vain me kaksi ja koko elämä edessä. Tutustuimme toistemme ystäviin. Kävimme aina välillä juhlimassa kaupungilla. Kiiruhdimme töihin juna-bussiyhdistelmällä, Mies Novolle ja minä HP:lle ja myöhemmin yliopistolle. Mietimme, mitä haluamme elämältämme - minkälaista työtä tahdomme tehdä, mihin parhaiten sopisimme?
Haaveilimme lapsista. Mietimme, miten arkemme rullaisi, kun meitä olisikin useampi. Kirjasimme vihkoon ruokalajeja ja keräsin helppoja reseptejä. Valmistimme kasvispihvejä, pilkoimme ja raastoimme. Shoppailimme - ostelimme leluja itsellemme, kun muitakaan ei vielä ollut. Pidimme Lego-rakennusillan ja pelasimme musiikki-Aliasta kavereiden kanssa.
Kun muita ei vielä ollut.
No comments:
Post a Comment