Suuria tunteita

Meidän loma meni kyllä yhdessä hujauksessa. Ensin olimme viikon siellä Baltcikissa, sitten kaksi viikkoa Tillinmäessä ja sitten Mies palasikin jo töihin seitsemän kuukauden kotoilun jälkeen. Minä aloitin Oivan kanssa tarhaharjoittelun ja pian Oivuska olikin jo täysinoppinut tarhalainen.


Minulla alkoi työt loman jälkeen 10.8 ja 12.8 alkoi isommilla koulu ja Toukolaisella eskari.


Ekan viikon jälkeen olimme ihan puhki, mutta seuraava viikko oli vielä raskaampi, sillä jokainen päivä sisälsi suuria tunteita.


Maanantaina Taimi oppi ajamaan ilman appareita. Se pyysi isiä ottamaan apparit pois ja Mies suostui, vaikka arvelimmekin, että ne pitää pian laittaa uudestaan. Mies antoi vauhdit ja niin se pieni, päättäväinen alle metrin mittainen likka vain sotki menemään. Ja voi sitä riemua! Kaksi tuntia riemunkiljahduksia ja jokaiselle vastaantulijalle piti selvittää tilanne. Aluksi piti antaa alkuvauhdit, mutta pian niitäkään ei tarvittu.


-Minä osaan ajaa ilman appaleita! Minä osaan itse sytyttää vauhdit!


Olimme niin, niin iloisia ja onnellisia tuon pienen 3-vuotiaan puolesta. Toivoimme tuon lapsen matkaan kaikkea hyvää - kukkia, perhosia, kuun ja tähdet taivaalta.


Tiistaina tulimme tarhasta ja Taimi tahtoi taas ajaa pyörällä, mutta kypärää ei saanut päähän, sillä niskaan sattui. "Laitetaan illalla niskarasvaa", vastasin puolihuolimattomasti. Taimi lähti muihin hommiin, mutta pian oli kyllä ihan pakko päästä fillaroimaan. "No, katsotaan se niska", sanoin hieman harmistuneena, sillä minulla oli kymmenen minsan luppohetki ennen harrastuskuskausta ja maitokahvia kupissa.


No, niskassa olikin punkki. Ja se oli ollut siellä jo jonkin aikaa. Poistimme punkin ja ajoin tekikselle epämääräisen huolen sumentamana - entä jos Taimi saa borrelioosin, vai mitä niitä punkkitauteja nyt oli? Miksi emme ole ottaneet rokotuksia? Mitä jos joudumme luopumaan Taimista, juuri kun se oppi ajamaan ilman appareitakin ja oli niin täynnä elämää?


Keskiviikkona kävimme K:n kanssa oikomishoidossa laittamassa hampaisiin kumpparit, ensi viikolla laitettaisiin sitten raudat, ne oikein kunnon telaketjut. Voi pientä! Minun vauvani on jo niin iso, että saa raudat. Itse kävin aikoinaan koko rumban läpi niskavetoineen, telaketjuineen ja kitalakineen ja sama homma oli edessä nyt pienellä tyttärelläni.


Torstaina koululta soitettiin. K oli saanut aivotärähdyksen ja pitäisi käyttää lääkärissä. Mies lähti matkaan ja mielemme täytti huoli. Joku kolmasluokkalainen poika oli juossut päin, K:lla oli silmä ja poski mustana ja pää oli kolahtanut asfalttiin. No, selvisimme säikähdyksellä, lapsi oli väsynyt, huonovointinen ja huippasi ja lepäsi loppuillan.


Perjantaina hoputin K:ta pukemaan treenikamoja. Lapsi valitti väsymystä ja kertoi käyneensä kesken päivän terkkarin luona lepäämässä. Tiuskaisin, että nyt mennään, se aivotärähdys oli jo eilen. Lapsi lähti itkien huoneeseensa ja minä googlaamaan. Selvisi, että aivotärähdyksestä toipuminen vie tyypillisesti 3-4 päivää. Pyysin anteeksi ja pidimme huilipäivän, lapsi nukkuikin koko illan.


Päivällä olin ollut rakkaan tätini hautajaisissa. Täti sairasti pitkään, mutta kuoli aivan yllättäen, en edes tiennyt hänen joutuneen sairaalaan. Tädillä oli lasten synttärit puhelimessa ylhäällä ja viimeksi juttelimme kesäkuun lopussa, kun oli K:n synttärit. Viimeksi kävimme siellä ennen Oivaa ja se harmitti tosi paljon, tätini ei koskaan ehtinyt nähdä Oivuskaa.


Tätini oli minulle pienenä tosi tärkeä. Serkkuni on minua kymmenen vuotta vanhempi ja oli oikeastaan minulle aina se puuttuva isoveli. Täti oli kova reissaamaan ja rakasti Kreikan saaristoa. Hän oli minulle mummoni ohella sellainen töissäkäyvän naisen malli, itsenäinen, mutta lempeä ja rakastava.


Koko viikonlopun olin aivan poissa tolaltani. Mieleeni tulvi muistoja lapsuudesta ja tuntui, etten ollut yhtään läsnä lauantain Lintsin reissulla tai pihajuhlissa.


Sunnuntaina oli lapsilla pelejä. Minä olin huoltajana K:n pelissä, vaikka tuntui, etten pysty oikein mihinkään tältä tunneryöpyltäni. K teki avausmaalin ja joutui toiselle puoliajalle veskaksi. Minua harmitti, sillä K:n piti saada pelata koko peli kentällä. K:n joukkue voitti HJK:n vuotta vanhemmat 3-2, mikä oli tietysti kova juttu. Myös Toukolainen voitti molemmat pelinsä, joten sunnuntaina oli syytä riemuun: kaikki lapset voittivat kaikki pelinsä :)


Onneksi tuli vihdoin maanantai ja uusi viikko. Oli pakko pistää suru syrjään ja keskittyä projektin vetämiseen.