Hämppy

Lapsuudenkotini myydään tällä viikolla ja olimme eilen koululaisten kanssa vielä räpsimässä siellä vähän kuvia muistoksi.


Asuimme viisihenkisenä perheenä kerrostalokolmiossa, joka alkoi käydä vähän ahtaaksi. Etsimme isompaa asuntoa ja päätimme tarttua ryhmärakennusprojektiin, jossa viisi perhettä rakennutti itselleen rivitalokodit. Asunnoista tuli täyskivitaloja ja ne verhoiltiin punatiilellä.


Rakennusprojekti alkoi varmaankin 1988 ja muuttamaan pääsimme keväällä 1989. Raksa-aika oli meille lapsille raskasta, sillä isä oli pitkiä päiviä töissä ja meni sitten vielä töiden jälkeen raksalle. Joskus pääsimme sinne mukaan. Kerran leikimme naapuriin muuttavan tytön kanssa hammaslääkäriä, paikkasimme kivillä ja kasveilla Siporex-harkkoihin kaivertamiamme reikiä, mutta välillä aika kävi työmaalla pitkäksi. Sain suunnitella yhteiselle pihalle kiipeilytelineet, keinut ja hiekkiksen.


Muutto oli kutosen keväällä. Toin etukäteen fillarilla ponitaloni ja haaveilin, ettei tarvitsisi ottaa mitään turhaa roinaa mukaan. Mutta tuli sitä kuitenkin. Kävin toukokuun vielä koulua Kaivokselassa, kunnes sitten siirryin yläasteelle Vantikseen.


Koulumatka oli hankala, bussimatka kesti pitkään ja piti vielä kävellä Pähkiksestä tai vaihtaa bussia. Ysillä pääsin maanantaisin bussilla kehä kolmosta pitkin, sillä orkesterin ja big bandin jälkeen kello oli neljä ja pääsin työssäkävijöiden bussilla. Kerran bussi ei tullutkaan ja kävelin viulun ja saksofonin kanssa viisi kilsaa kotiin.


Yläasteen jatkoin siis samalla luokalla kuin ala-asteellakin, mutta saimme muutaman uuden oppilaan. Kasin ja ysin välillä lähdin Lappiin vaeltamaan, ja tuolta reissulta sain ison joukon hyviä ystäviä. Kaikki asuivat Myrtsissä, Martsarissa ja Kaivokselassa. Riparille menin omaan seurakuntaan, ja ripariporukan kanssa hengasimmekin jonkin verran kesällä.


Ysillä päätin hakea lukioon Ressuun. Se oli hyvä ajatus, sillä sain taas nipun uusia ystäviä. Kuljin kouluun bussilla.


Asuin Hämeenkylässä seitsemän vuotta: yläasteen ja lukion sekä ensimmäisen opiskeluvuoden. Vaikka olin yläasteella partiossa Hämpyssä, jäi koko asuinalue minulle vähän etäiseksi. Se oli vain nukkumispaikka. Suhasin fillarilla Myrtsiin kavereiden luo ja lukioaikainen bestikseni asui Vapaalassa, joka oli aika lähellä.On paljon hyviäkin muistoja:


-Viiletän fillarilla ilman käsiä Myrtsin ja Hämpyn väliä J:n kanssa
-S ja J kurkkaavat yllättäen ikkunastani ja tulevat piipahtamaan
-Leikimme S:n kanssa leikkipuistossa
-Tutustun naapurin J:iin ja saamme kilpikonnat
-Teemme portaiden alle A:n ja M:n kanssa hienot leikit, vaikka olemme jo isoja
-Salakuljetan kolme gerbiiliä meille, vaikka äiti ja M ovat allergisia. Isi heltyy ja ostaa niille häkin.
-Jaamme jonkin aikaa huoneen siskoni kanssa ja kuuntelemme iltaisin Neon kakkosta
-Kutsun äitin haaveilemaan kanssani ja kalastelemme haaveilla levää akvaariosta
-Hunajarihmakalat saavat poikasia ja myyn niitä eläinkauppaan
-Ostamme ruokakaupan tilille siemeniä, pussitamme niitä ja myymme WWF:n hyväksi


Asuin Hämpyssä vain seitsemän vuotta elämästäni ja silti tuosta asunnosta luopuminen nostaa suuria tunteita. Tuntuu, kuin kappale elämääni olisi nyt lopullisesti takana. Muutin pois ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen Malmille. Sisarukseni jäivät vielä. Jossain vaiheessa talossa asui äitini ja parhaimmillaan vain kaksi kissaa, 75 neliötä tilaa per kuono. Muutaman vuoden Hämpyssä oli vuokralaiset.


Mietimme ennen Tillinmäkeen muuttoa Hämpyn kodin ostamista isältä. Se olisi ollut tilava, mutta vaatinut ison rempan, eikä makkareita olisi ollut tarpeeksi. Enkä halunnut Vantaalle takaisin. Olen kotoisin Helsingistä, mutta kävin peruskoulun Vantaalla ja näin omin silmin kaikki lama-ajan säästöt. Ja lopulta niiden seuraukset.


Ja toisaalta: en halua takaisin lapsuuteeni. Haluan elää omaa elämääni oman perheeni kanssa.


Kiinnyn asuntoihin. Laitan rahani kiinni asuntoihin. Ja silti koko elämä on asunnoista luopumista. Ensimmäinen muuttoni, jonka muistan, on muuttomme Maunulassa asunnosta toiseen. Ikävöin ensimmäistä Maunulan kotiamme. Seuraavassa en viihtynyt kovin hyvin, ja olin iloinen, kun pääsimme muuttamaan Myrtsiin. Hämpyn valmistumista odotimme niin pitkään, että siihen muuttoon kohdistui jo tosi paljon toiveita. Ajattelin, että elämä muuttuu hyväksi, kunhan vain pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Yksi elämäni suurimmista pettymyksistä onkin juuri tämä muutto: Hämeenkylään muuttikin myös perheeni: pitkiä päiviä tekevä isäni, riitelevät sisarukseni ja sairas äitini. Ja minä olisin halunnut muuttaa kahdestaan ponitaloni kanssa.


Sinnittelin perheeni kanssa seitsemän vuotta, kunnes sain avaimet ensimmäiseen omaan kotiini, Hoasin soluasuntoon Pekankadulle Malmille. Siitä alkoi vihdoin virallisesti oma elämäni. Ostin ruokakaupan tilille makaronia ja purkkimaissia ja muutin. Sain tuparilahjaksi paistinpannun ja paketin jauhelihaa, ja kauniita uunivuokia. Elelin opintorahalla ja asumislisällä. Laihduin.


Oma elämä oli alkanut.