Arkea

Vietettiin tiistaina hummailupäivää. Käytiin Hämpyn Mäksyssä, Myrtsin avoimessa päiväkodissa ja lopuksi Myyrmannissa ostamassa Käävän ystävälle ja Minikäävän kerho-ohjaajalle lahjat. Minä olin pahaäiti, sillä en suostunut ostamaan kahta punaista Ninjago-ukkoa. Yhden olisin ostanut, mutta kun siitä ei päästy sopuun, kumpikin jäi ostamatta.

Kun kaikki lelukaupat oli käyty läpi (lahja löytyi jo ensimmäisestä), mentiin eläinkauppaan. Käävät jonottivat ensin ja pian tiskin takaa kurkisti kaksi pientä päätä.
-Kuinka paljon massaa kääpiöpaata-agamat?
-Anteeksi?
-Kuinka paljon maksaa kääpiöparta-agamat?
-369.
-Oh-hoh! Melkein yhtä paljon kuin sähköauto!

Kävimme vielä divarissa ja minä löysin meille kirjan Emilia ja kaksoset, josta pidimme pienenä veikan ja siskon kanssa tosi paljon. Kaksi euroa ei ollut paha hinta. Luin sen lapsille, Toukolainenkin malttoi kuunnella koko sadun alusta loppuun, ja kaikki halusivat mennä heti leikkimään sitä kylpyyn.

Eilen saimme vihdoin siivottua. Olemme imuroineet alakertaa aina silloin tällöin, mutta yläkerta on jotenkin vain jäänyt ja jäänyt. Nyt Mies imuroi alakerran ja me laitoimme sillä aikaa puhtaat pyykit kaappiin ja levitimme uudet ja järkkäilimme kaiken imurointivalmiiksi. Minä impparoin sitten vielä yläkerran ja Mies antoi lapsille iltapalat ja pesi hampaat.

Meillä oli siis hilettä joka paikassa. Yhtenä yönä Mies löysi sängysrä 1-vuotiaan kimaltavan otuksen. Touko oli löytänyt isompien hilepurkit ja tutustunut niihin. Se raasu syljeskeli hilettä vielä aamullakin. Päivällä saimme sitten vieraiksi lasten ystävän Iidan, Toukon kummit ja vieläpä yhden vauva. Yllättäen lapset sitten ryhtyivät hilehommiin ja hilettä olikin sitten joka paikassa. Luulin tosiaan jo takavarikoineeni hileet, mutten kuitenkaan kaikkia neljää purkkia. No, nyt on hileet takavarikossa ja kaikki kynät myös. Minikääpä sai kyllä lahjaksi uusia kyniä, mutta niitä se pitää Toukolaisen ulottumattomissa. Vaikka kyllä se Minikääpäkin oli kynäkiellossa: Touko piirsi lattiaan ja seinään ja Miniäinen seinään. Vieläkään en ole kokeillut, lähtisivätkö ne jollain tökötillä irti.

Mutta itse vierailu oli oikein onnistunut. Lapset leikkivät vauvaa lukuunottamatta keskenään ja aikuiset saivat rauhassa jutella.

Viime perjantaina olimme kylässä Käävän eskarikaverilla. Ollaan aina perjantaisin kylässä joko heillä tai meillä. Homejuustoista on kehittynyt traditio ja sen päälle syödään vielä muita herkkuja. Ihania iltapäiviä nuo ovat olleetkin ja nyt paistoi oikein aurinkokin. Noita hetkiä tulen kyllä kaipaamaan sitten työelämässä. Myös näihin kyläilyihin kuuluu se, että lapset vauvaa lukuunottamatta leikkivät yläkerrassa ja aikuiset saavat jutella rauhassa.

Tänään mennään vikaa kertaa Toukolaisen kanssa muskariin ja huomenna on viimeinen perhekerhopäivä. Tippa silmässä lauleskelen kerholaulua "käsi kädessä vielä heti, tässä yhdessä lauletaan..." ja pian onkin aika tuupata se kaikkein pikkuisinkin 8,5 tunniksi päivässä Espoon kaupungin huollettavaksi. Miten se hapsutukka pärjää?

Äsken tuossa pöydällä pötkötteli sinnikäs sienipaita, joka hoki "kuukkaa". Lopulta hellyin ja annoin jo toisen ja nyt on sama ukko taas tuossa vieressä vaikeroimassa. Äh, se on taas alkanut niellä ne purkkansa. Mutta nyt en enää anna periksi! Kähisköön.

Eilen samainen herra teki siskon huoneesta löydön: "Miimit! Miimit!" se hihkui ja tuli luokseni Muumipapan, Nuuskamuikkusen, Mörön ja Hattivattien, "Tattien" kanssa. Kääpä yritti myöhemmin ruokapöydässä opettaa Toukoa sanomaan "Hattivatti". Minikääpä puolusti Toukoa ja sanoi painokkaasti: "No nyt ei Toukon tarvitse enää opetella, ei se halua. Se on opetellut jo ihan tarpeeksi!" Vasta silloin tajusin, että tuolta Minikäävästäkin taitaa tuntua, kun sen puhumisia korjaillaan jatkuvasti ja kehotetaan yrittämään ärrää. Minikääpä varmistaakin aina kaikista kirjoista, että "eihän tästä vain opi mitään?" Kehen lie tullut.