Olimme kutsuneet kylään Suomessa asuvan saksalaisperheen ja Saksassa asuvan suomalaisperheen. Englantia, suomea ja saksaa puhuttiin iloisesti sekaisin ja kahdeksan lasta saivat toisistaan leikkiseuraa.
Ruokahuolto sujui jouhevasti: ensin syötiin välipalat, myöhemmin portaittain illallinen ja iltapalaakin oli vielä tarjolla. L ja F lähtivät neljän lapsen kanssa luistelemaan ja minä jäin töihin vauvalaan. Toukolainen oli ihmeissään: "Vauvoja on!" Onneksi Mies saapui pian ja otti hoitoonsa kahdeksankuisen Petra-vauvan, minä tein ruokaa Jennifer lahkeessani ja Touko hoivasi pieniä parhaansa mukaan.
Lasten leikit sujuivat käsittämättömän hyvin. Pikkuinen Jennifer tosin kieri kertaalleen portaat alas, mutta haavereilta vältyttiin.
Me kaikki aikuiset olemme töissä IT-alalla. Saksalaisperheen mielestä Suomessa elämä on paljon rennompaa ja suomalaisperhe puolestaan koki elämän Saksassa rennommaksi. Heittäessäni kavereita kotiin yritimme pohtia syitä. Ehkä kyse on kilpavarustelusta. Kotimaassa tulee helposti vertailtua omaa tilannetta ikätovereihin. Minäkin olen aika ajoin sitä mieltä, että kaikilla ystävilläni on jo omakotitalo, mutta kun Miehen pyynnöstä listasin näitä ystäviä paperille, löytyi nimiä muutama hassu. Ei niin, että omakotitalo olisi se ihmisen isoin unelma, mutta materiaa on helppo vertailla. Minä erotan kerrostalon, rivitalon ja omakotitalon ja olen jopa tietoinen eri asuinaluiden hintaeroista, mutta en tiedä, onko jonkun pusero ostettu Henkka Maukasta vai hm... no jostain hienosta liikkeestä kumminkin. En erota kalliita ja halpoja vaatteita, kelloja, autoja enkä varsinkaan taidetta. Mutta minä haluaisin lapsille omat huoneet sitten joskus. Niinpä pidän materialistisesti onnellisena perhettä, jolla on omistusasunnossa n+2 huonetta, jossa n on lasten määrä. Oikea onni on sitten jotakin muuta.
Mutta tosiaan, jos asuu vieraassa kulttuurissa vieraiden ihmisten keskellä, voi ehkä enemmän keskittyä siihen omaan elämään ja omiin valintoihin. Ja se helpottaa kummasti.
Hiihtolomalla on tapahtunut muutakin. Tiistaina Kääpä oli ystävällään ja me poikien kanssa reilu tunti päiväkodissa. Kävin ruokakaupassa lasten odottaessa autossa. Kun palasin, esitettiin viaton kysymys: "Eikö tänään ole tiistai?" "Oon..." vastasin epäröiden. "Eikös meidän pitänyt mennä tiistaina HopLoppiin?"
Kello oli tuolloin 13.30 ja meillä oli tarjouskuponki, jolla kaksi lasta pääsee yhden hinnalla sisään ennen kahta. HopLop oli lisäksi muuttanut jonnekin Käävän fudiskoulun lähelle. No, lupasin yrittää ehtiä. Saavuimme kulmille, mutta kylttiä ei näkynyt missään. Olin jo luovuttamaisillani, kunnes Kääpä huomasi tutun logon ja ehdimme: 13.55 sisään HopLoppiin, 11 euroa koko remmiltä. Ei paha. Isot säntäsivät saman tien matkaan ja Toukolainenkin halusi seikkailla kaikkein hurjimmissa vehkeissä. Tulipa siis itsekin kuntoiltua. Toukolainen sanoi ensimmäisen kokonaisen lauseensa: "Missä on Paapo?" Reilu kaksi tuntia oli ihan passeli aika ja sitten olikin jo aika hakea Mies töistä. Söimme kotona ja se rontti karkasi vielä oman illan viettoon: osti Sellosta ulkoisen kovalevyn valokuville ja lapsille uudet Ninjago-Legot. Minä sain Geisha-patukan, ihana mies!
Keskiviikkona Kääpä ja Minikääpä jäivät Isatoun luokse leikkimään ja me menimme Toukon kanssa päiväkotiin kahdestaan. Saas nähdä, miten hoidon aloitus sujuu, kun tämä harjoittelu jäi vähän pannukakuksi. Torstaina emme menneet ollenkaan Toukolaisen flunssan ja päiväkodin vatsataudin takia ja perjantaina kumpikaan omahoitaja ei ollut paikalla. No, maanantaina on vielä uusi yritys ja tiistaina alkaa tositoimet.
Saimme tiistaina ja keskiviikkona lounaan Anun luona, mikä tuntui ihanalta. Toisen tekemä makkarasoppa ja spagetti on niin paljon parempaa kuin itsetehty. Hämmästyksekseni lapset tykkäsivät täysjyväspagetista ja syödäänkin nyt jatkossa sitten pelkästään sitä.
Torstaina Kääpä ja Minikääpä pääsivät vielä ystävän synttäreille. Minä livahdin shoppailemaan (pieni pyörremyrsky ja ruokakaupasta juustoja) ja sain vielä päälle kinkkupiirakkaa ja ihanaa juustokakkua synttäreillä. Käävällä oli suuri päivä, se pääsi vielä viettämään leffailtaa Mummon kanssa. Niiden piti käydä jo leffassa katsomassa Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, mutta nyt se on meillä DVD:nä. Kääpä toi leffan ja Mummo lupasi hoitaa popparit ja tehdä lounaaksi Käävän herkkua makaronilaatikkoa. Pian pitäisi lapsen kotiutua. Se oli laittanut sähköpostilla meille hyvät yöt.
Kääpä on alkanut kirjoitella. Eilen se mesetti isin kanssa ja hämmästykseksemme se kirjoittaa lähes virheettömästi koneella, kun taas käsin jää helposti kirjaimia pois. Täytyykin antaa sen kirjoitella tietsikalla tarinoita. Itse asiassa eskariope siitä puhuikin, se on oikein jokin tutkimussuuntakin: kun lapsi kirjoittaa koneella, ei tarvitse keskittyä hienomotoriseen suoritukseen vaan kone tekee sen lapsen puolesta. Tällöin saa paremmin kaikki äänteet kirjattua.
Meillä oli eilen Minikäävän kanssa salakerho, tosin Toukokin sai tulla mukaan isoveljen suostumuksella. Tutkittiin yhdessä Muumien maailmankartastoa, sillä kotimatkalla tuli puhetta eri maista. Keskusteltiin, mistä kukakin on kotisin ja missä kukin ystävistämme on asunut. Minikääpä muisti, että Sami on asunut Australiassa.
-Muistatkos, kuka asuu Saksassa?
-Munamies?
No comments:
Post a Comment