Eilen oli vika lomapäivä ja sain vihdoin juostua sen kympin.
Koville otti, hellettä oli 26 astetta, mutta onneksi oli Miehen hankkima
juomavyö mukana. Käävälläkin oli fudis ja illalla kävi vielä M, L ja L-vauva.
Saimme vihdoin annettua ristiäislahjat.
Koko kesäloman ajan kamppailin yhden kilon kanssa ja lopulta
se suostui lähtemään, nyt siis -15 kg!
Sain myös monta hyvää kirjaa luettua:
-Oksanen: Stalinin lehmät, Baby Jane
-Hyry: Maailman laita, Maatuuli
-Hietamies: Yösyöttö, Tarhapäivä
-Lundberg: Jää
Syksyllä luetaankin sitten vain koulukirjoja, olen nimittäin
teologian fuksi. Syksyllä tahkon peruskursseja ja keväällä ehkä jo joitain
aineopintoja. Olen siis uskonnonfilosofian maisteriopiskelija, mutta esitietoja
pitää lukea 60 opintopisteen verran.
Harrastuspalettikin hahmottuu: menemme Käävän ja Minikäävän
kanssa Mastonvartijoihin, Käävällä jatkuu viulu ja alkaa teoria, fudistreenit
jatkuvat kesäkauden mukaisesti vielä elo-syyskuun ja talvikaudelle tulee sitten
uudet kuviot. Minikääpä aloittaa urheiluilttiksessä ja sillä on uintia ja
temppukoulua. Toukolainen ja Taisku-Paisku harrastavat tarhaa. Toukolainen saa
sitten ensi kesänä mennä fudiskouluun.
Minun liikuntatavoitteeni on seuraava:
-Kaksi kertaa viikossa juoksulenkki, 5 km ja toisinaan
kymppi
-Kerran viikossa bodybalance tai joku muu ryhmäliikunta
(lounastunnilla)
-Kerran viikossa salille klo 7-8
Siinä sitä onkin tavoitetta. Töissä jatkuu vanhat kuviot,
uutena minulla on sitten noita teologian perusopintoja ja partiota.
Taimisto kasvaa ja kehittyy joka päivä. Kesän aikana se on
venähtänyt pituuttakin. Se on vielä tuttisuu ja juo unimaidot pullosta, mutta
muuten se on jo tosi iso tyttö:
-Juttelee paljon: Aimi uimaan menee. Vaatteet pois ottaa
Aimilta. Lauri syö siellä. Aimi on täällä!
-Potkuautoilee, potkumopoilee ja haluaa yöjäilemään, kypäjä
päähän!
-Tekee hiekkakakkuja ja tarjoaa syötävää kaikille.
-Nolostuu helposti ja loukkaantuu, jos kielletään.
Toukolainen jatkaa keijuvaiheessa. Se sai lauantaina
kimalletarroja ja geelikyniä ja nyt se on muutaman päivän piirrellyt ja
väritellyt kimaltelevia keijuja.
Minikääpä ja Mies kokosivat lauantaina koulupöydän ja me
laitoimme eilen Miniäiselle koululaisen huoneen. Se asetteli keväällä
muotoilufiestassa tekemiään esineitä pöydälle koristeeksi ja siirsi Duplot
huoneen ulkopuolelle. Vielä pitää hioa ja maalata sille hylly, johon saa
pikkulegorakennuksensa paremmin talteen.
Kääpä on uppoutunut taas lomalla Harry Pottereiden
maailmaan. Se on pakannut kassiin Harry Potter –kamppeensa ja pihassa se taikoo
jatkuvasti taikasauvallaan. Fudistreeneissä ollaan käyty ahkerasti ja se on
kehittynyt kovasti.
Loman aikana ehdittiin kyläillä H-kummin ja A:n ja M:n
luona. Saimme maistella herkullisia keijumuffinsseja. Saimme myös M-kummin
perheineen meille yökylään. Kävimme yhdessä Vantaalla grillaamassa ja uimassa
ystävien luona ja käävät saivat viettää aikaa L-, M- ja V-ystävien kanssa.
Kävimme Ompussa jätskillä, piipahdimme U:n luona ja kyläilimme pidemmän kaavan
mukaan A:n, A:n ja R:n luona. Saimme herkullista sosekeittoa, tuoreita
teeleipiä, mustikkapiirakkaa ja parkkisakot. Ehdimme Tillinmäen kentälle
pelaamaan polttista, korista ja fudista. Koimme karvaan tappion, kun Hongan 02
peittosi minut, Käävän ja Hongan 05:n.
Tässä vielä kesä 2013 lyhyesti:
-Luin, juoksin
-Heureka, Lintsi, Tallinna
-Fudis, hiekkis
Tervetuloa syksy 2013!
No comments:
Post a Comment