Kevät!

Olemme olleet koko remmi flunssassa, mutta viime viikonloppuna oli jo koko porukka terveenä. Viikonlopulle olikin sitten kasautunut ihan kiitettävästi ohjelmaa, joten viikkosiivous jäi, mutta sen sijaan

Siivosimme Toukon kanssa kirjastosta Playmobil-leikit pois ja laitoimme taulut seinälle. Samaan syssyyn ripustimme taulut myös lastenhuoneeseen ja nyt on enää muutama taulu jäljellä. Kiinnityskoukut näet loppuivat.

Sain neulekäärmeen valmiiksi. Aloitin kutomisen Kanervan ollessa vauva ja nyt sitten viisi vuotta myöhemmin käärme on totta. Olisin kyllä kutonut pidemmänkin, nyt se sellainen Käävän kokoinen eli noin metrin, mutta harmaa lanka, jolla kudoin joka toisen osan, pääsi loppumaan. Ja mitään uusia lankojahan ei toki osteta. Mutta hieno siitä tuli. Kääpä virkkasi sille vielä pienen keltaisen kaulaliinan. Kääpä oppi siis sormivirkkaamaan ja virkkasi kaulaliinan myös toiselle käärmeelle ja ystävälleen, joka juhli 6-vuotissynttäreitään.

Kääpäin ystävien synttärit ovat ihana juttu. Ja olen todella iloinen, että lapset saavat synttärikutsuja ja nykyisin molemmat pääsevät aina kaikille synttäreille. Tilanne varmaan muuttuu, jos Kanerva saa eskarista omia kavereita, nythän kaikki ystävät ovat vielä yhteisiä. Mutta siis ne synttärit: lahjat, kortit, vaatteet ja lähdöt. Viime tipassa lapset haluavat aina vielä tehdä kortit, enkä minä raaski sitä kieltääkään. Ja hienojahan niistä tulee ja useimmiten ihan ehditäänkin juhliin. Sunnuntaina tosiaan juhlittiin yhtä ystävistä ja lapsia oli paikalla 16! Kun lapset juhlivat, minä sain shoppailla rauhassa. Löysin Käävälle keväthousut ja sitten ostin ruokaa. Ooh mitkä shoppingit. Onneksi meidän Toukolaisella ei ole vielä oikein omia ystäviä, joten voidaan juhlia näitä 1-vuotissynttäreitä nyt maaliskuussa kummien ja sukulaisten voimin.

Saimme vielä vieraita sunnuntai-iltana. Ystäväni saapui kyläilemään 3-vuotiaan tyttärensä kanssa ja Käävän oli hyvin vaikea hahmottaa, mitä sen ikäinen osaa. Kääpä muisteli, että tämä taisi olla niitä pieniä, jotka osaavat jo leikkiä pikkulegoilla. Legoleikit kuitenkin jäivät, sillä käävät päätyivät pelaamaan numeromuistipeliä ja lopuksi rakentelivat duploilla.

Perjantaina raahauduin ysin aikaan niin kuolleena ja raatona kotiin kuin ihminen vain voi. Olin tehnyt reippaasti ylitöitä, käynyt sillä kurssillani ja opiskellut päälle 10 h ja halusin vain nukkua. Lauantaiaamuksi oli sitten sovittu kyläily tuttavaperheen luona. Koska Touko oli vielä vähän räkäinen, päätin mennä sinne isompien kääpäin kanssa kolmistaan. Reippasti lähdimme matkaan. Aluksi oli ulkoilua. Oli pieni kirpakka pakkanen ja aurinko paistoi ihmeen lämpimästi. Jäpitin siinä, käävät leikkivät ja oikein tunsin, miten energia virtasi suoniini. Akut latautuivat. Ulkoilun jälkeen siirryimme sisään pizzantekoon, käävät saivat hoitaa täyteosion. Perheen kolmas lapsi, 6-viikkoinen pieni tyttö, huusi vain. Minikääpä ihmetteli, että miten vauvalla voikin olla niin pieni pää.

Nyt vain kohti uutta viikonloppua. Puolessa välissä viikkoa lintsaan valmennuskurssilta ja pidän lastenvaatekutsut. Pahis mikä pahis.

Niin joo, ihmettelin töissä perjantaina, että mitä tuolla ulkona oikein tapahtuu. Ensin yksi mies tuijotteli vartin ikkunasta ulos ja seuraavaksi eräs rouva seisoskeli siinä ikkunan ääressä toisen mokoman. Uteliasuuteni heräsi, ja päätin mennä kurkkaamaan.

-Lumi sulaa, nainen selvensi.