Sain ensin korjausajan autolle vasta 25.1 ja olin ajatellut ajaa auton huoltoon itse huolimatta siitä, että auto kulki noin kymppiä ja kierrokset viuhuivat miten sattuu. No, lopulta tulin järkiini, soitin vakuutusyhtiöön ja tilasin hinauksen. Honda lähti matkaan jo samana päivänä, tiistaina, eli viikon kuluttua hajoamisesta. Torstaina Vehosta soitettiin, että auto on kunnossa. Se piti vain buutata, sillä liian tyhjäksi mennyt akku aiheutti toimintahäiriön. Lasku 86 euroa ja minä olin varautunut moniin tonneihin.
Samaan aikaan, kun hinausäijä saapui pihaan, tuli toinen mies kuuden ruokakassin kanssa. Tilasimme ruuat kotiin nyt toista kertaa ja olemme olleet palveluun todella tyytyväisiä. Nyt olimme siis kipeitä ja autottomia, mutta ei kaupassakäynti mitään herkkua ole noiden kolmen ystävänkään kanssa: kaikille vaatteet päälle, rattaiden ja lasten pakkaus autoon, organisointi kaupassa (yleensä isommat leluosastolle odottamaan, Toukolainen + kiukuttelijat mukaan ostoksille), kassien roudaus kotiin ja purku. Eli maksan kernaasti kympin siitä, että minun kontolleni jää vain tuo viimeisin vaihe.
Mies oli Käävän kanssa tiistaina uimakoulussa. Maanantaina se ei päässyt, kun oli vielä kipeä ja tiistaina minä puolestani olin meistä aikuisista flunssaisempi. Tällä kertaa menomatka sujui jouhevammin, sillä ystävät ottivat aiemman bussin ja ehtivät seuraavaan hyvin. Takaisin ne tulivat taas taksilla. Kääpä haastatteli kuskia taksilla ajamisesta. Kuski kertoi, että taksin ja oman auton ajamisessa on erona se, että taksissa on automaattivaihteet.
Menomatkalla Vehoon torstaina keskustelimmekin sitten automaatti- ja manuaalivaihteisten autojen eroista. Matka sujui mukavasti yhdellä bussilla, suolatikkujakin oli mukana. Pian Minikääpä huudahti: "Minä näin Hondan merkin!" ja olimmekin Pitskun Veholla. Kaikilla oli ollut jo omaa autoa ikävä ja tuntui hyvältä saada se kotiin.
Juhlistimme tapausta ajamalla Kauniaisten Mäkkiin (Pitskussa ei ollut parkkipaikkaa) ja lapset käyttäytyivät sielläkin taas moitteettomasti. Ne oikein odottivat kotiinpääsyä, kun yleensä haluavat aina jatkaa reissua. Lapset keksivät kivat leikit uusilla Mäkkäri-leluillaan, Toukokin pääsi taas mukaan. Minikäävän lelu näytti olevan rikki jo Mäkkärissä. Sanoin, että sen voi kyllä sitten vaihtaa. "Niin, Toukon kanssa", totesi Minikääpä.
Eilen ne tekivät Toukolaisen alasänkyyn ihan mahtavan majan. Annoin niille sinne keksejä välipalaksi ja Toukokin pääsi mukaan herkuttelemaan herättyään päiväunilta. Laitan sen usein unille meidän sänkyyn, kun sinne voi mennä helpommin kaveriksi.
Ollaan tosiaan oltu nyt kaksi viikkoa sairaana. Putken aloitti Toukolainen itkeskelemällä kolme yötä. Epäilin korvatulehdusta, mutta olikin vain jokin perusflunssa, johon kuului ihan karmaiseva yskä. Seuraavaksi taudin sai Minikääpä ja sitten Kääpä, Mies ja lopuksi sitten minä. Joten arki ei lähtenytkään rullaamaan ihan toivotulla tavalla.
Onneksi se Kääpäläinen sai kuitenkin uimakoulunsa käytyä. Jatkokurssi sujui hienosti ja Kääpä oppi uimaan selkää. Niiden piti näyttää 15 metrin uimataito, ja Kääpä oli ehdottanut, että hän voisi uida selkää, kun se sujuu paremmin. Ja voi sitä riemua, kun lapsi oli jaksanut uida lipuille asti! Illalla juhlimmekin sitten syömällä vanukasta, sipsejä ja juustonaksuja.
Eilen Kääpä pääsi jo eskarin kanssa luistelemaan. Ihan hienosti meni ja tänään menevät taas. Käävän ystävä pikkuveljineen ja äiteineen uskaltautuu tänään kyläilemään tästä flunssastani huolimatta. Ihana saada juttuseuraa! Meinataan leipoa poikien kanssa nyt aamupäivällä sämpylöitä välipalaksi.
Niin joo, olin keskiviikkona flunssaa uhmaten menetelmäkollegojen kanssa kaupungilla. Söin lohialkupaloja, lammasta, juustoja ja creme bruleeta. Ihan jees, vaikka tuo lammas olikin vähän vikatikki. Mietin myös hiilisiikaa tai sisäfilepihviä, mutta päädyin tuollaiseen satsiin. Jatkoimme vielä yhdelle, ja join flunssaani ihanaista hehkuviiniä. Se kyllä helpotti hetkeksi.
Olen nyt vähän kahden maailman rajalla - toisaalta haikailen työelämään, mutta silti mikään suuri roihu ei ole syttynyt rintaani jonkin tietyn asian puolesta. Mutta täytyykö sen roihun syttyäkään? Voisiko motiivina olla puhtaasti parempi palkka kuin tästä hoitotyöstä (400 euroa nettona) tai se, että nyt Toukolainen alkaa olla ihan tarhattava: kommunikoi jonkin verran, leikkii mielellään muiden kanssa ja haluaa olla iso poika.
Iso muutos Toukossa on kyllä tapahtunut tässä puolessa vuodessa. Elokuussa Touko oli 1 v 4 kk, aika vauva vielä ja nyt hoitoon menisi sitten reipas, 2-vuotias taapero. Mietin jopa, että pitäisikö sen haitulatukka, kääpäin mielestä nukkatukka, leikata, mutta se olisi ehkä sittenkin vielä liian iso askel.
No comments:
Post a Comment