Hyviä hetkiä

Meillä hajosi auto tiistaina. Nyt sitten kaksi viikkoa elellään ilman autoa, juuri kun olisi Käävän uimakoulu naapurikaupungissa. Viimeksi menimme bussilla. Ensimmäinen bussi oli niin paljon myöhässä, että missasimme seuraavan. Jatkoimme matkaa toisella bussilla ja vaihdoimme kolmanteen ja olimme lopulta vartin myöhässä. Sain Käävän suit sait sukkelaan altaaseen ja itse uinnista se myöhästyi lopulta vain muutaman minuutin.

Onneksi pääsimme, sillä Kääpä on vedessä niin omassa elementissään. Tällä kurssilla ne on opetelleet selkää ja Kääpä pääsi uimaan sitä oikein isoon altaaseen. Hienosti meni! Minä uin jälleen 600 m, kuten maanantainakin. Uin viidessä minsassa sata metriä, joten tuo 600 hoituu juuri puolessa tunnissa, jonka itse uimakoulu kestää.

Uimakoulun jälkeen menin Käävän kaveriksi lastenaltaaseen. Polskimme ja riehuimme ja skabasimme. Kääpä ui sitä selkäänsä paremmin kuin minä!

Saunoimme kunnolla, uimme vielä kerran ja lähdimme kotiin taksilla. Kaksi uimakoulukertaa olisi vielä jäljellä, saas nähdä, miten niistä suoriudumme.

Tiistaina oli myös Toukolaisen lääkäri. Olimme iltapäivällä neuvolassa ja täti kurkkasi samalla äijän korvat. Kuulemma punoitti, mutta ei siellä kuitenkaan mitään tulehdusta ollut. Saimme kyydin ihanalta ystävältä juuri, kun olin kuvitellut, että me pyöritetään ihan keskenämme tätä härdelliä. Oli mukava jutella vielä autossa lekurin jälkeen Toukolaisen kuorsatessa istuimessaan. Olemme tosiaan rampanneet Toukon kanssa aika paljon lekurissa. Saavuttuamme Pikku Jätin ovelle lapsi totesi ilahtuneena "Leikkiä!" eli paikka oli tullut tutuksi. Toukolainen leikkii yleensä autoilla ja veneillä, mutta nyt ehdittiin vain pyöräyttää muutama kierros ruoria.

Niin, päivällä kävimme siis Minikäävän 5-vuotistesteissä. Sellainen KeHu-testistö, joka Kääpä teki aikoinaan, eli 1,5 vuotta sitten, tarhassa. Kun Minikääpä on nyt kerhopoika, se teki sen neuvolassa. Olin ajatellut, että iltapäivällä Toukolainen nukkuu rattaissaan ja minä saan jutella Käävän kanssa eskaripäivän tapahtumista. No, Toukolainen karjui tunnin putkeen eikä suostunut nukahtamaan lainkaan. Kielsin Kääpää koskemasta veikkaan ja lopulta siltäkin tuli itku. Otin Kääpäläisen syliin ja annoin toisen karjua.

Pian Minikääpä sitten pääsikin testiinsä. Se oli kuulemma aluksi murissut neuvolan tädille, mutta sitten yhteistyö oli käynnistynyt ihan mallikkaasti. Minua vähän jännitti, sillä Minikääpä ei juuri piirrä saatika kirjoita, vaikka muuten askarteleekin kovasti.

No, ihan hienon ihmisen se oli piirtänyt, oli kaulat, masut ja kaikki. Oman nimen se oli jäljentänyt mallista ja piirrellyt vaikka mitä kuvioita. Tarinan se malttoi kuunnella ja osasi hienosti vastata kysymyksiin. Ihana, taitava Miniäinen!

Toukolainen on myös saanut uusia taitoja. Eilen Kääpä suri, kun olin heittänyt Likanaaman, vuonna 2005 Jenkeistä tuodun Kaalimaan kakaran, jonka naama sotkeutui mustaan mönjään jotenkin mystisesti yläkaapissa ennen leikkeihin antamista, roskikseen. Kukaan ei ollut leikkinyt likanaamalla aikoihin ja jostain on pakko luopua. Touko katsoi Kääpää vakavana silmiin, käveli ihan lähelle, paijasi ja pörrötti vähän tukkaa ja halasi.

Hetken päästä Minikääpää harmitti ja taas sama juttu: vakavoituminen, paijaus, hali.

Minikäävän synttäreistä en ole tainnutkaan kirjoittaa. Saimme sukulaissynttäreiden vieraiksi Mummon, Papan, Vaarin, Merjan, Annen, Markon ja Liisamarin. Vieraat tulivat kivasti portaittain, että hulina jatkui lähes viisi tuntia. Mietimmekin Miehen kanssa, että itse asiassa nämä aikuissynttärit ovat huomattavasti lastenkutsuja rankempia.

Juhlat jatkuivat seuraavana sunnuntaina, kun saimme vieraaksemme Minna-kummin. Minnalla oli tuttuun tapaan lahjoja kaikille, myös minulle (kiitos!) ja siitä se säpinä sitten alkoikin. Pelailimme Käävän huoneessa Rimmaako?-peliä, söimme marjapiirakkaa ja aikuiset yrittivät jutella ja lapset saada kaikein huomion. Ihana oli nähdä!

Tiistaina ollessamme uimakoulussa vieraili sitten Minikäävän Tapsa-kummi. Silläkin oli pussillinen paketteja ja käävät riemuitsivat jälleen. Ne oli hommaillu selkeesti jotain miesten juttuja naisväen ollessa poissa.

Vielä pitäisi sitten järkätä lastenkutsut. Minikäävän kerhossa on yhdeksän lasta, ja ajattelimme pitää yhdet juhlat erikseen heille. Nyt sitten kerhon kokoonpano on muuttumassa: Miniäisen parhaat ystävät Linda ja Leila ovat ilmeisesti siirtymässä päiväkotiin ja tilalle on tullut kaksi uutta lasta, Niilo ja Roope. Ja Minikääpäkin hakee tarhapaikkaa. Olisin palaamassa töihin, mutta Espoon kaupungilta ilmoitettiin, että siiheksi on lähes mahdotonta saada mitään tarhapaikkoja. Toukokuun puolesta välistä voisi löytyä ehkä jotain, mutta siihen on tuskastuttavan pitkä aika.

Minua ei siis ole luotu kotiäidiksi. Kuolen tähän yksinäisyyteen ja tylsyyteen! Vaikka rakastankin lapsiamme, he ovat parasta koko maailmassa, on 13 tuntia päivässä liikaa. Kuka jaksaa leikkiä Legoilla, hamstereilla, palikoilla ja roolivaatteilla 13 tuntia päivässä? Kirjojen lukemisesta pidän ja tänään luin Toukolaisen päikkäreiden aikaan kolme tarinaa kääville ja illalla vielä viisi lisää Minikäävälle. Mutta sitten se arki: 5 ateriaa, 100 kertaa lelut paikoilleen ja sellaista epämääräistä hääräämistä koko päivä. Kun olen töissä, teen kyllä kotihommat Miehen kanssa, mutten kuskaa alituiseen yhtä Lego-kypärää, vauvahamsterin lusikkaa tai Pet Shopin skeittiä paikoilleen. Kun olen kotona, tavaroiden pitää olla paikoillaan. Joka ilta. Ellei sitten olkkarin lattialla ole ihan mahtava leikki.

Mutta se kotiäitiys. Inhoan tämän asunnon muovimattoja ja tyylitöntä, pyökkireunaiskaappikeittiötä. Enkä halua, että tiskipöytä kiiltää ja sormenjäljet ovat peileistä poissa. Minulle on ihan sama, onko listat pyyhitty vai ei. En siis saa kiksejä näistä kotitöistä. En voi suorittaa niitä, kun milloinkaan ei ole valmista.

Töissä on erilaista. Syntyy dokumentin versio 2.3. Lähtee palaverikutsu. Pidetään palaveri (eikä syödä edes pullaa) jos toinenkin. Tulee valmista ja asiat etenevät. Mikään ei oikeasti tietenkään muutu, mutta erilaisia raportteja voi pinota, järjestää, lajitella ja heittää sitten pois. Ja printata uusia, ja alleviivata! Ja kirjoittaa taas.

Oi, haluaisin niin töihin, ihanan lineaariseen maailmaan tämän kaaoksen keskeltä.

Niin, ne hyvät hetket? Ajattelin nimittäin kirjoittaa kaikki lähipäivien ihanat asiat muistiin ennen kuin ne unohtuvat arjen jalkoihin. Yksi on ainakin tämä: kävelimme Minikäävän kerhoon. Tietä ei oltu aurattu, rattaiden pyörissä ei ollut ilmaan ja Minikääpä ei olisi jaksanut kävellä. Sitten näimme sen: suuren lumikinoksen, jonka keskeltä tökötti lamppu. Minikääpää hykerrytti - lamppu kinoksessa!