Oiva alkoi juttelemaan tosi aikaisin vauvana. No, kun elokuussa sitten alkoi tarha, alkoi myös korvakierre. Korvat olivat tulehtuneet miltei koko ajan neljä kuukautta, kunnes vihdoin saimme putket ennen joulua. Kevät menikin hyvin, kunnes sitten taas alkoi tuntua siltä, ettei ukkeli oikein kuule kunnolla. Toiset putket laitettiin syyskuussa ja siitä se sitten lähti - puhuminen.
Oivalla on paljon asiaa. Kun mennään tarhaan, se katselee isoja kaltseja ja miettii, että koloissa asuu pupuja, mutta ei autoja, sillä autot ovat parkkiksella.
Autoihin Oivalla on hyvin lämmin suhde. Kotona se hoitaa autojaan, erityisesti pieniä vauva-autoja, jotka itkee välillä ja pitää laittaa nukkumaan.
Paloautolla se tykkää leikkiä myös. Kyydissä on palomies ja Nooan vaimo sekä kymmenisen pikkuautoa. Niitä se laittaa kyytiin, välillä ajetaan pieni rundi ja tullaan kyytiin taas. Myös Nooan arkilla reissaa eläinten lisäksi ihmisiä ja autoja.
Oiva on oppinut värit. On punaisia autoja, keetaisia autoja, sinisiä autoja ja vihleitä autoja.
Heti kun putket oli laitettu, Oivalla oli asiaa: Minun nimi on Oiva. Sinun nimi on Touko. Sinun nimi on Taimi. Sinun nimi on Kaapo. Sinun nimi on iskä. Sinun nimi on Kala. Sitten se autteli viemällä karjalanpiirakat pöytään: "minä haluan auttaa äitiä".
Onpas kyllä ihana juttu. Oiva on kyllä ymmärtänyt puhetta pitkään, tosi vaikeitakin lauseita, mutta itse se ei ole juuri jutellut. Mutta mikä huojennus, kun puhetta alkoi tulla - oikeita sijamuotoja ja lauserakenteita.
Ehkä siitä vielä ihan ihminen saadaan.
No comments:
Post a Comment