Piknikillä

Heräsin aamulla virkeänä ja hyväntuulisena. Linnut sirkuttivat ulkona ja lapset leikkivät nätisti alakerrassa. Otin vähän niskahierontaa ja ryhdyin hommiin. Järkkäsin makkarin uuteen uskoon, jotta sain tilaa pinnikselle ja lipastolle. Imuroin meidän ja poikien makkarin ja aulan. Pesin poikien ikkunan ja vaihdoin ja pesin meidän lakanat. Kuurasin ylä- ja alakerran vessat. Laitoin kahvin tulemaan ja hain Hesarin. Jossain vaiheessa pitää sitten hakea Ikeasta meille petarit ja T-T:lle lipasto ja matto. Mutta niillä ei ole hoppu, Ikeaan pitää mennä oikeassa fiiliksessä.

Puuhastelin itsekseni ja lauloin:

-Minä olen pieni pioneeri!
-Pienikin voi taistella!
-Kunnia on Herran, ylistys on Herran!
-Päivä vain ja hetki kerrallansa...
-Rapuja syödään ja ryypätään, ja lausutaan runoja!

Niin. Kasvoin arvotyhjiössä. Meillä ei puhuttu uskonnosta, politiikasta eikä rahasta. En tiennyt, olimmeko rikkaita vai köyhiä. En tiennyt, uskoivatko vanhempani Jumalaan. En tiennyt, mitä puoluetta he äänestivät. Se hämmästytti naapurin tyttöä.

-Mitä puoluetta kannatat?
-En tiedä.
-No mitä vanhempasi kannattavat?
-No sitä nyt en varsinkaan tiedä.

Otin esiin ala-asteen historian ja yhteiskuntaopin kirjani, johon oli koottu yhdelle aukeamalle kaikki Suomen puolueet aatemaailmoineen. Luin ne ajatuksella läpi ja valitsin Kokoomuksen.

-Ai Kokoomuksen? Nehän on porvareita!

Kävi ilmi, että naapuri kävi pioneereissa, isä oli vasemmistolainen ja äiti demari. No, minä olin partiossa mutta en pitänyt sitä puoluepoliittisena kannanottona. Omien lasten suhteen olemme yrittäneet olla selkeämpia mutta olemme silti käsittääkseni aika avarakatseisia. Kukapa ei kannattaisi solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä, mutta uskoisi kuitenkin, että onni on ainakin jossain määrin jokaisen omissa käsissä. Uskonratkaisun voi tehdä suuntaan tai toiseen, mutta silti ei tarvitse ajatella, että ainoa oikea tapa elää on heteroparisuhde ja että naisen paikka on kotona ja miehen työelämässä. Mutta niin moni tuntuu taas nykyään ajattelevan. En haikaile 50-luvulle ja ihmettelen toisaalta sitä kauhua, millä suhtaudutaan "persujen edustamaan 70-lukuun". 70-lukuhan on sieniretkiä, ruskeita froteepotkuhousuja ja lautapeli-iltoja perheen kanssa :)

Teimme vappupiknikin tuohon meidän pihalle. Lapset olivat täpinöissään ja Kääpäkin pääsi vähän ulos, vaikka lämpöä oli vielä 37,3. Mukaan pakkasimme

-Kanapastasalaattia
-Fetasalaattia
-Perunasalaattia
-Juustobratwursteja ja nakkeja
-Munkkeja ja simaa

Oli hyvää ja saimme syödä ihan kauniissa vaikkakin koleahkossa kelissä. Jäimme vielä hetkeksi pihaan leikkimään ja lapset pääsivät korkkaamaan uudet katuliidut. Sitten tulimmekin sisään päikkäreille. Me otimme Toukolaisen kanssa kunnon tirsat, melkein kolme tuntia. Ihan kiva, jaksaa illalla vähän valvoakin. Kääpä ja Miniäinen tekevät Zoobleille kotia ja Touko on tuossa välipalakaverina - maitoa ja munkkia.

Touko juttelee jo paljon:

-Isi Touko maitoo! (Isi anna Toukolle maitoa!)
-Äiti Touko avaa pootti! (Äiti avaa Toukolle portti!)

Ja aina kun ollaan lähdössä johonkin, se kysyy, että Memmu? Memmu on Toukon hoitaja päiväkodissa ja ilmeisen mielellään se olisi tarhaan menossa. No huomenna mennään Memmun luo, jos ei nyt uusia kuumeilijoita ilmaannu.

-Haluatko nyt kahvia? kysyy Mies. Mahtava päivä jatkuu.

Ja jotta puoluekantamme ei jäisi kenellekään epäselväksi, lisätään vielä ruokapöytäkeskustelu. Touko änkesi syliin ja juttelimme uuden vauvan tulosta ja siitä, miten Touko oli viimeisin tissikaverini.

-Tissitoveri, korjasi Toukolainen.