Ritari ja taekwondoka

Nyt alkaa lasten harrastusrupeama olla paketissa. Tai meillä on se yhden harrastuksen periaate, mutta siinäkin on meille tekemistä.

Minikäävän oli tarkoitus jatkaa seuraavaan natsakokeeseen asti taekwondoa, mutta lapsi oli tarhapäivän jälkeen aina niin väsynyt, että jaksoi treenata viisi minuuttia ja makaili sen jälkeen tatamilla. Niinpä jäimme jo huhtikuun lopusta kesätauolle. Itse asiassa syksyksi mietimme Minikäävällekin kannelmuskaria, kun se olisi kätevämmän matkan päässä ja Miniäinen pitää laulamisesta.

Pääsimme maanantaina seuraamaan Käävän viimeistä muskaria Minikäävän kanssa. Miehenkin piti tulla Toukon kanssa, mutta koska pienin veli oli kuumeessa, lähdimme vain osajoukolla.

Kääpä oli kyllä tosi väsynyt, unohtui välillä mansikkasointuun, kun muut menivät jo mustikassa, mutta reipastui sitten lopulta ja lauloi ihan hienosti. Käävällä oli kannelmuskarissa hengenheimolainen Eevi, joka myös lauloi ja soitti nätisti mutta oli Käävän tavoin aika villi. Minikääpäkin sai soittaa rumpua ja triangelia ja hassutteli siskonsa kanssa.

Eilen olimme katsomassa vielä muskarilaisten esitystä Sellosalissa. Esitys oli "Sammakkoprinssi" ja lapset saivat valita, olivatko prinssejä, prinsessoja vai ritareita. Kääpä ja Eevi olivat ritareita ja esiintyivät oikein moitteettomasti. Vauvamuskarilaiset esiintyivät sammakkoprinsseinä ja näyttivät tosi hassuilta.

Touko lauloi yleisössä "Chugginton, tsuku tsuku tsuku Chuggington" ja opimme myös "mansikkatassut, mansikkamassut, meillä on mansikkajuhlat". Kotona se laulaa mielellään "iso poika Touko, iso poika Touko", sellaista meidän omaa laulua siis.

Minua itketti, kun Kääpä ja Eevi halasivat esityksen jälkeen. Eevi yritti muistella puhelinnumeroaan, mutta me sovimme, että pyydämme sen opelta. Kääpäläisen kanssa mennään vielä ensi viikolla muskariin, kun Kääpä pyrkii soitinvalmennukseen ja ope vähän preppaa niitä. Pääsykokeessa pitää laulaa yksi (1) laulu, ja Kääpä väittää, ettei se osaa yhtäkään. Saas nähdä, mitä siitä tulee.

Eilen ryhdistäydyin ja hoidin kasapäin hallinnollisia hommia. Selvisi, että äitiyslomani on 26.7-25.11. Sen ajan ainakin olen kotona kääpäin kanssa ja sitten valtio antaa meidän sopia keskenämme, kuinka toimimme. Jos joku tarjoaisi meille jommalle kummalle unelmaduunia, päätös olisi selvä, mutta nyt kun molemmilla on tällaista perustahkoamista työrintamalla, ei kummallakaan ole suurta kutsumusta työelämään mutta ei myöskään kotiin neljän lapsen kanssa.

Älkää käsittäkö väärin. Tärkein asia elämässämme ovat nuo lapset, mutta nyt keskustellaan siitä, kuka hoitaa rutiinit klo 7.30-16.30. Itse olen aika lyhytjänteinen ja arjen sietokykyni on heikko, joten en sovi mitenkään erinomaisesti kotiäidiksi. Toisaalta viihdyn perhekerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa jonkin aikaa, mutta kun se on nähty, kaipaan taas jotain uutta.

Mies on toisenlainen. Se hengaa mielellään kääpäin kanssa kotona, ulkoiluttaa niitä omassa pihassa ja tekee kauppareissuja. Miehellä on omia peli- ja koodausprojekteja, joita se voi tehdä kotoa käsin. Minä taas kaipaan päiviini ympäristön vaihdoksia, jonka vuoksi ramppaamme kerhoissa ja puistoissa. Kaikkein mieluiten tekisin jotain opiskeluhommia, mutta viime pätkällä en oikein keksinyt mitään. Voisi tietenkin kirjoittaa teoreettisen filosofian gradun, mutta kuka sellaista jaksaa.

Lapset nauttivat varmasti molemmista. On ihanaa, että koko ensi vuoden jompi kumpi vanhemmista on kotona ja elämä on sikäli leppoisampaa. Toisaalta odotan kauhulla aikaa, jolloin vauva heräilee puoli vuotta tunnin-parin välein ja ajatukset ovat unenpuutteesta sumuisia. Mutta onneksi vauvavuosi kestää vain vuoden ja sitten meillä onkin ihana taapero, jolle saa asettaa rajoja. Siitä minä pidän :)