Saako valittaa? Nyt pyörähti käyntiin yhdeksäs tautipäivä, eli yhdeksän päivää kuumeessa ja kova kurkkukipu päälle. Ja silmät nyt tietty rähmii. Olen jo käyttänyt pari pakkausta Minikäävän ja Toukolaisen putkitussilmätippoja, joten nyt täytyy kärvistellä ilman. Jospa huomiseksi pääsisi taas lääkäriin, vaikka mitäpä tälle voi.
Ei siinä muuten mitään, mutta kun kipu ei pysy poissa noilla särkylääkkeillä, joita ei edes saisi syödä, kun imettää ja kivun vuoksi ei pysty kunnolla syömään eikä puhumaan. Muutama päivä sitten tilanne vaikutti niin hyvältä, että söin jopa Englannin lakuja, mutta nyt kurkkukipu siirtyi toiselle puolelle ja on kahta kauheampi. Ja korva on siis kipeä myös.
Noin. Nyt tuli valitusta oikein kahden kappaleen verran. Mutta onneksi Mies on ihana ja käävät myös. Taimisto on oikea hymytyttö ja onnistuin saamaan jopa pienen pätkän naurua videolle. Mies katsoi videota ja ihmetteli, mikä suhina siitä kuuluu. Asia ratkesi, kun selitin videolla Toukolaiselle, että äiti kutittaa Taimia, jotta se nauraisi. Ei ole helppoa saada kaksikuista nauramaan käskystä!
Niistä poikien saamista korteista piti vielä laittaa, että Minikäävän dinosauruskortin oli piirtänyt Aarteiden Laura ja Toukolaisen kortissa, jonka Hannamari oli tehnyt, oli Nasu, Nalle Puh ja taivaalla tähtiä ja banaani.
Ollaan saatu myös mukavaa kummipostia. Minikäävän M-kummi muisti sitä SPR:n kalenterilla ja Taimistolle pstilaatikkoon kolahti enkelijoulukalenteri H-kummilta. Isommat käävät saavat avata sen Taimille vuorotellen. Kiitokset ihanista kalentereista!
Minä puolestani sain urakkani päätökseen. Tein valokuvakirjan kääpäin, siis kaikkien neljän, vauva-ajoista, niistä ihan ensimmäisistä viikoista. Nyt olen selaillut kirjaa ja lukenut runoja. Tytti Issakaisen "Sinussa minä kasvoin" ja Taimin M-kummilta saama Anna-Mari Kaskisen "Enkeleitä matkallesi" ovat varmoja itkettäjiä. Olo on haikea vaikkakin epäuskoinen - tässäkö tämä oli? Tässäkö nyt ovat ne käävät, jotka meidän on määrä kasvattaa kohti aikuisuutta?
Mutta nyt kun on ollut itse sairaana, ei juuri fiilistele vaan tarpoo eteenpäin tässä suossa. Tunti kerrallaan, päivä kerrallaan. Lapsille ruokaa, kaupasta jotain, soittotunnille, läksyjen harjoittelua, unta aina kuin mahdollista. Parasetamolia ja ibuprofeiinia, kassikaupalla. Voi Luoja, eikö tämä tauti olisi jo tässä?
No comments:
Post a Comment